Skip to content

Kuinka rikkoa NATO – Suomi on Venäjän paras liittolainen

heinäkuu 12, 2015

Kreikka-neuvotteluiden osalta mielenkiintoinen sivujuonne liittyy Suomen vahvasti negatiiviseen asenteeseen Kreikan uuteen tukipakettiin. Mikäli Venäjä haluaa – ja varmasti haluaa – murtaa NATO:n rivit, niin tehokkaimpia keinoja tempun tekemiseen olisi tietenkin pakottaa Kreikka pyytämään apua Venäjältä. Tähän mennessähän Kreikka ei moista temppua ole tehnyt, mutta jos tekisi, niin on aivan realistinen mahdollisuus, että NATO:n kaakkoisraja hajoaisi.

Käytännössä onkin jotenkin täydellisen käsittämätöntä, että Suomi, joka ei ole NATO-maa, on julkisuudessa vihamielinen maa Kreikan kanssa tehtävää sopimusta ja velkojen anteeksiantoa kohtaan. Jonkin Saksan osalta ymmärrän linjan, sillä Saksan omat sisäpoliittiset traumat yksinkertaisesti estävät järjellisen ajattelun. Saksalaiset nyt vain ovat tällaisissa asioissa vaikeita.

Pidän Kreikan eroa eurosta järkevänä nimenomaan kreikkalaisten kannalta, mutta pidän NATO:n kaakkoisrajan hajoamista hyvin pelottavana asiana. Mikäli Suomi johdonmukaisesti pitää kiinni linjauksestaan ja temppu johtaa Kreikan osalta NATO:n hajoamiseen de facto tai peräti de jure, niin Suomi antaa Venäjälle suuremman lahjan kuin mitenkään muuten pystyisi.

Toisin sanoen Suomi, joka ei ole NATO-maa, ajaa linjaa, joka toteutuessaan potentiaalisesti aiheuttaa NATO:n hajoamisen.

Aika kovaa kamaa.

Selvennykseksi se, että minusta Suomen olisi pitänyt hakea NATO:n jäsenyyttä heti kun Neuvostoliitto hajosi.

Mainokset

From → Uncategorized

8 kommenttia
  1. Urpilainen järjesti vakuudet, jotka raukeavat akordissa. Jos nykyhallitus suostuu akordiin, se rikkoo edellisen hallituksen hankkiman edun ja antaa demareille valttiässän. Miksi se tekisi niin, kun joka tapauksessa Suomi menettää valtaosan saamisistaa?

    Nythän hallitus pakottaa demarit ja Kataisen vastuuseen löysistä puheistaan ollessaan vallassa. Miksi ihmeessä nykyhallituksen tulisi tukea vanhaa linjaa jolla ei ole 74%:n tukea kansalta? Miksi järjestää vaaleja jos mitään ei saa muuttaa?

    • Sinänsä samaa mieltä. Mutta toisaalta Suomi on minusta tässä kuviossa aika hämmentävässä roolissa. Suomen oikea paikka olisi NATO-jäsenmaana kuten Puola, mutta irti eurosta (kuten Puola).

      Suomi nyt vain on metsäteollisuuden, kemianteollisuuden ja konepajateollisuuden maa. Sellainen ei sovi nykyiseen yhteisvaluuttaan.

      Koko tämä helvetin sotku on täysin järjenvastainen. Yhdenkään maan, ei Suomenkaan, edustajat eivät toimi rationaalisesti vaan jonkin typerän ”mun pitää tulla valituksi seuraavissa vaaleissa”-mallin mukaan. Toisaalta tuostakaan ei tiedä kuinka vaaleissa oikeasti kävisi, joten järkeviä päätöksiä, kiitos.

      • Tätä logiikkaa minä en vain ymmärrä. Ensin annettiin rahapolitiikka pois, ja maa ajautui pahoihin vaikeuksiin. Lisäksi annettiin lainsäädäntövalta Brysseliin, ja nyt emme saa edes rajojamme kiinni ulkomaisilta rosvojengeiltä. Nyt sitten vaaditaan vielä luopumaan itsenäisestä puolustuksesta.

        Eikö nuo kaksi ekaa esimerkkiä kerro karulla tavalla, mitä seuraa kun luovutaan suvereniteetistä?

  2. Eero Nieminen permalink

    Jos Kreikka ei ole kilpailykykyinen ja ei saa velkaantumista kuriin niin miksi pitää väkisin roikkua mukana Eurossa. Suomikin voisi asettaa 5 vuoden aikarajan, jos sinä aikana ei saada sisäisellä devalvaatiolla taloutta kuntoon niin palataan markkaan.
    Sen jälkeen ei tarvitsisi osallistua näihin yhteisvastuu keräyksiin ja poliitikot voisivat keskittyä omien asioiden hoitoon.

    • Lähtökohtaisesti se sisäinen devalvaatio ei saa taloutta kuntoon. Siksipä olisi parasta palata markkaan saman tien.

      Sisäisen devalvaation vahingot ovat aina suuremmat kuin valuuttadevalvaation.

      Eikä kannata tuoda Irlantia esimerkiksi koska Irlannin tapauksessa koko kuviota ei olisi tarvittu ilman EKP:n painostusta.

  3. Merkantti Matikainen permalink

    Kreikkaa luotottaneiden pankkien riskit sosialisoitiin tukipaketeilla I ja II. Kelle kuuluu kolmas?

    Kreikkahan voisi erota eurosta kuin Ranska Natosta aikoinaan. Rinnakkaisvaluuttaan vain.

  4. Kauko permalink

    Jos Kreikka on NATOlle tärkeä, niin ei Suomen päätöksillä ole mitään merkitystä, turha sellaisesta on haaveillakaan. Yhdysvallat jyrähtää ja Saksa palaa ruotuun.

  5. Haukion Kala permalink

    Kyllähän saksalaisilla esiintyy jo (taas) tietynlaista ”Wir sind die neuen Chefs” -mentaliteettia, joten mitä tahansa voi periaatteessa tapahtua. Saksan sisäpolitiikkaan liittyen kannattaa kuitenkin huomioida, että vaikka pankit on pelastettu, niin pelkästään Saksan julkisella sektorilla on Kreikassa kiinni 90mrd ja rapiat (lähde: Bloomberg). Kun tähän lasketaan päälle altistus muiden PIGS-maiden veloille, voi ymmärtää miksi velkojen leikkaus ei ole missään vaiheessa ollut realistinen vaihtoehto. Samasta syystä myös Grexit ei voi tapahtua niin kauan kuin tukipakettien väsääminen on poliittisesti kivuttomampaa. Tämä tosin vain siirtää ongelman tulevaisuuteen, mutta ammattipoliitikon ei tarvitse ajatella seuraavia vaaleja pidemmälle.

    Seuraavat liittovaalit ovat 2017, joten euroalue pidettäneen kasassa ainakin sinne asti. Sillä välin Super-Marion setelipaino ostaa kaiken mitä ei ole naulattu kiinni – elleivät painolevyt sula. Samalla bail-in -lainsäädäntöä (BRRD) ajetaan sisään kuin käärmettä pyssyyn (viimeistään 1.1.2016 voimassa kaikissa jäsenmaissa). Kun kuplan vihdoin annetaan puhjeta, tulee korjausliike olemaan raju.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: