Skip to content

Borg ja Suomen talous HeSarissa – eli ei mitään tehtävissä

maaliskuu 8, 2015

Ruotsin entisen valtiovarainministerin Anders Borgin haastattelu Helsingin Sanomissa on mielenkiintoinen. Varsinaisen asian eli talouden osalta mitään ihmeellistä ei ole, mutta tässä raportin luovuttamista odotellessa on haastattelu kuitenkin kiinnostavaa luettavaa. Borgin haastattelu löytyy täältä.

Mutta siihen mielenkiintoiseen talousosuuteen. Seuraavassa suora lainaus haastattelusta:

Suomi on ja pysyy osana euroa, ja valuuttakurssi on siis sidottu. Siksi muutokset on tehtävä kasvattamalla tuottavuutta enemmän kuin Ruotsissa ja Saksassa –– Se on vaikeaa. Palkankorotusten on oltava maltillisia ja varovaisia, jotta kilpailukyky palautetaan, ja näin täytyy toimia jonkin aikaa. On siis selvää, että olosuhteet ovat vaikeat.

Suomeksi sanottuna käytännössä mitään järkevää ei ole nopeasti tehtävissä. Ruotsiin nähden meillä ei ole mitään keinoa päästä tasoihin, sillä Ruotsin kruunu aina tarvittaessa niiaa sen verran, että Ruotsin kilpailukyky säilyy. Unohdetaan siis Ruotsi. Seuraavaksi onkin pakko yrittää pistää paremmaksi kuin Saksa.

Saksan kanssa tilanne tosiaankin on mielenkiintoisempi kuin Ruotsin kanssa, sillä kuten mainittua, kruunun kanssa Ruotsi voittaa aina kilpailukykyvertailun. Kuten Borg toteaa, niin muutokset olisi tehtävä kasvattamalla tuottavuutta.  Tämä taas ei tosiaankaan ole mikään triviaali temppu, sillä suomalaisten yritysten jalostusarvo syntyy aivan perinteisesti metsäteollisuuden, kemianteollisuuden, teknologiateollisuuden ja ICT-alan toimesta, kuten kuvasta on nähtävissä. Toisin sanoen tuottavuuden pitäisi kasvaa juuri noilla aloilla, jotka ovat vahvoja myös Saksassa.

Borg_jalostusarvo

Kaikki nuo teollisuutemme vahvat alat ovat hyvin voimakkaasti kilpailtuja. On vaikea kuvitella, että sen enempää ruotsalainen kuin saksalainen teollisuus jättäisivät tuottavuuden lisäämiseen kohdistuvat temput tekemättä. Toisaalta palveluistakaan ei taida olla pelastajaksi, sillä palveluvienti liittyy läheisesti juuri noihin samoihin aloihin.

Mutta ehkä kaikkein masentavin juttu tuossa Borgin haastattelussa on kohta ”Palkankorotusten on oltava maltillisia ja varovaisia, jotta kilpailukyky palautetaan, ja näin täytyy toimia jonkin aikaa.” Mitäköhän kautta ja kuinka nopeasti tämä vaikuttaisi? Euroalueella on nollainflaatio tai peräti deflaatio, joten edes nollakorotukset eivät vaikuta yhtään mitään. Vain nollakorotukset yhdistettynä rapsakkaan 5-7% inflaatioon auttaisivat.

Todellisuudessa nollakorotukset parantavat tilannetta vain ja ainoastaan siinä tapauksessa, että Saksa innostuu harrastamaan inflaatiota. Arvatkaapa innostuuko.

Toisin sanoen Borg käytännössä sanoo, että keinoja ei ole. Kieltämättä raportissa tulee olemaan kaikenlaisia kosmeettisia ehdotuksia, mutta järkevällä aikataululla riittävän tehokkaasti vaikuttavia keinoja ei siis ole. Ilmeisesti Borg sen itse myöntää, mutta asiaa ei voi sanoa ääneen.

Mutta Suomi on ja pysyy osana euroa, ja valuuttakurssi on siis sidottu. Siinäpä sitä on hyvää odotettavissa.

Mainokset

From → Uncategorized

26 kommenttia
  1. Ihmettelinkin, kun twitterissä normaalit eurovajakit olivat kehumassa että kohta pärisee. Tuossa se nähtiin – ei pärise. Borg sanoi, että palkkojen laskeminen ei onnistu. Ja totesi, että Suomi pysyy eurossa. Arvaisin, että hänelle oli annettu reunaehdoksi, että euroerosta ei sitten puhuta.

    Mitäpä muuta Kokoomukselta eli Stubbilta olisi voinut odottaa. Ihan hyvään, omannäköiseen seuraan Vartiainen siirtyi. Fantsutellaan tässä sitten.

  2. Borg voisi ehdottaa, että Suomi luopuu jatkossa Eurojen lähettämisetä Kreikkaan.

    • Kreikka-tuet ovat vähän sellainen pyöristysvirhe. Niin kauan kuin Suomi on euromaa, niin kauan Suomesta lähtee rahaa toisiin euromaihin. Jos eurosta ei luovuta, niin ainoa vaihtoehto tuolle rahan lähettämiselle on se, että Suomelle menee niin huonosti, että toiset euromaat lähettävät rahaa tänne.

      • Eräs Isä permalink

        Ei hätää! Sehän on vain ajan kysymys, milloin Suomi on konkurssissa.

      • Juu, valitettavasti euroa käyttävänä maana Suomi todellakin voi päätyä konkurssiin. Ruotsi taas ei voi koskaan päätyä konkurssiin. Syynä se, että Ruotsi lainaa kruunuissa ja kovan paikan tullen Ruotsin valtio painaa itselleen lisää kruunuja.

        Tietty ero poliitikkojen älykkyydessä, ehkä?

    • Andy permalink

      Suomi on menettänyt eurokriisin (eli EKP:n äärikireän rahapolitiikan ja Saksan ”ryöstä naapurisi”-politiikan) takia potentiaalista BKT:ta kymmeniä miljardeja vuoden 2008 jälkeen. Tähän verrattuna Kreikkaan lähetetyillä rahoilla ei ole mitään merkitystä.

      • Merkantti Matikainen permalink

        Findikaattorissa BKT per capita näkyy pari kuoppaa Suomen talouskasvussa 1975-2015 (http://www.findikaattori.fi/fi/2): 1990-luvun lama ja vuonna 2008 alkanut notkahdus.

        Jälkimmäisen kuopan jälkeen talouden kasvukäyrän nousukulma on loiventunut. Tilastokeskus selittää suunnanmuutoksen yksityisten investointien supistumisella.

        Saksan vaihtotaseen ylijäämät ovat kasvaneet 2000-luvulla, mutta epäilen, että ne ovat kertyneet muualta kuin Etelä-Euroopasta.

      • Kaikkea sopii epäillä. Ennen eurokriisiä Saksan vaihtotaseen ylijäämä sattui samaan aikaan kuin Etelä-Euroopan vaihtotaseiden alijäämä. Lopputuloksen kannalta on yhdentekevää, veikö Saksa Marsiin ja sijoitti ylijäämänsä Etelä-Eurooppaan, vai veikö se velaksi Etelä-Eurooppaan. Joka tapauksessa eurokriisi syntyi saksalaisten ja ranskalaisten pankkien luotottaessa reilulla kädellä nykyisten kriisimaiden yksityistä sektoria. Eli Kreikkaa lukuunottamatta ei ollut ”valtioiden velkaantuminen holtitonta” tai ”etelän laiskuutta”. Kyse oli ihan klassisesta huonojen sijoitusten tekemisestä, missä laiskat ja tyhmät eurooppalaiset pankit omaavat pitkän historian.

        Toisekseen, näkemieni tilastojen perusteella ennen eurokriisiä vienti velaksi PIIGSeihin oli todellista. Kriisin käynnistyttyä Saksan vienti painottui enemmän Aasiaan.

      • Merkantti Matikainen permalink

        Niin. Pankkikriisejä on nähty miltei maassa kuin maassa, jopa kotimaassa 1990-luvulla. Luottoriskit eivät ole kadonneet pankkitoiminnasta.

        Vientiteollisuuskin vie sinne, minne vienti vetää. Viime vuosina Saksan (netto)vienti on vetänyt USAaan, Isoon Britanniaan, Ranskaan ja Puolaan. Suomen vienti vetää henkeä.

      • Katosivathan ne luottoriskit – ensin EKP:n vakuuskäytäntö kadotti valtioiden riskipreemiot, sitten saksalaisten ja ranskalaisten pankkien mätäpossa sai yhteisvastuumekanismit aikaiseksi. Eurokriisissä jos missä on moraalikato ollut voimissaan.

        Ja Saksan vientitilastoista tässä: http://qz.com/62368/germany-has-avoided-the-worst-of-the-euro-crisis/

      • Merkantti Matikainen permalink

        Riski tuskin katoaa, mutta saattaa hyvinkin siirtyä. Riskien sosialisointi on tuttu juttu pankkitoiminnassa. Muodot vaihtelevat, mutta viime kädessä laskun maksaa veronmaksaja.

        Saksan vienti ja tuonti vuonna 2013 (suurimmat kauppakumppanit):
        http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_the_largest_trading_partners_of_Germany

    • Tero Ilén permalink

      Eduskunta hyväksyi EVM-sopimuksen, ja Suomi on sitoutunut maksamaan sille vielä reilut 11 miljardia lisää. Suomelta ei siis kysytä haluamme maksaa Kreikalle lisää rahaa, meille tulee vain lasku 14 vrk nto.

  3. Merkantti Matikainen permalink

    Borg, OECD ja komissio ovat valmistelleet omat kansantalouskatsauksensa Suomesta. Ihmelääkettä ei löytynyt.

    Eikä ihme. Makrotalouspoliittiset keinot kun rajoittuvat raha- ja fiskaalipolitiikkaan sekä rakenteellisiin uudistuksiin kansantalouden tasolla. Mutta ratkaisut piilevät liittovaltio- ja yritystasolla.

  4. Heikki permalink

    Mutta kyllähän oli tiedossa. Kun Borg otti vastaan selvitystyön yhdessä Vartiaisen kanssa, lähtökohta oli se että eurossa pysytään. Muita skenaarioita ei ollut tarkoitus tutkiakkaan – valitettavasti.

    Siinäpä siis todellinen lähtökohtana selvitykselle – ”euro on ikuinen”

  5. TNE permalink

    Kun amerikkalainen finanssikriisi iski ja jenkit elvyttivät oman taloutensa, arvuuteltiin kovasti kenelle jää mustapekka eli kuka saa maksaa amerikkalaisten pankkien holtittoman luotonannon, nyt näyttää pahasti siltä, että Eurooppaalaiset laitetaan maksajiksi, normaali työssäkäyvä keskiluokka ja heikompi osaiset, hyvinvointi valtion alasajo on jo käynnistetty. Sijoittajat ja suuret pääomat pelastetaan meillä samoin kun ameriikassakin. Finanssisektorin ”näkymätön käsi” on paljastunut keskuspankiksi, joka aina tarpeentullen viimekädessä pelastaa suurpääoman.

  6. Yllättävän vähälle huomiolle on jäänyt Euroopan katastrofaalinen talouspolitiikka, mikä näkyy ehkä kaikkein selvimmin teollisuustuotantodatassa. Viimeiset kolme graafia: http://morelivers.blogspot.com/2015/03/9th-mar-charts.html

    • Merkantti Matikainen permalink

      Komission raportti: http://ec.europa.eu/europe2020/pdf/csr2015/cr2015_finland_fi.pdf

      Paljon kuvia: Elektroniikka- ja muut teollisuuden alat ovat romahtaneet, vain kemian teollisuus kasvaa. Yksityiset investoinnit laskevat kuin lehmän häntä. Julkiset investoinnit matavat kuin vainajan aivosähkökäyrä. Ja niin edelleen.

      Hyvät neuvot ovat kullan arvoiset. Komissio tarjoilee kissankultaa.

    • n.n permalink

      Kiitos Juhani mukavista kuvista. Tai ei siis niinkään mukavista, ehkä ”havainnollinen” olis parempi sana.

  7. Skiff permalink

    Eikö QE voi aiheuttaa Saksassa ylikuumenemista ja inflaatiota?

    • Andy permalink

      Ainoa edellytys euron selviämiselle on että Saksan inflaatio ja palkat nousevat merkittävästi verrattuna ympärysmaihin (ympärysmaat saavat takaisin kilpailukyvyn jonka Saksa on palkkaleikkauksilla saavuttanut). Saksan ylikuumeneminen ei siis ole riski vaan ainoa tapa jolla Eurooppa pääsee ylös nykyisestä deflaatiolamasta.

  8. hakki47 permalink

    Taisinpa asiasta kirjoittaa minäkin. Itse artikkelissa lähden siitä, että eurosta ei lähdetä, eihän tutkainta vastaan kannata taistella. Muuten olen kyllä suuntani jo valinnut. Uurnaan käyn jättämässä äänestyslipun, joka taatusti mitätöidään. Yhtä hyviä muita toimintavaihtoehtoja ei mieleeni näissä vaaleissa tule, kirjoittavatpa Andes ja Juhanna ihan mitä tahansa. http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2015/03/eduskuntavaalihypetyksen-loppukiri-alkaa.html

    • Äänestä mieluummin jotain pienpuoluetta. Se on parempi vaihtoehto kuin mitätöity lippu.

      • hakki47 permalink

        Hullun hommaa, siitä tulee vain päänsärky. 😉 Siis jatkuvasta pään seinään hakkaamisesta. Se ei vaan auta. Mistä pitikään koukata, kun ei suoraan päässyt?

  9. n.n permalink

    Tuossa Hesarin jutussa kannattaa erityisesti pistää merkille miten estottomasti hehkutetaan ruotsin yksikkötyökustannusten loistavaa kehitystä suomeen verrattuna, ja käytetään esityksessä käppyrää joka saatana soikoon pitää sisällään vaihtosuhdemuutokset. Noin kylmän viileän röyhkeään valehteluun ei usein törmää.

    • n.n permalink

      Niin, senhän siis tietää että näin on koska erikseen ei asiasta mainita.

      Jos olen väärässä kuulen asiasta mielelläni, mut Vartiainen&cie ovat käyttänyt samaa temppua niin monta kertaa että en oikein usko. Yleensä ei tosin ihan näin suurella julkisuudella.

  10. Tuossa reaalisia efektiivisiä valuuttakursseja, Suomea ensin, sitten vertailuna vielä Ruotsin kanssa. http://morelivers.blogspot.fi/2015/03/11th-mar-finlands-price.html

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: