Skip to content

Suomen luottoluokitus – ah ma nauran, kun kuvani kauniin peilissäin nään

lokakuu 11, 2014

Suomen luottoluokitus on nyt sitten tipahtanut hiukkasen. Asia ei ole yllätys kenellekään taloutta seuranneelle. Suurempi yllätys on se, että tiputus tapahtui vasta nyt. On ollut jo kauan selvää, että Suomen taloudessa olevat rakenteelliset ongelmat, joista merkittävimpänä kyvyttömyys soveltaa talouden luonteeseen sopivaa rahapolitiikkaa, ovat yksiselitteisesti estäneet talouskasvun. Wall Street Journal kirjoittaa Suomen luottoluokituksesta omassa jutussaan aika lakonisesti (juttu täällä). S&P arvioi Suomen talouden yhä supistuvan ja suhteellisten palkkakustannusten nousevan suhteessa muuhun Euroalueeseen. Suomen talous on tällä hetkellä 6% pienempi kuin vuonna 2008, mikä on todellisuudessa täysi katastrofi ajatellen noudatettua talouspolitiikkaa.

Ainoa hieman huvittava piirre S&P:n analyysissä on näkemys Suomen työvoimakustannuksista. Merkittävin Suomen suhteellisia työvoimakustannuksia kasvattava piirre on tällä hetkellä se, että vähiten tuottavat työt lopetetaan. Tuolloin jäljelle jäävät vain ne paremman tuottavuuden työt, joissa on yleensä suhteellisesti parempi palkka kuin vähemmän tuottavissa töissä. Tilastojen valossa työtunnin hinta nousee vaikka keskimääräisen tehdyn työtunnin tuottavuus paranee.

Mutta kaiken kaikkiaan Suomen taloustilanne on tyypillinen ison valuutta-alueen köyhtyvän periferian tilanne. Yhdysvalloissa tällaisen taantuvan reuna-alueen toimintakyky turvattaisiin tulonsiirroilla menestyviltä alueilta. USA:n liittovaltio pumppaa vastaavissa tilanteissa rahaa taantuville alueille.

Euroalueella tämä valuutta-alueen toiminnan kannalta oleellinen tulonsiirtomekanismi edellyttäisi syvää tulonsiirtoliittovaltiota.

Suomen edun mukaista olisi nyt ajaa joko euron purkamista ja paluuta kansallisiin valuuttoihin tai sitten sitä syvää tulonsiirtoliittovaltiota. Koenkin jatkuvaa hämmentyneisyyttä siitä, että meidän johtavat puolueemme tuntuvat rakastavan euroa yli kaiken mutta sanovat vastustavansa tulonsiirtoliittovaltiota. Kuitenkaan euroa ei voi pitää ilman tulonsiirtoliittovaltiota ja toisaalta taloudellisesti itsenäistä kansallisvaltiota ei voi pitää ilman kansallista valuuttaa. Sekä poliittinen vasemmisto että oikeisto ovat yksimielisesti sitoutuneet tuohon mahdottomuuteen, minkä vuoksi olen hyvin pessimistinen Suomen talouden suhteen.

Toisin sanoen poliittiset johtajamme ajavat maksimaalista katastrofia tavoittelemalla lähtökohtaisesti mahdotonta yhdistelmää. Luottoluokituksen putoaminen ja pitkä, riuduttava lama ovat luonnollisia seurauksia moisesta todellisuuden kieltävästä poliittisesta agendasta.

Poliittisen agendan päättömyyttä korostaa nykyinen politiikan tekotapa. Teoilla ja suurilla linjoilla ei tunnu olevan väliä, pääasia on se miltä asiat näyttävät. Todellisuudesta on turha välittää jos asiat vain voidaan jollain keinolla esittää fantastisina.

Muutamasta viimeaikaisesta pääministeristä onkin minulle tullut mieleen lähinnä Bianca Castafiore.

Castafiore

Ainoa millä tuntuu olevan väliä voidaan tiivistää Castafioren kuuluisimpaan sitaattiin: ah ma nauran, kun kuvani kauniin peilissäin nään.

 

Edit. Sähköpostikommentoija lähetti minulle linkin hyvin kiinnostavaan blogikirjoitukseen. Kirjoittajana demaripolitiikko Mikael Jungner. Kirjoituksessaan hän yksiselitteisesti syyllistyy sisäisen devalvaation (hän käyttää siitä nimeä palkkadevalvaatio) haikailuun samalla kun hän puhuu myös siitä, että pitäisi huolehtia kysynnästä. Luonnollisesti molempien tekeminen samanaikaisesti on mahdotonta. Palkkadevalvaatio, joka myös sisäisenä devalvaationa tunnetaan, on todistettavasti kysyntää tuhoava ja työttömyyttä lisäävä temppu. Tyypillistä demarien talouspoliittista logiikkaa käyttäen hän kuitenkin selkeästi katsoo niiden samanaikaisen toteuttamisen olevan mahdollista. Jungnerin kirjoitus on täällä. Omat laskelmani palkkadevalvaation vaikutuksista löytyvät täältä.

Sinänsä Jungner ei poikkea perinteisestä demariajattelusta millään tavoin. Taloutta koskeva loogisuus ja päättelyn järkevyys on perinteistä lipposlaista tasoa.

Kokoomuksen Sasi on sentään paljon rehellisempi. Hän nyt sentään avoimesti vaatii palkansaajien köyhdyttämistä, julkisten palveluiden alasajoa ja työttömien pakkotyötä sosiaaliturvaa vastaan. Jungner esittää moderniin demaritapaan aivan samaa, mutta kuorrutettuna epämääräiseen liirumlaarumiin.

Kaikki tämä koska euro.

Mainokset

From → Uncategorized

3 kommenttia
  1. jari2208 permalink

    ”On ollut jo kauan selvää, että Suomen taloudessa olevat rakenteelliset ongelmat, joista merkittävimpänä kyvyttömyys soveltaa talouden luonteeseen sopivaa rahapolitiikkaa, ovat yksiselitteisesti estäneet talouskasvun.”

    Siinä se on, eikä siihen ole mitään lisäämistä. Kukas sitä rahapolitiikkaa harjoittikaan?

  2. Eero Nieminen permalink

    Onko EU-virkojen tuomat etuoikeidet ja palkkiot poliitikoille ja virkamiehille, niin suuri houkutin ettei haluta luoda kuvaa että oltaisiin uppoavassa veneessä. Niin vähän kritiikkiä tulee miltään poliittiselta suunnalta. Joku väitti että ruotsikin haluaisi vaihtaa euroon.

    • Kyllähän ne ainakin meidän kotimaille poliitikoille näyttävät olevan ylivoimainen houkute. Perinteinen lahjontalinja ja suomalainen poliitikko näyttää olevan todella halpa. Lähes ilmainen. Esimerkkinä Katainen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: