Skip to content

Ilmaista lounasta ei ole – eurojäsenyys on kallis ateria jonka maksavat asuntovelkaiset palkkatyöntekijät

elokuu 12, 2014

Yksi talousasioiden perustavanlaatuisia totuuksia on se, että ilmaista lounasta ei ole. Jokaisesta ateriasta joutuu maksamaan jonkun hinnan. Lisäksi erilaisilla ratkaisuilla ja niihin liittyvillä kustannuksilla on aina vaihtoehto. Tuo vaihtoehto on se, että tehdään jotain toisin. Mutta mikäli asioita hoidetaan taloudellisessa mielessä järkevästi, niin tuolle vaihtoehdolle – oikeastaan siis kaikille vaihtoehdoille eli myös sille muuten mieleisimmälle – pitää laskea asiallinen ”cost-benefit analysis” (CBA) eli kustannus-hyötyanalyysi.

Noiden CBA-kuvioiden teko on aika ikävää ja tylsää puuhaa. Ei sinänsä muuten, mutta niiden lopputuloksena se muuten miellyttävimmältä ja mukavimmalta tuntuva vaihtoehto saattaakin osoittautua kustannuksiltaan korkeimmaksi ja hyödyiltään vähäisimmäksi. Lisäksi ne kieltämättä ovat usein epämiellyttävän työläitä tehtäviä.

En ole kovinkaan usein nähnyt CBA-laskelmia sisäisen devalvaation versus valuuttajouston välillä. Itse asiassa en ole kertaakaan nähnyt moisia euron puolustajien ja sisäisen devalvaation kannattajien laatimina. En ainakaan sellaisia, joissa olisi edes kohtuullinen kattavuus (Lienenkö nähnyt yhtään?). Kaltaiseni ilkeämielinen ihminen olettaa, että noiden laskelmien puuttuminen on seurausta siitä, että sisäisen devalvaation kustannukset ovat niin korkeita, ettei niitä haluta esittää. Toinen ja vieläkin pelottavampi vaihtoehto on se, että euroa ja sisäistä devalvaatiota kannattavat eivät yksinkertaisesti osaa tehdä noita laskelmia – mikä taas selittäisi monta asiaa ja tehtyä päätöstä.

Olen tässä blogissa jo kerran tehnyt laskelman siitä kuinka sisäinen devalvaatio vaikuttaa kotitalouden maksukykyyn ja elintasoon olettaen, että työpaikat säilyvät. Tuo laskelma löytyy täältä. Tuossakin laskelmassa on selkeitä puutteita eli säästöjen puuttuminen sekä aikaperspektiivin puute. Lisäksi se on melkoisen yksinkertaistettu.

Kuten kommentoija MattiTeppo aivan oikein tuohon kirjoitukseeni toteaa, niin mikäli perheellä olisi säästöjä, niin sisäisen ja ulkoisen devalvaation vaikutukset ovat erilaisia. Mutta lasketaanpa tuon vanhan laskelmani perusteella miten suuria nuo vaikutukset ovat. Oletetaan, että asuntovelkaisella perheellä on 10’000 säästöjä. Nyt tietenkin varomaton saattaisi äkkiseltään laskea, että 20% sisäinen devalvaatio lisäisi noiden säästöjen ostovoimaa 20% ja ulkoinen devalvaatio pienentäisi samat 20%. Mutta kun ei se noin mene. Lisäksi pitää tehdä edes jonkinlainen analyysi sille mitä tapahtuu sisäistä tahi ulkoista devalvaatiota seuraavina vuosina.

Lasketaan ensiksi tuon säästetyn 10’000 summan ostovoimamuutos sekä sisäisen devalvaation että ulkoisen devalvaation tapauksessa tuolla mediaanisuomalaista vastaavalla esimerkkiperheellä. Oletan yksinkertaisuuden vuoksi, että säästöjen ostovoima jakaantuu samalla tavalla kuin muutkin kulutusmenot. Tuolloin päästään seuraavana olevaan laskelmaa.

SisainenDevalvaatio_SaastotKotitalous

Kuten laskelmasta näkyy, niin sisäinen devalvaatio todellakin parantaa sen kymppitonnin ostovoimaa noin 17% verrattuna valuuttadevalvaatioon. Laskelma on yksinkertaistettu, mutta periaate selvinnee. Yksinkertaisuuden vuoksi voidaan kuitenkin olettaa, että säästöjen ostovoima paranee sen 20%.

Mutta nyt päästäänkin siihen mielenkiintoiseen osaan. Sisäisen devalvaation tai ulkoisen devalvaation kustannukset syntyvät mokomat pitemmän ajan kuluessa. Siinä mielessä alkuperäinen laskelmani tosiaankin on puutteellinen koska todelliset vaikutukset kumuloituvat ajan ylitse. Oletetaan tarkasteluajankohdaksi yksi vaalikausi eli neljä vuotta. Enkä laske summille nykyarvoa vaan yksinkertaisuuden vuoksi tarkastelen sitä kuinka paljon rahaa on säästettynä yhden vaalikauden jälkeen. Lisäksi jätän palkankorotukset ja inflaation huomiotta, ne voi jokainen halutessaan lisäillä laskelmiin.

Käytän aikaisemman laskelmani lukemia (laskelmahan oli täällä), joiden mukaan sisäinen devalvaatio heikensi säästämiskykyä 65% ja valuuttadevalvaatio 30%. Toisin sanoen sisäisen devalvaation jälkeen esimerkkikotitalouteni kykenee säästämään noin 250 kuussa ja valuuttadevalvaation jälkeen 495 kuussa. Erotus on säästämiskyvyssä 245 valuuttadevalvaation eduksi. Oletetaan erotus kuitenkin pienemmäksi ja arvioidaan, että paremmin vertautuva ero on 200.

Koska sisäinen devalvaatio paransi säästöjen ostovoimaa 20% verrattuna valuuttadevalvaatioon, niin hyvin yksinkertaistettuna sisäisen devalvaation etu on 0,20*säästöt mikä on tässä tapauksessa 2’000. Oletetaan rahalle saatavan koron olevan 5%. Nyt tuo 2’000 on kasvanut vaalikauden kuluttua 2’000*1,05^4 = 2’431 (noin), mikä voidaan pyöristää summaan 2’500.

Valuuttadevalvaation eduksi jää parempi säästämiskyky. Tuon säästämiskyvyn seurauksena vaalikaudessa kerääntyy

(12*200)*1,05^3 + (12*200)*1,05^2 + (12*200)*1,05 + (12*200) = 10’344 (noin).

Toisin sanoen jos esimerkkikotitalouteni säästöt ovat ennen devalvaatiota noin 10’000, niin sisäinen devalvaatio maksaa perheelle lähes 7’000 enemmän kuin valuuttadevalvaatio yhdessä vaalikaudessa. Leikataan varmuuden vuoksi tuosta nimellisarvosta 20% pois, jolloin valuuttadevalvaation eduksi yhä jää 5’600. Tämä yhden eduskuntavaalikauden aikana.

Tilanne on totta kai toinen jos säästöjä on 43’000 tai enemmän ennen sisäistä devalvaatiota tai valuuttadevalvaatiota. Vasta yli 43’000 säästöillä muuttuu sisäinen devalvaatio kannattavammaksi kuin ulkoinen devalvaatio. Tämä siis esimerkkikotitalouteni ja esimerkkilaskelmani tapauksessa, jossa en ole oikeaoppisesti käyttänyt eri rahan arvoa valuuttadevalvaation kaikkien vaikutusten huomioimiseksi yms operaatioita. Mekanismin ja suuruusluokkien esittämiseen malli kuitenkin käy aivan mainiosti vaikka käytänkin hyvin yksinkertaistettua mallia.

Esittämäni laskelma kuitenkin kertoo karkealla ja varsin epätarkalla tavalla kuinka esimerkiksi valuuttasopeutumisen ja sisäisen devalvaation sopeutumista voidaan arvioida sen aiheuttaman kustannusvaikutuksen avulla. Periaate pätee vaikka olenkin nurkkia oikonut.

Jos sinulla ei ole velkaa ja sinulla on paljon säästöjä, niin sisäinen devalvaatio saattaa hyvinkin olla vertailujakson eli yhden vaalikauden osalta parempi vaihtoehto kuin valuuttajousto. Lisäksi elämiseen tarvittavat kustannukset tuolloin todennäköisesti poikkeavat esimerkkikotitalouteni mallista, jolloin sisäinen devalvaatio muuttuu entistä houkuttelevammaksi. Syynä tietenkin se, että laskevat omaisuuden hinnat aikaansaavat tilanteen, jossa kiinnostavaa ostettavaa on.

Sisäinen devalvaatio on edullinen vaihtoehto hyvätuloisille, joilla on paljon säästöjä ja vähän velkaa. Ulkoinen devalvaatio eli valuuttajoustot ovat hyvä keski- ja pienituloisille, joilla on esimerkiksi asuntovelkaa ja vähän säästöjä.

Toisin sanoen valuuttajousto on asuntovelkaiselle palkkaduunarille perheineen parempi kuin sisäinen devalvaatio. Ilmeisesti yleinen hokema siitä, että valuuttajoustot eli valuuttadevalvaatiot rokottavat nimenomaan sitä asuntovelkaista palkkaduunaria on tahallista tai tahatonta hölynpölyä. Valheeksikin voitaisiin sanoa.

Lisäksi kannattaa huomata, että sisäisen devalvaation kanssa käy kuten PIIGS-maissa. Työttömyys lentää taivaisiin, jolloin sisäisen devalvaation kustannukset ovat paljon suuremmat kuin laskelmani antaa ymmärtää.

Mikäli laskelmani on mielestäsi täysin pielessä, niin mielelläni näen hyvin perustellun laskelman sisäisen devalvaation edullisuudesta asuntovelkaisen palkkatyöntekijäperheen tapauksessa.

Euro on kallis lounas. Sen hinnan maksavat palkkatöissä käyvät asuntovelalliset.

Advertisements

From → Uncategorized

10 kommenttia
  1. Mutta ne transaktiokustannukset ja edistyksellisyys. Ja kaksinumeroiset markkakorot ja konkurssiaallot.

    Kun virhe on tarpeeksi iso, sitä ei voi enää myöntää. Jan Hurri kysyi kerran minulta, miksi euron ilmiselviä ongelmia ja tapahtuneita virheitä ei voida päättäjien puolelta tunnustaa ääneen. Vastasin, että jos he tunnustaisivat tässä olleensa väärässä, niin muukin heidän sanomansa ja tekemänsä voitaisiin kyseenalaistaa. Erehtymättömyys, tai korkeintaan pienien virheiden tunnustaminen, on monelle välttämätöntä. Kasvojen säilyttäminen on tärkeämpää kuin taloudellisen hyvinvoinnin ja kansalaisten etujen ajaminen. Päättäjillä en tässä yhteydessä tarkoita pelkästään puoluekirjapettereitä, vaan myös laitosten ekonomisteja ja yritys- ja ay-eliittiä.

    Ei paljon nappaa edes US-puheenvuoron puolella käydä. Siellä joku lääkäri argumentoi euron puolesta erehtymättömällä ”impivaara”-argumentilla ja Lipposen 90-luvun lopun ”onko teillä devalvaatiokortti selkänne takana”-linjalla. Hyvin on huono, reikäinen tarina markan kauheuksista ja euron siunauksellisuudesta mennyt läpi. Ei haittaa, vaikka Aalto-yliopistossa perusopetuksessa kerrotaan euron ongelmista. Vain harva taloudellisen koulutuksenkaan saanut taho sitä viestiä vastaanottaa. Esimerkkeinä nyt vaikka ”Jussi”, lukuisa joukko dippainssejä ja monet ”libertaareiksi” itseään kuvittelevat.

    • Kyynisimpinä hetkinä alan jo toivoa kunnon kilpavarustelukierteen käynnistymistä. Sota tai sodan uhka ovat yleensä antaneet poliitikoille kunnon tekosyyn lähteä ajamaan järkevää raha- ja finanssipolitiikkaa.

      Edes minä en ole niin kyyninen, että toivoisin oikeaa rytinää. Mutta jokin ulkoinen tekosyy politiikan järkevöittämiseksi nyt kaivattaisiin. Minulle riittäisi aluksi EKP:n politiikan muuttuminen umpihullusta järkeväksi.

    • Yksi tämän koko euroeuforia-kuvion ärsyttävimpiä juttuja on se, että euron puolustajat eivät tarjoile mitään lukuja. Ei mitään. En muista nähneeni yhtään kunnollista analyysiä, jossa olisi euroa yritetty kääntää Suomen kannalta hyväksi diiliksi.

      Nythän on paljastumassa, että se eurojäsenyyden turvallisuuspoliittinenkin aspekti on puhdasta valehtelua. Mieluummin minä olisin aikoinaan ottanut NATO-jäsenyyden ja pidättäytynyt erossa eurosta. Toisaalta en ole varmaa NATO-kantaa muodostanut, joten parasta olisi ollut jättäytyä eurosta pois.

      Mutta Lipposella oli niin suuri hinku tehtäviin, joita ei kuitenkaan saanut.

  2. Kurkkasitko ne breakeven-inflaatiolukemat euroalueelta? Erityisesti lähivuosien inflaationäkymät ovat romahtaneet – ja romahdus alkoi EKP:n esiteltyä uudet konstinsa. Poliittisista syistä ne eivät nyt sitten tietenkään suostu tai voi esitellä mitään uusia konsteja kuin vasta sitten, kun on 108-prosenttisen varmaa, että heidän vanha konstinsa ei toiminut, ehkä joskus alkuvuonna siis. Joskus voisivat ottaa ns. sormen per*iistä ja katsoa, mitä makrototeuma ja implisiittiset näkymät kertovat, ja toteuttaa mandaattinsa rajoissa sitä inflaatiotargetointia. Eli tehdä duuninsa. http://www.stlouisfed.org/on-the-economy/recent-ecb-policy-and-inflation-expectations/

    • Pelkästään se, että EKP saisi core-CPI:n ja deflaattorin Euroalueella edes keskimääräisesti sille +2% tasolla olisi minusta shampanjapullojen korkkaamisen arvoinen asia.

      • Se on sitten sinun tyytyminen lämpimään suomalaiseen markettilaatikkokeppanaan seuraavat viisi vuotta. Alkuperäinen veikkaukseni euroalueen iästä oli 2005 kymmenen vuotta. Näyttäisi siltä, että järjettömyys jatkuu kuitenkin pitempään. Varmaan sen verran tätä liittovaltioyrittelyä ja euron kehumista jatketaan. Ellei Ranska tai Italia hermostu ensin. Ranskan vaalit 2017, Italian viimeistään 2018. Muut nyt eivät mitään saa aikaiseksi. Vaikka persuista tulisi pääministeripuolue, eivät he saa ikinä hallitusta kasaan, joka suostuisi euroeroon.

        Ainoastaan niin iso rytinä jossain kriisipesäkkeessä ja siitä tuleva lasku, joka olisi niin posketon, että sitä ei kehdattaisi enää takailla ja yhteisvastuullistaa, voisi stopata junan tässä vaiheessa.

      • Taidan Suomessa ollessani tyytyä perinteiseen impivaaralaiseen tapaan kiljun ja kotipolttoisen juomiseen. Ulkomailla sitten jossain sivistyksen parissa asiallisiakin juomia. No, onneksi on eläkekämppäjärjestelyt tehty jo jostain lämpimästä ja riittävän kaukana eurohulluudesta.

        Onneksi ei ole väliä sillä tuleeko suomalaisen eläkejärjestelmän maksamana yhtään mitään.

  3. Lisäksi, aika harva, jolla on fyrkkaa sen verran, että ”devalvaatiotappio” olisi merkittävä juttu kokonaisuuden kannalta, pitää fyrkkansa käteisenä tai lähes-käteisenä. Kyllä se fyrkka makaa osakkeissa, sijoitusrahastoissa tai vuokrakämpissä. Ja niiden hinnathan riemastuisivat ulkoisesta devalvaatiosta. Vastaavasti niiden hinnat tykkäisivät kyttyrää sisäisestä devalvaatiosta.

  4. Kari permalink

    Julkisuudessa on paljon kauhisteltu valtion ja kuntien henkilöstön palkkoja, Pauli Vahteran silmiä avaava juttu Iltalehdestä viimeisimpänä. Tilastokeskuksen ansiotasoindeksin mukaan valtion nimellisansiot nousivat 68 % vuosina 2000-2013, kuntien ja yksityisen sektorin 57 %, jos oikein laskin.

    Jos tällaisia hintasuhteita korjataan sisäisellä devalvaatiolla, siihen menee vuosikymmen. Sen sijaan ulkoisella devalvaatiolla homma hoituu hetkessä. Kun devalvoidaan, niin kaikkien palkat ulkomaan valuutassa alenevat. Kuitenkin vientiyritysten tilanne paranee ja niiden palkat nousevat, jolloin palkkaerot julkisen ja yksityisen sektorin välillä korjaantuvat.

    Ulkoinen devalvaatio parantaa kilpailukykyä heti. Jos esimerkiksi asiantuntijatyöstä veloitetaan vaikkapa 100 USD/tunti, niin 20 % devalvaation jälkeen sama työ maksaakin vain 80 USD/tunti. Jos asunto maksoi 200.000 USD, niin devalvaation jälkeen sen hinta onkin 160.000 USD. Jos kaljatuoppi terassilla maksoi 5 USD, niin devalvaation jälkeen vain 4 USD.

    Kenenkään ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Jos sisäisellä devalvaatiolla halutaan sama lopputulos, pitää nämä kaikki hinnat neuvotella uudelleen.

  5. Vesa Jääskeläinen permalink

    Mainiota tekstiä ja keskustelua! Toivottavasti jokainen duunari tämän sisäistäisi ja uurnilla näyttäisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: