Skip to content

Kenelle Merkel hallituksineen puhuu – saksalaiselle äänestäjälle tietenkin

tammikuu 6, 2015

Olen tänään hieman kahlannut saksalaisia uutisia tuleviin Kreikan vaaleihin ja mahdolliseen Kreikan euroeroon liittyen. Muutamaa varsin hyvää ja ajatuksella tehtyä analyysiä lukuun ottamatta (ei, en jaksa laittaa linkkejä) on noiden lukeminen hyvin mielenkiintoista. Erityisen mielenkiintoista on lukea Saksan hallituksen edustajien kannanottoja. Niistä selviää erittäin hyvin kannanottojen todellinen kohde.

Vaikka Saksan vaalit olivat suhteellisesti ottaen äskettäin, niin poliittinen liikkumavara Saksan hallitukselle on pienentynyt yllättävässä määrin. Kukaan ei olisi uskonut, että Merkel hallituksineen joutuu kiinnittämään niin paljon huomiota sisäpolitiikkaan kuin nyt näyttää joutuvan.

Vasemmalta ei hallitukselle haastajaa tule, mutta oikealta ohitse kiilaava AfD selvästi vaikuttaa Merkelin ja hänen oman puolueensa lausuntoihin. Tämä jää monelta suomalaiselta huomioimatta.

Suurissa maissa yleensäkin kaikki politiikka on viime kädessä sisäpolitiikkaa. Tämä näyttäisi pätevän myös Saksassa. Merkel hallituksineen ei ilmeisestikään kykene avoimesti tekemään ratkaisuja, jotka olisivat hyväksi Euroalueella ja koko EU:lle. AfD:lle ei tule antaa käytettäväksi poliittisia aseita ja monet Euroalueen tason järkevistä ratkaisuista ovat juuri niitä, joita AfD sanoo vastustavansa ja joita oikeistolainen saksalainen äänestäjä kammoaa.

Tämä ei lupaa jatkon kannalta hyvää.

Mainokset

From → Uncategorized

6 kommenttia
  1. TNE permalink

    Merkelin kommentti ”Kreikka voidaan erottaa Eurosta” oli suunnattu selvästi Kreikkalaisille.

    • Ehkä.Jalkipyykki ja selvitykset siitä, että saksalaisille ei kyllä tule tappioita tuskin taas oli tarkoittu kreikkalaisille.

      Saksan tapauksessa tulee helposti aliarvioitua sisäpolitiikan merkitys.

  2. Copypaste: Saksan ”rakenteet kunnossa” tarkoittaa, että Saksa myi velaksi Etelä-Eurooppaan, ja kun Etelä-Eurooppa ei pystynyt maksamaan, muu Eurooppa tuli takaamaan Saksan saatavia. ”Rakenteet kunnossa” tarkoittaa, että Saksan palkkamaltista ja rakenteista syntyi ylijäämiä, jotka piti johonkin laittaa, säästäväisiä kun ovat – ja ne säästöt menivät kriisimaihin.

    Saksan BKT on kasvanut vuoden 2000 342 miljardista vuoden 2015 381 miljardiin. Tuo tarkoittaa talouden vuotuista 0.7 prosentin kasvua. Muistaakseni Wahlroos huomautti, että Saksan talouskasvu on ollut OECD-maiden heikointa.

    Toki ei voi kuin ihailla Saksan politiikkaa. Vielä kun saisimme yhtä häikäilemättömiä maan edun ajajia suomalaiseenkin politiikaan. Tämä Saksan takapuolen nuoleminen ja lahjojen kantaminen nähdään Suomessa vastuunkantona.

    Todellisuudessa se tullaan muistamaan kahdenkymmenen vuoden kuluttua outona suomettumisen aikana. Toivottavasti myös poliittisen korruption klassisena esimerkkinä.

    Toivon muuten myös itse kovasti EKP:n toimia, mutta en usko, että riittäviä sellaisia on tulossa – perussopimusten ja mandaatin puitteissa tehtävissä ei ole mitään.

    • Saksan talous on tosiaan ollut uskomattoman heikko koko ajan. Ilman euron tuhoisaa vaikutusta Saksa olisi todennököisesti yhä se Euroopan sairas mies.

    • TNE permalink

      Kyllä ne on mandaatit ja perussopimuksetkin ihmisten tekemiä, valtion ja valuutan erottaminen oli aikanaan suuri virhe.

  3. Riikka Söyring permalink

    Tyhmyrin tulkinta saksalaisten ulostuloista näyttää vastaavan omaani. Juuri eilen sanoin miehelleni, että nyt kakkosmiehet puhuvat äänestäjille ja puolueiden kenttäväelle näiden Kreikkaa ja Venäjän talouspakotteita koskevien kommenttiensa kautta.

    Ulkopolitiikkaa ”hoidetaan” omaa uudelleenvalintaa silmälläpitäen. Eu28:ssa kun joka maassa toimitaan näin niin turha uskoa vakuutteluja Eu:n yhteisestä äänestä ja Eu:n yhtenäisestä ulkopolitiikasta.

    Huopaisen kanssa samaa mieltä siitä, että saimme solidaarisen ilon maksaa saksalaiset ulos pankkien sijoituspäätösten seurauksista.

    Monessakohan maassa mietitään, että Venäjän vastaisia talouspakotteita voitaisiin kiertää käymällä kauppaa EAEU:n kanssa; silloin ei ikään kuin käytäisi kauppaa Venäjän kanssa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: