Skip to content

Yksittäisen vientiyrityksen etu ja Suomen etu eivät ole sama asia – yritys voi pärjätä vaikka Suomi ei pärjäisi

lokakuu 9, 2013

Monissa talouskeskusteluissa on yllättävän tavallista yhdistää yksittäisten vientiyritysten menestyminen koko Suomen menestymiseen. Tuo on sinänsä aivan helposti mieleen tuleva ajatus, mutta valitettavasti tuollaisen yhteyden vetäminen ei anna oikeaa kuvaa asioista ja voi olla suorastaan virheellinen päätelmä. Yksittäisen yrityksen kannalta järkevä toiminta voi olla koko Suomen kannalta vahingollista ja toisaalta Suomen kansantalouden kannalta edulliset päätökset saattavat olla jonkin yksittäisen yrityksen kannalta vahingollisia. Tämän vuoksi kansantalouden päätökset tulisi tehdä muilla perusteilla kuin yksittäisten yritysten edun tavoittelulla.

Hyvä esimerkki tästä asiasta on se, että olen varsin läheltä seurannut työtä, jonka lopputuloksena on syntynyt suunnitelma yrityksen toimintojen siirtymiselle pois Suomesta. Suunnittelutyö on tarkoitus siirtää osittain pois Euroalueelta, osittain pois koko EU:n alueelta ja osittain keskelle Euroaluetta. Valmistus on tarkoitus siirtää muualle EU:n alueelle, mutta ei Euroalueelle, sillä Euroalueella kasvunäkymät eivät ole houkuttelevia.

Mikäli suunnitelma toteutetaan kokonaisuudessaan, niin sen vaikutus on Suomen kansantaloudelle suhteellisen tuntuva ja negatiivisessa mielessä.

Tuon yksittäisen yrityksen kannalta Suomi ei ole luontevin paikka toiminnalle. Syitä on monia, mutta merkittävimmät liittyvät etäisyyksiin ja kuljetuskustannuksiin. Suomen palkka- ja kustannustaso ei sinänsä ole pois työntävä tekijä, mutta Euroalueen tiukka rahoitustilanne on. Kyseisen yrityksen kannalta EKP:n tiukka rahapolitiikka näkyy rahoituksellisina hankaluuksina, mikä houkuttaa siirtämään toimintaa pois Euroalueelta. Euroalueen huonot kasvunäkymät eivät nekään innosta, joskin nekin voidaan arvioida seuraukseksi EKP:n politiikasta.

Käytännössä tuon yrityksen kannalta ei ole oikeastaan yhtään mitään, millä Suomi voisi nykyisessä tilanteessa muuttua houkuttelevammaksi sijaintipaikaksi. Monissa yhteyksissä esille nostetut säännöksiä ja määräyksiä koskevat käsitykset ovat kyllä monessa mielessä tosia, mutta kansainvälisessä vertailussa Suomi ei noiden osalta ole mitenkään huonossa jamassa. Itse asiassa Suomi on taloudellisessa mielessä hämmästyttävän vapaa maa.

Yleisesti ottaen aika hyvin laaditussa CATO Instituten taloudellisen vapauden indeksissä Suomi on yksi parhaiten pärjänneistä (raportti täällä). Euroopan maista vain Sveitsi saa paremmat pisteet. Samankaltaiseen joskin hieman eri painotuksia käyttäen lopputulokseen on päätynyt Heritage Faundation, jonka mukaan Suomi on taloudellisesti maailman kuudenneksitoista vapain valtio (raportti täällä). Mielenkiintoista on, että kriisin kourissa selvästi paremmin menestyneistä maista sekä Saksa että Ruotsi ovat molemmissa arvoissa taloudellisesti vähemmän vapaita maita kuin Suomi.

Toisin sanoen Suomi on valtiona jo nyt monessa mielessä tehnyt lähes kaiken, mikä Suomen on tehtävissä ollakseen kilpailukykyinen maa ajateltaessa yrityksen toiminnan sijoittumista. Saksan etuna on keskeinen sijainti markkinoiden kannalta ja Ruotsin etuna on oma talouspolitiikka. Ruotsin kruunu skaalaa kelluessaan Ruotsin kilpailukyvyn aina oikealle ja luontevalle tasolle. Venäjällä ja Itä-Euroopassa taas on selkeästi paremmat kasvunäkymät kuin Euroalueella.

Yrityksen kannalta euro ei ole ongelma sinänsä. Suuremman ongelman tuottavat Suomen syrjäinen sijainti ja hankalat etäisyydet sekä heikot kasvunäkymät. Yritys voi ratkaista nuo ongelmat muuttamalla pois Suomesta, ehkä pois koko Euroalueelta. Motivaattoreina muutolle toimivat kasvunäkymät ja Euroalueen tiukka rahoitustilanne – nämä siis yhdistettynä Suomen syrjäisen sijainnin vaikutukseen.

Kaiken kaikkiaan paljon kritisoimani euro ja EKP:n rahapolitiikka eivät näyttäydy kansainväliseen toimintaan tottuneen yksittäisen yrityksen kannalta mitenkään merkittävinä seikkoina muuten kuin tiukan rahoitustilanteen ja Euroalueen olemattomien kasvunäkymien muodossa. Molemmat ovat ratkaistavissa siirtämällä toiminta pois Suomesta, mahdollisesti pois koko Euroalueelta. Mutta kansainväliseen toimintaan tottunut yritys ei koe euroa ongelmaksi eikä se sitä sille olekaan mikäli on valmiutta siirtää toiminta pois Suomesta.

Suomen kansantalouden kannalta tilanne ei ole ollenkaan sama. Tuo yrityksen kannalta vallan toimiva vaihtoehto eli toiminnan siirtäminen pois Suomesta on Suomelle hyvin huono vaihtoehto. Suomen kannalta olisi järkevintä harrastaa sellaista talouspolitiikkaa, joka houkuttelisi kyseisen yrityksen jäämään Suomeen. Temppu ei kuitenkaan ole erityisemmin helppo, sillä kansainvälisesti toimivan yrityksen näkökulmasta tarkasteltuna Suomella on paljon haittoja etäisyyksistä ja ikävästä ilmastosta alkaen.

Käytännössä ainoa toimiva keino olisi Suomen kustannustason laskeminen niin paljon, että muut haitat kompensoituisivat. Tuo taas ei ole käytännössä mahdollista kuin armottoman ja rajusti köyhdyttävän deflaatiokehityksen kautta – tai vaihtoehtoisesti perinteisen valuuttasopeutumisen kautta. Deflaatiokehitys eli sisäinen devalvaatio on osoittautunut erinomaiseksi keinoksi tuhota kansantalous, mutta toisaalta valuuttasopeutuminen on euromaalle mahdotonta.

Kotimarkkinayritysten tilanne on taas aivan toisenlainen kuin kansanväliseen toimintaan tottuneen yrityksen. Sisäinen devalvaatio eli deflatorinen kehitys puree erityisen rankasti pk-kokoluokan yritysten toimintaedellytyksiin, kuten on kaikkien kriisimaiden kehityksestä nähty. Espanjassa, Portugalissa, Kreikassa ja Irlannissa on pk-kokoluokan yrityksiä kuollut kuin kärpäsiä syyspakkasilla ja saman kohtalon ovat kokeneet monet isommatkin kotimarkkinoista riippuvaiset yritykset.

Toisin sanoen kansainvälisesti toimivien vientiyritysten kannanotot euron vaikutuksesta koskevat pelkästään kyseisen yrityksen toiminnan kokonaisuutta. Niistä ei voi suoraan vetää mitään johtopäätöksiä euron vaikutuksista Suomen kansantaloudelle. Merkittävämpiä johtopäätöksiä voi tehdä tarkastelemalla kuinka kyseiset yritykset toimivat eikä kuuntelemalla mitä niiden toimitusjohtajat puhuvat.

Sama pätee myös kotimarkkinayrityksiin. Yksittäisen yrityksen etu ei ole sama asia kuin Suomen etu. Yksittäisen yrityksen kannalta jokin Suomen taloutta suuresti häiritsevä seikka ei välttämättä ole ongelma ollenkaan. Toisaalta jokin Suomen talouden kannalta edullinen asia voi olla suuri ongelma yksittäisen yrityksen kannalta.

Suomen etua ajateltaessa on tarkasteltava kokonaistilannetta, makrotason mittareita. Kokonaiskysyntää, kokonaistarjontaa, säästämisastetta, investointeja, julkista kulutusta, vaihtotasetta, taloudellista kilpailukykyä ja monia muita kokonaisuudesta kertovia mittareita. Myös valittujen toimenpiteiden järkevyyttä tulisi arvioida niiden kokonaisvaikutuksen perusteella.

Yksittäisen yrityksen etu ei ole sama asia kuin Suomen etu.

Mainokset

From → Uncategorized

12 kommenttia
  1. Pörri Orava permalink

    Yksittäisen yrityksen etu lienee useissa tapauksissa määriteltävissä, ja se saattaa erota yrityksen omistajien edusta, mikä on hieman skitsofreenistä, mutta semmoiselle ”yksikölle” kuin Suomi, ei mitenkään voida määritellä yleispätevää etua.

    • Sellaisen yksikön kuin Suomi osalta voidaan kyllä oikein mainiosti määritellä mitä se etu ei ole.

      Suomen etu ei ole deflatorinen kehitys eikä kansalaisten köyhtyminen. Toisin sanoen edustamani utilitaristisen näkökulman perusteella myös se ”Suomen etu” on määriteltävissä.

  2. hakki47 permalink

    Tyhmyri,

    Olisi mielenkiintoista nähdä määritelmäsi Suomen kokonaisedusta muullakin tasolla, kuin mitä etu ei varsin yleiseksi jäävällä tasolla ole. Vaikkapa mitä muuta sellaista on, mitä se ei ole? Siitä voisimme ehkä päästä määrittelemään, mitä se on?

    Hauskaa varmaan, mutta kysymys on vakavassa mielessä esitetty.

    • Omituista on se, että monen ns. vientiyrityksen keskeisimmät omistajat ovat valtio ja työeläkeyhtiöt. Jälkimmäisetkin lasketaan Euromaailmassa julkiseen sektoriin. Se ei ole mitenkään vaikuttanut siihen, että Suomen etu olisi esillä yhtiöissä päätöksiä tehtäessä. Se kertoo, että valtion edustajat (kansanedustajat, ministerit) ovat yritysjohdon käskytettäviä eikä päinvastoin. Herää tietenkin kysymys, mitä tuollaisilla ministereillä ja kansanedustajilla tehdään?

      • hakki47 permalink

        Käskyttämisestä tuskin on, eikä edes mielestäni voi olla kyse. Yksityisen sektorin vaikuttamisesta ja sen miellyttämisestä sitäkin enemmän. Sen paremmin kansanedustajat kuin ministeritkään kun eivät tiedä yksityisestä sektorista pääsääntöisesti yhtikäs mitään ja vientisektorin todellisesta merkityjsestä vielä sitäkin vähemmän. Ja taitaa sama koskea pitkälti myös työeläkelaitosten johtoa.

        Mitä niillä tehdään …. maksetaan palkkaa? 😉

  3. n.n permalink

    Tässä huomiossa mielestäni tiivistyy sen aiemmin kaipaillun ”oikeistolaisen isänmaallisen puolueen” dilemma.

    Miten sovittaa yhteen kuvaillun kaltainen tilanne, yksityisen yrityksen toiminta, ja ”isänmallisuus”?

  4. Suurin osa ihmisistä ymmärtää valtion ja yritystenkin tarkoituksen taloudellisena yksikkönä perustavalla tavalla väärin. Valtion kuuluu organisoida toimintansa niin, että järkevä osa ihmisistä on jatkuvasti töissä. Yritykset ovat kuin perhosia. Valtiollisessa mittakaavassa ne elävät vain hetken kunnes kuolevat pois. Aina kuitenkin syntyy uusia, kunhan vain ympäristö on elämälle ystävällinen.

    Voimme parantaa tätä ympäristöä rakentamalla hyvän infrastruktuurin, olemalla taitavia ja viisaita. Kaikki voi kuitenkin muuttua nopeasti. Jollain maalla voi olla merkittävää kauppaa toisen maan kanssa ja se voi vain loppua. On vaikea ymmärtää miksi sellaisessa tilanteessa (tai kaikissa tilanteissa) ei pitäisi ylläpitää riittävän korkeaa kokonaiskysyntää rahapolitiikan avustuksella. Ne jotka keksivät euron ja nyt puolustelevat sitä varmaan ymmärtävät paremmin.

    • Itse asiassa kukaan ei ole tähän mennessä vastannut minulle kun olen kysynyt: ”Miksi kokonaiskysynnän ylläpitäminen rahapolitiikan avulla ei ole hyvää talouspolitiikkaa?”

      Ainoat edes jollain tavalla koherentit vastaukset, mitä olen saanut ovat olleet, että rahapolitiikka ja devalvaatiot ovat itse saatanasta. Perusteluja näkemykselle taas ei pahemmin ole esitetty, pelkästään tuo näkemys itsessään. Mitään kansantaloudellisia perusteluja en ole saanut. Olen aloittanut tämän asian kyselemisen jo kun ensimmäisiä kertoja Suomessa alettiin miettiä euron käyttöönottoa.

      Jos mahdollista, niin vastausten järjettömyys on vain lisääntynyt vuosien mittaan.

  5. iitimo permalink

    Erinomainen blogi jälleen kerran, koska tuo tulee aivan liian harvoin esille.

    Itse asiassa on olemassa yksi ratkaisu, joka palvelee kenties kaikkia muita päämääriä, paitsi Suomen julkisten velkojen maksua. Oma valuutta devalvoituisi automaattisesti siihen siirtyessä, koska euro lienee Suomen kannalta jopa yli 30 % yliarvostettu. Euron devalvointi ei puolestaan auta, koska halpaduunarit ja ketjutetut yritykset tyhjentää edelleen Suomen kansantaloutta.

    Jotta tavallinen, osaava suomalainen pystyisi lunastamaan tässä vaiheessa tulevaisuutensa, hänen kannattaa ehdottomasti verkostoitua lupaavan toimialan puitteissa ja sijoittaa omaisuutensa ja työnsä osuuskuntaan muiden jäsenten tavoin. Markkinaehtoisella liikeideapiikillä se herättää myös muiden sijoittajien kiinnostuksen ja tarkoittaa, että se luo keskuudestaan ja yhteistyöverkostostaan toimivan sisämarkkinan, vaikka muu maailma kaatuisi ympäriltä. Jo satakunta jäsentä tekee siitä kohtuullisen vahvan ostajan muuten kuihtuvilla kotimarkkinoilla ja hyvin johdettuna sisäisen dynamiikkansa avulla myös erittäin vahvoilla päätoimialaa tukevissa satunnaiskeikoissa.

    On aika epätodennäköistä luopua eurosta tai saada edes rinnakkaisvaluuttaa sellaisella aikataululla, että varallisuusarvot eivät ehdi Suomessa romahtaa pahoin. Kuten edellisestä lamasta opittiin, oli velkaa eniten rohkeimmilla ja ammattitaitoisilla yrittäjillä, joiden firmat menivät aika usein pilkkahintaan pankkiirin veljille ja muille sijoittajille, jotka eivät itse välttämättä ymmärtäneet toimialasta mitään.

    Nokia-vetoisessa Suomessa riitti johtavan markkina-aseman turvin aivan käsittämätön tumpulointi asiakkuuksien suhteen ja hinnoitella saattoi jokseenkin vapaasti. Niinpä Nokian vedon loppuessa ollaan tilanteessa, missä pitäisi ilman kotimarkkinoiden vetoa tehdä kvanttihyppy suoraan kansainvälisille markkinoille, ja se ei monelta onnistu, eikä ainakaan Suomesta käsin.

    Aivovuodon pysäyttämiseksi ainoa vastuullinen tapa on päästää pankkejakin nurin ja lähteä hahmottelemaan suuntia, missä vastuu on markkinoita ymmärtävien omalla vastuulla, eikä poliitikkojen riepoteltavissa. Aivan järjetön strategia rakentaa maailman koulutetuimman väen ympärille matalapalkkainen palveluyhteiskunta ilman omaa tuotantoa ja vaikutusvaltaa kansallisiin resursseihin. Peruspalveluilla rahastaminen vie lopullisesti pohjan tuotannolliselta toiminnalta.

    Liiketoiminnan ja tekniikan asiantuntijapalvelujen ympärille on perustettu ennätysmäärä yrityksiä, mutta näin pienessä markkinassa ja taloustilanteessa niiden tuotto-odotukset tulevat osoittautumaan ylimitoitetuksi, koska tarjontaa on yksinkertaisesti liikaa. En jaksa uskoa, että niiden tarjonta olisi valmis kohtaamaan uusia markkina-alueita. Kokemusta on kertakaikkiaan liian vähän.

    Vetäytymällä hallittuun siilipuolustukseen saadaan peliaikaa kehitellä omien raaka-aineresurssien ympärille se jatkojalostus, mikä palkankorotusautomaattien ja holtittoman sijoittamisen vuoksi jäi kokonaan tekemättä ja porukka ehti siirtyä taikaseinälle pelailemaan.

    Sääntökirjaa ei kannattaisi enää tuijottaa, koska tullaan tilanteeseen, missä kirjojen säännöt lakkaavat tyystin toimimasta. Vasemmiston tessi-järkäleet ja yritysten sertifiointijärkäleet pitäisi siirtää nyt lopullisesti syrjään ja yhteisten etujen maksimointiin ja asiakkuuksien todelliseen hallintaan, joka on aina ja ikuisesti tapahtunut vain palvelemalla asiakasta hieman hänen odotusarvojaan paremmin.

    Monilla tämä idea naksahtaa päässä sosialismin piikkiin, vaikka ei ole sellaista nähnytkään. Jos työ ja pääoma ei kohtaa tasapainossa, niin kaikki menettävät ennemmin tai myöhemmin.

  6. jari2208 permalink

    Minusta Suomessa on yksi iso ongelma, nimittäin peruseläminen. Asuminen ja ruokailu on aivan liian kallista, jotta työntekijän kustannuksista saataisiin kilpailukykyisiä. Kilpailukykyä ei saada koskaan kuntoon, mikäli nuo kulut nostavat maksettavan palkan korkeaksi.

    Tässä hullu (n rohkea) korjausehdotus. Valtion on etsittävä malli, jolla ruokakulut saadaan alemmas. Valtion on alennettava perusasumisen kustannuksia veroja leikkaamalla ja muilla ohjaavilla toimilla. Kun perusta olemiselle Suomessa on kunnossa, niin sitten harjoitetaan maltillista palkkapolitiikkaa, jonka turvin saadaan parempi asema kilpailukyvyssä. Parempi asema kilpailukyvyssä lisää myyntiä. Lisääntynyt myynti mahdollistaa kasvun ja suuremmat verotulot. Suuremmat verotulot mahdollistaa paremman toimintaympäristön kannattavalle liiketoiminnalle.

    Lisäksi on lopetettava oman kilpailukyvyn tahallinen heikentäminen, kuten kävi esim. rikkidirektiivin kohdalla. Tässä mielestäni olisi hyvä alku.

Trackbacks & Pingbacks

  1. Suomen talouteen eurokriisi on iskenyt kovemmin kuin 1990-lama aikoinaan! | Tyhmyri's Blog
  2. Saksan menestys ja Suomi – on harhakuvitelma uskoa Saksan edun olevan Suomen etu | Tyhmyri's Blog

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: