Skip to content

Puola ei liity Euroalueeseen koska liittyminen ei ole järkevää

heinäkuu 8, 2013

Puola on heittäytynyt järkeväksi. Puolan poliittinen johto on todennut, että euroa käyttävien maiden joukkoon liittyminen ei ole nyt ajankohtaista. Tuskin on ihan lähitulevaisuudessakaan. Aihetta koskeva juttu täällä.

Puolalaiset poliitikot taitavat pitää puolalaisten puolta. Kateeksi käy.

Syytä siihen, että Puolaa ei kiinnosta liittyä Euroalueeseen ei tarvitse hirveästi miettiä. Oheinen kuva kertoo kaiken oleellisen.

Puola5Niin. Mikäli katsoo Puolan talouden kehitystä ja suunnattoman menestystarinan (termi tyyliin ministeri Alexander Stubb, kokoomus) eli Euroalueen talouden kehitystä, niin voi vain kuvitella mitä Puolan talouspiireissä ajatellaan Euroalueeseen liittymisestä. Englanninkielinen termi voisi lähinnä olla ”fear and loathing” eli vapaasti käännettynä ”pelkoa ja inhoa”.

Puolan päätös vaikuttaa vähän samalta kuin todeta ristelylaivan (Titanic) lähtösatamassa, että koska laiva ilmeisesti vuotaa, kapteenilla eli EKP:llä on ilmeinen alkoholiongelma ja suurimmalla osalla matkustajista on kaikenlaisia kummia tauteja, niin läheistä kanssakäymistä edellyttävä matka saa jäädä väliin.

Näin talousmiehenä voisin antaa Puolan hallitukselle kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. Rohkea teko olla sairastuttamatta oman maansa taloutta erittäin vahingolliseen tautiin nimeltä euro.

Eläköön Puola!

Advertisements

From → Uncategorized

Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: