Skip to content

Venäläinen varasmalli – ministeri Berner ja liikenneverkon yksityistäminen

tammikuu 21, 2017

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen vanha Neukkula-vainaan omaisuus yksityistettiin ja tuolloin syntyivät muun muassa Venäjän ja Ukrainan oligarkit, jotka varastivat kaiken mahdollisen ja paljon myös sellaista, jonka varastaminen oli periaatteessa mahdotonta. Huomattava osa tuosta varastamisesta naamioitiin tehostamiseksi, markkinatalouden edistämiseksi ja paremman toimivuuden takaamiseksi. Kyse oli kuitenkin aivan puhtaasta Neuvostoliitto-vainaan jäämistön ryöstöstä.

Jossain mielessä Neuvostoliiton jäämistön ryöstö oli ymmärrettävä ja johdonmukainen toimenpide, mutta olen suuresti hämmästyneenä seurannut kahta omassa maassamme, Suomessa, meneillä olevaa veronmaksajien omaisuuden anastamishanketta. Nuo kaksi hanketta ovat näillä näkymin loistavan kermankuorinnan tulavaisuudessa mahdollistava sote-uudistus ja ministeri Bernerin hanke valtion kiinteän, luonnollisen monopolin muodostavan liikenneverkko-omaisuuden yksityistämiseksi. Luonnollisten monopolien yksityistämisestä väkisin seuraa myös eräänlainen veronkanto-oikeuden yksityistäminen.

Tietenkään tällä hetkellä kukaan ei myönnä, että liikenneverkkoyhtiön luomisen pohjimmainen tavoite on valtion omaisuuden yksityistäminen ja liikkumiseen liittyvien maksujen perinnän muuttaminen yksityisiksi voitoiksi. Kyseessä on täsmälleen sama kehityskulku kuin sähköjakeluverkkojen siirtämisessä julkisesta omistuksesta ensiksi julkisesti omistettuun osakeyhtiöön ja sen jälkeen vähitellen ulkomaisten sijoitusyhtiöiden rahantekokoneiksi. Esimerkkinä Caruna.

Minun on myönnettävä, että ihailen suuresti pääministeri Sipilän ja ministeri Bernerin kanttia asian esittämisessä. Valtavan julkisen omaisuuserän valvonta ja hoito siirrettäisiin poliittisen valvonnan ulottumattomiin myöhemmin tapahtuvaa yksityistämistä varten. Tuota suorastaan henkeäsalpaavan röyhkeää temppua perustellaan vielä väitteillä, jotka ovat ilmiselviä valheita.

Koska tuossa kokonaisuudessa on niin monta ilmeistä valhetta, niin kiinnitän tässä huomiota vain kaikkein ilmeisimpään ja mielestäni törkeimpään. Ministeri Bernerin käyttämissä esittelykalvoissa (linkki täällä) todetaan muun muassa, että valtion varat eivät riitä ylläpitämään liikenneverkkoa. Tuon perusteella tarkoituksena on siirtää liikenneverkko-omaisuus erilliseen yhtiöön, jonka toiminta rahoitettaisiin liikenneverkon käyttäjiltä perittävillä maksuilla. Muutos olisi valtiontalouden kannalta budjettineutraali.

Hienoja tavoitteita, mutta ne eivät kestä minkäänlaista taloudellista tarkastelua. Oletetaan, että liikenteestä peritään veroja ja maksuja tällä hetkellä summa vm. Tuosta käytetään prosenttiosuus pl liikenneverkkojen kehittämiseen. Liikenneverkon ylläpito ja kehittäminen ilman liikenneverkoston jatkuvaa rappeutumista edellyttäisi rahamäärän yk käyttämistä. Tällä hetkellä

           yk > pl*vm

ja tavoitteena on siirtää yhtiön käyttömaksuina perittäväksi summa ym. Ilmeisesti ym < vm.

Mielenkiintoiseksi kuvio tulee silloin kun valtion budjetista on poistettu tuo summa ym veronalennusten kautta. Valtiolla on ratkaisun jälkeen käytettävissään veronalennusten verran vähemmän rahaa ja uudella liikenneverkkoyhtiöllä on käytettävissään vuositasolla rahoitusta summan ym verran. Summa ym peritään siis käyttömaksuina, joita jokaisen liikenteessä liikkuvan on pakko maksaa.

Käytännössä virallisten tavoitteiden toteuttaminen edellyttää sitä, että ym >= yk eli käyttömaksujen yhteissumma on suurempi tai vähintään yhtä suuri kuin liikenneverkoston kehittämisen ja ylläpidon edellyttämä rahamäärä. Aluksi saattaa hyvinkin käydä niin, että hetkellisesti kansalaisten maksurasitus pienenisi. Mutta summan ym siirtäminen valtion budjetin ulkopuolelle tarkoittaa todellisuudessa joko merkittäviä laikkauksia valtion muihin kuluihin (muistetaan, että ym > pl*vm) tai muiden verojen selviä korotuksia. Toisaalta taas liikenneverkon omistava osakeyhtiö on helppo myydä, kuten sähköverkkokin, minkä jälkeen yhtiön perimät maksut tulevat kasvamaan.

Todennäköisin lopputulos on se, että yhtiön perimät maksut tulevat tuntuvasti nousemaan varsin lyhyen ajan sisällä. Viimeistään yksityistämisen jälkeen. Samanaikaisesti valtion on tehtävä joko tuntuvia leikkauksia tai korotettava muita veroja.

Mitään veronmaksajia hyödyttävää taloudellista logiikkaa hankkeelle on vaikea nähdä. Mutta kyseessä on todella hieno tapa luoda uusia kovapalkkaisia johtajanpestejä ja ohjata yhteistä omaisuutta yksityiseksi omaisuudeksi ja verotuloja yksityisiksi voitoiksi.

Lyön vetoa seuraavan kehityskulun puolesta:

  1. Liikenneverkkoyhtiö luodaan ja ihmisille tarjotaan porkkanana autoveron poistoa.
  2. Liikenneverkkoyhtiö siirretään vähitellen pois parlamentaarisesta valvonnasta ja sen johto miehitetään sopivilla toimijoilla.
  3. Liikenneverkkoyhtiön osia myydään valtion budjettivajeen tilkitsemiseksi tai esimerkiksi Hornettien korvaushankinnan rahoittamiseksi.
  4. Liikenneverkkoyhtiön loppuosa myydään yksityisille sijoittajille.
  5. Valtio toteuttaa tuntuvia leikkauksia kansalaisten etuihin verotulojen pienenemisen seurauksena.
  6. Yksityinen liikenneverkkoyhtiö korottaa maksuja tuntuvasti ja poliitikot levittelevät käsiään kertoen, että mitään ei voida tehdä. Näinhän tapahtui Carunan tapauksessa.
  7. Tavoite saavutettu. Merkittävä osa kansallisvarallisuutta on saatu muutettua yksityiseksi omaisuudeksi ja verotulot muutettua yksityisiksi voitoiksi. Merkittävä määrä kotimaisia ja ulkomaisia tahoja on rikastunut käsittämättömällä tavalla.

Koska tämä kehityskulku on Suomessa toistunut useita kertoja, niin olen yllättynyt vain siinä tapauksessa, että noin ei tapahdu.

Kieltämättä on pakko ihailla sitä röyhkeyttä, jolla Berner ja Sipilä tätä projektia ajavat.

Todella hieno venäläistä mallia noudattava projekti yhteisen omaisuuden varastamiseksi.

Advertisements

From → Uncategorized

10 kommenttia
  1. tiia nuotio permalink

    Kiitos hyvästä analyysistä!

    ________________________________

  2. hakki47 permalink

    Ihanaa havaita, ettei Tyhmyri kokonaan ole blogosfääriä jättänyt.

    Ryöstöstähän tässäkin vain on kysymys, kuten SoTessa, sähkönsiirrossa, Pekkarisen energiaratkaisuissa, aluepoliittisissa hajauttamisissa, jne. jne. Ja aina jäljet johtavat samalle sylttytehtaalle. Puolueet, erityisesti yksi tekee kaikkensa ulosmitatakseen kansallisvarallisuutemme. Näinä globaalin uusliberalismin hihhuliaikoina pitäisi voida edes kansanedustuslaitoksen rationaalisuuteen luottaa. Vaan kun ei vaan voi.

    http://jukkakleppalahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229666-hyvat-ja-huonot-innovaatiot-talouskasvun-luomisessa
    https://eaglesflysingly.blogspot.fi/2017/01/uusi-alku-tyomarkkinoille-suuri-puhallus.html

  3. ceterum censeo permalink

    Erinomaisen hyvä analyysi ja mitä ilmeisimmin oikeaan osuva.

    Ilmassa ovat kaikki perinteiset suuren puhalluksen oireet. Mainospuheissa hehkutetaan sitä, kuinka suuri edistysaskel nyt ollaan ottamassa. Taustaselvityksistä ei löydy oikeastaan mitään perusteluja sille, miksi omistusmuodon muutos pitäisi tehdä, mitkä ovat ne välttämättömät toimenpiteet joiden toteuttamisen nykyinen omistusmuoto estää, miten se tekisi tienpidon jotenkin kustannustehokkaammaksi. Sen sijaan on esitetty laskelmia, jotka nopeallakin tarkastelulla ovat osoittautuneet epäluotettavaksi. Kaikkiin vastaväitteisiin ja kriittisiin kysymyksiin on vastattu ”voidaan, voidaan, voidaan”, mutta ei ole sanottu miten se oikeasti tehdään. Valtionomistusta on väitetty sementoiduksi, mutta kuitenkin omistuksen myyntiin riittäisi eduskunnan yksinkertainen enemmistö. Mikä tahansa enemmistöhallitus voisi sen tehdä heti halutessaan. Esitetään kyllä (harhaanjohtavaksi osoitettuja) laskelmia siitä, miten ehdotus vaikuttaisi autoilun kustannuksiin. Ei kuitenkaan kerrota, että yhtiö voisi muuttaa taksoja milloin se niin haluaa. Ja tämän kaiken lopuksi halutaan, että päätökset tehtäisiin kevään budjettiriihessä ja ne tulisivat voimaan heti ensi vuoden alussa. Siis tyypillinen ”laita äkkiä nimi paperiin eläkä kysele” –temppu.

    Jos noiden oireiden perusteella ei pysty päättelemään taudin nimeä, täytyy olla umpisokea. Ja jos Suomen kehitys jatkuu vielä vähän matkaa tätä rataa, Suomen sijoitus vähiten korruptoituneiden maiden listalla putoaa nopeammin kuin Nokian kännykkätuotanto.

  4. usko permalink

    Ympyrä Jorman ja Annen osalta sulkeutuu.
    Edelllisen hallituksen aikana yritettiin viedä gps autoilu laskutusta eteenpäin, ja taustapiruna hääri Jorma Ollila.

    Ja kun Anne alkoi viedä nyt asiaa eteenpäin lvm.ssä, niin heräsi heti epäily, että Anne ja Jorma ovat kavereita. Olen aivan varma, että Jorma Ollila komppaa Annen esitystä.

    Lukekaas oheinen blogi.

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/212857-ekonomisti-pohtii-bernerin-esitysta-kerrankin-virkamiehet-ovat-lahteneet-miettimaan

    ” Milton Networksin johtava asiantuntija, ekonomisti ja vuosina 2011-2014 silloisen valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) talouspoliittisena erityisavustajana työskennellyt Ville Kopra käy Puheenvuoron blogissaan läpi liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) liikenneverkkoesitystä ja toteaa, että perustavoitteena on irrottaa liikenneverkon hoitaminen valtion tiukasta budjettirahoituksesta. ”

    Kyseinen blogisti on siis Miltton viestintätoimistosta.
    Miten se liittyy tähän kuvioon?
    Jorma Ollia oli vielä reilu viikko sitten kaupparekisterin tietojen mukaan Milttonin hallituksen puheenjohtaja. Mutta tänään kun katsoin tietoja, puheenjohtaja hallituksessa ei enää ole Jorma Ollila.
    Puheenjohtajavaihdos on tehty, ettei Jorma Ollila näkyisi taustalla hääräämässä.
    Jorma Ollila on kuitenkin edelleen Miltonin yksi omistajista ja vaikuttaa paljon yrityksen toimintaan.

    http://www.miltton.fi/fi/kansainvalistyva-miltton-nimittaa-jorma-ollilan-hallituksen-puheenjohtajaksi/

  5. TTT permalink

    Suurin moka Berneriltä tässä prosessissa oli, että hän ei muiluttanut suunnitelmaansa hallitukselle ennen asian tuomista julkisuuteen. Kepun kansanedustajat saivat selvityksen samalla hetkellä kuin mediakin ja kiireiset muut ministerit eivät tienneet asiasta (etenkään alle vuodessa tapahtuvasta autoveron poistosta) yhtään mitään ja media yllätti heidät housut kintuissa.

    Kun tiedotustilaisuudessa kysyttiin Berneriltä, miksei veroa voi korvamerkitä, kun YLE-verokin on korvamerkitty ja kehyksen ulkopuolella, niin Berner kommentoi vaan yksityiselle yritykselle olevan helpompaa tuoda mukaan lisäpalveluita, sekä laskuttaa myös turisteja ja ulkomaisia kuljetusyhtiöitä tuoden näin sitä lisärahaa verotuksen ulkopuolelta.

    Tässä Berner toteutti Thatcherimaista ”there is no alternative”-politiikkaa. Tuodaan eteen esitys, joka on niin pitkälle valmisteltu, että sen minkään suuntainen viilaaminen ei ole enää mahdollista, vaan kyse on ”ota tai jätä”-tarjouksesta. Ei ole vaihtoehtoja. Se on joko tämä malli tai sitten ei tehdä mitään. Tällaista politiikkaa voisi kutsua myös itkupotkuraivaripolitiikaksi. Nyt ei kuitenkaan tullut itkupotkuraivaria, vaan Kepun toinen bisnesmies Sipilä puuttui peliin ja Berner veti esityksensä pois ja annettiin lausunto: ”autoveroon ei tule muutoksia”.

    Suomalaiset ovat EU:hun liittymisestä lähtien odottaneet autoveron poistumista. Luvattiinhan se meille koska harmonisointi ja sen ei pitänyt olla enää mahdollista. Nyt ilmoitettiin, että autovero ei muutu. Tosin pitää muistaa, että perussuomalaisten vaatimuksesta hallitusohjelmassa on autoveron asteittainen alentaminen. Viime vuonna alennuksen budjetäärinen arvio oli 50 miljoonaa ja tänä vuonna 36 miljoonaa. Tosin viime vuonna alennuksesta huolimatta verokertymä kasvoi, koska kauppa vilkastui. Pääministeri Sipilä siis nyt syyllistyy myös valehteluun sanoessaan, että autovero ei muutu, koska autoveron lasku on hallitusohjelmassa.

  6. Riikka Söyring permalink

    Tyhmyrin analyysi ”liikenneuudistuksesta” näkyy olevan samansuuntainen kuin olin itsekin miettinyt, tosin Digita muistellen.

    Uskolle kiitos Miltton -tiedoista.

  7. Tyhmyrin analyysi kuvaa varmaan ihan oikein tapahtumien todennäköisimmän kulun. On kuitenkin niin, että jossain vastaavassa siirrossa voisi olla jotain järkeäkin. Kun Suomen valtio saa nyt lainaa melkein ilmaiseksi niin olisi edullista tehdä velaksi kaikkea mitä nyt ja tulevaisuudessa tarvitaan. Se pienentäisi työttömyyttä, lisäisi verotuloja ja lisäksi saataisiin se hyöty niistä toteutettavista hankkeista. Mitään ei kuitenkaan voi tehdä kun EU säännöt sanoo, että budjetin alijäämä on enintään 3 % BKT:stä ja rakenteellinen alijäämä enintään 0,5 %. Mutta entäpä kirjanpidollinen kikkailu: Pienen kioskin kirjanpito tehdään Tulot – Menot = Tulos. Isomman firman investointia ei tehdä niin. Taseeseen merkitään vastuihin laina ja varoihin se toteutettu investointi. Tästä sitten jaksotetaan kuluihin vuosittain, kuten oikein on. Valtiolla ei tehdä näin: Kaikki tiet ja sillat ovat saman vuoden kuluja, eivätkä investointeja eli siis tehdään samoin kuin sillä kioskilla. Jos osa valtiota siirretään erilliseen firmaan ja eriytetään jotenkin niin kauas, että EU ei laske sitä valtion osaksi, niin sitten voidaan taas ottaa lainaa valtion takauksella ja tehdä investointeja jotka oikeasti olisivat yhteiskunnalle eduksi. Käytännössä tätä ei varmaan voisi toteuttaa niin hienosti että mainitut rosvokoplat eivät saisi valtaa ja ryöstäisi saalista, kuten ne ovat tehneet meillä ja muualla tätä ennen.

  8. n.n permalink

    kiitoksia Tyhmyrille erinomaisesta tapahtumien kuvauksesta ja skenaariosta.

    Kiitoksia myös Uskolle erittäin mielenkiintoisesta havainnosta- hanketta ajavien tahojen mielipiteenmuokkaus -tai altervative fact’sien esittäminen- on hävyttömän tehokasta.

    toivottavasti kuvio saa laajempaakin julkisuutta.

  9. Veijo Ryhänen permalink

    Tyhmyri: ”Mitään veronmaksajia hyödyttävää taloudellista logiikkaa hankkeelle on vaikea nähdä.”

    Ei ihan niinkään, alijäämää tekevän Suomen hyvinvointivaltion elinehto on halpakorkoisten valtionlainojen saanti nyt ja tulevaisuudessa.

    Jotta suomen valtiolla olisi tulevaisuudessa tarvittaessa pääsy ELA-rahoitukseen, täytyy valtion omistukset ensin myydä yksityisille tahoille, eikö niin ?

    Nyt valtion tieverkoston myynnistä kansainvälisille sijoittajille voi vielä saada hyvän hinnan. Sitten kun suomen valtion velkakirjojen korot kääntyvät äkilliseen ja jyrkkään nousuun (siis kun suomen bkt/velka -suhde saavuttaa kreikan kriisin alkutason joskus ennen vuotta 2020), on tieverkoston myynnistä saatavilla vain pilkkahinta, eikä niin ?
    Vertaa tilanteeseen: Kuka olisi halunnut ostaa Kreikan tieverkoston käypään arvoon silloin kun koko maa uhkasi mennä konkurssiin valtionlainojen korkojen äkillisen ja jyrkän nousun vuoksi ?

    Eli hyvin kaukonäköisesti suomen hallitus laittaa jo nyt valtion omistuksia sellaiseen kuntoon, että ne eivät estä ELA rahoituksen saamista sitten kun se on ajankohtaista.

    Valtion omaisuuden yksitystämisen logiikka on siis sama, kuin yksittäisen henkilön toimeentulotuen saamisen ehto aidossa markkinataloudessa elävässä maassa: Toimeentulotukea hakevan on ensin realisoitava ~kaikki omaisuutensa, ennen kuin ”sossun leipäluukulta” tipahtaa leivän ostoon oikeuttava kuponki.

    Euroa käyttävien (ja kroonista abudjettialijäämää tekevien) valtioiden tapauksessa ”sossun leipäluukun” sijalla on ELA-rahoitus, mutta avun saamisen ehdot ovat molemmissa tapauksissa periaatteessa ihan samat: Apua hakevan on oltava aidosti köyhä ja varaton, jotta apua voi saada. Sillä kukapa haluaisi rahoittaa köyhänä ja varattomana esiintyvää huijaria ?

  10. Veijo Ryhänen permalink

    hakki47: ”Ihanaa havaita, ettei Tyhmyri kokonaan ole blogosfääriä jättänyt.”

    Kuin myös, minäkin ilahduin suuresti, kun huomasin, että Tyhmyri ei olekaan vielä ns. ”Lähtenyt syömään porkkanoita alhaaltapäin”! 🙂

    Väitetään, että suomalainen mies ei käytä ”Ihanaa” -sanaa turhan usein, sitä sanaa sopii esim. penkkiurheilijan käyttää vain silloin, kun suomen jääkiekkojoukkue voittaa MM -kisoissa kultaa.
    Itse en harrasta penkkiurheilua, koen pikemminkin olevani eurokriisiharrastaja, sillä katselen urheilun sijaan eurokriisin hidasta edistymistä:

    ”Eurokriisi on kuin hidastettu junaonnettomuus!”

    Urheiluun verrattuna eurokriisin tapahtumat edistyvät äärimmäisen hitaasti, esim. ”Suomi” -nimisen ”junavaunun” (hyvinvointivaltion) murskautuminen eurokriisissä on vuosikymmeniä kestävä hitaasti (valtion velkaantumisen mukana) etenevä prosessi. Mutta silti erittäin jännittävä tapahtuma!

    Joten näin eurokriisiharrastajan näkökulmasta voin yhtyä hakki47:n sanoihin:

    ”Ihanaa, että Tyhmyri on tullut takaisin blogimaailmaan!”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: