Skip to content

Toivon nykyisen hallituspohjan jatkavan vaalikauden loppuun ja mielellään seuraavankin kauden

elokuu 10, 2013

Monessa yhteydessä on puhuttu hallituksen erosta ja jopa uusista vaaleista. Itse olen asiaa harkinnut ja päätynyt kannattamaan vaihtoehtoa, jossa nykyinen hallitus istuu kuin tatti vaalikauden loppuun ja mieluiten vetäen samaa linjausta kuin tähänkin asti. Mielestäni nykyiselle hallitukselle täytyy antaa mahdollisuus politiikkansa toteuttamiseksi koko valitun vaalikauden ajalle.

Blogini aktiiviset lukijat saattavat tästä kannanotosta hämmentyä, mutta pidän aivan sopivana, että nykyinen hallitus saa toteuttaa ohjelmaansa ja linjauksiaan vielä seuraavat kaksi vuotta. Pidän hallituksen politiikkaa EU- ja euroasioissa Suomen etujen vastaisena ja Suomen kannalta suorastaan vahingollisena. Mutta tuosta huolimatta minusta paras vaihtoehto on, että hallitus saa näyttää kykynsä koko vaalikauden ajan ja saattaa Suomen talouden siihen tilaan mihin hallituksen politiikka sen johtaa.

Rehellisesti sanottuna uskon hallituksen politiikan johtavan täydelliseen katastrofiin. Mitä todennäköisin katastrofi on kuitenkin ansaittu lopputulos niistä ratkaisuista, joita nykyinen ja muutama aikaisempi hallitus ovat tehneet. Toisin sanoen alan pitää ainoana realistisena mahdollisuutena oikein kunnon romahduksen kautta tapahtuvaa poliittisten toimijoiden vaihtumista. Ehkä päättäjiksi löytyisi myös Suomen etuja ajavia poliitikkoja.

Valitettavasti moinen tarkoittaa sitä, että suurin osa suomalaisista joutuu todelliseen kuseen. Mutta kuten olemme nähneet muista eurokriisin runtelemista maista, niin poliittinen muutos on mahdollista ainoastaan täydellisen katastrofin kautta. Vaikuttaa siltä, että euroveljien ja –siskojen kanssa yhdessä sovittu politiikka on liian vahvana mielessä siihen, että vaihtoehtoisia tai korjaavia toimenpiteitä edes harkittaisiin. Siksi alan vähitellen pitää todellista katastrofia ja yhteiskunnan romahtamista samaan tyyliin kuin Kreikassa ja Portugalissa ihan tervetulleena vaihtoehtona. Ilmeisesti sitä poliittista muutosta ei tapahdu ilman keskiluokan elintason ja toimeentulon katastrofaalista romahtamista.

On kyllä totta, että mieluiten näkisin Suomen talouden ihmeparantumisen. Se olisi kaikille paras vaihtoehto. Mutta koska taloudelliset mallit joka tapauksessa ovat näyttäneet Suomen talouden romahtamista jo vuosia, niin antaa sitten mennä koska se on poliittinen tahtotila.

Jossain määrin perverssillä tavalla taidan toivoa jopa sitä, että seuraavien vaalien jälkeen Suomeen muodostetaan Troikan valvoma hallitus, joka romuttaa loputkin suomalaisesta kansalaisyhteiskunnasta ja hyvinvointivaltiosta. Kuusi vuotta tästä hetkestä eteenpäin kyllä riittää äänestävän kansan opettamiseksi. Opettamisella tarkoitan sitä, että äänestämällä vanhaan tapaan demareita tai kokoomusta tuo kansanosa äänestää oman köyhtymisensä puolesta. Eikä mamutuksesta vapaan demaripuolueen eli perussuomalaisten äänestäminen ole mikään riittävän muutoksen airut. Minusta perussuomalaiset ovat lähinnä sitä mitä demarit olivat ennen maailmanhalailua – enkä ole koskaan hirveästi tuollaisista vasemmistopuolueista tykännyt.

Eiköhän kuusi vuotta riitä siihen, että riittävän radikaaleja, todellista muutosta ajavia puolueita ja poliitikkoja nousee esille. Vuoden 2019 edustakuntavaalit ovat mielestäni ensimmäinen realistinen mahdollisuus saada järkeviä muutoksia aikaiseksi. Vuoden 2015 vaaleissa suurin osa äänestäjistä kuitenkin äänestää vanhasta muistista entisiä puolueitaan ja se Troikan ohjastama sisäisen devalvaation hallitus saadaan muodostettua ja Suomi oikein kunnolla tuupattua Kreikan tielle. Mutta hyvä niin, sillä perinnetyylinen äänestyskäyttäytyminen ei kuitenkaan muutu ilman kunnon romahdusta.

Yhteenvetona voisikin sanoa, että minun mielestäni nykyinen hallituspohja jatkakoon joko Suomen talouden ihmeparantumiseen tai Kreikan kaltaisen sisäisen devalvaation toteuttamiseen saakka. Muutosta haluavana alan perverssillä tavalla jopa toivoa sitä, että seuraavan hallituksen tehtävä tulee olemaan Troikan valvonnassa tapahtuva sisäinen devalvaatio, mikä suomeksi sanottuna tarkoittaa yhteiskunnan rakenteiden tuhoamista ja suomalaisten elintason pudottamista usean kymmenen vuoden takaiselle tasolle. Vasta tuon puhdistavan tuhon jälkeen mahdollista löytää poliittisia toimijoita, joille Suomen etu on jälleen ensisijainen.

Toistan kuitenkin vielä kerran sen, että minusta kaikkein paras vaihtoehto olisi joka tapauksessa Suomen talouden ihmeparantuminen. Tuolloin turhaa kärsimystä ei olisi.

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Mainokset

From → Uncategorized

3 kommenttia
  1. Kari permalink

    Vaalikarjalla on lyhyt muisti. SDP oli 1995 vaalien suurin voittaja, vaikka oli keskeinen laman aiheuttaneen vahvan markan politiikan tukija 1980-luvulla. Tällä hetkellä Kepu johtaa hallupeissa, vaikka on nykypolitiikan takana. Tarvittaisiin vastaava murros kuin Unkarissa.

    • Historiallisesti muisti on pidentynyt kun katastrofi on riittävän laaja. En usko monissakaan kriisimaissa vanhojen puolueiden kovinkaan helpolla palaavan entiseen loistoonsa.

      Tuossa 1995 vaalissa oli se nykytilanteeseen hyvin erilainen piirre, että laman arkkitehtina taustalla hääräili presidentti Koivisto. Tuota ei moni aikalainen, joka ei ollut asioista perillä, tiennyt tai ymmärtänyt. Nythän ratkaisut ovat paljon näkyvämmin hallituksen vastuulla.

      • Gawain permalink

        Näkyvyys on parempi sillä nyt on lähes kaikkien käytössä myös netti ja tieto kulkee, haluttinpa tai ei.
        Niin, ja onhan meillä vielä 1990-luvun laman virheet ja opetukset, joita nyt pitää hartaasti ensin toistaa ja sitten – joskus – paikkailla. Kertaus on opintojen äiti ja siihen kulunee nuo blogistin mainitsemat n. 6 vuotta, kun otetaan huomioon myös jälkien siivoustyöt.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: