Skip to content

Kreikka ja jatkuvat tulonsiirrot – toinen näkökulma

tammikuu 27, 2015

Eilen käymäni keskustelun perusteella Kreikan tilanteeseen ja tulonsiirtoihin voi ottaa meidän mediassamme esillä olleesta näkökulmasta poikkeavan näkökulman. Kuten eilen kirjoitin, niin Kreikan julkinen talous on tällä hetkellä tuntuvasti ylijääminen mikäli kuluista siivotaan pois korkomenot ja velkojen maksut. Tällä hetkellä tuo ylijäämä käytetään velkojen korkoihin ja lyhennyksiin. Mikäli ylijäämä on arvioiden mukainen 3% (tavoite tälle vuodelle yli 4%), niin tuo tarkoittaa käytännössä sitä, että Kreikka maksaa lähinnä toisille euromaille jatkuvaa pakkoveroa, jonka suuruus on yli 3% bruttokansantuotteesta.

Mikäli tuo maksuosuus yhdistyisi tilanteeseen, jossa Kreikan talous kasvaa ja työttömyys on kohtuullisella tasolla, niin uskoisin sen olevan poliittisesti mahdollinen. Käytännössä tuo pakkovero kuitenkin yhdistyy tilanteeseen, jossa Kreikalle on saneltu yhä uusia leikkauksia ja veroja talouden samalla sukeltaessa dramaattisen syvälle. Tilanne näyttäytyy Kreikkalaisille, kuten meidän mediassakin aikoinaan, toisten euromaiden tahallaan Kreikalle kohdistamina rangaistustoimenpiteitä. Kuritetaan ”kreikkalaisia karvakäsiä” kuten meilläkin aikoinaan sai ainakin mielipidekirjoituksista lukea.

Kreikkalaisten näkökulmasta heiltä peritään tuntuvia tulonsiirtoja Euroalueen pohjoisten jäsenmaiden, kuten Suomen, äänestäjien tyydyttämiseksi. Kieltämättä tämä on totta, sillä IMF:n lainoja lukuun ottamatta kaikki Eurovaltioilta annetut lainat voitaisiin myydä EKP:lle, muuttaa korko nollaksi ja maksuaika vaikka tuhanneksi vuodeksi. Yhtään lainaa ei olisi teknisesti annettu anteeksi, mutta Kreikka voisi käyttää budjettiylijäämänsä elvytykseen. Kaikki voittaisivat. Valitettavasti tämä vaihtoehto ei liene poliittisesti mahdollinen muille euromaille.

Toisaalta ei ole poliittisesti mahdollista jatkaa nykylinjalla, sillä vaihtoehtoihin nähden Syriza on hyvin maltillinen puolue. Nähdäkseni Syriza kuitenkin pyrkii ensisijaisesti noudattamaan sopimuksia, mutta kohtuullistamaan ne Kreikan ja kreikkalaisten kannalta hyväksyttävälle tasolle. Tämä olisi helposti saavutettavissa EKP:n avulla. Mikäli Euroalue ei etsi tuollaista hyväksyttävää kompromissia, niin se käytännössä tarkoittaa Kreikan demokraattisen vaalituloksen mitätöimistä.

EU:n poliittisen tulevaisuuden kannalta kompromissi olisi järkevin vaihtoehto. Mikäli kompromissia ei saavuteta, niin nykyisellä talouskehityksellä Kreikkaan voi muutamassa vuodessa nousta valtaan hallitus, joka ei ole kiinnostunut neuvottelemisesta.

 

Edit. Tässä pyrin siis kirjoittamaan sen näkökulman, jonka mukaisena tilanne ilmeisesti näyttäytyy monelle kreikkalaiselle. Kannattaa muistaa myös se, että mikäli IMF:n omia sääntöjä olisi kriisin hoidossa noudatettu, niin velat olisi heti leikattu niin pieniksi, että toipuminen olisi mahdollista. Noinhan ei tehty, lähinnä siksi, että toiset euromaat, mukana Suomi, katsoivat aiheelliseksi rangaista Kreikkaa moraalisin perustein. Talous ei kuitenkaan ole moraalipeliä, joten nyt tässä sotkussa maksetaan muun muassa noiden päätösten poliittista hintaa.

Advertisements

From → Uncategorized

16 kommenttia
  1. Elsa Fa Mulan Belle Pocahontas Tiana permalink

    ”Kreikka maksaa lähinnä toisille euromaille jatkuvaa pakkoveroa, jonka suuruus on yli 3% bruttokansantuotteesta.”

    En kyllä ihan näinkään sanoisi.

    Kreikan korkomenot olivat 2013 n 5 %\bkt ja nämä menevät kyllä yksityisille sijoittajille ja IMF:lle. EU-valtioiden antamat lainat ovat lyhennysvapaita tai erittäin vähäkorkoisia.

    ”ERVV:n eli Euroopan rahoitusvakausvälineen lainat Kreikalle ovat kahdeksan vuotta lyhennysvapaita.”

    http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/726724/Rinne+uskoo+Kreikan+hoitavan+lainansa

    Kannattaa oikeasti lukea Finance minister Varoufakisia, niin ei tarvitsisi spekuloida, että mitä Kreikka ehkä tekee…

    Tod. näk. suurin osa Kreikan obligaatioista on kotimaisten pankkien ja eläkejärjestelmien omistuksessa, jos siellä edes pientä tolkkua on siinä touhussa. Itse en jaksa asiaa nyt alkaa tutkimaan tämän tarkemmin. Joku muu voi, jos jaksaa.

  2. Elsa Fa Mulan Belle Pocahontas Tiana permalink

    No Varoufakis ei vielä täysin varma valtiovarainministeri ole, mutta Syrizan 4 pilarin ohjelmaan on hyvä tutustua. =)

    http://links.org.au/node/4209

  3. ValonSoturi permalink

    Miten ihmeessä voit tulkita velkojen ja korkojen maksun pakkoveroksi?

    • Kyseessä on se, miltä asia näyttää tavallisten Kreikkalaisten näkökulmasta. Suuri osa näistä järjestelyistä näyttäytyy rangaistusluonteisina temppuina. Mikäli asiassa noudatettaisiin vaikkapa normaaleja IMF:n sääntöjä, niin velkoja ja korkomenoja leikattaisiin rajusti. Noinhan ei tehty koska toiset euromaat eivät siihen suostuneet. Mikäli niin olisi tehty, niin toipumisen mahdolliuus olisi olemassa.

      • Elsa Fa Mulan Belle Pocahontas Tiana permalink

        Velkojahan leikattiin. Koko Syrizan vaalikampanja perustui siihen, että he palauttavat arvostuksen kreikkalaisille, jonka EU-maat ovat vieneet, mutta mitä väliä sillä on?

        Jos Suomenkin velkoja leikattaisiin, vaikka 50 %, niin olisihan se ihan jees, mutta velkojat tuskin siitä pitäisivät.

        IMF on pahin riistäjä kaikista. Portugalikin saa alle 4 % korolla lainaa, joten se maksaa tällä IMF:lle lainat etukäteen takaisin.

        Tässä dokumentti IMF:n toimintatavoista

        War by other means – IMF _ World Bank are weapons of war , by John Pilger_031

        Ei Kreikka mitään tuloja EU-maille siirrä. Anna jotain faktaa näiden väitteiden tueksi, niin uskon.

      • Elsa Fa Mulan Belle Pocahontas Tiana permalink

        Vielä sen verran, että tuli niitä puheita kuunnellessa Hitler mieleen. Tsiprasilla tuskin on yhtä ikävät tavoitteet, mutta retoriikka oli sama. Meitä on sorrettu, nyt on aika näyttää koko maailmalle, mistä kana pissii.

      • Unohdat kohdan ”miltä asia näyttää tavallisten kreikkalaisten silmissä”. Politiikassa asiat ovat miltä ne näyttävät. Troikka on Kreikassa hyvin vihattu, ja syystäkin.

      • Elsa Fa Mulan Belle Pocahontas Tiana permalink

        Unohdat kohdan ”miltä asia näyttää tavallisten kreikkalaisten silmissä”.

        Kyllä, mutta miten se liittyy mihinkään?

      • WeeTu permalink

        Elsa Fa Mulan Belle Pocahontas Tiana, miksi vain sijoittajan näkökulma liittyy johonkin, eli pitäisi olla tosiasiallisesti merkitsevää ja huomioon otettavaa?

      • Elsa Fa Mulan Belle Pocahontas Tiana permalink

        Weetulle

        Tässä on nyt ilmeisesti tapahtunut niin, että viestintäni on ollut hieman epäselvää.

        En ole tarkoittanut, että sijoittajan näkökulma olisi ainut huomioon otettava, vaan että en nyt käsitä mihin kontekstiin tämä kreikkalaisen silmä sopii.

        Se kuuluisa punainen lanka on meiltä nyt mielestäni kateissa tässä keskustelussa.

        ”The Meaning Of Your Communication is The Response You Get”

    • Elsa Fa Mulan Belle Pocahontas Tiana permalink

      Kiitoksia linkeistä, tuosta viimeisestä näkee selkeästi, että Suomen palkankorotukset ovat menneet hieman överiksi, kun verrataan verrokkeihin.

      Ongelmaahan ei olisi, jos pystyisimme itse devalvoimaan, muuta kun…

  4. Jukka Sjöstedt permalink

    Vuonna 1939 juuri talvisodan kynnyksellä, 20. lokakuuta, julkaistiin Helsingin Sanomissa ja Uudessa Suomessa kirjoitus, jossa ehdotettiin että suomalaiset kävisivät vaihtamassa kultaiset sormuksensa rautasormuksiin jotta Suomi saisi hankittua sotavarusteita.

    »Kultasormukset isänmaalle
    Täällä kaukana kotoa tuumin yöllä päivystävänä upseerina isänmaan asiaa ja ehkä alkavia taloudellisia vaikeuksia. Ehdotan, että jokainen Suomen mies ja nainen, jolla on vasemman käden nimettömässään kultasormus vaihtaisi sen teräksiseen sormukseen, jonka saisi vastineeksi. Kultasormuksista saataisiin varmasti kokoon kymmeniä tuhansia maanpuolustukseen.
    Reservin vänrikki Jussi Lappi-Seppälä»

    Kulta siirrettiinkin Ruotsiin Suomen suurlähetystön kellariin. Kultaa ruvettiin hyödyntämään vasta syksyllä 1945, kun Suomi oli ajautunut valuuttapulaan. Suomen pankki tarjoutui ostamaan kultaerän valtioneuvostolta 140 miljoonalla markalla.

    Kun EKP ostaa valtioiden velkoja biljoonalla korkorahastoista ja eläkesäätiöistä ja pankeista, niin EKP muuttuu valtioiden velkojaksi. Keiden se EKP on ? Valtioiden. Sovinnaisia rahakäytänteitä rikkova tabuloukkaus olisi kuitata EKP saajamiehen ja valtiovelallisten keskinäisten saamisten / velkojen tilanne analogisesti sormuskaupan kanssa. SP kirjoitti / painoi uutta rahaa ja toimitti rahat valtioneuvostoon, sai kullan. Sitä käyttiin kuin kruunuja dollareita ruoka- ja tarvikeostoihin. Nyt jos velkakuittaus tehtäisiin, maailmaan jäisi koko hyörinästä pelkästään biljoona vasta syntetisoitua rahaa eläkesäätiöihin ja korkorahastoihin ja pankeihin. Niillä olisi painetta hankkia sille tuottoa. Eräs vanhanaikainen vaihtoehto olisi rahapelien sijasta -ja rikkaiston kiillotuksen sijasta, panna raha Kataisen-Tsipraksen investointiohjelmaan.

    Kun EKP:stä tuskin on tabujen kaatajaksi, niin talvisodan hengestä tartunnan saaneesta Kreikasta on. Eiköhän hengen ollessa päällä lähipäivinä kuulla kuinka opettajien lääkäreitten ja bussikuskien europalkojen päälle maksetaan lisäksi drakmarahaa. Siitä ei tehdä ”laillista rahaa” eli pakosta vastaanotettavaa, vaan jää yhdeksi vaihtoehtoisrahaksi, jolla ruokakauppias myy ja jolla maanvijelija toimittaa ja jolla viljelijä puusepänverstaalta remontin tilaa. Jos ken ei hyväksy, jääkööt sivuun. Luulenpa että turistitkin ottaisivat sitä vaihdossa rantabaarista -ja enemmänkin inostuneina, ja maksaisivat hätärahalla illallisensa. Ihminen keinot keksii, saisi vaan toiset taivuteltua puolelleen. Nyt saa, mutta aikaikkuna on lyhyt tai momentum, puhuakseni kieltä johon kädettömät ovat tottuneet.Jukka Sjöstedt

    • Merkantti Matikainen permalink

      Yhteisvaluutan oheen on ehdotettu varoventtiiliksi jos jonkinlaista varavaluuttaa.

      – Kansallinen rinnakkaisvaluutta.
      – Ecu 2.0 eli yhteiskorivaluutta, jonka alla kelluisivat kansalliset “eurot”.
      – Kansalliset erityistalousalueet, joilla olisi oma tai lainattu raha (“Oolannin kruunu”, “Karjalan rupla” tai “Saamen dollari”).

      Uusilla valuutoilla on aina uskottavuusongelma – ruplaakin vankemmin on vajonnut vain bitcoin.

  5. Veijo Ryhänen permalink

    >Tyhmyri: ”Unohdat kohdan ”miltä asia näyttää tavallisten kreikkalaisten silmissä”.
    >Elsa Fa…: ”Kyllä, mutta miten se liittyy mihinkään?”

    Käsittääkseni näkökulman vaihtamisen taito on opittavissa siinä kuin mikä tahansa muukin taito, jos vain halua ja kiinnostusta riittää:

    ”Elämässä eteen tulevien tilanteiden tarkastelu erilaisista – ja usein yllättävistäkin – näkökulmista helpottaa kaikkea sosiaalista kanssakäymistä.
    Etu voimassa 31.1. asti 4,90€”
    (https://kirja.elisa.fi/ekirja/nakokulman-vaihtamisen-taito)

    Mielestäni on hirmuisen iso etu, jos pystyy vaihtamaan omaa näkökulmaansa suomalaisesta kreikkalaiseksi, tai suomalaisesta venäläiseksi, tai toisessa elämäntilanteessa (esim. työttömänä) olevaksi suomalaiseksi jne…

    Taloustieteen professorin mukaan eu-politrukkien ajattelu on kahdeksanvuotiaan lapsen tasolla:

    ”Varoufakisin mukaan kahdeksanvuotias lapsikin olisi voinut kertoa, että tämä ei pääty hyvin.”(http://www.verkkouutiset.fi/talous/Syriza_ei_oikeutta_lainata_en%C3%A4%C3%A4-31125)

    Mielestäni poliitikkojen kannattaisi vaihtaa näkökulmansa samaksi kuin mitä kansantaloustieteen syvällisillä asiantuntijoilla on käytössään. Kaavoja ei tietenkään tarvitse ulkoa opiskella, riittää että muistaa sen sanallisen tulkinnan ja opetuksen, joka kaavojen avulla tehtyjen laskelmien lopputuloksista syntyy.

    Poliitikon näkökulman vaihtaminen onnistuu yksinkertaisesti siten, että poliitikko vähentää pikkuhiljaa poliittisten juttujen ja uutisten lukemista ja seuraamista, ja käyttää näin säästyneen ajan taloustieteellisten juttujen lukemisen ja seuraamisen lisäämiseen.

    Jos lähtötaso on esim. 50% politiikkaa ja 50% taloustiedettä, niin ehkä jokin 90% taloustieteellistä näkökulmaa ja 10% poliittista näkökulmaa tuottaisi hyvän lopputuloksen ?

    Taylorin kaavan käyttämistä ei olisi ikinä kielletty PIGS -mailta, eikä siten myöskään €-velkakriisiä olisi koskaan syntynyt, jos EU:n politrukkien ajattelu (näkökulma) olisi koostunut 90%:sti kansantaloustieteestä ?

    € -valuutan käyttö on pilannut miljoonien ihmisten elämän PIGS -maissa – kaikki vain siksi, etteivät poliitikot osanneet vaihtaa näkökulmaansa poliitikon näkökulmasta kansantaloustieteen näkökulmaan!

  6. Veijo Ryhänen permalink

    Tyhmyri: ”kaikki Eurovaltioilta annetut lainat voitaisiin myydä EKP:lle, muuttaa korko nollaksi ja maksuaika vaikka tuhanneksi vuodeksi.”

    Tuhannen vuoden maksuaika ei sovellu €uron kannattajille, koska se merkitsisi ns. ”kasvojen menetystä”. Sen sijaan 48 vuoden takaisinmaksuaika 0% korolla laskettuna olisi poliittisena kompromissina mahdollista, ilman että laina muuttuu selkeästi lahjaksi:


    1. Assume 0% interest
    2. Assume a Current Account Surplus of 3% of GDP
    3. Assume Greek Debt-to-GDP is 176%
    4. Assume Greek Debt €312 billion
    5. Assume Greek GDP is €178 billion

    Point 5 is derived from points 3 and 4. The numbers seem to vary a bit depending on the source, but they should be close enough for this exercise.

    Payback Math at 0% Interest

    Let’s assume that Greece can run a 3% current account surplus for as long as it takes to pay back €256 billion.

    3% of €178 billion is €5.35 billion. To pay back €256 billion it would take about 48 years. That assumes 0% interest and a 3% current account surplus every year for 48 years!
    Read more at http://globaleconomicanalysis.blogspot.com/2015/01/greek-payback-math-at-0-interest.html#588prmE19pe8rpJE.99

    €uron valuvikoja korjailevien EU-päättäjien kriisikokousten yleispätevä asia -ja esityslista on seuraavanlainen:

    ”Few details have been released on the ”secret” meetings but I have a list of agenda items in advance.

    How to kick the can down the road
    How to make it look like we are not kicking the can down the road
    How to get Germany to agree to kick the can down the road
    How to silence Germany if Germany refuses to kick the can down the road”

    Read more at http://globaleconomicanalysis.blogspot.com/2011/08/euro-area-central-banks-to-hold-crisis.html#fQ0TzQ4YKZbdHqML.99

    Oletettavasti myös Kreikan velkojen uudelleenjärjestelyneuvottelujen agenda noudattaa em. kaavaa ?

    (ps. ei kannata uskoa Mish Shedlockin kirjoittelemia juttuja kaikilta osin, sillä hän on kultakuoriainen)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: