Skip to content

Elinkeinoelämän edut, euro ja yrityskentän jakaantuminen – ulkoisesta devalvaatiosta hyötyisivät eniten kotimarkkinayritykset

heinäkuu 22, 2013

Aikaisemmin markka-aikana suomalaisen vientiteollisuuden menekkiä korjattiin devalvaatiolla. Tuolloin jäi, ymmärrettävistä syistä, varsin vähäiselle huomiolle devalvaation sisämarkkinoita piristävä vaikutus – sehän ilmeni kuin itsestään samalla kun vientiä piristettiin. Nykyisessä teollisuuden tilausten syöksykierteessä on huomiota herättävää se, että vientiteollisuuden edustajat ovat olleet yllättävän hiljaa verrattuna maamme aikaisempiin viennin supistumisesta johtuviin vaihtotasekriiseihin. Jopa puheet sisäisestä devalvaatiosta ovat olleet teollisuuden tilausten romahdusmaiseen kehitykseen nähden aika vaatimattomia. Tämä äkkiseltään kummalliselta tuntuva tilanne saa selityksensä mikäli katsotaan suurten suomalaisten yritysten liiketoiminnan painopisteitä ja sijaintipaikkoja.

Neljännesvuosisata sitten suomalaisten suuryritysten tuotannosta huomattava osa oli Suomessa. Suomalaisen työn hinta ja suomalaisen yhteiskunnan toimivuus olivat noille yrityksille tuosta syystä hyvin oleellisia tekijöitä. Lisäksi yritysten johdosta ja omistajista suurin osa oli suomalaisia. Yrityksillä, yritysjohtajilla ja pääomalla on, vastakkaisista puheista huolimatta, kuitenkin aina kotimaa.

Hyvän esimerkin siitä, että suuressa maailmassa pääomalla on kotimaa tarjoaa äskettäin paljastunut tietotekniikan hyväksikäyttöön liittyvä vakoiluskandaali. Ei NSA olisi kyennyt mittavaan salakuunteluun ja tietojen urkintaan mikäli USA:sta kotoisin olevat teknologiayritykset eivät olisi valmiita taipumaan kotimaansa tahtoon. On naivia kuvitella, että pääomalla ei kovan paikan tullen olisi isänmaata – tai noin on ainakin suuressa maailmassa, sinisilmäisistä ja naiiveista suomalaisista omistajista en tiedä.

Tilanne on suomalaisten suuryritysten osalta kuitenkin viimeisen neljännesvuosisadan aikana dramaattisesti muuttunut. Yhä suurempi osa noiden yritysten toiminnasta on ulkomailla, yhä suurempi osa yritysten omistajista on ulkomaalaisia ja yhä suurempi osa noiden yritysten johtajista on ulkomaalaisia. Vanhaa sidosta Suomeen ja suomalaiseen yhteiskuntaan ei enää ole numeroidenkaan valossa, sillä vuonna 2010 suomalaisilla suuryrityksillä oli lähes 600’000 työntekijää ulkomailla (Tilastokeskuksen aihetta koskeva juttu täällä).

Kokonaan tai osittain suomalaisperäisten mutta Suomesta ainakin henkisesti irtaantuneiden suuryritysten kannalta Suomen ja suomalaisten kohtalo ja menestyminen ei ole yhtä ratkaisevassa asemassa kuin ennen. Jos toiminta Suomessa alkaa muuttua syystä tai toisesta epäsuotuisaksi voi tehdä kuten StoraEnso on tehnyt. StoraEnsohan on lopettanut toimintaa Suomesta ja kasvattanut sitä muualla. Itsenäisen valuutan omaava Ruotsi ei ole tainnut kärsiä yhtä mittavista tehtaiden lopettamisista ja työntekijöiden irtisanomisista kuin Suomi – syynä on tietenkin se, että Ruotsissa teollisuus voi aina luottaa siihen että todella kovan paikan tullessa valtio rahapolitiikalla turvaa teollisuuden toimintaedellytykset Ruotsissa.

Rajusti kansainvälistyneen ja henkisesti Suomesta irtaantuneen yhtiön on helpompi tässä nykyisessä tilanteessa vaatia palkkojen leikkauksia kuin muita toimenpiteitä. Niillä muilla toimenpiteillä kuten Suomen kotimarkkinoiden toimimisella ei tuollaiselle yritykselle edes ole erityistä väliä. Toisin sanoen suomalainen yrityskenttä on jakaantunut kansainvälistyneisiin suuryrityksiin, joille Suomen merkitys on usein suhteellisen vähäinen, ja kotimarkkinoilla toimiviin yrityksiin.

Kaikesta huolimatta kotimarkkinat muodostavat Suomen kansantaloudesta vähintään 60 % (osuus on viennin supistumisen vuoksi itse asiassa kasvussa) ja kotimarkkinoilla toimivat työllistävät tuota osuutta suuremman osan yksityisen sektorien työntekijöistä, minkä vuoksi enemmistö suomalaisista yrityksistä ja suomalaisista palkansaajista on hyvin riippuvainen kotimarkkinoiden toiminnasta. Kotimainen kulutuskysyntä on oleellinen edellytys muun muassa kaupan, rakennusteollisuuden ja monien palvelualojen toiminnalle. Mikäli kotimarkkinat sakkaavat pahasti kotitalouksien kysynnän romahtamisen vuoksi, niin tuon sakkaamisen vaikutus yritysten kannattavuuteen ja työllisyyteen on välitön ja dramaattinen.

Sisäinen devalvaatio purisi ensisijaisesti kotitalouksien kulutuskysyntään virallista prosenttiosuuttaan suuremmalla vaikutuksella. Tuon vuoksi sisäinen devalvaatio käynnistää hyvin helposti tuhon kierteen, mistä olemme saaneet mainioita havaintoesimerkkejä Portugalista, Espanjasta, Irlannista ja Kreikasta. Sisäinen devalvaatio on tappanut erityisesti noiden maiden kotimarkkinoilla toimivia pk-kokoluokan yrityksiä.

Tuossa valossa onkin hyvin vaikea ymmärtää vaikkapa Perheyritysten liiton ja Suomen Yrittäjien kannanottoja sisäisen devalvaation puolesta. Mikäli olen noiden järjestöjen jäsenyritysten toiminnan luonnetta oikein tulkinnut, niin kyseisiin järjestöihin kuuluvat yritykset kärsisivät kaikkein eniten sisäisestä devalvaatiosta. Ehkä taustalla on looginen harha, jonka mukaan omille työntekijöille tarvitsisi maksaa vähemmän, mutta omien asiakkaiden ostovoima pysyisi entisellään. Tuo on kuitenkin täysin harhainen ajatus. Pohjimmiltaan kotimainen kysyntä pitkälti säätelee kotimarkkinayritysten menestystä, tippuva kysyntä tiputtaa myös nuo yritykset.

Koska kotitalouksien nominaaliset vastuut eivät sisäisessä devalvaatiossa muutu, niin palkkojen leikkaukset tarkoittavat kotitalouksien ostovoiman leikkaantumista vastuiden säilyessä entisellään. Tuolloin käytännössä käykin niin, että ostovoima leikkaantuu enemmän kuin palkkoja on nipistetty (laskelma täällä). Lopputuloksena on se, että kotimarkkinoilla toimivien yritysten kannalta sisäinen devalvaatio on paljon kalliimpi ja vahingollisempi temppu kuin ulkoinen devalvaatio. Lisäksi ulkoisen devalvaation yhteydessä kaikki ulkomailta hankittava palvelu ja tavara kallistuu, jolloin kotimaisen toiminnan kannattavuus paranee ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia avautuu.

Kokonaisuudessaan suomalainen yrityskenttä näyttää jakaantuneen aikaisemmasta poikkeavalla tavalla. Nykyisessä tilanteessa kansainvälistyneet ja usein jo suomalaiset juurensa monin tavoin kadottaneet yritykset eivät sinänsä ole kiinnostuneita Suomen talouden laittamisesta kuntoon. Niille riittää saada suomalaista työtä riittävän halvalla, siihen sisäinen devalvaatio palkkojen tuntuvine leikkauksineen on ihan riittävän hyvä keino. Ei väliä miten Suomen kotimarkkinoille muuten käy.

Toisen osan yrityskentästä muodostavat Suomen kotimarkkinoilla kokonaan tai suurelta osin toimivat yritykset. Noille yrityksille Suomen kotimarkkinoiden toiminnalla ja kotimaisella kokonaiskysynnällä on ratkaiseva merkitys.

Pelkkiä talouslukuja ja talouden mekanismeja ajatellen kuvittelisi, että juuri kotimarkkinoilla toimivat yritykset, erityisesti pk-yritykset, olisivat erityisen huolissaan yleisestä talouskehityksestä ja vaatisivat kotimarkkinakysyntää ja kotimarkkinoilla tapahtuvan toiminnan kilpailukykyä parantavia toimenpiteitä. Sisäinen devalvaatio ei noihin toimenpiteisiin kuulu.

Siksipä onkin jotenkin epätodellista lukea otsikkoja, joissa Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen (juttu täällä) ja Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus (juttu täällä) ovat esittäneet sisäistä devalvaatiota eli kotimarkkinakysyntää heikentäviä toimenpiteitä.

Kenen asiaa Järventaus ja Vanhanen oikein ajavat? Edustamiensa järjestöjen kotimarkkinoilla toimivien jäsenyritysten asiaa he eivät ilmeisestikään aja.

Mainokset

From → Uncategorized

15 kommenttia
  1. anonuumi permalink

    ”Kenen asiaa Järventaus ja Vanhanenoikein ajavat? Edustamiensa järjestöjen kotimarkkinoilla toimivienjäsenyritysten asiaa he eivät ilmeisestikään aja.”

    osakkeenomistajien etua he ajavat. sisäinen devalvaatio aiheuttaa lyhytaikaisen, mutta sitäkin suuremman osakekurssin sekä osinkotulojen kasvun. alleviivaus sanalla lyhytaikainen.

  2. Yritysjohdossa ja yrittäjissä on paljon pölvästejä. Eivät ymmärrä, että makro ei ole mikro.

  3. Kari permalink

    EK:ssa luulisi olevan pahoja riitoja vientiteollisuuden ja muiden välillä, mutta lehdissä näistä ei ole ollut mitään. Tosin EK:n koko ylin johto vaihtui viime vuonna, mikä lie syynä. Yritysjohto voi hyvin olla putkinäköistä: kun työvoimakustannukset alenevat, voitot lisääntyvät ja ajattelu loppuu siihen. Ei ymmärretä, että kansantaloudessa minun menoni on sinun tuloasi ja päinvastoin.

    Valtiovarainministeriön vero-osastolla on ilmeisesti samaa putkinäköisyyttä. Kun ALVia nostetaan, toki tulot lisääntyvat, mutta jostain ne ovat poissa. Jos esimerkiksi veronmaksajalta otetaan 100 euroa enemmän alvia, niin hänellä on satanen vähemmän kulutettavana ja siitäkin verokarhu olisi ottanut osansa.

    • Luulen, että ongelma on juuri tuossa, että ei ymmärretä mainitsemaasi ”minun menoni on sinun tuloasi ja päinvastoin”-ilmiötä. Mitä ilmeisemmin kuvitelma tosiaan on, että omat tulot eivät supistu vaikka kaikkien palkkoja leikattaisiin se 20%. Kyseessä tosiaan on virheellinen kuvitelma, mutta mitä todennäköisimmin se oikea syy itselle vahingollisen politiikan toivomiseen..

      • Putkiaivo permalink

        Esitettyjen havaintoihin voisi lisätä, että merkittävä osa kotimarkkinoiden kysynnästä perustuu suoraan ja välillisesti kasvavaan kotitalouksien velkaantumiseen. ”Visa-kortti kuluttaa yhtä hyvin kuin pankkikortti”, niin kauan kuin luottoa riittää. Palkkojen leikkuu leikkaa ”yhdistelmäkorttia” molemmilta puolilta.

        Tämäkin voi etujärjestöjen talousmiehille tietysti olla liikaa…

  4. http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2013/07/22/synkka-ennuste-kodin-purkamiseen-otetaan-pankkilaina/201310124/310
    ”– Kukaan ei halua omistaa tai rahoittaa pankkia, jolla edessään kituliaan kasvun näkymät ja joka rahoittaa vaikeasti myytäviä asuntoja ja jonka laina-asiakkaat työskentelevät vielä epävarmalla alalla.”

    Melko kiinnostava juttu asuntomarkkinoiden näkökulmasta. Tähän kun lisättäisiin raaka sisäinen devalvaatio, voitaisiin kysyä mitä pankit ylipäänsä haluavat rahoittaa tulevaisuuden Suomessa. Helsinkihän on vähän syrjässä eurooppalaisesta näkökulmasta katsoen.

    • Mitä ilmeisimmin pankit näkevät merkittäviä riskejä suomalaisten asuntokauppojen rahoituksessa. Toisin sanoen markkinoiden ennuste on aika negatiivinen. Mitenkään muuten ei ole tulkittavissa muun muassa linkin takaa löytyvää SP:n raporttia:
      http://www.suomenpankki.fi/fi/tilastot/tase_ja_korko/Pages/index_2013_06_28.aspx

      Yleisten inflaatio-odotusten ja tuotto-odotusten laskusta huolimatta tapahtuva marginaalien huomattava nosto kertoo odotuksista, joiden mukaan yhä kasvava osa asuntovelallisia joutuu ongelmiin. Riskit Suomen taloudessa ovat markkinoiden mukaan selkeässä kasvussa.

      • Putkiaivo permalink

        Kierrehän lienee seuraavanlainen. Kun asuntomarkkinoiden hintataso pysyy vain entisenlaisella velkavetoisella kysynnällä, jota ei siis enää ole luvassa koska vipua ei pankkitiskiltä saa, eikä ole varaakaan saada entiseen malliin, on odotettavissa hintojen tarkistusta. Vakuusarvot alas ja luottotappioita, entistä tiukemmat luottoehdot ja leveämmät marginaalit, entistä vähemmän kysyntää, … Ehkäpä tosiaan vielä sisäinen devalvaatio kakkuun koristeeksi?

        Marginaaleista. En ole ihan vakuuttunut, että marginaalien noston selittäjä on pelkästään odotettu suurempi luottoriski velallisen puolelta. Kyllä siinä on mukana myös ihan pankin oman jälleenrahoituksen kustannuksia. Keskuspankin epätavanomaisen temppusirkuksen tirehtöörit kun ovat onnistuneet luomaan hienon kaksihintajärjestelmän rahalle, jota hygienisemmin on tapana luonnehtia, että ”rahapolitiikka ei välity”.

        Asuntovelallisista. Pieni katsaus Tilastokeskuksen velkaantumistilastoon (taulukko 9, linkki alla) kertoo mm., että Suomessa oli 31.12.2012 pyöreästi 29000 lapsiperhettä (asuntokuntaa väh 2 aik väh 1 lapsi) ikähaarukassa 25-44 (viitehenkilön = suurimmat bruttotulot ikä), joilla jokaisella perheellä on ainakin 250000 euroa velkaa (velat yhteensä), yhteensä pyöreästi 10 miljardia euroa.

        http://www.stat.fi/til/velk/index.html

        Tietokantataulukot:

        http://193.166.171.75/database/statfin/tul/velk/velk_fi.asp

        Nämä siis henkilökohtaisia velkoja. Itseäni kiinnostaisi lisäksi monellako näistä perheistä on taseessa lisäksi omistettuun asunto-osakeyhtiön osakkeeseen kohdistuvia yhtiövelkoja, ja toisaalta nähdä nämä velat tilastoituna osana kokonaisvelkoja laajemminkin.

  5. Yritysjohdolla ei Suomessa ole enää isänmaata entiseen tapaan. Yksi sidos on. Asema perustuu usein työeläkeyhtiöiden kautta tapahtuvaan omistamiseen. Ulkoinen devalvaatio pienentäisi rahastojen arvoa vieraissa valuutoissa.

    • Kyynisesti ajatellen tuossa olisi monelle jo riittävästi motivaatiota ajaa Suomen kansantalous kriisiin.

      Toivottavasti tuontasoinen kyynisyys on aiheetonta.

  6. Jussi permalink

    Täytyy myöntää, että en edelleenkään osta ajatusta oman valuutan ulkoisen devalvaation edullisuudemmasta suhteessa sisäiseen devalvaatioon. Mielestäni blogin analyysi ei ole riittävän tarkka ja jättää huomioimatta asioita.

    Havainto suuryritysten muuttuneesta suhtautumisesta devalvaatioon on kyllä oikea. Esimerkiksi Matti Alahuhta, Kone Oy:n toimitusjohtaja, ei ole lämmennyt sisäisen devalvaation tyyppisille ajatuksille. Tämä on tietenkin täysin ymmärrettävää, koska heidän kustannusrakenteensa samoin kuin markkinansakaan ei juurikaan ole enää Suomi-sidonnainen. Nykyinen tila sopii heille oikein hyvin – euro ilman sisäistä devalvaatiota.

    Mutta mitä tapahtuisi ”kotimarkkinoilla” oman valuutan devalvoituessa? Pari esimerkkiä. Parturi-kampaamo, täysin kustannusrakenteeltaan suomalainen ”kotimarkkina”-yritys: asiakkaiden ostovoima laskee ja he käyttävät vähämmän yrityksen palveluita eli liikevaihto ja kannattavuus laskevat. Pohjalainen talotehdas: kustannusrakenteeltaan lähes täysin suomalainen valmistava yritys, joka ei käytännössä kilpaile ulkoimaisen tuonnin kanssa: asiakkaiden ostovoima laskee, myynti laskee jne. Maanviljelijä: maidon tuotanto ei juuri kilpaile tuonnin kanssa (ainakaan markkinaehtoisesti), joten vaikutukset eivät ole ainakaan positiivisia. Suomessa ei ole viljan omavaraisuutta nytkään, joten vaikutukset olisivat marginaalisia tältäkin osin. Sianlihan tuotanto: kilpailukyky paranisi ja alan kannattavuus paranisi. Tämä olisi yksi harvoista toimialaoista, joissa suomalainen tuotanto edelleen kilpailee tuonnin kanssa ja hyötyisi devalvaatiosta. Kauppa: asiakkaiden ostovoima pienenisi ja myynti laskisi.

    Kuluttajat: polttoaineiden hinta nousisi, autojen, kulutuselektroniikan, vaatteiden, kenkien yms. kulutustavaroiden hinnat nousisivat, koska näitä ei (enää) juuri tuoteta Suomessa – eli kuluttajien ostovoima, laskee koska kulutuksen kustannukset ovat merkittävästi sidottuja Suomen ulkopuolelle. Menkääpä tavaratoon ja etsikää suomalaisia kulutustavaratuotteita – eipä paljon näy, ei edes perinteisillä suomalaisilla tavaramerkeillä. Jäljellä oleva ”kotimarkkina”tuotanto ei juuri kilpaile minkään tuonnin kanssa.

    Kuluttajien varallisuusasema? Velkojen nimellismäärä ei tietenkään nousisi, mutta korot kyllä – varsinkin jos valuutta devalvoituisi merkittävästi. Eli mikä pääomassa voitettaisiin, hävittäisiin aika pian ajan myötä koroissa (vai ehdottaako joku vielä tuhoisaa sääntelyä tältäkin osin?). Suomalaisilla kotitalouksilla on myös merkittävä varallisuus alkaen tavallisista pankkitileistä. Näiden ostovoima tietenkin heikkenisi.

    Yhteenvetona: olemme jo niin pitkällä kansainvälisessä työnjaossa, että ”kotimarkkinat muodostavat Suomen kansantaloudesta vähintään 60 %” ei riitä devalvaation edullisuuden perusteluiksi. Varsinkin kun tuo 60% alkaa olla julkisen sektorin koko. Ihmettelyt Suomen Yrittäjien, EK:n ja työnantajien ymmärryksestä tällä sivustolla on aika reipasta ylimielisyyttä ja ko. tahojen aliarvointia.

    Lisäksi: devalvaatio on vaihtotaseongelman hoitokeino (Suomessa ei siis ole massiivista vaihtotaseongelmaa, kuten joku aikaisemmin totesi: miksi valuutta heikentyisi, jos vaihtotaseongelmaa ei olisi?), ei Suomen kansantalouden todellisten ongelmien hoitokeino. Näitä todellisia onglemia ovat nuo kuuluisat tarvittavat rakennemuutokset, joiden tarve näkyy siis suuressa työttömyydessä ja julkisen sektorin pitkäaikaisessa ja rakenteellisessa alijäämässä.

    Jos suomalaisen tuotannon (lisä)arvo ei nouse, niin raju köyhtyminen on edessä – tämähän on itsestään selvä. Julkisen sektorin pysyvän alijäämän salliminen oman valuutan turvin eli löysällä rahapolitiikalla on toki mahdollista, mutta loppujen lopuksi itsepetosta, jolla ei ratkaisevasti vaikuteta perusongemiin eli mm. työllisyyteen eikä korjata rakenneongelmia.

    Euroalueen hajottamisen tarve löytynee ennemminkin haluttomuudesta yhteisvastuuseen kuin devalvaation ja oman valuutan autuudesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: