Skip to content

Vasemmiston kriisi ja yhteiskunnan jakautuminen – kun puolue hylkää kannattajansa

helmikuu 14, 2016

Helsingin Sanomissa on tänään kaksi kiinnostavaa juttua. Ensimmäinen on Unto Hämäläisen kirjoitus siitä kuinka vasemmisto, erityisesti demarit, ovat olleet täysin avuttomia persujen nousun edessä (juttu täällä). Toinen on Heikki Hiilamon kirjoitus siitä kuinka muukalaisvihamielisyys nousee keskiluokan ahdingosta ja alistetusta köyhälistöstä (juttu täällä). Oikeastaan on helppoa havaita noiden kirjoitusten kertovan samasta ilmiöstä, jota voisi kutsua nimellä vasemmiston aatteellinen konkurssi.

Kannattaa ensimmäiseksi muistuttaa mieliin mistä politiikassa on kyse. Viime kädessä politiikassa on kyse omien kannattajien etujen ajamisesta. Toisin sanoen poliitikot ovat ainakin periaatteessa omien äänestäjiensä etujen edistäjiä – tai heidän ainakin pitäisi olla.

Hiilamon kirjoituksessa ansiokkaasti tuodaan esiin, että merkittävä osa suomalaisista on päätynyt tässä viime aikaisessa kehityksessä häviävälle puolelle. Tuo asemiaan menettävien määrä on mitä ilmeisimmin kasvussa eikä suinkaan pienenemässä. Työttömyys kasvaa myös asiantuntijatehtävissä ja monen elämä on muuttunut epävarmaksi.

Kun yhdistettäessä sekä politiikan luonne että Hiilamon esille tuoma yhteiskunnan jakautuminen päädytäänkin mielenkiintoiseen ajatuskulkuun. Ensinnäkin merkittävä osa Suomen nykykehityksessä hävinneistä tai epävarmuuden uhreiksi joutuneista on perinteisiä demareiden ja muun vasemmiston kannattajia. Tuo havainto selittää paljon Hämäläisen kirjoituksessa esille nostettua demareiden heikkoutta.

Mikäli katsotaan millaisia asioita demarit ovat toteuttaneet sekä puheissa että käytännössä aina Paavo Lipposen ensimmäisestä hallituksesta alkaen, niin tilanne muuttuu mielenkiintoiseksi. Käytännössä on vaikea olla päätymättä siihen näkemykseen, että Lipposen aikana demaripuolue hylkäsi perinteiset kannattajansa. Lipposen aikana myös demarit alkoivat puhua työmarkkinoiden joustavuuden lisäämisestä, verotuksen keventämisestä ja kaikenlaisen taloudellista turvallisuutta lisäävän säätelyn vähentämisestä. Puhumattakaan siitä, että demarit sitoivat itsensä tiukasti kiinni EU:n liittovaltiokehitykseen ja euroon.

Demareiden uusi poliittinen agenda, varsinkin se todellinen toteutettu agenda, sisältää paljon piirteitä, jotka ovat työväenluokkaisen tai alempaan keskiluokkaan kuuluvien etujen vastaisia. Pelkästään liittovaltiokehitys ja euro käytännössä edellyttävän Suomeen suurella vaivalla rakennetun hyvinvointiyhteiskunnan purkamista ja luopumista merkittävästä osasta nimenomaan työväenluokan ja alemman keskiluokan etuja. Niistä paineista, joita nimenomaan perinteisten vasemmiston äänestäjien etujen leikkaamiseen kohdistuu kirjoittaa Peter Nyberg hyvin täällä.

Toisin sanoen demareiden ja muun vasemmiston avuttomuus Timo Soinen ja persujen nousun edessä on ollut luonnollinen seuraus demareiden valitsemasta poliittisesta linjasta. Demarithan ovat johdonmukaisesti pyrkineet Euroopan ytimiin (maksoi mitä maksoi), kannattaneet eurovaluuttaa ja ajavat varsin avoimesti liittovaltion muodostamista.

Eurojäsenyyden iloja julistaessaan demarit eivät ole kyenneet esittämään mitään keinoa, jolla työväenluokkaisten ja alemman keskiluokan edustajien edut pidettäisiin edes nykyisellään. Onkin ollut hyvin mielenkiintoista lukea muun muassa Timo Harakan kirjoitus siitä, miten demaripuoluetta pitäisi uudistaa (Harakan teksti täällä).

Timo Harakka kirjoittaa muun muassa rahaliiton olevan syytön talouden ongelmiin ja syyttää talousongelmista oikeistoa. Rahaliiton, liittovaltion ja suvereenien valtioiden osalta Harakan teksti onkin lähinnä puhdasta unelmahöttöä. Hämmentävimmillään teksti on kun työllistämisen todetaan jäävän julkisen sektorin kontolle. Suorastaan koomiseen valoon tämä uusi demariavaus asettautuu siinä vaiheessa kun mietitään kuinka tuo fiksu julkinen sektori rahoitettaisiin.

Sitä fiksua julkista sektoria ei käytännössä kyetä rahoittamaan. Kun pääomaliikkeet ovat vapaita ja valuuttakurssi kiinteä eli euro, niin talouden joustojen on yksinkertaisesti pakko tulla työttömyyden ja sisäisen devalvaation eli palkkojen leikkauksen kautta. Tämä yksinkertainen yhtälö on jotain, jolle ei arvoilla tai unelmahötöllä voi yhtään mitään.

Harakan teksti käy mainioksi esimerkiksi siitä miksi demarit ovat olleet niin avuttomia. Heillä ei ole mitään toimivia lääkkeitä työväenluokan ja alemman keskiluokan edustajien kokemaan epävarmuuteen. Demarit ovat ajaneet ja yhä ajavat politiikkaa, joka ei hyödytä heidän perinteisiä äänestäjiään. Eurojäsenyyden ja palkansaajien taloudellisen turvallisuuden yhdistäminen ei vain ole mahdollista.

Kieltämättä nykyinen hallitus ei ole kyennyt nostamaan esiin sen parempia vaihtoehtoja. Toisaalta hallitusta voi kunnioittaa rehellisyydestä, sillä Sipilän hallitus aivan avoimesti pyrkii leikkaamaan työväenluokan ja keskiluokan elintasoa sekä muuttamaan työmarkkinat palkansaajan kannalta epävarmemmiksi. Noiden toimenpiteiden toimivuus jää nähtäväksi. Itse en usko hallituksen saavan aikaiseksi talouden käännöstä.

Äkkiseltään voisi luulla, että hallituksen politiikka olisi kuin taivaan lahja vasemmisto-oppositiolle. Mutta vasemmisto, erityisesti demarit, ajavat suurissa asioissa käytännössä samaa politiikkaa kuin hallituspuolueetkin. Mikäli meillä pidettäisiin ennenaikaiset eduskuntavaalit ja demareiden gallup-lukemat toteutuisivat, niin demareiden äänestäjille kävisi kuten persujen äänestäjille eli pettymys uhkaisi.

Demareiden perinteisten äänestäjien kannalta tilanne on lohduton. Kaikki eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet politiikkaan, joka tarkoittaa palkansaajien etujen leikkauksia.

Mainokset

From → Uncategorized

6 kommenttia
  1. Pieni ihminen permalink

    Itse ajattelen että ”vasemmisto” unohti yleismaailmallisesti oman historiansa 90-luvulla. Britannia, Tony Blair, Ranska Lionel Jospin, Saksa Gerhard Schröder, Italia Romano Prodi, Suomi Paavo Lipponen jne… Näistä herroista ei tule mieleen ensimmäiseksi ”vasemmisto” tai työläisten etu :). He kyllä uudistivat vasemmistolaisen ajattelun radikaalisti kohti ajatusta että palkansaajien ja omistajien edut eivät ole ristiriidassa vaan palvelevat toisiaan.

  2. Tne permalink

    Jos jostain löytyisi puolue, joka alkaisi haastamaan EU:n nykyisiä julkisen rahoituksen rajoja eli valtion velkaantumissääntöjä niin täältä lähtisi ääni sinne suuntaan.

  3. Veijo Ryhänen permalink

    Tyhmyri: ”Demareiden perinteisten äänestäjien kannalta tilanne on lohduton. Kaikki eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet politiikkaan, joka tarkoittaa palkansaajien etujen leikkauksia.”

    Hetkinen… tarjoavathan demarit sentään pienen ja lyhytaikaisen lohdun äänestäjilleen: Äänestämällä demareita työssä olevien palkansaajien etujen leikkaus tapahtuu yritysten konkurssien ja jättityöttömyyden seurauksena, siis viiveellä.

    Demarit siis tarjoavat viivytystaistelun tuomaa etua työssäolijoille: Ne, joiden työpaikat säilyvät pisimpään, pääsevät nauttimaan pisimpään siitä, ettei heidän etujaan leikata kovin nopeasti.

    No lopulta tietysti jättityöttömyyden kustannukset kasvavat niin suuriksi, että myös työssäolijoiden etuja on leikattava. Esim. niin että lopulta jäljellä on vain yksi ainoa yirtys, jonka mennessä konkurssiin, myös sen viimeisen täysimääräisistä eduista nauttivienn palkansaajan edut leikataan irtisanomisten myötä. Lopulta ei ole enää ketään täysimäärisistä eduista nauttivaa töissä.

    No tod. näk. työttömät ovat jo sitä ennen ryhtyneet äänestämään vaikkapa äärioikeistoa (vrt. Hiilamon kirjoitus aihesta), ts. asia ratkeaa poliittisesti jo ennen viimeisen täysistä eduista nauttivan palkansaajan irtisanomista.

    Vetailun vuoksi, oikeistopuolueet tarjoavat viivytystaistelua, jossa yritykset jäävät henkiin, mutta palkansaajien etujen leikkauksen kustannuksella (joko yhteiskuntasopimus, ts. tuottavuuden kolmiloikkaus leikkaa etuja, tai pakkolait leikkaavat palkansaajien etuja).

    Sekä vasemmiston, että oikeiston ratkaisumalleissa lopputulos on kuitenkin pitemmän päälle (palkansaajien etujen kannalta) sama, siis palkansaajien etuja leikataan joka tapauksessa.

    Oikeiston mallissa yritykset jäävät henkiin, mutta palkansaajien ostovoima tapetaan.

  4. Veijo Ryhänen permalink

    Tne: ”Jos jostain löytyisi puolue, joka alkaisi haastamaan EU:n nykyisiä julkisen rahoituksen rajoja eli valtion velkaantumissääntöjä niin täältä lähtisi ääni sinne suuntaan.”

    ”Jos on tahtoa, löytyy tie !”

    Valtioiden velkaantumissääntöjen haastaminen onnistuu valtioiden omien valuuttojen avulla.
    Suomen omaa valuuttaa kannattavia puolueita on tietääkseni olemassa jo yksi, ja toista parhaillaan puuhataan ”oma valuutta” -hankkeen tiimoilta jo kerättyjen 50 000 nimen innoittamana.

    Jos omien valuuttojen puuhailusta tulee seuraava megatrendi euroopassa, niin silloin toiveesi tod. näk. toteutuu, ja valtioiden velkaantumissäännöistä luovutaan euroopan laajuisesti.

    Vai olisiko sittenkin nykytilanne pysyvä ja voimassa ns. ”maailman tappiin saakka”, siis auringon sammumiseen saakka ?

    • Tne permalink

      Hyvä, mutta muistutan, että omaan valuuttaan siirtyminen ei ole ainoa tie, eurossakin voimme pärjätä ja toimia, mutta ei niin, että valtioiden rahoitusmahdollisuudet rajataan nykyisin säännöin. Kannattaa muistaa, että mikään tutkimus ei ole vielä todistanut valtion velkamäärän rajoittamista mihinkään tiettyyn absoluuttiseen arvoon tai edes suhteeseen, ei tietenkään, koska mitään sellaista arvoa ei ole olemassakaan, mm. ”Rogoffin tutkimus” sotki keskenään omassa valuutassaan toimivia sekä yhteisvaluutan maita keskenään.

      Se, että maamme hallitus on juuri nyt päättänyt tasapainottaa budjettimme perustuu pääsääntöisesti pelkistäen politiikkaan eikä kansantalouden kannalta järkevään toimintaan. Irvokkaimpia ulostuloja oli joitakin aikoja sitten presidenttimme huoli julkisenvelan määrästä suhteessa bkt:hen, joka osoitti täydellistä talouden ymmärtämättömyyttä.

      Nykytilanteessa olen toki euroa vastaan ja kannatan siitä eroa, vaikka en ole vielä nähnyt syvempää analyysia, joka lähtisi liikkeelle esim. valtio roolista talouden tasapainottajana.

  5. PaavoVäyrysen kansalaisaloitteen ansiosta Li Andersson on kirjoittanut nettikolumnin, jossa hän hyvin pitkälti pystyy myöntämään ilmeiset tosiasiat. Koska Li Anderssonin minä sijaitsee vasemmisto-oikeisto -akselin vasemmassa päässä, sortuu hän sen vuoksi subjektiiviseen (minä -lähtöiseen) ajatteluun syyttäessään eurokriisin yhteydessä tehdyistä virheistä oikeistoa:

    ”Rahaliitossa valtiot voivat mennä konkurssiin, mutta ylisuurten pankkien ei anneta tehdä niin.

    Tässä kohtaa olisi pitänyt tehdä velkajärjestely, jonka seurauksena valtioiden velkataakkaa olisi vähennetty ja vastuu roskalainojen järjestämisestä siirretty niille keskieurooppalaisille pankeille, jotka olivat lainaa liian avokätisesti alun perin lainanneet. Näin ei tehty.
    … Sen sijaan euromaat sopivat tukipaketeista, joiden turvin euromaat takasivat kriisivaltioille ERVV- ja EVM-rahoitusmekanismien kautta maksettavia lainoja. …
    Tämä oli kohtalokas virhe, jota Euroopan oikeisto ei edelleenkään suostu tunnustamaan.”(http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/li-andersson-rahaliitosta-on-voitava-erota/5868164)

    Li Andersson jättää tuossa sanomatta, että ERVV ja EVM perustaminen olivat nimenomaan suomalaisen vasemmiston tahdon mukaista politiikkaa. Hän syyttää nyt oikeistolaisia siitä, että he eivät pysty tunnustamaan vasemmiston (ja samalla myös oikeiston) olleen väärässä ERVV -ja EVM:n perustamisen järkevyyden suhteen! Li Andersson ei siis pysty vieläkään myöntämään ilmeistä tosiasiaa sanomalla suoraan:

    ”Me vasemmistolaiset olimme väärässä, teimme huonoa ja vasemmiston äänestäjien edun vastaista politiikkaa eurokriisin ratkaisussa!”

    Myös tässä Li Andersson syyllistyy minälähtöiseen ajatteluun syyllistäessään oikeistoa:

    ”Kriisin aikana talouskuriin sitoutuneet oikeistopoliitikot kehittivät vimmatusti uusia tapoja vahvistaa rahaliiton finanssipoliittisia sääntöjä. Syntyi talouskurisopimus, jonka kautta talouskuripolitiikka sementoitiin. ”

    Reality check: Talouskuripolitiikalla oli (ja on ilmeisesti edelleenkin?) suomalaisen vasemmiston vahva ja vankka tuki. Vasemmistoliitto ja demarit eivät ole koskaan halunnut tehdä välikymystä siitä, että suomi kannattaa EU -politiikassaan saksan tahdon mukaista talouskuripolitiikkaa.
    Eivätkä vasemmiston edustajat ole koskaan halunneet kaataa suomen hallitusta tämän asian vuoksi, vaan vasemmisto on halunnut lähteä tekemään virheellistä ERVV -ja EVM -politiikkaa (näihin liittyvien papereiden allekirjoittajien nimien joukosta löytyy Jutta Urpilaisen nimi).

    Jutta Urpilainen höynäytti vasemmistolaisia äänestäjiä seuraavalla kommentillaan:

    ””On 6 July 2012, Urpilainen commented on her website: ”Finland would prefer to consider leaving the Eurozone rather than to pay other countries’ debts in the currency area.”(https://en.wikipedia.org/wiki/Jutta_Urpilainen)

    Reality check: SDP:llä ja Urpilaisella ei todellisuudessa ollut minkäänlaisia haluja kaataa suomen hallitusta ”leaving the eurozone” -syyn vuoksi. Kyse oli puhtaasti äänestäjien höynäyttämisestä: Tarjottiin äänestäjille valheellinen mielikuva siitä, että SDP tarjoaa oikeasti vaihtoehtoa ”eurojäsenyys on hyväksi suomelle” -politiikalle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: