Skip to content

Ammattiliitot ja yleissitovuus pitää hävittää – pakko Euro-onnelassa

maaliskuu 3, 2017

Kauppalehden mukaan Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto on torstaina 2.3.2017 arvioinut, että sopimusyhteiskuntaa kannattavien määrä pienenee Suomessa (Kauppalehden juttu täällä). Hänen arvionsa on mielestäni aivan oikea. Käytännössä onkin niin, että sekä ammattiliitot että yleissitovuus pitää hävittää Suomesta. Nykyinen hallitus on mielestäni tehnyt asian kanssa niin sanotun miehen työn ja edesauttaa tuota hävittämistä kaikin keinoin.

Surkuhupaisaa Riku Aallon ulostulossa on se, että ammattiliittojen ja yleissitovuuden hävittäminen on pakollinen seuraus siitä politiikasta, jota demarit ovat Suomessa pitkään ajaneet. Kun Suomi on yhteisvaluutan eli Euron käyttäjä, niin meidän on pakko hakea rajuja joustoja työmarkkinoilta. Koska Euro ei jousta Suomen taloustilanteen mukaisesti, niin joustot on pakko hakea työmarkkinoilta ja julkisista menoista.

Joustojen hakeminen työmarkkinoilta taas tarkoittaa työntekijöiden palkkojen rajuja leikkauksia ja julkisten palveluiden alasajoa. Julkisten palveluiden alasajon osalta hallitus on myöskin hyvällä linjalla, sillä sote-uudistus tulee väkisin johtamaan eriarvoisuuden kasvuun ja palveluiden heikkenemiseen. Tuo on taas pelkästään hyvä asia, sillä Suomen niin sanottua hyvinvointiyhteiskuntaa ei voi korjata Euro-yhteensopivaksi. Se on pakko tuhota ja sen jälkeen ehkä voi katsoa mitä on tarjottavissa Euro-oloissa.

Riku Aalto on aivan oikeassa. Ne työnantajat, joilla on syystä tai toisesta intressiä pitää tuotantoa Suomessa, joutuvat pakostakin irtaantumaan perinteisestä sopimusmallista. Perinteisellä sopimusmallilla ei ole mitään mahdollisuutta toimia yhteisvaluutan oloissa. Mitä nopeammin ammattiliitot ja yleissitovuus hävitetään, niin sitä parempi.

Henkilökohtaisesti pidän sopimusyhteiskunnasta ja siihen liittyvistä järjestelyistä luopumista huonona asiana. Tupot olivat ja voisivat olla vieläkin hyvin tehokas keino hoitaa yhteiskunnallisia asioita kaikkien toimijoiden yhteistyönä. Mutta tuo malli ei vain sovellu yhteisvaluutan oloihin.

Kieltämättä tunnen suurta vahingoniloa siksi, että demarit ja erityisesti Paavo Lipponen, ovat olleet yhteisvaluutan suurimpia kannattajia. Nyt Euron käyttäminen pakottaa hävittämään kaikki demareiden sinänsä ansiokkaan työn tulokset. Mutta koska Euro on pyhä ja peruuttamaton, niin ammattiliitot ja yleissitovuus on pakko hävittää.

Suomalainen duunari saakin varautua paikallisen sopimisen tuomiin palkkojen alennuksiin. Oma arvioni on suomalaisen duunarin palkkatason osalta se, että palkat ovat noin 30% liian korkeita. Tarvittavia alennuksia ei kyetä tekemään ennen kuin ammattiliitot ja yleissitovuus on tuhottu.

Onneksi ammattiliittojen ja yleissitovuuden tie näyttää nyt päättyvän.

Demarit saavat mitä ovat halunneet.

Advertisements

From → Uncategorized

2 kommenttia
  1. Jepulisjepsis permalink

    Vielä menee ”inflaatio kuittaa asuntovelat” täysin ok, velkaralli siis jatkuu – loppua ei näy.

    kts. kuvateksti,

    http://www.aamulehti.fi/kotimaa/kilpailuta-asuntolainasi-vahintaan-kolmesta-pankista-nyt-voit-saastaa-tuhansia-euroja-24321501/

    Vaikka kaikkihan tietää, että palkat ei nouse ja velka kuittaantuu vain maksamalla, ei inflaatiolla.

    Nää elättevät pilvilinnoja.

  2. ZeiPii permalink

    Jussi Pesonen kaipasi lisää KIKY-loikkia, ensimäinen oli oikeansuuntainen, mutta riittämätön.
    http://yle.fi/uutiset/3-9491815

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: