Skip to content

Ammattiliitot ja työväenliikkeen menetetty ote – keskenään ristiriitaisia asioita ei voi kannattaa yhtä aikaa

maaliskuu 15, 2016

Tämän päiväisessä Helsingin Sanomat -lehdessä Antti Blåfield kirjoittaa, aivan oikein, että työväenliike on menettänyt otteensa. Blåfield on mielestäni aivan oikeassa todetessaan, että ammattiliitot ja poliittinen työväenliike (eli maltillinen vasemmisto) ovat käytännössä menettäneet toimintakykynsä. Toimintakyvyn menettämisen lisäksi eurooppalainen vasemmisto on menettänyt myös poliittisen aloitekykynsä. Tämä ilmiö tuli hämmästyttävän selvästi esiin myös Mauri Pekkarisen järjestämässä keskustelutilaisuudessa Suomen eurojäsenyydestä ja Euroalueen integraatiosta (tilaisuus oli nähtävissä suorana myös Yle Areenan kautta, mutta valitettavasti se ei ole enää katsottavissa). Blåfieldin juttu on täällä.

Perinteisen ammattiyhdistysliikkeen – ja myös poliittisen työväenliikkeen – ideologinen tausta on käsittääkseni ollut vastavoiman tarjoaminen pääomalle ja palkansaajien etujen ajaminen. Työväenliikkeen vastapuolihan on perinteisesti ollut hyvin hanakka ja tehokas järjestäytymään. Kuten olemme politiikasta myös Suomessa nähneet, niin työnantajat ja omistajat löytävät hyvin nopeasti yhteiset etunsa. Noihin etuihin kuuluvat muun muassa yleissitovien työehtosopimusten hävittäminen ja palkkajoustot. Nykyinen hallitus ajaa mielestäni esimerkillisen tehokkaasti tuota agendaa ja kaikki ennusmerkit ovat siihen suuntaan, että temppu tulee onnistumaan – tosin nimellä työelämän joustojen lisääminen.

Työelämän joustot tarkoittavat käytännössä ja suomeksi sanottuna palkkojen leikkauksia ja helppoa irtisanomista. Työelämän joustoihin kuuluu aivan oleellisena osana myös työttömyysturvan ja julkisen palveluiden leikkaaminen, sillä joustava työelämä tarkoittaa muun muassa sitä, että työntekijöitä löytyy myös sillä leikatulla palkalla. Palkkojen leikkaukset, helppo irtisanominen, olematon työttömyysturva ja karsitut julkiset palvelut ovat aivan oleellinen osa sitä tulevaa Suomea, johon nyt määrätietoisesti pyritään. Tämä vaikuttaa olevan aivan selvä asia kaikille muille paitsi poliittiselle työväenliikkeelle (lue: demareille) ja suurelle osalle ammattiyhdistysliikettä.

Hallitukselle täydet pisteet menestyksekkäästä toiminnasta.

Blåfield aivan oikeutetusti toteaa, että työväenliike ei ole kyennyt esittämään mitään järkevää vaihtoehtoa. Työväenliikkeen kyvyttömyys vaihtoehtojen esittämiseen on toisaalta suoraa seurausta poliittisen työväenliikkeen ihan itse tekemistä arvovalinnoista. Poliittinen työväenliike on vallassa ollessaan tehnyt arvovalintoja, joista kiinni pitäminen tarkoittaa sitä, että palkkojen leikkaukset, helppo irtisanominen, olematon työttömyysturva ja vähäiset julkiset palvelut ovat hyväksyttävä välttämättömyys. Puolustaakseen palkansaajien etuja poliittisen työväenliikkeen pitäisi niin sanottuja poisvalintoja ja luopua noista viimeisen neljännesvuosisadan aikana ottamistaan uusista arvoista.

Poliittisen työväenliikkeen nykyisen aloitekyvyttömyyden ymmärtämiseksi pitää palauttaa mieliin muutamia seikkoja. Ensimmäinen on se, että Robert A. Mundell osoitti vuonna 1968 julkaisemassaan artikkelissa Capital Mobility and Stabilization Policy under Fixed and Flexible Exchange Rates, että talouden ja työllisyyden tasapainottaminen on mahdollista joko rahapolitiikan tai finanssipolitiikan avulla mikäli pääomaliikkeet ovat vapaita. Mutta mikäli valuuttakurssi on kiinteä, jolloin rahapolitiikkaa ei käytännössä ole, niin tasapainottaminen on mahdollista vain finanssipolitiikalla. Toisaalta vapaiden pääomaliikkeiden vallitessa myös finanssipolitiikan liikkumavara on hyvin rajallinen. Saman suuntaisia tuloksia on paljon, kuten esimerkiksi Pierre-Olivier Gourinchas: Exchange Rates and Jobs: What Do We Learn from Job Flows? (1999) ja Roberto Frenkel and Lance Taylor: Real Exchange Rate, Monetary Policy and Employment (2006).

Mikäli valuuttakurssi on kiinteä eikä omaa rahapolitiikkaa ole, niin ainoa keino työllisyyden ylläpitämiseksi olisi merkittävä julkinen elvytys. Mutta koska eurosäännöillä valtioiden velkaantumista rajataan, niin julkinen elvytys on käytännössä mahdotonta. Jäljelle jää ainoastaan työelämän joustojen lisääminen eli helppo irtosanominen, palkkojen leikkaukset, työttömyysturvan poistaminen ja julkisten palvelujen heikentäminen.

Valinta on hyvin yksinkertainen. Mikäli halutaan pitää kiinni eurojäsenyydestä ja tehdyistä sopimuksista, niin suomalainen työmarkkinajärjestelmä on romutettava, yleissitovuudesta, työttömyysturvasta ja julkisista palveluista on luovuttava. Tämä sopii oikein mainiosti kokoomuksen nykyjohdolle ja keskustan liberaalisiivelle. Euro tekee välttämättömäksi ammattiyhdistysliikkeen ja hyvinvointiyhteiskunnan purkamisen, mikä on enemmistölle nykyhallitusta erittäin hieno ja kannatettava asia. Ideologista tavoitetta ei mitenkään voisi ajaa lävitse ilman euron ja EU:n tuomaa pakkoa.

Poliittiselle työväenliikkeelle tilanne on käytännössä mahdoton. Paavo Lipposen aikana demarit sitoutuivat euroon ja EU:n integraatioon tavalla, joka hakee vertaistaan vain taistolaisten sitoutumisesta Moskovan ohjaukseen. Tuo Lipposen aikana tehty arvovalinta, euro, EU:n integraatio ja pääsy ytimiin, on nykyisin oleellinen osa koko demaripuoluetta.

Koska euro siihen liittyvine piirteineen ei ole yhteensopiva työväenliikkeen perinteisten tavoitteiden kanssa, niin poliittinen työväenliike on halvaantuneessa tilassa. Poliittisen työväenliikkeen sitoutuminen euroon ja EU:n integraatioon on antanut oikeistolle aloitteen ja käytännössä pakottaa poliittisen työväenliikkeen hyväksymään palkansaajien etujen rajut leikkaukset ja suomalaisen yhteiskunnan muuttamisen joustavammaksi – palkansaajien kustannuksella.

Poliittinen työväenliike on avuton koska se ei voi ajaa perinteisten kannattajiensa etuja ja olla yhtä aikaa sitoutunut euroon ja EU:n integraatioon.

Mainokset

From → Uncategorized

5 kommenttia
  1. Tne permalink

    Olen edelleen sitä mieltä EU:n julkisen talouden säännöt tulee määritellä uudelleen, nykysäännöillä oikeistolainen hyvinvointivaltion tuhoaminen näyttää olevan hyvällä alulla …

    Oppositiossa ei ainakaan vielä tähän asti ole ollut ketään kuka olisi lähtenyt haastamaan nykysääntöä, viime gallupissa oli aika iso joukko äänestäjiä, joilla ei tuntunut olevan ketään ketä äänestää, joten kysyntää olisi …

    • Merkantti Matikainen permalink

      Vakaus- ja kasvusopimus kaipaa tosiaan pientä viilaamista – esimerkiksi hienosäätölekalla. Etenkin tuolla kasvupuolella.

      Velkakriteerikin saisi olla järkevämpi. Julkista velkaa ei yleensä ole tarkoitus maksaa pois. Maksuun tulevat korot, ellei korkokanta ole 0% tai negatiivinen. Eikä velkaa kuoletata BKT:lla, vaan uudella velalla tai verovaroilla. Eikä alle 60% BKT:sta ole välttämättä oikea optimi kaikille maille kaikkina aikoina. Velkakriteeri taitaa olla muutenkin aika pehmeä(päinen) “budjettirajoite”.

  2. Pieni ihminen permalink

    Loistavasti kiteytetty, kiitos!

  3. Köyhämöinen permalink

    Köyhän ihmisen puolesta ajattelevana kannatan paikallista sopimista, yleissitovuudesta luopumista, koulutuksen alueelle markkinoiden luomista ja kapitalismia terveydenhoitoon. On ainoa tapa pelastaa palvelut eurojäsenyyden oloissa julkisrahoitteisena. Auttaako sekään, en tiedä. Nykyisellä tiellä ei ainakaan säily.

    Linjani on siksi perusteltu, että Suomi ei oikeastaan ole enää pohjoismaa. Jotta niin voisi ajatella, pitäisi eri intressipiirien, eturyhmien ja poppoiden toimintaa ohjata kansakunnan etu ja väestön yleinen etu, ei yksinomaan, pelkästään vastuuton oman edun ajaminen. Suomi on enemmän Viro kuin Ruotsi, vaikka luulemme toisin.

    Pohjoismaissa on pidemmät perinteet tieteen tekemisessä. Suomessa hoetaan edelleen koulutuksen auvoisuudesta ja uskotaan sen tekevän ihmisistä viisaita. Keskilahjakkaiden kouluttaminen on vaarallista, sillä suuri osa ”tieteen tekijöistä” luulee itseään ajatusten Tonavaksi ja saman koulujärjestelmän läpikäyneiden neuvojen vastaanottajien kompetenssi ei riitä arvioimaan onko neuvoissa lainkaan järkeä.

    Muissa pohjoismaissa poliittinen päätöksenteko nojaa enemmän tieteelliseen ajatteluun kansakunnan päätöksentekoa ohjaavana tekijänä. Suomessa päätöksiä viitoittaa aate ja akateemisen koulutustiedon järjenvastainen soveltaminen omien taloudellisten ja poliittisten intressien mukaisesti.

  4. Merkantti Matikainen permalink

    Työelämän joustoissa Suomi taitaa pitää perää Maailman talousfoorumin (WEF) vertailussa. Paikallinen sopiminen ainakin pk-sektorin firmoissa auttaisi asiaa.

    Nykyisen yhteiskuntasopimuksen Suomen malli näyttää epäilyttävästi Ruotsin mallilta. Palkkajohtajana vientisektori.

    Työaikojen pidentämisestä juolahti mieleen sekin, että tunti ei ole työn yksikkö – vaan ajan. Työtä mitataan newtonmetreillä eli jouleilla. Ja ansiotyötä rahalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: