Skip to content

Euroalueen nykyinen rahapolitiikka heikentää uudistusten tehoa ja tekee uudistuksista tarpeettoman vaikeita

elokuu 8, 2013

Kriisimaiden uudistusten toteutumisen perusteella EKP:n nykyinen rahapolitiikka on erityisen tehokas keino rakenteellisten uudistusten estämiseksi. Toisin sanoen EKP:n tiukka rahapolitiikka tekee niin sanotuista rakenteellisista uudistuksista epätoivottuja ja tehottomia. Tämä on oikeastaan aika hämmentävältä tuntuva havainto samalla kun yksi merkittävimmistä puolustuksista Euroalueella aiheutetulle vahingolle eli siis raha- ja finanssipolitiikalle on ollut rakenteellisten uudistusten toteuttaminen koska ne ovat tarpeellisia.

En missään tapauksessa kiellä rakenteellisten uudistusten tarpeellisuutta vaikkapa Suomessa, jossa työn tarjonta on monen ryhmän osalta nolla koska paremman elintason saa heittäytymällä syöttilääksi ja toisten elätiksi. Taloudessamme on hyvinkin monta kohtaa, joissa kokonaistarjonnan petraaminen on tarpeellista ja tulevaisuudessa pakollista. Mutta tuosta huolimatta ei pitäisi unohtaa kokonaiskysynnän roolia kuten Euroalueella ja myös kotimaisessa politiikassa on tehty.

EKP:n kiristävä rahapolitiikka, jota erityisen sattuvasti kuvaa Hetzel työpaperissaan, on rakenteellisten uudistusten kannalta vahingollista koska kiristävä rahapolitiikka luo yrityksille ja kotitalouksille negatiivisia odotuksia. Negatiiviset odotukset taas lisäävät epävarmuutta ja tekevät erityisesti kotitalouksista vihamielisiä kaikenlaisille uudistuksille. Tämä odotuksiin kohdistuva vaikutus tietenkin jyllää sen lisäksi, että EKP:n rahapolitiikka pienentää sekä Euroalueen nominaalista taloutta että reaalitaloutta.

Jos talous kasvaa, niin esimerkiksi sosiaalietuuksien ja muiden tulonsiirtojen tuntuva leikkaaminen ei useinkaan ole niistä riippuvaisille kotitalouksille katastrofi. Vaikka tulonsiirrot pienenisivät, niin sohvalla makaamisen sijaan voi mennä töihin. Mutta mikäli talous supistuu kuten nyt Euroalueella, niin tulonsiirtojen pieneneminen voi olla pienituloiselle kotitaloudelle täydellinen katastrofi huolimatta työhaluista – mikäli työpaikkoja ei ole ei sohvalla makaamiselle ole vaihtoehtoja. Ainoat vaihtoehdot ovat joko käpertyminen sohvan nurkkaan ja kuoleminen nälkään tai lähteminen mukaan vaikkapa Kultaisen Aamunkoiton toimintaan.

Itse asiassa oikein mainion esimerkin siitä kuinka fiskaalisen politiikan vaikutukset voidaan kompensoida rahapolitiikalla tulee USA:sta. Vaikka julkinen puoli leikkaa menojaan aika hurjaa vauhtia, niin työpaikkoja on syntynyt nettotasolla yllättävän paljon ja talous kasvaa. Toisin sanoen julkisen sektorin kulukuuri on oikein hyvin kompensoitavissa ekspansiivisella rahapolitiikalla. Tämä kompensointi onnistuu vieläpä tilanteessa, jossa yksityisellä sektorilla on yhä USA:ssa menossa hillitön velkakuorman pienentäminen. FED:n kokonaiskysyntää kasvattava rahapolitiikka on onnistunut kompensoimaan sekä julkisen sektorin leikkaukset että yksityisen sektorin velkakuorman vähentämisen.

USA:n tilanteen vertaaminen Euroalueen tilanteeseen on erityisen paljastavaa. Kun rakenteelliset uudistukset, jotka kärjistettynä tarkoittavat julkisten menojen tuntuvia leikkauksia muun muassa tulonsiirtoja karsimalla, yhdistetään EKP:n kuristavaan rahapolitiikkaan saadaan lopputulokseksi Kreikan, Portugalin, Espanjan ja Irlannin tilanteet. Toisin sanoen julkisen sektorin leikkausten vaikutus on niiden nimellisarvoa suurempi kansantalouden tasolla – euron leikkaukset tuottavat yli euron vahingon mikäli rahapolitiikka on kuristavaa.

Käytännössä rakenteellisten uudistusten toteuttaminen kuristavan rahapolitiikan vallitessa ei täytä niitä toiveita, jotka noille uudistuksille asetetaan. Julkisten menojen leikkaukset ja rakenteelliset uudistukset ovat kuristavan rahapolitiikan oloissa tuon rahapolitiikan taloutta supistavaa vaikutusta tehostavia, jolloin lopputuloksena on talouden romahduksen kiihdyttäminen.

Kasvavan talouden tilanteessa julkisen sektorin leikkaukset ovat suhteellisen kivuttomia kuten Ruotsin esimerkki osoittaa. Julkiselta sektorilta työnsä menettävä ei asiaa pahemmin sure mikäli yksityisen sektorin työpaikkoja on tarjolla. Itse asiassa julkisen sektorin kustannusten jäädyttäminen tai leikkaaminen kasvavan talouden tilanteessa johtaa siihen, että moni julkisen sektorin työntekijä siirtyy yksityiselle omasta halustaan parempien palkkojen ja haasteellisemman ympäristön perässä.

Kuristavan rahapolitiikan ja supistuvan talouden tilanteessa rakenteelliset uudistukset ja julkisen sektorin kulukuuri herättävät voimakasta vastustusta koska monen kotitalouden toimeentulo on siitä työpaikasta kiinni ja kun uusia työpaikkoja ei näy, niin nykyisen suojelemiseksi tehdään kaikki mahdollinen. Tuolloin leikkaukset säännönmukaisesti kohdistuvat operatiivisen tason toimijoihin, opettajiin, poliiseihin, terveydenhuoltoon ja muuhun kansalaisia suoraan palvelevaan porukkaan.

Paremmin verkostoituneet ja poliittisesti aktiiviset johtotason virkamiehet ja –naiset ovat ainakin Suomessa kyenneet ohjaamaan leikkaukset varsinaisiin työntekijöihin samalla kun hallinto ja verorahojen ohjaaminen yksityisiksi voitoiksi on vain lisääntynyt. Näin kävi 1990-luvun laman yhteydessä kun valtio käytännössä vetäytyi maakunnista samalla kun uusia ministeriöitä perustettiin ja entisiin palkattiin lisää oikealla jäsenkirjalla varustettuja johtajia. Lukemani mukaan kehitys on ollut vastaava myös korkeakoululaitoksessa, jossa hallintohenkilökuntaa on noin puolet koko järjestelmän henkilökunnasta. Täsmälleen sama ilmiö on näkynyt kuntaliitosten seurauksena lähes kaikissa tapauksissa.

Erityisesti vaikeina taloudellisina aikoina tehtävien julkishallinnon leikkausten osalta myös kriisimaissa näyttää pätevän operatiivisen porukan erottaminen ja johtajien palkitseminen sekä rahan käyttöä valvovan hallinnon kasvattaminen. Koska poliittinen taistelu leikkausten kohdentamisesta on voimakkainta kriisitilanteessa, niin todennäköisesti myös tässä tapauksessa Suomi ratkaisee asian vähentämällä varsinaisen kansalaisia palvelevan julkishallinnon työntekijäjoukon päälukua samalla kasvattaen jäsenkirjojen perusteella varustettujen johtajien joukkoa.

Toisin sanoen EKP:n kuristava rahapolitiikka, joka näkyy Saksan ulkopuolella supistuvana kokonaiskysyntänä, tekee sinänsä välttämättömistä rakenteellisista uudistuksista ja julkishallinnon leikkauksista hyvin vaikeita ja hyödyltään tavoiteltua vähäisempiä. Kun korvaavia työpaikkoja ei ole näkyvissä, niin tulee taistelu leikkausten kohdistamisesta olemaan julmaa. Aikaisemman kokemuksen perusteella leikkaukset kohdistetaan supistuvan talouden oloissa nimenomaan suorittavaan portaaseen, mikä näkyy palveluiden kuten poliisin, koulutuksen ja terveydenhuollon leikkauksina.

Kasvavan talouden oloissa olisi helpompaa leikata myös hallinnosta koska poliittinen taistelu ja asemien puolustaminen on vähäisempää, kuten Ruotsin esimerkki on osoittanut. Supistuvan talouden oloissa julkishallinnon leikkausten kohdistamisesta käytävän taistelun häviävät veronmaksajat koska leikkaukset kohdistuvat palveluja tuottavaan tasoon, eivät hallintoon ja johtoon.

Ilkeästi sanottuna kyseessä on yksi osa sitä hintaa, joka on eurojäsenyydestä maksettava.

Mainokset

From → Uncategorized

One Comment
  1. Putkiaivo permalink

    Hmm. Kappas vain. Oikein kenttäopas uusiksi.

    http://www.zerohedge.com/news/2013-08-08/bond-king-modern-day-bond-wars

    Jos tällä oppaalla rynnäköidään raharuiskuja vastaan, Fedille saattaa jäädä (pitkä) pää käteen 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: