Skip to content

Toimeentulomenojen räjähdys – pakolaisista selvästi alle puolet koskaan työllistyy

helmikuu 10, 2016

Eilisessä A-studiossa oli haastateltavana erityisavustaja Sakari Puisto työ- ja elinkeinoministeriöstä. Haastattelu oli todella korutonta kertomaa. Käytännössä Puisto kertoi sen mitä moni on jo entuudestaan epäillytkin. Nimittäin sen, että turvapaikanhakijoista harva on saanut mitään järkevää koulutusta ja merkittävä osa tulijoista ei osaa lukea eikä kirjoittaa edes omalla kielellään. Englantia osaa vain joka kymmenes. A-studio löytyy Yle-areenasta täältä (noin 18:50 alkaen).

Todella tyrmääviä ovat maahantulijoiden työllistymisluvut. Kymmenen vuotta maassa oltuaan Afrikasta ja arabimaista tulleista on työllistynyt noin 40%. Toisin sanoen yhtä jossain vaiheessa työllistynyttä kohden on maahan tullut puolitoista sosiaaliturvan varassa elävää. Kun yhtä töissä olevaa suomalaista kohden on tällä hetkellä 1,37 työelämän ulkopuolella olevaa, niin maahantulijoiden osalta tuo suhde on 1,5.

Toisin sanoen aikaisemman kokemuksen perusteella maahantulijat merkittävästi heikentävät huoltosuhdetta. Sinänsä ongelma on siedettävä mikäli tulijoita on tarpeeksi vähän. Mutta määrien kasvaessa tilanne vaikuttaa dramaattisesti sosiaalimenoihimme ja myös muihin menoihin.

Lukujen valossa maahantulijoista ei siis ole huoltosuhdettamme korjaamaan. Nykyisen kaltaiset maahantulijat heikentävät sitä ja aiheuttavat tuntuvia lisäkustannuksia.

Jokainen työelämän ulkopuolella oleva maahanmuuttaja kuitenkin saa yhteiskunnan maksaman asunnon ja toimeentulon. Massiivinen maahantulija-aalto aiheuttaakin sosiaalimenojen räjähdyksen. Nykykehitys tulee jatkuessaan hyvin kalliiksi.

Ainoa keino kehityksen pysäyttämiseksi on olla ottamatta pakolaiskiintiötä suurempaa määrää tulijoita.

Lisäys. Laskelmassa olen olettanut kaikkien tulevien olevan työikäisiä. Noinhan ei välttämättä ole, kuten kommenteissa on oikein todettu. Mikäli tulijoissa on muitakin kuin työikäisiä, niin maahantulijoiden huoltosuhde on vieläkin huonompi ja taloudellinen vaikutus paljon negatiivisempi.

Mainokset

From → Uncategorized

14 kommenttia
  1. Juhani Virtanen permalink

    Todellisuus on synkempi kuin mitä esität, koska 40 % työllisyys koskee vain työikäisiä. Eli työtä tekemättömiä on 60 % työikäisistä + lapset ja vanhukset.

    • ceterum censeo permalink

      Sama havainto. Koko populaatiosta laskettu työllisyyaste on jossakin 25 % paikkeilla, jos oikein muistan.

  2. Totta. Kieltämättä tuo laskelmani huoltosuhde koskee pelkästään työikäisiä. Kun otetaan työiän ulkopuolella olevat mukaan, niin nettovaikutus on vielä negatiivisempi.

    Joka tapauksessa maahantulijat heikentävät huoltosuhdetta jopa siinä tapauksessa, että kaikki heistä olisivat työikäisiä.

  3. Eräs ruotsalainen #welcome-puolueen ekonomisti (kyllä) puolusteli omaa kantaansa näillä kuvilla. Hänen mielestään eri vuosikymmenien tulijoiden keskinäisessä vertailussa näkyy, että tulijoissa on aiemminkin ollut eroja, joten nyt ei pitäisi yleistää aiempien kokemusten perusteella. Lisäksi hänen mielestään koska aiemmat tulijat ovat työllistyneet myöhemmin hyvin, niin nykyisetkin vaikeudet ovat voitettavissa.

    Minun mielestäni taas siinä kuvassa näkyi, että heti kun Ruotsissa alettiin siirtyä humantaariseen maahanmuuttoon, tulijoiden työllistyminen heikkeni selvästi. Kaikkein huonointa se on tuoreilla tulijoilla.

    Ja sitten toisessa kuvassa näkyy, miten maassaolovuosi vaikuttaa työllisyysasteeseen. Pitäisin kaiken näkemäni perusteella ilmeisen selvänä, että varsinkin alussa, mutta myös pitkän ajankin jälkeen merkittävä osa tulijoista ei työllisty, työllistymisasteet jäävät merkittävästi kantaväestöä alhaisemmaksi ja tulijat työskentelevät enimmäkseen matalan tuottavuuden tehtävissä ja todennäköisesti tukityöllistettyinä. Tämä tekee heistä tulonsiirtojen nettosaajia ja yhteiskunnalle kalliita. Alkuperäinen arvio miljardi-pari joka vuosi per 50,000 tulijaa, mahdollisesti kymmenen vuoden kuluttua laskee n. puoleen miljardiin.

    Suomi kaatuu, mikäli turvapaikantulijavirtaa ei pysäytetä keinolla millä hyvänsä vuoden 2016 aikana. Tänä vuonna tulijoita voisi helposti olla 100,000, jos viime vuonna puolessa vuodessa tulijoita oli 50,000. Nimittäin arvioitu lasku per annum 3-6 miljardia joka vuosi, pelkästään 2015-2016 tulijoista.

    p.s. Mikäli koulutettu ekonomisti ei osaa tai halua tulkita yksinkertaista kaaviota kun ideologia tulee tilalle, mitkä ovat mahdollisuudet siihen, että joku Rkp-avustaja tai Annika Lapintie osaisi sen tehdä?

    • ceterum censeo permalink

      Olisi muuten kiinnostavaa nähdä jonkun asiaa tuntevan ekonomistin laskelma siitä, minkä suuruisen kustannuksen tyypillinen turvapaikanhakija aiheuttaa/vuosi. Oma arvioni on jotakin luokkaa 30 000 euroa/nenä/vuosi. Lhtöohtana tuossa on Migrin tilinpäätös 2014, jonka mukaan vastaanottkeskusten kustannukset/nenä/vuosi olivat 20 000 euroa. Tämä päälle tulevat terveydenhuollon kustannukset, turvapaikkakäsittelyn ja juridisen avun kustannukset, tulkkauskustannukset, koulutus & kotoitukustannukset jne. jne. Joissakin (mahdollisesti vähän kaunistelluissa) uutistiedoissa vastaanottokeskusten kustannuksiksi on tosin esitetty 16 000 euroa/nenä/vuosi. Saattoi pitää paikkansakin aikuisten tulijoiden osalta, mutta yksin tulleiden lasten kohdalla tiedän kustannusten olevan huomattavasti korkeammat. Ja kun toiminta on noiden lukujen julkaisun jälkeen mennyt busineslinjoille, niin tuskinpa se on kustannuksia ainakaan alentanut.

  4. Tne permalink

    Hyvänä asiana voi pitää sitä, että se haastaa alijäämä ja muut valtioiden velkaantumissäännöt euroalueella.

  5. Allekirjoittanut permalink

    Eihän Suomi kaadu, sillä Suomi ottaa lisää VELKAA, aivan samalla tyylillä kuin Yhdysvallat saa velkaa isoilta yksityispankeilta, siellä vaan pankkien ylin johto määrää mikä on hallitusten politiikka, ja näin tulee olemaan myös Suomessa asianlaita, kumpikaan niin Yhdysvaltain veronmaksajat kuin Suomenkaan Veronmaksajat eivät ikinä pysty maksamaan velkapääomaa pois, tulemme olemaan Syyllisiä omaan kurjuuteemme maailman tappiin, ellei meillä ole voimia irtisanoutua tästä Syyllistämisen taakasta, voisimme ihan hyvin tehdä ”Argentiinat”, siis sanomme ettemme maksa muuta kuin velkapääoman pois, ja koronmaksu loppuu tähän, Siihen ei ole kuitenkaan päättäjillämme Munaa, sillä sen seurauksena maahamme saattaa tunkeutua NATO.

    • Yhdysvaltain valtio lainaa rahaa USD-määräisenä. Dollarit taas laskee liikkeelle FED. Toisin sanoen USA lainaa rahaa käytännössä itseltään. Sen takia USA:lta eivät voi dollarit loppua. Suomelta taas voivat eurot loppua.

  6. Allekirjoittanut permalink

    Miten sen nyt ajattelee, siis lainaako USA itseltään, Kyllä lainaa jos ajattelee että USA on yhtäkuin FED, mutta kansa maksaa korkoa omista lainoistaan ja rahankäytöstä sille.
    http://www.yhdysvallat.eu/talous/
    FEDin omistaa yksityiset pankkiirit, nimi vaan on harhaanjohtava Federal Reserve (anteeksi jos hiukan nauran, Heh Heh)

  7. Tuo tarina FED:n yksityisestä omistuksesta on yllättävän yleinen satu, mutta yleisyys ei tee siitä totta. Kieltämättä FED:n rakenne on suhteellisen sekava näin eurooppalaisittain katsottuna.
    http://www.federalreserve.gov/faqs/about_14986.htm
    Lisäksi FED tulouttaa voittonsa Treasurylle eli USA:n valtionvarainministeriölle.

  8. haukionkala permalink

    Huoltosuhde kannattaa ajatella ennemmin lukuina (euroina) kuin ihmisinä. 1:1,5 ei ole mikään ongelma, jos maahantulijoiden keskiansiot ovat korkeammat kuin paikallisen väestön. Näin ei todellisuudessa kuitenkaan ole, vaan kehitysmaista saapuvat maahanmuuttajat työllistyvät lähinnä matalapalkka-aloille, jolloin todellinen huoltosuhde on paljon huonompi kuin pelkästään pääluvun mukaan tarkasteltuna.

  9. Allekirjoittanut permalink

    Mitäs olivatkaan ne puheet Ron Paulilta että FEDiin pitäs tehdä erityistilintarkastus, ja Fed vastasi että ei käy, kuin aikaisintaan 3 vuoden päästä.
    Ron Paulin informaatiosivuille tästä:
    http://www.ronpaul.com/2015-10-12/ron-paul-the-federal-reserve-shouldnt-work-in-secret/

    • Ron Paul omaa todellisuuteen vain satunnaisen yhteyden. Vähän samaan tapaan kuin Jyrki Katainen rehellisyyteen.

      Toisaalta FED:n dokumentit mukaanlukien tilit ovat kyllä saatavilla. Kieltämättä osa papereista saattaa edellyttää jotain luokituksia, mutta sen ei pitäisi olla yllätys.

  10. ”Identtinen kommentti on jo olemassa – taisit sanoa samat sanat jo aikaisemmin ” -virheilmoituksen vuoksi postaan tämän syyria -kommenttini tähän, kommenttini sisältöhän käsittelee enimmäkseen ihmisten sopeutumattomuutta vieraassa kulttuurissa asumiseen (ja vain hiukan syyriaa).

    Tyhmyri: ”…tilanne on käännetty sellaiseksi, että Syyria voidaan käytännössä jakaa etnisten ryhmien mukaisiin alueisiin”

    Muistelen lukeneeni jostain, että afrikan sisäisten levottomuuksien syynä olisi siirtomaahallinnon aikoinaan viivottimen avulla piirtämät valtioiden rajat, jonka seurauksena saman valtioiden sisään jäi etnisesti eri heimoihin, klaaneihin ja ”rotuihin” kuuluvia ihmisiä.

    Afrikan asukkaille on yhteistä paimentolaisten ja metsästäjä-keräilijä kulttuuriin kuuluva yhteiskuntakäsitys, joka on hyvin lähellä simpanssien yms. laumaeläinten yhteisöllistä käyttäytymistä, jossa hallitsevan uroksen sijaan laumaa hallitsee hallitsevan uroksen jälkeläisten muodostama suuri klaani, siis biologiaan pohjautuvat (siis ihmisen evoluution taakan ja rasitteen kautta periytyvät) hallinnon rajat:

    ”Sanotaan, että veri on vettä sakeampaa, millä tarkoitetaan, että suku-uskollisuus menee kaiken muun uskollisuuden ja luottamuksen edelle.”(RM)

    Esim. Saddam Husseinin valtarakenteet perustuivat aikoinaan ”Tikritin klaanin” (heimon) muodostamaan hallintoon.

    Mielestäni em. yhteiskuntakäsityksen omaavat ihmiset pystyvät muodostamaan toimivia valtiokokonaisuuksia vain samaan heimoon, klaaniin ja rotuun kuuluvien ihmisten kanssa.

    Simpanssit (sekasyöjät) eivät siis pysty muodostamaan toimivaa yhdyskuntaa gorillojen (kasvissyöjien) kanssa, eivätkä myöskään naapurireviirillä elävien simpanssien kanssa.

    Simpanssien yhteiskuntakäsityksen omaavat ihmiset eivät myöskään pysty muodostamaan toimivaa yhteiskuntaa saman (eläimellisen) yhteiskuntakäsityksen omaavien, mutta eri sukuun/heimoon/rotuun/klaaniin kuuluvien ihmisten kanssa.

    Pitkälle kehittyneessä länsimaisessa jälkiteollistuneessa yhteiskuntakäsityksessä pätee se, että ihmiset pystyvät luomaan suku, rotu -ja klaanirajat ylittäviä, mutta silti suht. hyvin toimivia yhteiskunnallisia kokonaisuuksia.
    Esimerkiksi suomen valtio muodostuu murrerajat (lääninrajat) ja kielirajat (suomi+suomenruotsi) ylittävistä maa-alueista, mutta silti suomen valtio pystyi (itsenäisenä ollessaan) olemaan suht. hyvin toimiva ja rauhanomainen valtio. Tätä ”valtio on eri heimojen muodostama virtuaaliheimo/klaani” -käsitystä kuvaa hyvin seuraavaan sanonnan oikea, siis länsimainen tulkinta:

    ”Veri on vettä sakeampaa” on suomennos ”Blood is thicker than water”-sanonnasta. Tämä on yleisesti väärinymmärretty sanonta, joka alunperin kuuluu ”The blood of the covenant is thicker than the water of the womb”, eli juurikin päin vastoin. Ennen aikaan ihmiset vannoivat ”verivalan” kaikista tärkeimpien ja läheisimpien ystäviensä kanssa. Näin ollen sananlaskun ”veri” tarkoittaa verivalan verta, joka on sakeampaa kuin ”water of the womb” eli lapsivesi, eli sukulaisuus. Elikkä, jos ihan oikeen luetaan tätä sananlaskua, niin kyllä ne ystävät jotka valitset elämääsi, ovat tähellisempiä kuin sukulaiset. ”(kaksplus keskustelupalsta)

    Jos ihan oikein luetaan em. sananlaskua, niin ihmiskunnan voitollisuus ja ylivoimaisuus muihin laumaeläimiin nähden on juurikin ihmisyhteisöjen kyvyssä muodostaa biologiaan pohjautuvien (siis evoluutiosta periytyvät rajat ylittäviä ”virtuaaliheimoja” (siis valtioita).

    ”Verkottunut ihmiskunta” -kirjan mukaan länsimaiden teollistuminen oli mahdollista vain siksi, että ihmiset pystyivät muodostamaan biologiset rajat ylittäviä teräksentuotanto yms. yhtiöitä, jonka jäseneksi pääsemistä (omistajuutta) ei ole sidottu kieli, kulttuuri -ja uskontorajoihin. Teräksen tuottaminen suuressa mittakaavassa ei yksinkertaisesti onnistu heimoyhteiskuntaan perustuvilla yhteiskuntarakenteilla, jossa naapuriheimot nähdään (evoluution taakan ja rasitteen vuoksi) vihollisina, eikä mahdollisina teräksen ostajina (kauppakumppaneina).

    Myös teollistuneissa länsimaissa asuu yllättävän paljon paimentolais -ja metsästäjä-keräilijäheimojen alkeellisen yhteiskuntakäsityksen omaavia ihmisiä:

    ”… ideologiat, uskonnot ja muut hankitut ominaisuudet luovat laajempia yhteisöjä, joskaan eivät yhtä lujia, kuin verisukulaisuus.”(RM)

    Edellä lainaamini RM (Ruukinmatruuna blgisti) on perinyt juutalaisuuteen (paimentolaiskulttuuri -ja uskonto) liittyvän alkeellisen yhteiskuntakäsityksen, jonka vuoksi Ruukimatruunan, ja muidenkin juutalaisten on ollut vaikeaa sopeutua länsimaisiin yhteiskuntiin:

    ”on totta, että monissa maissa juutalaiset ovat olleet harvinaisen nurkkakuntaista väkeä ja hyvin vähän tekemisissä valtaväestön kanssa – he ovat itse asiassa halunneetkin mariginalisoitua, sillä mariginalisoituminen merkitsee Esran kirjan sanoin ”tulisen muurin” pystyttämistä ”meidän” ja ”niiden” välille. Etniseen identiteettiin takertumisen kääntöpuoli on kylmäkiskoinen ja pahimmillaan vihamielinen suhtautuminen muihin – toinen esimerkki tällaisesta kansakunnasta, jotka ovat kynsin hampain pitäneet etnisestä identiteetistään kiinni, ovat romanit.”(http://takkirauta.blogspot.fi/2009/10/antisemitismi-vihdoin-romukoppaan.html)

    Alkeellisen (suoraan simpanssien biologiasta evoluution kautta ihmisille periytyneen) yhteiskuntakäsityksen omaavat vanhemmat ihmiset joutuvat vaikeuksiin yrittäessään sopeutua kehittyneemmässä yhteiskunnassa asumiseen ja arvoihin:

    ”Assimilaatio on oman kulttuurin sulauttamista tai sulautumista enemmistökulttuuriin. Tällöin väestöryhmä ei enää käytä omaa kieltään, ja he omaksuvat valtakulttuurin kielen, tavat, arvot ja käyttäytymismallit. Maahanmuuttaja tuntee kuuluvansa muuhun väestöön. … Nuoret voivat uudessa ympäristössä assimiloitua yrittäessään tulla hyväksytyksi uusien ihmisten parissa.”(https://fi.wikipedia.org/wiki/Assimilaatio_%28sosiologia%29)

    Jos jokin ”ihmisheimo” ei pysty sopeutumaan toisen ihmisheimon alueella asumiseen, niin tuloksena on ”Postimerkki peppuun ja takaisin sinne mistä on tullutkin” -ajattelua saman alkeellisen yhteiskuntakäsityksen jakavien kanta-asukkaiden (siis Wäinämöisen sukuun/heimoon/klaaniin/rotuun kuuluvien) taholta.

    Eli, em. pohdinnan tuloksena päädyin ajatukseen, että Syyrian jakautuminen etnisten ryhmien mukaisiin alueisiin voi olla hyväkin, mikäli näistä alueista voitaisiin muodostaa useita pikkuvaltioita, jonka jälkeen ihmisten yhteiskuntakäsitykset ja väestön koostumus ko. pikkuvaltiossa vastaisivat toisiaan.

    Esim. kurdien pitäisi pystyä muodostamaan oma valtio, mutta Turkkihan ei sitä halua.

    Saku Timosen blogissa syyllistetään ns. tolkun ihmisiä siitä, etteivät he puhu eivätkä pukahda mitään turvisasioista. Syyllistämisen seurauksena ja ansiosta sain aikaiseksi (vuosien tauon jälkeen) pari uutta blogikirjoitusta, niiden pitäisi aueta kommenttini yläreunassa olevaa kotisivu – linkkiä klikkaamalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: