Skip to content

Saksan talouskasvu ei automaattisesti ole Suomelle hyvä uutinen

syyskuu 9, 2014

Monen suomalaisen taloutta käsittelevän kommentaattorin näkökulma tuntuu olevan se, että Saksan tai Espanjan talouskasvu olisi Suomelle automaattisesti hyvä uutinen. Tuo näkökulma esiintyy myös talousammattilaisten kommenteissa. En kuitenkaan ymmärrä sitä logiikkaa, jolla tuo näkemys oikeutetaan. Ongelmia tuottavat muun muassa se, että Euroalueella ei ole olemassa mitään tulonsiirtomekanismia, jolla vaikkapa Saksan menestys valuisi muiden euroa käyttävien maiden eduksi. Itse asiassa tilanne on toisin päin.

Saksan vahvuus on nimenomaan se syy, minkä vuoksi muulla Euroalueella menee niin heikosti. Saksan vahvuus on se syy, minkä vuoksi EKP ei toteuta koko Euroalueen kannalta järkevää rahapolitiikkaa. Trichetin aikana EKP toteutti vahingolliset rahapolitiikan kiristystoimensa juuri siksi, että Saksalla meinasi mennä liian hyvin. Saksan taloutta hieman hillittiin kiristyksellä vaikka koko muu Euroalue suistui lamaan samalla.

Toisin sanoen tilanne on se, että jos Saksan talous lähtisi rajuun lentoon, niin EKP kiristäisi rahapolitiikkaansa. Tuo tarkoittaisi muun Euroalueen kasvuedellytysten katoamista. Hauskaksi tilanteen tekee se, että Saksan ei tarvitse jakaa taloudellista menestystään toisten euroa käyttävien maiden kanssa.

Saksalle sopiva rahapolitiikka kurittaa muita euromaita, mutta nuo muut euromaat jäävät osattomiksi Saksan menestyksestä. Euroalueella ei ole olemassa mitään tulonsiirtomekanismia, jolla tuloja tasattaisiin. Euroalueen hyödyt ovat jakautuneet epätasaisesti, Saksa on hyötynyt ja muut ovat kärsineet. Toisin on USA:ssa.

USA:n liittovaltio kerää pääosan veroista ja hoitaa suuren osan koko valtiota koskevista asioista omasta budjetistaan – riippumatta siitä missä osavaltiossa toiminta tapahtuu. USA on tulonsiirtoliittovaltio, minkä vuoksi yhden osavaltion huima menestys koituu toisten osavaltioiden eduksi epäsuoralla tavalla. Liittovaltion verotulot kasvavat ja liittovaltio voi hoitaa yhteisiä asioita noiden verotulojen avulla eli todellisuudessa tekemällä tulonsiirtoja osavaltioiden välillä.

Euroalueella Saksan talouden kasvu ei tuota mitään vastaavia tulonsiirtoja, jotka koituisivat vaikkapa Suomen ja suomalaisten eduksi. Vastaavalla tavoin minun on vaikea nähdä millä tavoin Espanjan vähäinen toipuminen koituisi Suomen ja suomalaisten eduksi. Ennemminkin on niin, että kun Saksa alkaa kunnolla kasvaa, niin EKP jälleen säätää rahapolitiikkansa Saksan mukaan ja vähät välittää muista euromaista.

Suomelle ei koidu erityistä iloa Saksan talouden kasvusta muuten kuin ehkä pienenä Saksaan kohdistuvan viennin piristymisenä. Toista olisi jos Euroalue olisi todellinen liittovaltio, silloin Saksasta kerätyillä veroilla maksettaisiin Suomessa tapahtuvaa terveydenhoitoa ja koulutusta.

Ilman sitä tulonsiirtoliittovaltiota en ymmärrä miten Saksan menestys olisi automaattisesti Suomen etu. Jokaisen euroa puolustavan pitäisi suorastaan vaatia tulonsiirtoliittovaltiota, jossa Saksan menestyksellä maksettaisiin heikompien euromaiden sosiaaliturva, koulutus ja julkisen infran kehittäminen.

Yhteisvaluutassa ollessamme ja tulonsiirtomekanismien puuttuessa Saksan menestys on kiristyvän rahapolitiikan vuoksi ennemminkin Suomelle vahingollista.

Saksan etujen mukaista on kannattaa euroa, joka tuo Saksalle ansiotonta etua, ja vastustaa tulonsiirtoja, jotka tasaisivat Saksan saaman edun toisille euromaille. Todellinen liittovaltio olisi Saksan edun vastainen. Samalla tavoin Saksan edun vastaista olisi euron hajoaminen. Kelluva Saksan markka tasaisi Saksan kilpailuedun muihin nähden.

Saksa harrastaa selkeää ”köyhdytä naapurisi”-politiikkaa. Aivan tietoisesti ja tahallaan. En jaksa ymmärtää miksi toiset euromaat antavat Saksan jatkaa tuolla linjalla. Muiden euromaiden, myös Suomen, kannalta edullista olisi euron hajoaminen tai todellinen, syvä tulonsiirtoliittovaltio.

Saksan etu ei ole Suomen ja suomalaisten etu.

Siinä sitä olisi teemaa tuleviin eduskuntavaaleihin. Valitettavasti vain Suomessa ei taida olla yhtään puoluetta, joka uskaltaisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

Mainokset

From → Uncategorized

7 kommenttia
  1. Pieni ihminen permalink

    Nimenomaan! EKP:n talouspolitiikka pakottaa muut euroalueen maat kilpailemaan saksalaisilla säännöillä, olemaan ”pikku” saksoja. Ei voi kestää loputtomiin. Tulonsiirto-ongelmat on nähty kreikan kanssa, toisaalta se on mennyt aika hyvin läpi!

  2. Tuli niin pitkä vastaus, että oli pakko tehdä vastauksesta erillinen teksti http://jhuopainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/175646-saksan-etu-ei-ole-suomen-etu

  3. Pieni ihminen permalink

    Hyviä kirjoituksia molemmat! Ei vaan voi ymmärtää Juhanin saamia vastauksia, ilmeisesti ajatellaan että rahaa syntyy kun tehdään töitä. (tulipa hyvä kaksoismerkitys).

  4. Fantsuttelijat ovat oppineet pysymään kaukana tekstieni kommentoinnista. Saan ne aika triviaalisti näyttämään siltä, mitä ne oikeasti ovat. Se harmittaa fantsuttelijaa, joka ajattelee, että on oikeassa, mutta tietää kuitenkin, että rahkeet eivät riitä. Siellä yritti aikoinaan Seppo Turunen vyörytellä, mutta eihän sillä riittänyt paukut, ja apuun pyydettiin Kimmo Sainio. Sitten raskain tykistö, eli Lasse Forsbacka, antoi jo vähän haastetta, mutta loppupeleissä ei hänelläkään ollut esittää mitään ratkaisevaa vastaväitettä. Tyypillisesti fantsuttelu tuntuu olevan insinöörien ja vastaavien harrastus. Alkuperäinen käsitykseni siitä, että mikrotalouden lainalaisuuksia ymmärtävistä ja kunnioittavista tulee helposti fantsuja – ne kun ajattelevat, että kansantalous on kotitalous.

  5. Sähköpostikommentoija esitti, että jos Saksan talous kasvaa rajusti, niin Saksa ostaa Suomesta enemmän. Sinänsä tuo on totta, mutta kyseessä on raju mittakaavaharha. Saksa on Suomen viennistä vain vähän yli 9%. Mikäli Saksan ostot suomesta kasvaisivat 12% (mikä on hurja kasvu), niin tämänhetkisen viennin arvosta Saksa ostaisi noin 10% koko kakusta. Toisaalta mikäli euron arvo putoaisi 5%, niin tuon vaikutus Euroalueen ulkopuolelle menevään vientiin olisi suurempi kuin tuo Saksaan menevän viennin raju hypoteettinen kasvu.

    Pelkät Ruotsi, UK, USA ja Venäjä ovat yli 31% Suomen viennistä. Mikäli tuo vienti kasvaisi 15%, niin se olisi parempi vaihtoehto kuin Saksaan kohdistuvan viennin kasvu 50%. Saksan menestyessää tekemät lisäostot lähes häviävät kohinaan, niillä ei ole merkitystä euron kurssin ja muun Euroalueen ostovoiman pysyessä alhaisena.

    Datat, joita käytin esimerkkinä, eivät ole aivan tuoreita, mutta riittävän paikkansapitäviä yhäti.

    Ai niin. Halukkaat saavat leikkiä vaikka osoitteesta
    http://atlas.media.mit.edu/profile/country/fin/
    löytyvällä hauskalla grafiikalla.

  6. Kirjoitin myös itse Suomen kannalta kahdesta Saksan tasapainopisteestä 1) helvetillinen kasvu Saksassa ilman, että Euroopan raha- ja fiskaalipolitiikkaa kiristetään – > Suomi veturin imuun 2) surkea kasvu ja näkymät Saksassa pakottavat Euroopassa politiikanmuutokseen -> Suomi elpyy. Kaikki välimuodot ovat ns. venäjää (mikä ei ole kakkaa, on pissaa) Suomen kannalta. Menee aika hyvin Puheenvuoron demari- ja fantsuvaarien hilseiden yli kyllä.

  7. TNE permalink

    Onko Saksa oikeasti niin hyvä ???

    http://www.project-syndicate.org/commentary/philippe-legrain-pokes-large-holes-in-the-myth-of-german-success#

    Aika paljon Saksassa on menty palkkatyöläisten ”selkänahalla” ja kokonaiskysyntä on syystä laskenut, juuri siihen tulisi Euroopassa reagoida, jos Saksa yrittäisi elvyttää nollakorollaan investointejaan olisi tämä merkki myös muille maille toimia samoin (täällähän ollaan virallisesti Saksan linjalla).

    Tuntuu, että laiva alkaa vähitellen kääntyä …
    http://www.hs.fi/talous/a1411355193161?jako=2291ddacc07bba3ddbf03732577c0abc

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: