Skip to content

Mutinaa talouden shokeista ja joustotarpeesta – kummastelua psykologisista syistä joustotarpeesta luopumiselle

joulukuu 23, 2014

Julkisessa keskustelussa ja myös tämän blogin kommenteissa tulee ilmeiseksi se, että todellinen syy raha- ja finanssipolitiikan tarjoamaan joustotarpeeseen on ilmeisesti unohdettu. Luonnollisesti se todellinen syy on erilaisten taloudellisten shokkien vaikutuksen minimointi. Ilmaisu taloudellinen shokki on kuitenkin liian epämääräinen ja keinotekoinen kunnolla kertoakseen mistä oikein on kyse. Englanninkielinen ilmaisu ”shit happens” on paljon kuvaavampi, mutta koska vakavamielisesti esiintyvät ihmiset eivät tykkää käyttää julkisesti kyseistä ilmaisua, niin puhutaan shokeista.

Erilaisia talouden vakauttamisen ja jouston mekanismeja siis tarvitaan siksi, että jokin menee aina välillä pieleen. Jokin menee aina silloin tällöin pieleen, shit happens, vaikka muuta toivoisi. Siksi täytyy olla keinoja minimoida sen pieleenmenon vaikutuksia.

Esimerkkejä noista vahinkoja minimoivista mekanismeista ovat yksilötason negatiivisten lottovoittojen kuten sairastumisen tai työttömyyden vaikutuksia vähentävät työttömyysturva ja jollain tavoin järjestetty kansan suhteellisen hyvin kattava terveydenhoito. Nämä ovat finanssipolitiikan keinoja, kuten ovat perinteiset julkiset elvytyshankkeetkin klassisine siltarumpu-urakoineen ja vastaavine. Myös verotuksen keinot ovat periaatteessa osa näitä vahinkoja minimoivia keinoja vaikka sitä ei tällä hetkellä Suomessa uskoisi. Mutta koko kansantalouden osalta pitäisi olla vastaavalla tavoin toimivia keinoja selvitä ikävistä tilanteista. Nythän niitä ei Suomella enää ole koska välineet on annettu pois.

Mutta miksi sitten asiat menevät pieleen laajassa mittakaavassa, koko kansantalouden tasolla? Syitä on monia, mutta listaan joitain tavallisimpia.

  1. Maailmalla tapahtuu jotain ennustamatonta, joka on seurausta toisten tekemisistä. Vallankumoukset, sodat yms tapahtumat voivat aiheuttaa sen, että asiat heittävät volttia. Esimerkkinä Krimin/Ukrainan kriisi.
  1. Sääilmiöt yms luonnonilmiöt voivat nytkin aiheuttaa melkoisia hankaluuksia. Japanin tsunami aiheutti ikäviä ongelmia monelle yritykselle ei omia toimipisteitä alueella ollut.
  1. Merkittävät innovaatiot maailmalla. Innovaatiot aiheuttavat aina epäjatkuvuuskohdan ja niitä on käytännössä hirvittävän vaikea ennustaa. Osan voi arvata, mutta arvaamista se usein on.
  1. Omat virheet. Merkittävin ongelmia aiheuttavat tapahtumien joukko on omat mokat. Näitä omia mokia on sekä poliittisia että taloudellisia. Nämä ovat ehdottomasti merkittävin pieleenmenon syy. Nämä ovat myös se vaikeimmin hahmotettavissa oleva, minkä takia kirjoitan näistä hieman enemmän.

Omat virheet menevät ensisijaisesti kolmeen laariin, jotka ovat väärin asioiden tekeminen, hölmöjen sopimusten tekeminen ja huono johtaminen. Suoraan sanottuna suurin osa niistä omista mokista on huonon johtamisen seurausta. Oikeastaan ne huonot sopimukset, vaikka palkkatasoa koskevat sopimukset, ja väärien asioiden tekeminen ovat nekin huonon johtamisen seurauksia.

Huonoa johtamista ovat esimerkiksi rahojen käyttäminen hyödyttömiin kohteisiin (huonoa poliittista johtamista), väärien tuotteiden tekeminen (huonoa yritysjohtamista) ja liian kalliiden palkkasopimusten tekeminen (yhdistelmä huonoa yritysjohtamista ja huonoa palkansaajajärjestöjen johtamista). Huono johtaminen on käytännössä ehtymätön luonnonvara, varsinkin kun tiettynä hetkenä hyvältä näyttävät päätökset osoittautuvat usein jälkikäteen tarkasteltuina vahingollisiksi.

Rahapoliittiset joustomekanismit kuten kelluvan valuutan automaattinen skaalaus talouden menestymisen mukaan ja harkittu rahapoliittinen elvytys ovatkin käytännössä keinoja pehmentää huonon johtamisen vaikutuksia. Vastaavalla tavoin toimivat valtion finanssipoliittiset toimenpiteet kuten elvytystarkoituksessa tehdyt infrastruktuuri-investoinnit ja vaihteluja tasaavat tulonsiirrot.

Mikään ei tietenkään estä harrastamasta huonoa johtamista rahapolitiikan osalta (vertaa 1990-luvun laman aiheuttanut vahvan markan politiikka) tai finanssipolitiikan osalta. Tämän vuoksi rahapolitiikan pitäisikin olla sääntöpohjaista ja siksi ennustettavaa. Vastaavasti finanssipolitiikassa pitäisi olla riittävästi liikkumavaraa silloin kun hommat menevät pieleen.

Koska raha- ja finanssipolitiikan joustojen tarve tuntuu itsestään selvältä, niin voi vain ihmetellä miksi niistä molemmista on vaikkapa Suomessa aktiivisesti haluttu luopua. Olen vasta nyt alkanut ymmärtää, että luopumisinnon taustalla on kaksi psykologista tekijää, joita olen aikaisemmin aliarvioinut. Toinen tekijä näkyy taustatekijänä EK:n ulostuloissa ja toinen vaikkapa demaripuolueen vastaavissa.

Ensimmäinen psykologinen tekijä, joka selittää intoa luopua sekä raha- että finanssipolitiikan liikkumavarasta, löytyy elinkeinoelämän puolelta. Koska sekä raha- että finanssipolitiikan joustokeinoja tarvitaan ensisijaisesti huonon johtamisen aiheuttamien vahinkojen paikkailuun, niin tässä vaiheessa peliin iskee normaali johtajien, myös yritysjohtajien, psykologinen piirre. Johtajat uskovat olevansa erehtymättömiä, ainakin paljon parempia kuin aikaisemmat teollisuusjohtajat, joiden täytyi silloin tällöin turvautua devalvaatioihin.

Todellisuudessa jokainen johtaja, joka tekee jotain, tekee myös virheitä. Mutta on kuitenkin psykologisesti ymmärrettävää olla myöntämättä omia virheitä. Vai kuinka moni on kuullut Nokian tai Enso-Gutzeitin (myöhemmin StoraEnso) johtajien myöntäneen tehneensä käsittämättömiä virheitä johtajuusaikanaan? Kyllä ne virheet on tupattu selittämään niin, että loistavat ratkaisut ovat menneet pieleen ulkopuolisista syistä johtuen. Useimmiten virheitä ei selitellä mitenkään, ne vain ohitetaan.

Toisin sanoen yritysjohtajille on tyypillistä pitää omia päätöksiään niin mainioina, että mitään varaporttia ei tietenkään tarvita. Enemmänkin pitäisi olla sitä vakautta, sillä eiväthän ne omat päätökset yksinkertaisesti voi osoittautua virheellisiksi, eiväthän?

Tuolloin oman valuutan tarjoamasta takaportista luopuminen on aivan luonnollista. Eihän sitä enää tarvita koska jatkossa ei tule tehtyä niitä huonoja päätöksiä, joiden vuoksi joustoja tarvittaisiin. Tämä sarkasmia.

Työntekijäpuolella, varsinkin vasemmistossa, on myös psykologisia syitä luopua oman valuutan tuomasta joustomahdollisuudesta. Noihin syihin liittyvät muun muassa näkemys siitä, että devalvaatiot ovat olleet köyhältä pois ja pelkästään vientiteollisuuden mokien korjaamista. Vientiteollisuuden ja myös muiden yhteiskunnallisten toimijoiden, myös ammattiyhdistysliikkeen ja poliitikkojen, mokien korjaamista ne ovatkin usein olleet, mutta harva vasemmistolainen tuntuu ymmärtävän vaihtoehdon olevan työttömyyden kautta tapahtuva sopeutuminen. Harva vasemmistolainen tuntuu ymmärtävän, että jos firmat eivät kykene toimimaan kannattavasti, niin ensimmäisenä lentävät pihalle ne duunarit. Jollain tavoin monen kuvitelma on, että devalvaatiot ovat aina suoraan sataneet omistajien laariin. Kukaan vasemmistolainen, varsinkaan demari, ei tunnu muistavan, että ne valuutan avulla tehdyt toimenpiteet tuppasivat olemaan erityisen tehokkaita keinoja työttömyyden torjunnassa.

Työntekijäpuolella on lisäksi usein vallalla harha siitä, että ei sillä omalla työnantajalla niin huonosti kuitenkaan mene, että se irtisanoisi. Tai jos meneekin, niin ainakaan minua ei irtisanota. Mutta siitä huolimatta tilanteessa, jossa ”shit happens”, niin joudutaan etsimään niitä joustoja tavalla tai toisella. Koska devalvaatiomahdollisuutta ei ole, niin se keino on irtisanomiset.

Toisin sanoen omasta raha- ja talouspolitiikasta luopuminen vetoaa hämmästyttävällä tavalla sekä elinkeinoelämän päätöksentekijöihin että moniin vasemmistolaisiin. Voisikin sanoa, että kyseessä on erikoinen yhdistelmä ylimielisyyttä ja rajatonta luottamusta ja ylpeyttä omiin kykyihinsä, mihin lisäksi liittyy piittaamattomuutta ja tiedon puutetta menneisyyden kokemuksista yhdistettynä nöyryyden puutteeseen.

Omasta valuutasta ja omasta finanssipolitiikasta luopumisessa ovat siis oudolla tavalla yhdistyneet sekä johtajien että monen vasemmistolaisen harhakuvitelmat. Johtajat uskovat olevansa erehtymättömiä, joten oman raha- ja finanssipolitiikan tuomia mahdollisuuksia ei tarvita. Vastaavasti monet vasemmistolaiset uskovat devalvaatioiden sataneen pelkästään vientiyritysten omistajien laariin, minkä vuoksi on vain oikein, että tuo mahdollisuus viedään pois, sillä eihän joustomahdollisuuden poistuminen mitenkään vaikuta sen duunarin asemaan.

Kaiken kaikkiaan omasta raha- ja finanssipolitiikasta luopuminen on mitä ilmeisimmin aika kutkuttavalla tavalla osunut aika monen toimijaryhmän mielikuviin omasta toiminnastaan ja todellisuudesta. Joustomahdollisuuden ja vaihtoehtojen tarpeettomuus tai poistaminen on ollut aika monelle ennakkoasenteiden ja näkemysten mukaista. Siksipä ajatus raha- ja finanssipolitiikan joustoja ja sopeutumismahdollisuuksia tuovista välineistä on tuntunut joltain epämiellyttävältä ja tarpeettomalta.

Tarpeettomasta ja epämiellyttävästä on aina helppo luopua.

Advertisements

From → Uncategorized

6 kommenttia
  1. Ylpeys ennen lakeemusta, tai siis heikompien uhraamista ja vielä sen jälkeenkin.

  2. Merkantti Matikainen permalink

    Rahapoliittinen päätösvalta tosiaan siirrettiin Euroopan keskuspankkiin jo 1999. Kelluvana valuuttana euro epäilemättä tasapainottaa euroalueen talouden, vaikka ulkoiset shokit vaihtotasetta (tms.) heiluttaisivat.

    Kymmenen viime vuoden aikana euron kurssi dollaria vastaan on vaihdellut välillä 0.80…1.60 eli USD on maksanut FIM 3.72…7.44 (mummon markkaa). Noinhan se markka heilui jo ennen euroakin. Kurssimuutosten suuruus ja ajoittuminen vaihtelevat markkinoiden ja poliittisten päätösten paineessa.

    Finanssipolitiikka puolestaan on edelleen enimmäkseen kansallisissa käsissä. Valtionbudjetin tulo- ja menopuoli kertovat keinot sopeuttaa kansantaloutta. Lainahanatkaan eivät ole sulkeutuneet. Kun päätösvaltaa ja -vastuuta delegoidaan lähemmäs kansalaista, paikallishallinto (maakunnat, sote-alueet, kunnat, yms.) tulee kuvaan mukaan.

    Finanssipolitiikkaa voidaan toki nostaa ylikansallisellekin tasolle. Euroopan vakausmekanismi, pankkiunionin vakuus- ja kriisinhallintarahastot, automaattiset vakauttimet (EU-tason työttömyyskorvaus) yms. saattavat suojata shokeilta.

    Mutta jos Euroopan talousnerot eivät onnistuneet kriisinhallinnassa kansallisella tasolla, miksi tulos olisi parempi “liittovaltiotasolla”? Menonsiirtounioni on parempi vaihtoehto kuin tulonsiirtounioni.

  3. Kun mistä tahansa järjestelmästä poistetaan keskeinen joustovara, vaatimukset muille joustomekanismeille kasvavat kohtuuttomasti. Yhteisvaluutta ilman liittovaltiota oli virhe, ja kun katsoo tätä eurooppalaista yhteisöä, niin todennäköisesti liittovaltiokin olisi ollut virheellisesti tehty. Paskan myivät. Hyvää joulua Tyhmyrille!

    • Merkantti Matikainen permalink

      Vanha konsti poistui, vaan uutta ei tullut tilalle:

      – Tulonsiirtounioni (mutta kun se ei ollut poliittisesti mahdollinen…)
      – Menonsiirtounioni (mutta kun se ei ollut poliittisesti mahdollinen…)
      – Kriisirahastot.

      Tulonsiirtounioni vaatisi riittävän suuren liittovaltion budjetin (5…20% BKT:stä). Jäsenvaltioita tuskin ilahduttaisi EU-budjetin 5…10 kertaistuminen.

      Menonsiirtounioni vaatisi toimintojen keskittämistä siltä osin kuin jäsenvaltiot harjoittavat rinnakkaista tai päällekkäistä toimintaa. Mutta vallan siirtokaan ei käy pirtaan.

      Kriisirahastot toteutuivat. Pienin yhteinen nimittäjä: rahaa ja valtaa siirtyy mahdollisimman vähän.

      Onko euro ollut hyödyksi vai haitaksi? Kokonaisarvio on vaikean kontrafaktuaalinen vertailu. Miten Suomen talous olisi kehittynyt euron ulkopuolella? Niin kuin Ruotsissa? Millainen korrelaatio oli ennen euroaikaa? Rikkoutuiko korrelaatio euron jälkeen? Jne.

      Tuollainen analyysi vaatisi jo yo-merkonomin koulutuksen.

  4. TNE permalink

    Loistava uutinen !

    Eräs maailman johtavista jälkikeynesiläisistä taloustieteilijöistä, Stephanie Kelton, on nimetty Yhdysvaltojen senaatin budjettikomitean toiseksi pääekonomistiksi

  5. Veijo Ryhänen permalink

    Tyhmyri: ”Mikään ei tietenkään estä harrastamasta huonoa johtamista rahapolitiikan osalta (vertaa 1990-luvun laman aiheuttanut vahvan markan politiikka) tai finanssipolitiikan osalta. Tämän vuoksi rahapolitiikan pitäisikin olla sääntöpohjaista ja siksi ennustettavaa.”

    Olisiko hyvä sääntö, että rahapolitiikan avulla pidetään NGDP:n kasvu vakiona:

    ”Market Monetarism is a new school of economic thought that has emerged primarily in the blogosphere. Market Monetarists like Lars advocate that central banks should target the nominal GDP level (NGDP level targeting).”(http://seekingalpha.com/author/lars-christensen)

    …jolloin yksityisten toimijoiden ylivelkaantumisen aiheuttamassa laskusuhdanteessa (”velka-ähkyssä”) valtion velkaantumisen avulla synnytettävä rahavirta pitäisi talouden pyörät pyörimässä ja sitä kautta myös NGDP:n kasvun vakiona ?
    En tajua, mistä saataisiin etukäteen tieto siitä, millainen olisi sopiva (=tavoiteltava) NGDP:n kasvunopeus ?

    En muista koskaan nähneeni ”Tyhmyrin suosittelemat linkit” -listausta ?
    Mahdolliset tyhmyrin blogisuositukset voisi lisätä ”Tietoja kirjoittajasta” -sivulle, jolloin ne olisivat kaikkien löydettävissä.

    Välipäivinä (siis silloin kun tyhmyri ei itse kirjoita uutta luettavaa blokiinsa) voisi silmäillä sellaisia blogeja, joita tyhmyri itse arvostaa ?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: