Skip to content

Mistä sitä äärioikeistoa oikein sikiää?

marraskuu 27, 2013

Viimeisimmän eri puolille Eurooppaa kohdistuneen työmatkani yhteydessä keskustelin työasioiden eli talouden lisäksi muun muassa siitä poliittisesta paineesta, joka moneen maahan on syntynyt. Useissa maissa on noussut, enemmän tai vähemmän kuin tyhjästä, uusia poliittisia liikkeitä tai vanhat protestiliikkeet ovat kasvattaneet rajusti kannatustaan ja muuttuneet luonteeltaan systemaattisemmiksi. Lähinnä noista liikkeistä käytetään nimitystä äärioikeisto, joskaan mitään selkeää yhteistä ideologiaa ei noilla liikkeillä vaikuta olevan. Yhteistä on lähinnä ainoastaan vallitsevan järjestyksen haastaminen – ainakin tässä vaiheessa demokraattisin keinoin.

Uusi eurooppalainen äärioikeisto ei monessakaan maassa edusta sitä vanhaa, tuttua ja turvallista halvan viinan ja liimanhaistelun sumentamin aivoin liikkuvaa nuorten syrjäytyneiden miesten ryhmää, jollaiseksi sodanjälkeiset uusnatsit ja äärioikeisto on totuttu mieltämään. Tämä uusi äärioikeistoksi nimetty liikkeiden joukko koostuu monessa tapauksessa hämmentävällä tavalla sekä perinteiseen vasemmistoon että perinteiseen oikeistoon kuuluvista toimijoista.

Monessa maassa nuo uudet liikkeet näyttävät tarjoavan luontevan toimintaympäristön sekä perinteiseen työväenluokkaan että keskiluokkaan kuuluville. Vaikuttaa siltä, että kyseisiin liikkeisiin mahtuvat samanaikaisesti ja huomattavan luontevasti tehdastyöläiset, opettajat, yrittäjät, yritysten keskijohtoon kuuluvat ja monenlaiset asiantuntijatehtävissä toimivat. Yhteisen tekijän näin äkkiseltään vaikuttaisi muodostavan ennemminkin ammatillinen pärjääminen ja uran rakentaminen työllä kuin syrjäytyminen.

Suurin osa noiden liikkeiden kannattajista vaikuttaa olevan niin sanottuja tavallisia keskiluokkaisia kansalaisia, jotka haluavat käydä töissä, hankkia perheen, ostaa asunnon, ehkä uuden auton silloin tällöin, nähdä lastensa kasvavan ja ehkä käydä lomamatkalla säännöllisen epäsäännöllisesti. Toisin sanoen noiden liikkeiden kannattajat haluaisivat elää omaa elämäänsä ilman tarvetta politiikasta kiinnostumiseen. Ongelman tuokin se, että tuo tavallisen elämän eläminen ei enää onnistu. Tai ainakin pelko tulevasta on herättänyt normaaliin omaan elämäänsä keskittyneet keskiluokkaiset kansalaiset poliittisesti aktiivisiksi.

Näiden uusien äärioikeistolaisiksi kutsuttujen liikkeiden nousu on monessa maassa seurausta myös siitä, että äänestäjät jo ainakin kertaalleen vaihtaneet hallituksen toiseksi halutessaan muutosta politiikkaan ja tapaan hoitaa taloutta. Hallituksen vaihdos ei ole johtanut muutokseen politiikassa, minkä vuoksi omasta tulevaisuudestaan huolestuneet keskiluokkaiset äänestäjät ovat päätyneet kannattamaan näitä niin kutsuttuja äärioikeistolaisia puolueita.

Mikäli taloudellinen kehitys ja keskiluokan tulevaisuudennäkymät eivät EU-maissa parane, niin noiden liikkeiden kannatuksen voi aika huoletta ennustaa kasvavan. Mitä pitempään heikot taloudelliset näkymät ovat vallitsevia ja mitä ilmeisemmäksi käy, että päättäjät eivät aio muuttaa politiikkaansa, niin sitä enemmän perinteisten puolueiden kannatusta valuu noille liikkeille. Toisin sanoen toteutettava politiikka ruokkii noita liikkeitä auttaen niitä vahvistumaan. Tämän vuoksi niissä maissa, joissa kansalaiset kokevat taloudessa menevän hyvin ja tulevaisuutensa olevan turvatun on näiden liikkeiden kannatus useimmiten jäänyt suhteellisen vähäiseksi.

Nousevien äärioikeistolaisten puolueiden kannatuksen kasvun tukahduttaminen olisi itse asiassa helppoa. Ainoa mitä tarvittaisiin olisi politiikan muutos. Suurimmat muutokset tarvittaisiin talouspolitiikkaan, mutta myös yleinen EU-politiikka tarvitsisi vähintäänkin kohtuullisen muutoksen avoimempaan ja kansallisempaan suuntaan päätöksenteon osalta. Avoimuus ja paikallinen päätöksenteko sekä demokraattisuus olisivat itse asiassa EU:n omien virallisten mainoslauseiden mukaista toimintaa. Myöskään talouspolitiikan muutosten ei pitäisi olla periaatteellisella tasolla mahdottomia, sillä käytännössä kaikkia taloustieteen oppisuuntia edustavat ekonomistit alkavat vähitellen olla liikuttavan yksimielisiä tarvittavista toimenpiteistä.

Tarvittavien muutosten teko lienee vaikeaa tai mahdotonta siksi, että ne edellyttäisivät päättäjiltä nöyrtymistä. Virheiden tunnustamista, uusien päätösten tekemistä ja useassa tapauksessa jopa oman uran uudelleenarviointia. Moinen on harvalle helppoa, yllättävän usealle jopa mahdotonta. Mutta nykyisen kuristavan talouspolitiikan, sisäisten devalvaatioiden, growsterityn ja heikkojen näkyminen politiikka on omiaan pelkästään kasvattamaan noiden uusien puolueiden kannatusta.

Niin kauan kuin keskiluokkaiset äänestäjät kokevat hallitustensa ja EU:n tarjoilevan pelkkää köyhtymistä, epävarmuutta, valheita ja kurjuutta tulevat nuo liikkeet kasvattamaan kannatustaan. Mahdollista on myös se, että nuo liikkeet radikalisoituvat samaa vauhtia kuin kansalaiset kokevat epävarmuuden kasvavan ja taloutensa heikkenevän.

Ei tarvitse kovinkaan suuria ennustajan lahjoja kyetäkseen ennustamaan, että monessa euromaassa politiikka ja ratkaisut tulevat tätä menoa muuttumaan radikaalilla tavalla. Muutoksen tekevät joko nykyiset valtapuolueet itse tai ne syrjäyttäneet uudet puolueet. Toivottavaa vain on, että muutokset tapahtuisivat demokratian keinoin. Onneksi suurin osa näistä uusista ”äärioikeistolaisista” puolueista on tähän mennessä pidättäytynyt ulkoparlamentaarisista toimista, joskaan ei vaatine kovinkaan suurta mielikuvitusta arvioida paineen myös ulkoparlamentaariseen toimintaan kasvavan monessa maassa.

Nykyisten hallitusten kannattaisi edes harkita sitä vaihtoehtoa, että uudet äärioikeistolaisiksi kutsutut liikkeet ovat itse asiassa heidän omien kannattajiensa kapinaliikkeitä. Siksi jo pelkkä ”äärioikeistolainen”-nimike vaikeuttaa järkevää reagoimista.

Joka tapauksessa monen Euroopan maan osalta voi poliittisessa mielessä aiheellisesti todeta, että ”We are not in Kansas anymore”.

Mainokset

From → Uncategorized

8 kommenttia
  1. hakki47 permalink

    Keskiluokasta, painotetusti ehkä alemmasta keskiluokasta mutta itsensä uhatuksi tuntevasta ja asenteiltaan arvokonservatiivisesta keskiluokasta. Kuten ennenkin.

    Kun politiikan arvot ja moraali vajoavat keskiluokan mielestä arvottomuuteen ja moraalittomuuteen ja se kokee, ettei itse enää pysty omaan tilanteeseensa juurikaan vaikuttamaan seuraus on tämä. Luonnollisesti sen oman taloudellisen tilanteen heikentyminen ja oman selviytymisen (millä tahansa elämänalueella) kasvava epävarmuus ruokkivat kehitystä. Kuten ennenkin.

    Demokratian näennäiseen toimimattomuuteen pettyneet ihmiset alkavat etsiä Messiasta, jota he itse demokratiassa edustavat. Ja jos oikein huonosti käy historia toistaa itseään ja he sellaiset löytävät. Kuten ennenkin.

  2. ceterum censeo permalink

    Kirjoituksessa käytetty ilmaus ”lähinnä noista liikkeistä käytetään ilmausta äärioikeisto” on hyvin osuva. Kysymys on todellakin käytetystä ilmauksesta, jolle joissakin tapauksissa löytyy asiallisia perusteita, monissa tapauksissa kuitenkaan ei. Protestista niissä on selvästi kysymys ja protestille on perusteltuja syitä. Suurin osa näiden liikkeiden kannattajista on keskiluokkaisia palkansaajia ja pienyrittäjiä. Huomattava osa äänestäjäkunnan ydinjoukosta, siitä joukosta jonka varassa kansantalous olennaisilta osin seisoo, on vieraantumassa vanhasta valtavirran politiikasta tai, oikeammin sanottuna, kokee valtavirran politiikan vieraantuneen heistä. Syyt ovat varsin ilmeisiä. Tämä joukko on jäänyt, vähän karrikoiden sanottuna, paronien ja jakobiinien väliin puristuksiin. Kaikista varakkaimpien, paronien, osuus kansantulosta on jatkuvasti kasvanut ja he ovat onnistuneet erittäin hyvin suojaamaan itsensä verotukselta. Samaan aikaan humanitaarisia perusteluita esittävät poliitikot, jakobiinien perilliset, ovat kehittäneet uusia menokohteita ja perustaneet uusia rälssejä yhteiskunnan huollettavaksi. On tehty uudistuksia joille on esitetty kaunopuheisia perusteluja, mutta joiden tulokset ovat olleet hyvinkin raadollisia. Keskiluokalle on jätetty maksajan osa. Ja kun rahat kriisimaissa ovat loppuneet, keskiluokka on joutunut kohtaamaan kohoavien verojen ja heikentyvien palvelujen yhdistelmän.

    Perinteisesti huomattava osa tästä joukosta on äänestänyt sosialidemokraatteja tai muita keskustavasemmistolaisia puolueita. Nämä ovat vieraantuneet entisen kannattajakuntansa todellisuudesta ja jatkavat vanhaa ”tax-and-spend” poltiikkaansa, joka tuhlaa rahoja idealistisiin mutta toimimattomiin tarkoituksiin, tuottaa tehottomia ja osin tarpeettomia palveluita, paisuttaa virkakoneistoa, nostaa veroja ja hävittää työpaikkoja.

    Näiden uusien puolueiden synnylle ja kasvulle on olemassa hyvät syyt. Varsin usein, ei kyllä läheskään aina, niiden esittämä kritiikkikin on oikean suuntaista. Onko niillä ratkaisun avaimia on sitten kokonaan oma kysymyksensä. Toimivan puolueen ja puolueohjelman kehittäminen on vaativampi tehtävä kuin äkikseltään luulisi. Niin pitkään, kun perinteiset puolueet tekeytyvät kuuroksi tai vastaavat kritiikkiin äärioikeisto -retoriikalla, uusien puolueiden kannatuksen kasvu on kuitenkin taattu. Jos nykyinen kehitys jatkuu, näiden puolueiden radikalisoitumisesta kehittyy todellinen vaara. Sitä se ei vielä ole.

    Nousevien puolueiden kannatuksen kasvun taittaminen olisi, kuten tyhmyri totesikin, periaatteessa helppoa. Mutta vain periaatteessa. On selvää, että talouspolitiikka vaatii korjausta. Sen korjauksen aikaansaaminen ei sitten ole enää niin helppoa, koska taloustieteen eri oppisuuntia edustavien ekonomistien näkemykset eivät vaikuta minusta kovinkaan yksimielisiltä. Toivottavasti olen väärässä tämän konsensuksen puutteen suhteen. Lienee kuitenkin selvää, että talouspolitiikassa tarvitaan lisää joustavuutta, siirtymistä keskusjohtoisesta politiikasta takaisin läheisyyspolitiikan suuntaan. Sementoitu keskusjohtoisuus ja ideologian asettaminen realiteettien yläpuolelle johtivat Neuvostoliiton hajoamiseen. Samalla reseptillä voidaan odottaa samoja tuloksia myös EU:n suhteen.

    • Perus kansantaloustiede on toiminut suorastaan pirullisen hyvin koko ajan. Ne kaikkein alkeellisimmat ”staattiset” mallit, rahan kvantiteettiyhtälö, oletus Phillipsin käyrän taipuisuudesta kun inflaatio on lähellä nollaa, inflaation käytös kun kysyntä mataa maassa, erilaisten tarjontashokkien vaikutukset, markkinaodotusten voima, uuskeynesiläisyyden peruskuviot kun ne vaikuttavat oletuksiin, rahapolitiikan perusmekanismit, nominaaliset sidossuhteet, hintajäykkyydet, perus kansantalouden kirjanpitosäännöt yms ovat toimineet poskettoman hyvin koko ajan. Koko eurokriisin ajan noilla perusmalleilla on voinut tehdä mukavasti rahaa, kiitos kysymästä. Toisin sanoen ne ovat toimineet poskettoman hyvin.

      Ongelma tuleekin siinä, että suuri osa ekonomisteista ei saa palkkaansa tai ei ainakaan koe saavansa palkkaansa perus kansantaloustieteen soveltamisesta. Oletetaan, että minun pitäisi puolesta kirjoittaa analyysi jostain vaikkapa eurokriisiin liittyvästä esimerkiksi meidän hallituksemme käyttöön. Voi kuule, unohtaisin mitä perusmallit ja kirjanpidolliset tosiasiat kertovat, kaivaisin esiin jonkin esoteerisen teorian, jonka perusteella voisin kertoa vallassa olevan poliittisen agendan olevan jost oikea. Sitten kirjoittaisin hienon raportin ja rahastaisin. Tosin omat rahani ja pitkäaikaisten asiakkaiden rahat sijoittaisin perusmallien soveltamisen mukaan.

  3. Vilu permalink

    Onhan tuo Tyhmyrin analyysi melko samankaltainen, johon itsekin olen päätynyt.

    Tämä Kokoomus- oikeisto on lähtenyt\lähdössä liberaalille tielle, joka johti viimeeksi kahteen maailmansotaan.

    Vasemmisto (SDP-vasemmisto) on kadottanut kosketuksen ihmisten arkeen, sillä nykyiset poliitikot tältä suunnalta eivät ole koskaan töitä tehneetkään. Ainoastaan opiskelleet poliitikoiksi, lähinnä valta mielessä. Toisin oli asiat Yrjö Kallisen aikana. Oi niitä aikoja, vaikken silloin elänytkään. 🙂

    Äärioikeisto on vaihtoehto, vaikkakin huono sellainen, sillä ei heillä suuriin linjoihin mitään ideoita ole ollut. Kunhan huutelevat. Jos oikeasti jotain joutuisi tekemän, niin saattaisi tulla vetelät pöksyyn. Aika lailla tässä tosin on kädet sidottuna niin kauan, kun keskuspankki ei voi rahoittaa valtioita.

    Vaadittaisiin globaalimpaa toimintaa työjärjestöiltä. Vähintään EU-tason kovan luokan toimintaa, jossa joka maassa uhataan vetää perseet penkkiin, jos elvytystä ei aloiteta ja EU-politiikkaa muuteta.

    Kansan tulisi valita päättäjät huolella ja kultaista keskitietä ajatellen, ei sitä, joka lupaa kuun taaivaalta. Pitäisi, siis kasvattaa sukupolvi, joka ymmärtää kausaliteetit, eikä laulele minäminäminä, eikä kukaan muu.

    Liisa ihmemaan noitakin ja keynesin tappaja Isosta-Britaniasta kuoli viime vuonna, joten ehkä olisi aika haudata vanhat mallit, jotka eivät suurten massojen elämää helpota ja alkaa tehdä jotain, joka toimii. Osakkeeni ovat toki nousseet varsin mallikkaasti viimeiset pari vuotta, joten tässä saattaa olla syy, miksi emme näe muutoksia.

    Ei haittaa, vaikka Saksa ei saa myytyä Etelä-Eurooppaan, kun heille halvan euron ansiosta vienti vetää muihin maailmankolkkiin. Tässä on globalisaation ongelma toistaiseksi. Ketään ei kiinnosta niin kauan kun ongelmat eivät tule omaan kotiin kylään.

    • Osalla näistä ”äärioikeistolaisista” puolueista on melko lailla järkevät ja hallitut talousnäkemykset. Esimerkkinä Front National. Osalla noista puolueista ei taas kovinkaan järjellistä näkemystä ole.

      • Vilu permalink

        Varmasti on. En ole pahemmin perehtynyt Euroopan (ääri)oikeistoon, joten en pysty sanomaan, mutta perussuomalaistenkin sisällä on mielestäni huomattavia eroja talousnäkemyksissä. Jännityksellä odotan, mitkä näkemykset voittavat tulevaisuudessa.

      • Minun on erittäin vaikea laskea persuja edes oikeistoon. Minusta persut ovat lähinnä demareita ilman maailmanhalailua. Toisin sanoen minun näkökulmastani persut ovat lähinnä klassisen demariaatteen kannattajia.

        Ehkä minun on syytä tuoda jälleen esiin se, että minä olen suomalaisen poliittisen kartan näkökulmasta patamusta porvari ja jossain todella kaukana oikealla. Mutta koska olen utilitaristi ja ajattelen asioita talouden kautta, niin tuolla ”yhteisen hyvän ideologialla” on minun ajatuksiini suuri vaikutus. En voi rehellisesti kannattaa talouspolitiikkaa (tai muutakaan politiikkaa), jonka vaikutus on yleistä hyvinvointia heikentävä. Minusta politiikan tarkoitus on lisätä hyvinvointia. Valitettavasti europolitiikan tavoite ei ole tuo vaan jotain aivan muuta, mutta siitä ehkä joskus blogiposti.

        Kaiken kaikkiaan olen suomalaisen keskustelun näkökulmasta jossain niin kaukana oikealla, että nykyisellä skaalalla loppuvat numerot.

  4. Vilu permalink

    Noinhan se vähän on.

    Itse en kyllä oikein tiedä vielä, että on Perussuomalaiset muna vai kana. Odottaisin heidän ottavan esille funktionaalisen rahoituksen ja modernin rahateorian, vaihtoehtona nykyiselle rahapolitiikalle, mutta eipäs ole vielä näkynyt. Voidaanhan tuota toki jälki-keynesiläisyydeksikin kutsua, mutta tälle itsenäinen keskuspankki-ilmiölle tulisi tehdä jotain ja heivata se Erkki Liikanen pois sieltä. En tiedä onko tällä kaverilla yhtään meriittiä mistään vielä, koko urallaan. Papukaijan lailla ainoastaan toistelee joidenkin muiden manifesteja.

    Noh, muutos on ainut varma asia. Pitää vain päättää mihin haluaa muuttaa – sitten miettiä miten sinne pääsee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: