Skip to content

Euroeron malli on jo esitelty – kiitos komission, EKP:n ja Saksan

heinäkuu 23, 2013

Tutustuin töihin liittyvistä syistä Kyproksen tilanteeseen hieman seikkaperäisemmin kuin mitä pelkkiä sanomalehtiä tai virallisia raportteja lukemalla oli tullut tehtyä. Erityisen mielenkiintoiseksi ja yllättäväksi tuon tutustumisen teki huomio, että euroeron käytännön toteutuksen malli on jo esitelty. Itse asiassa Kyproksella on tällä hetkellä käytössään raha, joka näyttää eurolta ja jota kutsutaan euroksi, mutta joka ei käytännössä ole euro.

Kypros on ollut nimellisestä Euroalueeseen kuulumisestaan huolimatta viime aikoina maa, jonka osalta rahan siirtely tai muut pääomaliikkeet eivät ole olleet millään tavoin yhteisvaluutta-alueen sääntöjen mukaisia. Kyproksen pääomaliikkeet ovat tällä hetkellä säädeltyjä. Käytännössä kyproslainen euro ei ole sama asia kuin saksalainen euro.

Toisin sanoen Kypros on tilanteessa, jossa sillä ovat kaikki oman valuutan ja säänneltyjen pääomaliikkeiden haitat, mutta ei mitään oman rahapolitiikan ja oman valuutan hyötyjä. Huonoin mahdollinen yhdistelmä, rahapoliittisesti jopa huonompi kuin Kreikan tilanne. Itse asiassa Kypros on jo siirtynyt pois yhteisvaluutta-alueesta. Mitään pääomien massiivista pakoa Kyproksen pankeista ei tapahtunut koska pääomaliikkeiden sääntely astui voimaan riittävän nopeasti, minkä vuoksi euroeron pahin uhkakuva eli massiivinen pankkikriisi ei toteutunut.

Komissio on yhdessä EKP:n ja Saksan kanssa näyttänyt kuinka tuollainen kriisi estetään ja euroeron ensimmäiset askeleet toteutetaan aika suoraviivaisesti.

Ainoa mitä Kyproksen tarvitsisi tehdä prosessin saattamiseksi loppuun olisi oman valuutan nimen päättäminen ja käteisen rahan painaminen sekä muutamien lakien muuttaminen. Käytännössä kaikki muut euroeron edellyttämät toimenpiteet on jo toteutettu.

Tarvittavien toimenpiteiden suoraviivaisuus ja toimivuus on yllättänyt ainakin minut. Oletin tarvittavien toimenpiteiden olevan paljon monimutkaisempia ja epäonnistumiselle alttiimpia. Todellisuus olikin yksinkertaisempi.

Oman taloutensa toimivuuden vuoksi Kyproksen kannattaisi ottaa tuo puuttuva askel. Pääomaliikkeiden vapauttaminen olisi sen jälkeen mahdollista ja nykyisen kaltainen kaikkien eri vaihtoehtojen huonoimmat puolet poimiva tilanne purettavissa.

Oikeastaan eurokriittisten tahojen kannattaisi olla kiitollisia komissiolle, EKP:lle ja Saksalle tuosta Kyproksen kustannuksella toteutetusta havaintoesityksestä. Havaintoesityksestä, joka on osoittanut euroeron olevan paljon yksinkertaisempi ja halvempi toimenpide kuin on oletettu.

 

PS. Töihin liittyviä kiireitä lähiaikoina, joten vastaaminen kommentteihin yms aktiviteetti saattaa viivästyä.

Mainokset

From → Uncategorized

7 kommenttia
  1. Putkiaivo permalink

    Fantastista. Kerrot vielä miten malli taipuu siten, että 600 miljardin romrussinbulle som heter Nordea laitetaan viipaleiksi niin ettei Tukholmassa, Kööpenhaminassa tai Helsingissä tule paha mieli.

    • En tiedä vielä. Pitää tsekata kuinka temppu on tehty Kyproksessa monikansallisten pankkien kanssa. Käsittääkseni viipalointia on tehty.

      • Putkiaivo permalink

        Näin minäkin olen ymmärtänyt, mutta taas ne yksityiskohdat puuttuvat. Näistä olisi oikein hyvä ottaa selvää ja raportoida jos viitsit. Näet jos tulee tosipaikka, niin leikkuuveitsien on paras olla todella tiukassa terässä tai Tukholman penteleet vievät viimeisetkin rusinat pullasta 😉

  2. Kari permalink

    Minusta oleellisinta olisi saada rahamääräinen talouskasvu liikkeelle, sisäinen devalvaatio aiheuttaa vain kurjistumiskierteen kuten Kreikassa ja Portugalissa on nähty. Suurimmat tappiot tulevat menetetystä tuotannosta, kun toteutunut BKT on paljon potentiaalisen alla.
    Rahapolitiikan tehosta on hyvä esimerkki sotien jälkeinen Suomi. 1945 valtion velka oli suunnilleen 100% BKT:sta. Piti maksaa sotakorvaukset ja asuttaa evakot, jälleenrakentaa maa. 1950-luvun lopulla valtion velka suhteessa BKT:een oli 20%. Tämä onnistui, kun markan arvo aleni suhteessa dollariin kymmenesosaan vuoden 1938 tasosta ja talous kasvoi ja työttömyyttä ei ollut. Inflaatio ja talouskasvu hoiti velat.

  3. Putkiaivo permalink

    ”Kypro” on tätä vauhtia piakkoin entinen valuutta:

    http://www.zerohedge.com/news/2013-07-25/cyprus-deposits-plunge-fastest-rate-ever

  4. Gawain permalink

    Pacius sävelitti laulunäytelmän ”Kyproon Prinsessa”, josta meille on tutuksi tullut numero: ”Laps’ Suomen ällös vaihda pois sun maatas…”. Vai euroas ihanaa? 😉
    Näytelmän Prinsessa ei muuten viihtynyt Suomessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: