Skip to content

Turkki korotti keskuspankkikorkoa – mutta miksi

tammikuu 29, 2014

Turkin keskuspankki on korottanut korkojaan huomattavasti (Bloombergin juttu täällä). Turkin keskuspankki on toiminut kuten Suomen pankki aikoinaan kiihkeästi puolustaessaan vahvan markan politiikkaa. Turkin keskuspankki on ensiksi polttanut valuuttavarantonsa ja nyt korottaa korkoja yli kipurajan. Ehkä liiran arvon lasku pysähtyy, mutta niin pysähtyy myös maan talouskasvu.

Käytännössä poikkeuksetta valuuttakurssin laskun jarruttaminen valuuttavarannon hävittämisen ja kovien korkojen kautta johtaa talouskasvun hyytymiseen ja sitä seuraavaan lamaan. Kiristävä rahapolitiikka on nimensä mukaisesti taloutta kiristävää.

Turkin keskuspankin politiikka mitä todennäköisimmin pahentaa Turkin tilannetta. Poliittisen epävakauden vallitessa ei peliin olisi tarvittu myös taloudellisen kasvun hyytymistä.

Toisaalta mikäli teoriat poliittisista riidoista taustalla pitävät paikkaansa, niin kunnon lamalla se Turkinkin pääministeri on vaihdettavissa.

Mainokset

From → Uncategorized

4 kommenttia
  1. TNE permalink

    Valuuttakurssin heikentymisellä voi olla myös radikaalimpia vaikutuksia talouden kehitykseen. Jos pääomien liike yltyy pääomapaoksi, voi talousalueen keskuspankilta loppua kokonaan ulkomaiset valuuttareservit. Tällöin se ei voi tarjota talousalueen yrityksille kansainvälistä valuuttaa, jota ne tuotantoresurssien hankkimiseen tarvitsevat. Näin talouteen voi syntyä aktuaalinen pula tuotantoresursseista.

    Kehittyvien talousalueiden keskuspankeista jo Turkin ja Intian keskuspankit ovat reagoineet tilanteeseen ohjauskorkoa nostamalla.

    • Koronnosto itse asiassa vaikuttaa epätasapainottavasti makrotalouteen. Mikäli keskuspankki antaa valuutan vajota markkinoiden mukana, niin lopputulos on parempi kuin ilman tuollaista tappelua.

  2. Turkista kotoisin oleva ekonomisti Dani/Daniel Rodrick ehkä paras Turkin asiantuntija ?

    ”Still, as Rodrik knows better than anybody, Turkey has real political and economic problems of its own: you don’t need to look to the Fed to find reasons for the current sell-off. Sometimes, small open economies are the blameless victims of forces outside their own control. This is not one of those times. They knew what they were doing, when they allowed the Fed’s liquidity to flood their economies. One day, the tide was going to start going out. That day has now arrived.”(http://blogs.reuters.com/felix-salmon/2014/02/01/whos-to-blame-for-the-emerging-market-crisis/)

    Ehkä Turkkilaiset harjoittelivat velkaantumista ulkomaanvaluutalla samalla tavoin ja samasta syystä kuin suomalaiset -80 -luvun lopussa, siis ”emu-harjoituksen” vuoksi ?
    Omassa valuutassa velkaantuminen on ”impivaaralaisuutta”, siis ”junttien” hommaa, mutta ulkomaan valuutassa velkaantuminen on sivistynyttä ja fiksua eurooppalaisuutta! 🙂

  3. Nimi siis ei ole englantilainen, vaan turkkilainen, siksi oikeinkirjoitus ulkomuistista on vaikeaa: Dani Rodrik on googleen sopiva hakusana.

    Tyhmyri on kirjoittanut EU:n epädemokraattisuudesta, aihe josta DR:kin on kirjoittanut:

    ”Dani Rodrik osoitti vuosituhannen vaihteessa, että kansallisvaltio, demokratia ja taloudellinen yhdentyminen muodostavat ongelmallisen yhdistelmän, josta voimme valita vain kaksi kerrallaan.”(hs. tammikuu 2014)

    ”Dani Rodrik reminds us of the importance of the nation-state, arguing forcefully that when the social arrangements of democracies inevitably clash with the international demands of globalization, national priorities should take precedence.”(http://www.amazon.com/The-Globalization-Paradox-Democracy-Economy/dp/0393341283)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: