Skip to content

Tarjolla oli työpaikka alle parilla tonnilla – pysyvä työpaikka kelpaa monelle

kesäkuu 11, 2014

Olen jokin aika sitten seurannut varsin tarkkaan avustavan henkilön eli perinteisen sihteerin palkkaamisoperaatiota. Tehtävään edellytettiin varsin hyvää ammattitaitoa ja aktiivisuutta eikä kielitaitokaan ollut haitaksi. Palkka ilman erityistä osaamista selvästi alle pari tonnia. Työntekijän valinnasta on jo jonkin verran aikaa.

Lehtiä lukemalla ja julkista keskustelua seuraamalla voi saada mielikuvan, että tuollaiset työt eivät kelpaa kenellekään. Pieni palkka ja paljon tekemistä.

Todellisuus on kuitenkin toinen.

Paikkaan tuli paljon hakemuksia, useita satoja. Hakijoiden taso oli hämmästyttävän korkea. Joukossa useita vähintään alemman korkeakoulututkinnon suorittanutta. Päätimmekin ottaa riittävän ylikoulutetun ja pätevän ihmisen, taloustilanteen vaihtuessa voisi sitten hyvälle työntekijälle tarjoilla parempia etuja. Mutta taantumassa tilaisuutta hyödyntää työnantaja.

Lopulta valituksi tuli noin nelikymppinen kielitaitoinen nainen. Korkeakoulututkinnolla. Aikaisempi työpaikka oli lähtenyt alta. Palkka ilmeisesti romahti aika merkittävästi aikaisempaan työhön verrattuna. Varsinkin kun tyynesti ilmoitimme, että alkuperäinen ajatuksemme palkasta oli sellainen ota-tai-jätä –tarjous. Tarjous kelpasi.

Tuon kokemuksen jälkeen suhtaudun varauksella puheisiin siitä, että työttömät eivät halua töitä.

Toistaiseksi tehtävä työsopimus kelpaa monelle.

Advertisements

From → Uncategorized

4 kommenttia
  1. hakki47 permalink

    ”kokemuksen jälkeen suhtaudun varauksella puheisiin siitä, että työttömät eivät halua töitä.” Sietää suhtautuakin, vaikka työttömissäkin on taatusti ihmisiä joka lähtöön. Koettu on, tosin yli 20 vuotta sitten.

    Ihmetyttää jos yhteiskunnan tuet pitävät kaikki yli puoli miljoonaa oikeasti vailla työtä olevaa nykyisin työttömänä. Tosin samaa virttä laulettiin myös silloin joskus. Työttömänä jää niin paljosta paitsi, että moisen tilanteen vain harva vapaaehtoisesti on valmis valitsemaan, ellei työttömyys ole omalta osalta jo muuttunut ”rakenteelliseksi”. Kaikista ei ole ottamaan jatkuvasti, viikosta, kuukaudesta tai jopa vuodesta toiseen vastaan kieltäviä vastauksia hakemuksiinsa tai ”tyrkytyksiinsä”. Houkutukset harmaan talouden puolella ovat onneksi vielä mahdollisia.

    Toistaiseksi voimassa oleva työsopimus, silloin kun työtön uskaltaa edes moisesta unelmoida on varmasti merkittävä, palkkatoivomusta pienentävä lisäetu. Josko sillä pelkästään sitten elää on oma juttunsa. Sisäistä devalvaatiota parhaimmillaan.

    Näiden vuosien aikana olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että poliitikkomme ovat markkinaliberlismin kiihkossaan takoituksella tehneet kaiken mahdollisensa, jotta työpaikkoja ei Suomeen riittävästi synny. Lisäksi niin moni ”työvoima- ja sosiaalitoimiston” täti jäisi ilman palkkaa, jos he onnistuisivat kaikki töihin ohjaamaan.

    • Pauli permalink

      Tahtoisn antaa työttömän sossupotilaan äänen tähän keskusteluun, mitä tulee siihen mikseivät työttömät ha töitä ja syrjäytyvät.
      Olen perheestä jossa molemmat vanhemmat ovat jonkinlaisia luonnehäiriöisiä ja he syöttivät jatkuvasti päähäni ajatuksia ettei minusta ole mihinkään. Se on rankkaa manipulontia jolla sidotaan uhri riippuvaiseksi itsestä. Oma veikkaukseni että, suurimmalla osalla syrjäytyvästä nuorisosta on todella sairas suhde omiin vanhempiinsa.
      Nyt asun sosiaalihuollon järjestämässä asunnossa ja olen joutunut sosiaalityöntekijä rankan kiusaamisen kohteeksi. Käytin taktiikoita joita neuvottiin narisistisen persoonallisuus häiriön omaavien ihmisten kanssa käyttämään ja kiusaaminen vaihtui hylkäämiseen eli sossu ei sitten enää uusinut (onneksi) sopimusta asunnostani. Samalla kun tämä täti ilmoitti etten voi jatkaa tuli olo että pitää hakea asunto ja töitä. Sitä ennen sen juttujen njälkeen oli aina olo ettei minusta ole mihinkään. Ja asunto löytyi miltei heti.
      Työkkärissä olen saanut saman kohtelun eräältä koulutukseen opastajalta.
      Minusta järjestelmä on uskomattoman mätä sisältä. Suoraan sanoen hullujen huoneelta suomen ”hoivaava” järjestelmä tuntuu. Työ paikka on todella haaveena minullakin koska se on ainut tie vapauteen. Palkan avulla voi hankkia itselleen sijoituksia ja sitä kautta pää omatuloja.

  2. Hakki 47: ”Ihmetyttää jos yhteiskunnan tuet pitävät kaikki yli puoli miljoonaa oikeasti vailla työtä olevaa nykyisin työttömänä.”

    ”– Minulla on tänään kuutisenkymmentä ihmistä töissä. Jos he saisivat huomenna sosiaaliturvaa, kukaan ei saapuisi töihin.”(http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/yrittaja-abdi-osman-sosiaaliturva-pois-turvapaikanhakijoilta/1721927)

    • Anssi permalink

      Veijo, viittaat linkissäsi turvapaikanhakijoihin, kun ongelma käytännössä suurimmalta osin koskee työtöntä valtaväestöä.

      Turvapaikanhakijoilla on käytännössä anteliaampi sosiaaliturva kuin valtaväestöllä. Kansanedustaja Jussi Halla-aho on blogissaan kiinnittänyt huomiota ainakin eräitten kuntien erittäin anteliaiseen jopa laittoman runsaaseen sosiaaliturvaan, koska valtio (lue:veronmaksajat) maksaa kolmelta ensimmäiseltä vuodelta kunnan sosiaaliturvan kulut.
      http://www.halla-aho.com/scripta/kysymys_kunnallisesta_mamubisneksesta.html

      Itsellänikin on kahden vuoden oppisopimussoppari puolessä välissä, niin kyllä jännityksellä odotan mitä tapahtuu vuoden kuluttua. Saanko töitä silloin nykyisestä tai muusta työpaikasta? Olen ollut pari vuotta pois työelämästä vakavan loukkaantumisen vuoksi ja oman arvioni mukaan olen 95% toimintakykyinen, niin miltä sekin mahtaa näyttää työnantajan silmissä näinä suurtyöttömyyden aikoina? Joka tapauksessa työpaikka on itselleni prioriteetti yksi. Palkkaa saan ~1800€/kk. Tämä suuruusluokka kelpaisi vallan hyvin. Mitkään määräaikaiset yhdeksän euron päivä -pelleilyt eivät kiinnosta, jos ei ole mahdollista jatkaa myöhemmin normaalipalkalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: