Skip to content

Miksi Suomessa ei synny uusia innovaatioita, osa I – yliopistot ja elinkeinoelämäyhteistyö

joulukuu 20, 2014

Suomen innovaatioilmapiirin yllättäviä piirteitä on uusien innovaatioiden syntymisen merkittävä hidastuminen eurokriisin kuluessa. Minulla ei ole tästä kunnollisia lukuja, vaan kyseessä on oma käsitykseni, joka on tuntuvasti vahvistunut syksyn mittaan käymieni keskusteluiden yhteydessä. Keskusteluissa on noussut esiin mielenkiintoisia ilmiöitä, joista osa on suorastaan uskomattomia. Tuota uskomatonta linjaa edustaa muun muassa virallisten lausuntojen ja todellisuuden välinen ristiriita.

Tämän blogipostauksen innoittajana ovat sekä jo mainitsemani syksyn mittaan käymäni keskustelut että ajatuspaja Liberan lukemisen arvoinen raportti ”Tie helvettiin on päällystetty hyvillä euroilla” (raportti löytyy täältä). Lainaan paria kohtaa Liberan raportista:

Tiede, huippuyliopistot ja niiden ympärille kasvaneet teollisuuskylät, sittemmin laajat klusterit ja kaupungit ovat länsimaiden teollisen kasvun kehtoja. Kalifornian Stanford University otti jo 1890-luvulla tehtäväkseen alueen kehittämisen.

Kysymys on jälleen osaamisesta. Onko Sitralla, Tekesillä, Finnveralla, Keksintösäätiön Tuoteväylällä, Innopolilla, eri yrityshautomoilla ja muilla alan innovaatio-organisaatioilla riittävästi globaalisesti kehityskelpoisia projekteja?

Molemmat lainaukset kertovat hyvin sen mistä on kyse. Ensimmäinen kertoo sen kuinka tutkimuksen ja yritysten välinen rajapinta on viime aikoina ollut se merkittävin uutta teollista toimintaa ja parempaa elintasoa synnyttävä tekijä länsimaissa. Toinen kysyy osaamisesta, joskin laajentaisin kysymyksen myös yliopistojen suuntaan, jolloin koko tutkimus-. tuotekehitys- ja riskirahoitusrakenteemme pitäisi ottaa tarkasteluun.

Ensimmäinen merkittävä taloudellinen innovaatioita ja uutta teollista toimintaa synnyttävän toiminnan edellytys on taloudellisten houkutteiden eli insentiivien olemassaolo. Uusien innovaatioiden ja teollisen toiminnan synnyttämisen edellytyksenä on se, että kaikki osapuolet hyötyvät kyseisestä toiminnasta. Kaikille tahoille pitää löytyä positiivinen insentiivi, muuten haluttua toimintaa ei synny. Tietenkään insentiivin ei tarvitse olla sama kaikille, mutta tavoitteena olevan toiminnan tulee tarjota positiiviseksi koettavia vaikutuksia kaikille osapuolille.

Halutun toiminnan aikaansaaminen siis edellyttää toimijoiden motivoimista tavalla tai toisella. Yksi perinteinen motivointikeino on raha. Mikäli haluamme suomalaisten yliopistojen tarjoavan sitä Erkki. E. Railon Libera-raportissaan peräänkuuluttamaa innovaatiopohjaa uuden teollisuuden synnyttämiseksi, niin yliopistoille sekä niissä toimiville tutkijoille pitäisi löytyä kunnon kannustimet.

Syksyn mittaan käymissäni keskusteluissa ovat muutamat tuntemani akateemisen maailman edustajat osoittaneet hämmästyttävällä tavalla heikentynyttä mielenkiintoa elinkeinoelämäyhteistyötä kohtaan. Tuntuu kuin yliopistojengi olisi kiivennyt norsunluutorneihinsa ja laittanut oven lukkoon. Kiinnostus elinkeinoelämän kanssa tehtävää yhteistyötä kohtaan vaikuttaisi nykyisin olevan vähäisempää kuin kymmenen vuotta sitten. Ilmeisesti yliopistouudistus on todellakin onnistunut muuttamaan yliopistomaailman suhteutumista elinkeinoelämään. Paluu 1970-luvun ilmapiiriin, jossa elinkeinoelämäyhteistyö oli paha asia, vaikuttaa olleen uudistuksen seurauksia.

Ihmettelyni elinkeinoelämäyhteistyön kiinnostavuuden vähentymisen suhteen nosti parissa keskustelussa esiin mielenkiintoisen ilmiön. Ilmeisesti yliopistouudistuksen jälkeen yliopistojen rahoitusmalli on muuttunut siten, että elinkeinoelämäyhteistyö ei hyödytä sitä tekeviä tutkijoita. Asian esille nousun jälkeen pikaisesti vilkaisin valtiovallan näkemystä siitä kuinka yliopistoja rahoitetaan. Uusin ehdotus rahoitusmalliksi löytyy täältä.

Rahoitusmalli on mielenkiintoinen. Yliopistoille ei näytä tällä hetkellä olevan mitään selkeää motiivia tehdä aktiivista elinkeinoelämäyhteistyötä. Jos elinkeinoelämäyhteistyötä tekee yrityksiä hyödyttävällä ja uusia innovaatioita synnyttävällä tavalla, niin se edellyttää resurssien ja ajan käyttöä. Tuo taas vähentää sitä työmäärää, jonka tutkijat voivat kohdentaa rahoitusmallin mukaisten tulosten saavuttamiseen. Toisin sanoen nykymallissa elinkeinoelämäyhteistyöhön kohdistuu negatiivinen insentiivi. Parasta tutkimusta vaikuttaa nykyisin olevan reaalitodellisuudesta irtaantunut kammiotutkimus, joka tuottaa julkaisuja ja tohtorinväitöskirjoja ilman yhteyksiä mihinkään hyödylliseen.

Tämä poikkeaa merkittävästi ulkomaisista kokemuksistani. Monissa huippuyliopistoiksi mainituissa paikoissa elinkeinoelämää ja muita yhteistyökumppaneita hyödyttävää työtä arvostetaan merkittävässä määrin. Tuollaiseen työhön kohdistuu monissa huippupaikoissa positiivisia kannusteita, toisin kuin suomalaisessa mallissa.

Sinänsä tilanne ei ole ongelma minulle, yhteistyön voi aina viedä muualle, paikkaan jossa se kiinnostaa jotakuta. Ilmiö kuitenkin selittää aika paljon siitä miksi uusia elinkeinoelämää hyödyttäviä innovaatioita ei Suomen yliopistomaailmassa synny.

Ehkä se norsunluutornissa tehtävä tutkimus on akateemisesti arvioituna parempaa kuin elinkeinoelämän kanssa tehtävä tutkimus. Mutta ei siitä oikein ole käytännön hyötyä. Edustamastani näkökulmasta katsottuna Suomen yliopistomaailma on poliittisilla päätöksillä siirretty kauemmas reaalitodellisuudesta.

Suomen talouden tarvitsemien innovaatioiden syntyminen edellyttäisi positiivisten insentiivien olemassaoloa, myös yliopistoille ja niiden henkilökunnalle. Nykyisin insentiivit näyttävät olevan negatiivisia, joten ei ihme, että niitä innovaatioita ei synny.

Mainokset

From → Uncategorized

4 kommenttia
  1. Mielestäni maisteri- ja tohtoritutkinnoista jaettava ”tulospalkkio” on ollut traaginen virhe. Se on näkynyt kanditutkintojen heikkona tarjontana, ja laitosten keskittymisenä tarjoamaan kompakteja ja usein laadullisesti heikkoja maisteriohjelmia, joista ”kaikki pääsevät läpi”, ja opiskelijoiksi kelpuutetaan käytännössä melkein kuka tahansa.

    Olen joskus miettinyt, miten insentiivit pitäisi oikaista. Ehkä jenkkityyppinen 360-arviointi, missä opiskelijat arvioivat koulutusohjelman ja opettajien hyödyt, ja siten myös osaltaan vaikuttavat siihen, kuka saa jatkaa laitoksella töissä – ja kuka ei – olisi tehokas konsti. Se on jenkeissä osaltaan johtanut mm. arvosanainflaatioon, mutta sekin on pienempi paha kuin kakan syöttäminen.

    2000-luvun alussa kuulin, että rahoitusalan firmat hermostuivat jo oppilaitoksille, ja vaativat, että opiskelijoille pitäisi opettaa jotain, että valmistuneilla olisi edes jotain osaamista työelämää ajatellen. Firmojen pitäisi hermostua enemmän, ja pitää asioista enemmän meteliä. Nimittäin tuon hermostumisen seurauksena syntyi ainakin yksi metodiikkakurssi, josta oli jopa käytännön hyötyä. Itse generoin kurssin harjoitustyölläni liikevaihtoa pari kymppitonnia.

    Mieleeni tuli Dilbert:

  2. Tarvainen permalink

    Tässä iskit suoraan naulan kantaan:
    ”. Jos elinkeinoelämäyhteistyötä tekee yrityksiä hyödyttävällä ja uusia innovaatioita synnyttävällä tavalla, niin se edellyttää resurssien ja ajan käyttöä. Tuo taas vähentää sitä työmäärää, jonka tutkijat voivat kohdentaa rahoitusmallin mukaisten tulosten saavuttamiseen. Toisin sanoen nykymallissa elinkeinoelämäyhteistyöhön kohdistuu negatiivinen insentiivi. Parasta tutkimusta vaikuttaa nykyisin olevan reaalitodellisuudesta irtaantunut kammiotutkimus, joka tuottaa julkaisuja ja tohtorinväitöskirjoja ilman yhteyksiä mihinkään hyödylliseen. ”

    Olin eräässä tuotekehitysprojektissa mukana 2010 – 2013, meillä oli käsittämättömiä vaikeuksia rekrytoida Suomalaisia insinööriopiskelijoita, koska he eivät arvostaneet pienen aloittelevan tuotekehitysyrityksemme mainetta, kaikki suomalaisopiskelijat halusivat tehdä päättötyönsä jossakin kansainvälisessä maineekkaassa vientiyrityksessä, niinpä jouduimme tyytymään Venäläiseen dippa työtään tekevään insinööriin, Hänen kannustimenaan tehdä työ hyvin, oli että hän saa Suomen kansalaisuuden jos saa työtä.
    Hänen osaamisensa oli kyllä todella huippua, sillä hän oli käynyt venäläiset koulut huippu arvosanoin.

    Eräs havaittava syy sille että uusia innovaatioita ei oikein synny, on että maassamme rahoittajat eivät halua rahoittaa Luonnontieteiden perustutkimusta, vaan kaikki haluavat nopeita voittoja, ja vain soveltava tutkimus on suosittua, väitän että tämä on virheellistä ajattelua rahoittajien puolelta.

    Nämä yliopistomaailman hörhöproffessorit jotka esittelevät ”jalat irti maasta”, tutkimuksiaan ja höpöhöpö teorioitaan jostain neljännen ja viidennen ulottuvuuden sovelluksistaan eivät palvele millään tavoin elinkeinoelämäämme.

    Meillä on tekniikan alalla monia selvittämättömiä perustutkimuksen alaan kuuluvia probleemeja, jotka vaatisivat ratkaisuja, ja kun ne on ratkaistu, niin uusia innovaatioita voidaan hyödyntää, verrataanpa nyt vaikka suureen ja kuuluisaan LED valaisimen keksimiseen, siihenkin eräs tutkija uhrasi kaiken aikansa ja vaivansa, nyt saamme nauttia siitä suuremmoisesta työn tuloksesta minkä hän teki.

    Nykyajan opiskelijat ja tutkijat haluavat kaiken maineen ja kunnian sekä taloudellisesti turvatun aseman mahdollisimman vähällä vaivalla, siinä perus syy myös, miksi uusia innovaatioita ei juuri tule, mutta rahaa palaa aivan perkeleesti…

  3. hakki47 permalink

    On todella huolestuttavaa, jos kuvaamasi innovaatioilmasto on lähelläkään todellisuutta. Päätellen kommenteista ilmeisesti on. Innovoinnin jättäminen ja jääminen yksittäisten yritysten ja ”Pelle Pelottomien” varaan vaikuttaa varsin negatiivisesti kykyymme saattaa elinkeinoelämämme takaisin tasolle, jolla taata kansakunnalle riittävästi työtä ja toimeentuloa.

    Sattumoisin lähetti YLE Teema eilen klo 14.00 asian merkitystä yhteiskunnassa käsitelleen oivan ohjelman ”Tiededokumentti: Tieteen pioneereja” 3/3. Raha. Luonnontieteiden harjoittaminen oli aikoinaan varakkaiden mesenaattien taloudellisen tuen varassa. Mikä on tilanne nykyään, voivatko etevimmät tiedemiehet tutkia vapaasti mitä haluavat? T: BBC. HD.

    On todella valitettavaa, ettei sitä enää löytynyt Yle Areenasta. Siitä olisi ollut hyvin johdettavissa kilpailukykyisen kansallisen innovaatiopolitiikan elementit. Ainakin olennaisesti konkreettisemmalla tavalla kuin Mauri Pekkarisen aikoinaan tilaamasta, sinänsä ihan ok-tasoisesta kansainvälisestä professoriselvityksestä.

    Samalla tuossa ohjelmassa korostui innovaatioiden moninaiset, joskus ”poliittisesti sopimattomat” lähteet. Kyse oli luonnollisesti esimerkiksi leveyspiirien määrittämisestä ja synteettisistä väriaineista. Ensimmäisessä ”väärä henkilö” ratkaisi ongelman ja seuraavassa henkilön uteliaisuus ja sattuma ohjasi perille. Kumpikin varjostaa myös meidän innovointitoimintaamme, vaikka juuri tällaisessa vähäväkisessä kansakunnassa, juuri niille pitäisi antaa kaikki mahdollisuudet.

    Kun viimeisessä 10 – 20 vuodessa tuskin kuitenkaan on paljoa muuttunut väittäisin, että emme voi laskea edes suurinta osaa tarvittavasta innovaatiotoiminnasta tämän maan virallisille tahoille (”Onko Sitralla, Tekesillä, Finnveralla, Keksintösäätiön Tuoteväylällä, Innopolilla, eri yrityshautomoilla ja muilla alan innovaatio-organisaatioilla riittävästi globaalisesti kehityskelpoisia projekteja?) Niitä johtivat jo aikaa sitten virkamiehistyneet toimihenkilöt, joille siiloutuminen ja helpon hallinnoinnin tarve ohitti tulostarpeet.

    Huomattavasti paremmat onnistumisen edellytykset löytyisivät, jos saataisi elinkeinoelämä kiinnostumaan laajamittaisesta ja sen itsensä johtamasta, monipuolisesta ja monialaisesta kehittämisYHTEIStyöstä, jollaista ohjelmassa myös kuvattiin Lontoossa ryhdyttävän toteuttamaan.

    Olen pohdetta useinkin päässäni väännellyt ja käännellyt. Ammatillisesti viimeksi juuri 10 -20 vuotta sitten ja kirjoitellutkin asiasta aika ajoin omalla blogillani. Esimerkiksi vaikkapa

    http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2009/07/suomi-ilman-nokiaa-osa-2.html

  4. Merkantti Matikainen permalink

    Ikiteekkariystäväni villi-Oskari (iTri) aikanaan tokaisi, ettei mitään oppimisen arvoista voi lopettaa.

    Ennen vanhaan opiskelun piiskana heilui valtion takaama opintolaina. Porkkanan virkaa toimitti yritykselle maksusta tehtävä opinnäyte.

    Tieteelliselle tasolle opinnäytteet taitavat nousta vasta tutkijankoulutuksen tuloksena. Teoriassa. Nollatutkimustakin julkaistaan.

    Innovatiivisen innovaatioekosysteemin innovoiminen olisi kaikkien innovaatioiden äiti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: