Skip to content

Suomen kustannustason karkaaminen ja taloudellinen menestys

kesäkuu 18, 2014

Kotimaisessa keskustelussa on aika usein puhuttu siitä, että Suomen kustannustason karkaaminen olisi vientimme ongelmien taustalla. Tuo väite on, kuten useimmat helpot populistiset heitot, jossain määrin totta, mutta vielä suuremmassa määrin hölynpölyä. Lieneekin aihetta katsoa hieman tarkemmin sitä Suomalaisen työn hintaa. Katsotaan ensimmäisenä pieni graafinen havainnollistus.

SuomiPalkat1

Kappas. Suomi on kyllä kallis, mutta suomalaisen teollisuuden palkkakustannukset ovat pienemmät kuin Saksassa. Toisin sanoen palkkakustannusten karkaamisella ei viennin tökkimistä voi selittää ainakaan enempää kuin osittain. Suomalainen työ on kuitenkin sen verran halvempaa, että eron pitäisi olla riittävä suurempien kuljetuskustannusten kompensoimiseksi.

Kustannustason karkaaminen ei siis riitä selitykseksi tai puolusteluksi mikäli emme tyydy siihen, että Suomesta vietävät tuotteet ovat saksalaisiin kilpailijoihin verrattuna laadultaan sen verran huonoja, että ainoa mahdollinen kilpailuvaltti on alhainen hinta. Tai ainakin alhaisempi hinta. Tämä selitys varmasti pitää paikkansa ainakin joiltain osin. Mutta tästä päädytäänkin toiseen mielenkiintoiseen asiaan, jossa kysymys on siitä kuinka tuon saksalaista halvemman suomalaisen työvoiman työpanosta kohdennetaan.

Toisin sanoen mielenkiintoisempi kysymys onkin johtamisen onnistuminen.

Yritysten menestys on hyvin usein kiinni siitä kuinka ylempi johto ja korkein johto onnistuvat tehtäviensä hoidossa. Valitettavan usein monen suomalaisen yrityksen johto ei ole onnistunut toiminnassaan tavalla, joka olisi näkynyt kasvaneena vientinä ja uusina kilpailukykyisinä tuotteina.

Suomen taloushistoriasta löytyykin viimeisten kahdenkymmenen vuoden ajalta melkoinen joukko tapauksia, joissa yrityksen johto on onnistunut kääntämään menestyksen tappioiksi selkeää ammattitaidottomuutta osoittavilla päätöksillä. Pahimmissa tapauksissa epäonnistumiset ovat lähes tuhonneet yrityksen. Malliesimerkkejä ovat Nokia kännykkämarkkinoilla ja StoraEnso seikkailuillaan Pohjois-Amerikassa. Monia muitakin on, mutta nuo kaksi riittänevät esimerkeiksi.

Suomen kansantalouden ongelmia olisi voitu viimeisten kymmenen vuoden ajalta pehmentää tuntuvasti antamalla oman valuutan kellua talouden suorituskyvyn mukaiselle tasolle. Mutta koska tuota vanhaa devalvaatioasetta, jolla voitiin korjata talouselämän itsensä tekemiä virheitä, ei enää ole käytössä, niin sekä poliittisen johtamisen että suurten vientiyritysten johdon tekemät virhearvioinnit ovat nyt Suomelle erityisen tuhoisia.

Pääjohtajien, vuorineuvosten ja vastaavien ammattitaidottomuutta ei voida enää kompensoida devalvaatiolla. Devalvaatiolla ei enää voida kompensoida myöskään huonoja poliittisia päätöksiä.

Eurojäsenyys edellyttäisikin merkittävästi parempaa vientiyritysten johtajilta kuin on viimeisten viidentoista vuoden aikana nähty. Palkkamaltti ja kustannustason pitäminen kurissa auttaa, mutta siitä ei ole kompensoimaan huonon johtamisen aiheuttamia vahinkoja.

Onneksi myös hyviä johtajia löytyy.

PS. Sain idean tähän Paul Krugmanin kirjoituksesta, jossa hän käytti samaa kuvaa.

Mainokset

From → Uncategorized

17 kommenttia
  1. Kari permalink

    Törmäsin mielenkiintoiseen australialaisen ekonomistin Steve Keenin juttuun, jossa hän selittää Saksan menestystä teollisen pohjan monimuotoisuudella: http://www.debtdeflation.com/blogs/2014/06/02/why-industrial-strength-is-born-from-diversity/

    Tästä tuli mieleen Nokia, jolla oli hallussaan koko matkapuhelinalan arvoketju verkoista kännyköihin ja suunnittelusta valmistukseen. Oli merkittäviä alihankkijoita, kuten Elcoteq, Eimo ja Perlos. Sonera oli maailman johtavia verkkoyhtiöitä. Miten ihmettä tapahtui? Miten tuo asema onnstuttiin tuhoamaan muutamassa vuodessa. Oliko se vain surkeaa johtamista?

    Olisi mielenkiintoista nähdä ne laskelmat, joiden perusteella Nokia siirsi tuotannon Kiinaan ja opetti kiinalaiset valmistamaan kännyköitä ja verkkoja. Kuinka paljon oikeasti säästettiin siihen verrattuna että tuotanto ja osaaminen olisi pidetty Suomessa ja lännessä?

    Saksa on valinnut toisin ja pitänyt osaamisen ja tuotannon Saksassa. Siksi se menestyy. Kun tuotanto-osaaminen siirtyy pois, ei se koskaan palaa ja vähitellen menetetään myös suunnitteluosaaminen.

    • Puhuisin huonosta ja lyhytnäköisestä johtamisesta Nokian osalta. Kannattaa muuten huomata, että moni kehittyneiden tuotteiden valmistaja on vetänyt valmistuksen takaisin eli pois Kiinasta. Syynä juuri osaamisen karkaaminen ja muut siihen liittyvät tekijät.

      Kiinan talouspolitiikka on kyllä ollut kehujen arvoista. Mutta siirtymä tuotantomaasta maaksi, jossa oma väestö myös kuluttaa, on näköjään kivulias myös Kiinalle.

  2. n.n permalink

    Palkkatason lisäksi työn tuottavuus ja sen ”romahduksesta” metelöinti on yks julkisuudessa yleenäs täysin väärin sammutettu palopesäke.

    Työn tuottavuuden lasku johtuu ainoastaan viennin rakenteen muutoksesta.
    Telecom-sektorin ja Nokian bkt.osuuden romahdus on niin raju että jokaisen työn tuottavuutta – tai jopa jokainen bkt:n muutoksilla perusteltu väite on puppua, jos tätä ei ole huomioitu.

    • Juuri noin. Jonkin Supercell-yhtiön työntekijöiden tuottavuus on normimittareilla aivan käsittämätön. Mutta koska koko talous ei ole Supercell-yhtiötä, niin tilanne on toinen. Koska Nokia oli ennen sen johdon sössimistä niin suuri osa Suomen kansantaloutta, niin Nokian romahdus pitäisi ottaa noissa vertailuissa huomioon.

      Kyseessä on viime kädessä vanha tulonjakotaistelu. Paavo Lipposen aikana demarit hirttäytyivät euroon, minkä vuoksi vanhan työntekijäpuolueen nykyiseen agendaan palkkojen alennukset ja työttömyys sopivat mainiosti. Toisaalta jopa nyt se vanha kakun muodostamisen ja sen jakosuhteiden politiikka on täysin paikkansapitävää.

      Omistajapuolta edustaville sopii mainiosti se, että eurosta saadaan väline työntekijän osuuden leikaamisesti. Oikeastaan minunkin pitäisi tuossa mielessä kiittää euroa.

  3. n.n permalink

    Roger Wessmanilla on suht tuore esitys aiheesta telecom aka noksu ja bkt.

    rogerwessman,com

    toivottavasti ei haittaa jos linkitän tähän.

  4. Kyllä menestys on aina viime kädessä riippuvainen yritysten omista toimenpiteistä. Johtamisesta, uudistumisesta, reagoimisesta asiakastarpeiden ja – käyttäytymisen sekä markkinoiden muutokseen. Jos ei ole halua tai kykyä muuntua, markkinaosuudet ja marginaalit laskevat, eikä vientimarkkinoilta tule korviketta. Onneksi löytyy erinomaisiakin yrityksiä, mutta esimerkiksi suomalaiset PK-yritykset ovat olleet keskimäärin kehnoja hyödyntämään uuden tekniikan mahdollisuuksia muuttuneessa markkinassa, kts. http://blogi.menestyvayritys.com/2014/05/digitaalisesti-valveutuneet-pk.html .

    • Jussi permalink

      Olen täsmälleen samaa mieltä: suomalaiset pk-sektorin yritykset ovat kehittyneet heikosti ja jääneet kilpailussa jälkeen. Ratkaisevaa on ollut luonnollisesti yrittäjien, yritysten omistajien ja johdon toiminta – tai toimimattomuus. Julkinen sektori puolestaan on tehnyt kaikkensa, jotta yritykset ovat suunnanneet resurssejaan väärin tai jättäneet kehittämisen, koska aina jokin Suomessa käytännössä estää tai suorastaan kieltää uuden tuotteen tai liiketoimintamallin kehittämisen.

      Mistä tämä sitten johtuu? Hyvin pitkälle omista sisäisistä syistä. Suomessa on pitkät perinteet kaikessa sellaisessa toiminnassa, jolla rajoitetaan markkinoiden toimivuutta. Näihin kuuluu erilaiset kartelliasiat ja siltarumpupolitiikka eli erilaiset kotiinpäin vetämiset, mutta myös ylimitoitettu sääntely, byrokratia ja tukipolitiikkaviidakko, jonka seurauksena monen yrityksen keskeinen taito on tukien lypsäminen julkiselta sektorilta – eikä suinkaan lisäarvon tuottaminen maksaville asiakkaille. Erityisesti yritysverotus on monimutkaista, nykyisin heikosti ennakoitavaa ja sen lisäksi yrittäjän asema yhteiskunnassa on käsittämättömän heikko. Yrittäjät ovat lähes lainsuojattomia poliitikkojen lypsylehmiä.

      Ei ihme, että pk-yrityksekin investoivat mieluummin Suomen ulkopuolelle kuin Suomeen.

      Mikä lääkkeeksi? Tässä esimerkkejä: 1. Virolainen yhteisöveromalli ilman poikkeuksien poikkeuksia. 2. Sääntelyn purkaminen. 3. Tukipolitiikan karsiminen ja harkinnanvaraisuuden poisto jäljelle jäävistä tuista. 3. Yrittäjien kannustaminen tuloksen tekemiseen ja riskinottoon niin veropolitiikalla kuin yrittäjien sosiaali- ja eläketurvallakin,

  5. Realisti permalink

    Vanha sähkömiehen totuus. Vika on johdossa.

  6. Bullrun permalink

    Huolestuttavaa Suomen kilpailukyvyn kannalta on ollut muutosvauhti, joka työn yksikkökustannuksissa on ollut euroaikana. Vauhti on ollut nopeampi kuin esim. juuri Saksassa, vaikka työn hinta/tunti on vielä edullisempi kuin Saksassa. Jos tuottavuus ei kasva kilpailijamaita nopeammin samalla kun työn yksikkökustannuset kasvavat, kilpailukyky heikkenee – ellei valuuttakurssimuutos ole mukana kompensoimassa. Tämä on aika ilmeistä, ja Suomen kohdalla on syytä olla siitä huolissaan. Trendi ei ole häävi.

    Oheinen St.Louis Fredin käppyrä kertoo, että Suomen viennillä ja yksikkötyökustannusten muutoksella on aika vahva kytkös. Käppyrä tosin on USD-termein, joten valuuttakurssin muutoksella on ollut merkittävä rooli ainakin 90-luvun taitteen rajussa nousussa ja laskussa.

    http://research.stlouisfed.org/fred2/series/FINULCM

  7. Itsenäisyys takaisin! permalink

    Kustannustason karkaaminen ja siten hintakilpailukyvyn romahdus on tosi asia – ei suinkaan populistinen heitto. Jos halutaan verrata kustannustason muutoksia, niin täytyy verrata, mitä se oli aiemmin ja mitä se on nyt. Ei suinkaan ruveta vertaamaan, mitä se on Ruotsissa, Saksassa tai jossakin muualla ja unohdetaan aikaperspektiivi.

    1990-luvun jättidevalvaation jälkeen Suomi sai tapahtuneiden seurausten johdosta hintakilpailukyvyn palautuksen oikein korkojen kera – eikä pelkästään devalvaation seurauksena. Myös massatyöttömyys painoi kustannukset (erityisesti palkat) alas sekä toi muutakin kilpailuetua. Töitähän paiskittiin ns. ”henkensä edestä” – ei ollut varaa löysäilyyn. Laman aiheuttama kipu painoi pitkään realismia talouspolitiikkaan. 2000-luvun alussa euron käyttöönotto ja sitä seurannut euron arvon sukeltaminen lisäsi vielä hetkellisesti hintakilpailukykyä vielä tovin hurjasti (ja tuolloin ihan tarpeettomasti – seurauksena ylikuumeneminen ja mm. metsäteollisuus unohti panostuksensa tulevaisuutensa lähes täysin – niin lujaa mentiin)

    Sanoisin, että vuosina 1993 – 2003 Suomen hintakilpailukyky oli vähintäänkin hyvä ja nimen omaan sen ansiosta myös (kokonais)kilpailukyky oli murskaava. Katsotaan tuotannon kehitystä kehitystä mainitulla aikavälillä, niin kyllä hurrrjaa oli meno. Tässä yhteydessä on todettava, että tuolloin talouspolitiikka oli siinä mielessä älykästä, että kyllähän suhdannetta yriteltiin myös jäähdytellä; velkaa maksettiin pois ja aivan älyttömiin jakokekkereihin ei menty. Vaan minkäs teit, kun revalvoitumista ei oikeassa kohtaa tapahtunut ja taloutta ei vain onnistuttu kohtuullisesti jäähdyttämään – rahapolitiikka kun oli ulkoistettu Frankfurtille.

    Siitä on sitten tultu jyrkkää persmäkeä, mikäli hintakilpailukyvystä puhutaan. Laman opetukset unohtuivat pikkuhiljaa 2004 – 2006. Sittemmin myös Kokoomuksen piti näyttää, että heidän aikaan myös palkansaajat voivat hyvin ja korotuksista ei niuhotettu. Tähän vielä päälle euron vaihtoarvon käsittämättömän jyrkkä nousu => hintakilpailukyky ROMAHTI täysin

    Hintakilpailukyvyn romahdus alkoi tarkemmille viennin seuraajille näkyä jo ennen finanssikriisiä.
    Joten kirjoittajan kannattaisi esimerkiksi vertailla ajan jaksoa 1993 – 2003 ajan jaksoon 2007 – 2013 (2004 – 2006 transitiovaihe). Jos vielä pystyy käppyröistä näkemään, että hintakilpailukyky – johtajathan ovat pääasiassa olleet joko samoja tai ainakin saman tasoisia – ei ollut vaikuttava tekijä Suomen kilpailukykyasemaan, niin – niin sitten uskotaan, että populismiahan se sitten on.

    • Totta kai hinnalla on merkitystä. Mutta miksi Saksa on kilpailukykyinen selkeästi korkeammilla palkoilla?

      Jos suomalainen työntekijä tekisi samoja asioita kuin saksalainen, niin meidän pitäisi olla kilpailukykyisiä. Miksi emme ole kun kerran olemme halvempia?

      Mietintä kotiläksyksi.

      PS. Olen samaa mieltä siinä, että meidän kannaltamme hintajouston eli devalvaation hävittäminen oli eeppinen moka. Siitä kiitos ensisijaisesti demareille ja hieman mutta vain vähemmän kokoomukselle. Kokoomustahan edusti Sauli Niinistö ja demareita Paavo Lipponen.

  8. Bullrun permalink

    ”Jos suomalainen työntekijä tekisi samoja asioita kuin saksalainen, niin meidän pitäisi olla kilpailukykyisiä. Miksi emme ole kun kerran olemme halvempia?”

    Emme tee samoja asioita emmekä taida olla yhtä tuottavia. Työn hintahan on vain yksi, toki tietysti tärkeä kilpailukykyä mittaava indikaattori. Yksinkertaisimmillaan kilpailukyvyn (cv=competitiveness) voisi kirjoittaa log-muuttujina näin:

    cv_i=p_i+q_i-w_i, jossa p on maan i vientisektorin tuotannostaan saama hinta, q vientisektorin tuotanto ja w vientisektorin työn kustannukset maassa i.

    Mitä suurempi cv, sitä parempi maan kilpailukyky. Vaikka w_fin (w_de- w_fin).

    Asiassa on monia puoilia, joista useita on kommenteissa jo sivuttu, emme kuitenkaan pääse eroon sitä faktaa, että Suomen ulkomaankaupan tasapaino on painunut pakkaselle samalla kun työn hinta on noussut nopeammin kuin kilpailijamaissa.

    Muutos ajan suhteen on olennainen. Myös Nalle sivusi tätä asiaa Liberan eurokirjan julkistamistilaisuudessa. Vapaasti siteraaten hän totesi, että jos euron alkutaipaleella euron kurssi oli eri maiden kustannustasoon nähden tasapainokurssi, niin nyt se enää sitä ole, sillä kustannustasot ovat muuttuneet (työn hinnan muutokset) euron alusta niin paljon, että samainen 1:1 -kurssi esim. Suomen ja Saksan välillä ei enää ole tasapainokurssi.

    Eurotodellisuudessa vientisektorimme ei tokene, ellei kustannusten nousuvauhti hidastu kilpailijamaita alemmalle tasolle ja/tai työn tuottavuus kasva kilpailimaitamme nopeammin.

    • En ole sinänsä yhtään eri mieltä. Mutta kyse on joka tapauksessa siitä mitä me teemme.

      Suomen kaltaisen maan kannalta eurojäsenyys on ollut täysin käsittämätön ratkaisu. Uskomaton talouspoliittinen virhe. Kiitokset Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö.

      Suomen poliittinen järjestelmä ja taloudellinen järjestelmä eivät nyt vain toimi euroympäristössä.

  9. Itsenäisyys takaisin! permalink

    Se on toinen juttu, miksi olemme taloudessa, teollisuudessa ym. tekemisessä askeleen pari saksalaisia tai vaikkapa ruotsalaisia. Näinhän on ollut maailman sivu, ei tässä ole mitään uutta. Senpä vuoksi ajankin raivoisasti hintakilpailukyvyn palauttamista, koska yksi keino nimenomaan pärjätä ”paremmalleen” on se, että tehdään parempi (lue halvempi) tarjous.

    Ensisijaisesti vastineellani halusin väittää vastaan hintakilpailukyvyn aliarvioimista, joka tahattomasti tai tahallisesti kirjoituksesta välittyi aina populismikorttiin asti.

    Minulla on kyllä selkeä näkemys, mistä johtuu suomalaisen johtamisen taso – erityisesti verrattuna ruotsalaisiin ja saksalaisiin. Olenhan molemmissa maissa työskennellyt sikäläisten työnantajien palveluksessa.
    No, tosin saksalaisesta johtamisesta en saanut kovin maireaa kuvaa. Muistutti hämmästyttävästi suomalaista johtamiskulttuuria. Sen sijaan lattiatasolla Saksassa ja Suomessa on huikea ero. Ruotsissa taas on tuo johto erinomaisen kyvykäs, perusruotsalaisen ottaessa lattiatasolla hiukan rennommin. Kuitenkin esimerkiksi laatukäsityksen on jotenkin ruotsalainen siinä määrin sisäistänyt, että eipä se juuri jää paljoakaan saksalaisesta jälkeen.

    En aio tällä kertaa enempää uppoutua tähän tematiikkaan (vaikka aihe on mielenkiintoinen – ehkä joskus paremmalla ajalla), sillä vaikeaa on muuttaa kansan luonnetta. Paljon helpompaa olisi ottaa ne talouspoliittiset elementit käyttöön mitkä esim. ruotsalaisilla on käytettävissään. Onhan meilläkin sellaisia vahvuuksia, mitä ruotsalaisilla ja saksalaisilla ei ole, esimerkiksi …no, kyllä niitä ihan oikeasti on – ei vaan tule juuri tällä sekunnilla nyt mieleen.

    • Kiitos. Itse asiassa puolustit jo pitkään mainostamaani asiaa eli hintakilpailukyvyn ylläpitämistä. Tuo onnistuu parhaiten kelluvalla valuutalla. Kiinteillä valuuttakursseilla tai eurossa tuo onnistuu paljon heikommin.

  10. Erkki permalink

    Keskiarvoluvut taitavat taas hämätä, peittävät kaiken oleellisen ja tuottavat Simpsonin paradokseja. Katsokaa BLS:n täysin merkityksettömien aggregaattilukujen sijaan sektorikohtaisia numeroita. Niiden perusteella voi ymmärtää huolen, kun pienet ja merkityksettömät alat eivät ole vetämässä todellisen vientituohen tuottavien avainsektorien numeroita alas.

    Esimerkiksi Saksan viennin erään kruununjalokiven, moottoriajoneuvojen valmistuksen, työtunti on todellakin ollut maailman kallein tuon tilaston mukaan. Samoin oikeastaan Suomenkin paperiduunaritunti, jossa pari öljyrikasta maata eli Norja ja Aussit menevät hädin tuskin vähän ohi.

    Saksakin olisi ollut paperiduunarituntien kustannuksiltaan tuon mukaan rapeat 20% halvempi. Sellukattiloita kuitenkin sovitellaan Suomeen, joten jokin muu ei sitten olekaan Saksassa yhtä hyvin kyseiselle teollisuudenalalle. Klassinen comparative advantage all over again?

    http://www.bls.gov/spotlight/2013/ilc/

  11. Allie mallie permalink

    Yrittäjänä ja työnantajana voin todeta, että palkoista Suomen kilpailukyvyssä tuskin voi olla yksin kyse (oma ala vähittäiskauppa ja palkkataso alhainen). Palkka on kuitenkin vain murto-osa sitä työllistämisen kokonaispakettia: on työeläke ja sos.maksut, vakuutukset, vuosilomat, pekkaset, vanhempainvapaat, sairastamiset, työvaatteet, työterveys ja -turvallisuus jne.

    Pk-yrityksessä työnantajan asema on työntekijäänsä verrattuna surkea, esim. sairausajan karenssi itsellä 4 päivää, työntekijällä 0, eikä mitään lomia kerry – tämä noin vain esimerkkinä, sillä listaa voisi jatkaa pitkään. En tiedä, olisiko TyEl- ja työttömyysvakuutusmaksuista olemassa eurooppalaista vertailua? Suomi siinä tuskin pärjäisi, molemmissa maksuissa on vieläpä korotuspaineita.

    Työttömän ei kannata tulla töihin alle 18 h viikko, koska työssäoloehto ansiosidonnaisen saamiseen ei täyty eikä sillä palkallakaan elä, varsinkin kun tuet saattavat tippua. Määräaikaiset sopimuksetkin kiinnostavat yleisesti ottaen vain opiskelijoita, mutta he pääsevät töihin vain oppilaitosten loma-aikoina. Ansiosidonnaisen päivärahan nauttijan pitää miettiä todella tarkkaan, kannattaako työn takia vaivautua, työmatkat ym. huomioon ottaen.

    Suomessa työmarkkinat ovat joustamattomat. Pienyrityksissä virherekrytoinnin riski arvioidaan helposti – ja syystäkin – kalliimmaksi kuin työntekijän tuottama hyöty, mikä näkyy tilastoissa. Niiden mukaanhan Suomen yrityksistä vain noin prosentti työllistää yli 50 henkilöä. Vaikeaksi osoittautuneen työntekijän irtisanominen on tehty käytännössä mahdottomaksi ilman käräjille joutumisen pelkoa, mikä vaikuttanee myös isompien firmojen työllistämishaluihin. Lisäksi tulee vielä kallis lakkoiluperinne, jonka kustannukset lankeavat työnantajalle. En usko, että liittojen asema on kaikkialla Euroopassa yhtä vahva. Suurilla työnantajilla kokonaisuus epäilemättä ratkaisee, ja Suomen kannalta moni asia on pahasti pielessä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: