Skip to content

Alhainen työllisyys tuhoaa hyvinvointivaltion – siksi vasemmiston pitäisi olla kauhuissaan työttömyydestä

kesäkuu 11, 2013

Kirjoitin aikaisemmin siitä kuinka korkea työttömyys on luonteeltaan valtiota kasvattava ja vapautta vähentävä ilmiö (juttu täällä). Tuon vuoksi oikeiston pitäisi olla työttömyydestä huolissaan. Toisaalta alhaisen työttömyyden oloihin tehty hyvinvointivaltion järjestelmä ei kestä korkeaa työttömyyttä eikä yhä yleistyvää ajatusta siitä, että on oikein ja ansaittua oleilla toisten kustannuksella. Alhaisen työttömyyden oloihin tehty hyvinvointivaltio ajautuu täyteen mahdottomuuteen hitaan talouskasvun, korkean työttömyyden ja heikon työmoraalin oloissa. Siksi hyvinvointivaltiota ja tulonsiirtoja kannattavan vasemmiston pitäisi olla kauhuissaan korkeasta työttömyydestä eli alhaisesta työllisyydestä.

Itse pidän korkeaa työttömyyttä tai oikeammin alhaista työllisyyttä huonona asiana koska se heikentää ihmisten itsenäisyyttä ja kasvattaa julkista sektoria. Alhainen työllisyys heikentää ihmisten mahdollisuuksia valita vapaasti, sillä työttömät joutuvat riippuvaisiksi erilaisista holhousmekanismeista eikä töissä olevilla ei ole riittäviä mahdollisuuksia vaihtaa pois epämiellyttävistä töistä siirtymällä toisen työnantajan palvelukseen.

Merkittävin ongelma yksilönvapauden osalta on mielestäni keinotekoisen heikko nominaalinen talouskehitys sekä alhainen työllisyys, joka tarkoittaa suurta julkista sektoria ja kestämättömän suuria tulonsiirtoja. Kummalista onkin se, että sen enempää oikeisto kuin vasemmistokaan ei ole erityisen huolissaan alhaisesta työllisyysasteesta.

Vasemmiston pitäisi olla alhaisesta työllisyydestä kauhuissaan koska se syö tulonsiirroilta niiden sinänsä mielekkään oikeutuksen. Kirjoitan mielekkään siksi, että minusta tulonsiirtojen perustelu on mielekäs ja oikeutettu siinä tapauksessa, että niillä huolehditaan niistä jotka eivät muuten pysty itsestään huolta pitämään. Siinä vaiheessa kun tulonsiirtojen suurin kohderyhmä muodostuu työikäisestä ja työkykyisestä porukasta poistuu huomattava osa verovaroista toteutettujen tulonsiirtojen moraalisesta oikeutuksesta.

Tuon moraalisen oikeutuksen heikkeneminen tarkoittaa tulonsiirtojen kannalta muutamaa erityisen ikävää piirrettä. Ensimmäinen on se, että yhä suurempi osa työikäisistä ja työkykyisistä alkaa pitää suorastaan houkuttelevana vaihtoehtona siirtymistä tulonsiirtojen nauttimispuolelle eli työnteon moraali heikkenee rajusti. Toinen on se, että työnteon moraalia koskevan heikentymisen seurauksena yhä suurempi osa töissä käyvistä alkaa pitää tulonsiirtojen saajia oleilijoina, joilla ei ole aikomustakaan mennä töihin. Kolmas piirre on noiden kahden seurauksena kasvava vihamielisyys tulonsiirtojen olemassaoloa kohtaan. Neljäs on se, että normaaliin heikompiosaisista huolenpitämiseen tarvittavat tulonsiirrot saavat niskaansa saman vihamielisyyden kuin toimettoman oleskelun mahdollistavat tulonsiirrot.

Kun työnteon moraalin heikkeneminen yhdistetään alhaiseen työllisyyteen, niin tilanne muuttuu yhteiskunnan ja talouden toiminnan kannalta hyvin epätoivottavaksi. Huolimatta yhä kasvavasta tulonsiirtojen varassa oleilijoiden määrästä on suurin osa työttömistä vastentahtoisesti työttömänä. Tulonsiirtoihin kohdistuvan vihamielisyyden kasvaessa myös he joutuvat kärsimään ilman omaa syytään.

Voi aiheellisesti kysyä miten sosiaaliturva on sitten toiminut aikaisemmin ja suhteellisen suuret tulonsiirrot olleet hyväksyttäviä ilman työmoraalin rappeutumista? Ensimmäinen merkittävä syy on ollut Suomen homogeenisuus. Suomalaiset on perinteisesti kasvatettu luterilaisessa hengessä, jossa jokaisen pitää kilvoitella tekemällä työtä otsansa hiessä. Työttömyys on ollut suuri häpeä, jota on piiloteltu ja uutta työtä sekä riippumattomuutta julkisesta vallasta on haettu ja haluttu. Tosin noina aikoina on viime kädessä huolehdittu devalvoimalla siitä, että työttömyys ei ole päässyt nousemaan liikaa.

Yksi murros pois tulonsiirtoyhteiskunnan toimivuudesta on tietenkin ollut poliitikkojen ja muiden päättäjien työllisyysastetta koskevan kiinnostuksen heikkeneminen (asiasta ihan kiinnostava juttu Raha ja talous –blogissa täällä). Merkittävän osan tuosta kiinnostuksen heikkenemisestä on muodostanut ilmiö, jossa osa poliitikoista saa suurimman osan kannatuksestaan nimenomaan työikäisten ja työkykyisten, mutta tulonsiirtojen varassa oleilevien joukosta – erityisesti ympäristö ja sosiaalikysymyksistä kiinnostuneiden joukosta. Tuon äänestäjäryhmän suosion menettämisen pelossa vakavia talouskasvua ja työllisyyttä lisääviä toimenpiteitä ei monen poliitikon omien etujensa vuoksi kannata edes tukea saatikka esittää.

Toinen murros on ollut kulttuurin yhdenmukaisuuden yhä nopeutuva katoaminen. Huomattava osa tuota kehitystä on ollut kehittyneen tiedonvälityksen väistämätön ja ymmärrettävä muutos. Yhä suurempi osa suomalaisista saa uutisensa ja tietonsa kansainvälisistä lähteistä netin välityksellä, aivan kuten minä saan taloustietoni joko julkisista tai vähemmän julkisista lähteistä käytännössä reaaliaikaisesti. Tuo ei ole kuitenkaan riittävä perustelu työmoraalia koskevan murroksen kulttuurilliselle ulottuvuudelle.

Huomattavin kulttuurillinen murros työmoraalin ja yhteisen hyvän ajamisessa on kuitenkin ollut kahdentyyppisen vapaamatkustajaluokan syntyminen. Ensimmäinen ryhmä on jossain mielessä Yhdysvalloista lähteneen hippiliikkeen peruja ja toinen on tuontitavaraa.

Tuo kotikutoinen vapaamatkustajaluokka on tullut jo mainittua aikaisemminkin. Jossain oudossa, minulle käsittämättömässä, vaiheessa syntyi suomalaiseen kulttuuriin ryhmä, joka koki asiakseen edistää hyviksi kokemiaan tavoitteita omilla ehdoillaan välittämättä siitä toivatko he mitään omaa panosta yhteiseen pottiin. Käytännössä pidän nykyistä vihreää liikettä tuon ilmentymänä. Suurin osa vihreiden ideologiasta perustuu ajatukseen siitä, että sähkö tulee töpselistä, maito kaupasta, raha taikaseinästä ja käytettävät tavarat jostain missä ne maagisesti valmistuvat ilman luonnon resurssien tuhlaamista.

Vihreä talous, jota ministerit Hautala ja Niinistö ovat näyttävästi demonstroineet kaikille suomalaisille.

Toinen vapaamatkustajaluokka on myöskin ihan itse aiheutettu. Suomalaisen maahanmuuttopolitiikan kummallisuuksiin kuuluu suosia maahanmuuttajia, joiden kulttuuri on mahdollisimman kaukana omastamme. Tuon seurauksena maahanmuuttajista suurimmalle osalle ei tuota mitään vaikeuksia siirtyä suoraan vapaamatkustajiksi, jotka hyödyntävät kummallista suomalaista kuvitelmaa kaikkien maahantulijoiden autuaaksitekevästä vaikutuksesta.

Kari Suomalainen aikoinaan pelkisti Suomen virallisen maahanmuuttopolitiikan yhteen kuvaan:

PerillHolmolassa

Tuon kuvan jälkeen maahanmuuttopolitiikasta ja siihen liittyvistä tulonsiirroista ei tarvitse sanoa yhtään mitään. Kaikki oleellinen tuli jo sanottua yhdellä kuvalla.

Mutta koska varsinainen aiheeni ei ole maahanmuuttopolitiikka tai siihen liittyvä täysin järjetön rahankäyttö noista rahoista taloudellisesti hyötyvine tahoineen (mukana suuri määrä aivan oikeita voittoa tuottavia yrityksiä), niin palaan takaisin tulonsiirtoaiheeseen. Käytännössä juuri tulonsiirtoaihe on pohjoismaisen hyvinvointivaltion, jota muuten itsekin kannatan, peruskiviä.

Olemme kuitenkin ajautuneet tilanteeseen, jossa mielipuolisesti käyttäytyvät tulonsiirtomekanismit ja korkea työttömyys ovat itse asiassa monen ”sosiaalisesti valveutuneen” tai ”ympäristötiedostavan” poliitikon etujen mukaista. Tämä siitä huolimatta, että jokainen kansantaloudellinen malli näyttää alhaisen työllisyysasteen eli korkean työttömyyden olevan kansantalouden kannalta erittäin vahingollista.

Kaiken kaikkiaan olemme vähitellen päätyneet tilanteeseen, jossa oikeisto ei ole huolestunut työttömyydestä ja tulonsiirroista koska niiden avulla voi tehdä hyvää bisnestä. Samanaikaisesti vasemmisto ei ole huolestunut työttömyydestä ja passivoivista tulonsiirroista koska merkittävä osa omia äänestäjiä kuuluu tulonsiirtojen varassa elävään porukkaan.

Kummankaan tahon etujen mukaista ei todellisuudessa ole harrastaa talouspolitiikkaa, joka pienentäisi tulonsiirtojen varassa elävien määrää. Kansalaisten korkea työllisyysaste ja taloudellinen menestyminen romuttaisi huomattavan määrän uria sekä oikealta että vasemmalta. Mikäli ihmiset kävisivät töissä ja vaihtaisivat valinnanvapauden vallitessa huonolta työnantajalta paremmalle, niin suuri osa yrityksiään hölmösti johtavista todettaisiin hölmöiksi johtajiksi. Toisaalta mikäli työllisyys kasvaisi voimakkaan talousnousun yhteydessä, niin moni tiedostava poliitikko joutuisi toteamaan kannattajiensa kadonneen eli menneen rehellisiin töihin kasvattamaan sitä yhteistä kakkua.

Yhteiskunnan tulonsiirtojen liepeille ja niitä hyödyntämään on myös syntynyt paljon yritystoimintaa, jonka ensisijainen tarkoitus on vuolla osuuksia noista rahavirroista ja muuttaa mahdollisimman suuri osa noista tulonsiirroista aivan mukaviksi yksityisiksi voitoiksi. Koska kyse on niin suurista rahoista kuin on, niin tuon toiminnan lobbarit viihtyvät mainiosti vallan käytävillä. Moni päätöksentekijä ja poliitikko saakin toiminnasta oman siivunsa tavalla tai toisella.

Lopputuloksena olemme rakentaneet sinänsä alkujaan mielekkäillä perusteilla luotujen tulonsiirtojen kautta mekanismin, jonka suurimmat hyötyjät eivät ole ne jotka eivät syystä tai toisesta kykene itsestään huolehtimaan tai jäävät vasten tahtoaan ilman järkeviä palkkatöitä. Järjestelmä elättää nykyisin paljon joutilaita ja muuta porukkaa, joka saa toimeentulonsa joko tulonsiirtojen järjestämisestä tai niiden ohjailusta parempiin taskuihin.

Ei ihme, että tulonsiirtoihin suhtautuminen ei ole nykyisin yhtä positiivista kuin järjestelmää alun perin rakennettaessa.

Käytännössä tilanne on mielestäni muuttumassa täysin kestämättömäksi. Järjestelmä ei kestä tilannetta, jossa talouskasvu on olematonta tai talous jopa supistuu samanaikaisesti kun järjestelmän todellisten tarvitsijoiden että ennen kaikkea hyväksikäyttäjien määrä on tiukassa kasvukierteessä.

Ainoa mieleen tuleva keino suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi onkin nominaalinen talouskasvu ja sitä seuraava työllisyyden lisääntyminen. Tuossa yhteydessä olisi mahdollisuus järkeistää tulonsiirtomekanismeja joko jäädyttämällä monen mekanismin nominaalinen taso nykyiselleen ja antaa inflaation hoitaa ne reaalisesti pienemmiksi tai suoranaisilla leikkauksilla.  Ilman talouskasvua ja parantuvaa työllisyyttä tulonsiirtomekanismien järkeistämisestä väkisinkin kärsisivät juuri ne, jotka tulonsiirtoja oikeasti tarvitsevat.

Tärkeintä olisikin saada aikaan talouskasvua. Ellei muuten, niin palaamalla markkaan ja devalvoimalla.

Mainokset

From → Uncategorized

4 kommenttia
  1. hakki47 permalink

    Hieno analyysi alhaisen työllisyysasteen vaikutuksesta hyvinvointivaltioon. Työttömyyden, siis minulle itselleni ”täysin mahdottoman” olotilan itse 1990-luvun alussa kokeneena, on helppo yhtyä näkemyksiisi. Aika-ajoin olen niistä jotain yrittänyt kirjoittaakin, viimeksi itse asiassa eilen. http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2013/06/ei-kulutusta-ei-tyota-ei-rahaa-ei.html tai vaikkapa jo 2007 http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2007/11/hyvia-kysymyksia.html

    Jouduin silloin tekemisiin lähes kaikkien viranomaisten, koulutuslaitosten, etujärjestöjen ja konsulttien kanssa, joiden erityisenä huolena olisi pitänyt olla kiinnostuneisuus siitä, että työttömät nopeasti työllistyisivät. Harvoin sitä kuitenkaan kohtasin: Ennemminkin tapasin asennetta, että tämä uusi ”asiakaskunta” muodostaa mahtavan työpotentiaalin heille itselleen. Varmaan siksi pidin erityisesti kappaleestasi:

    ”Lopputuloksena olemme rakentaneet sinänsä alkujaan mielekkäillä perusteilla luotujen tulonsiirtojen kautta mekanismin, jonka suurimmat hyötyjät eivät ole ne jotka eivät syystä tai toisesta kykene itsestään huolehtimaan tai jäävät vasten tahtoaan ilman järkeviä palkkatöitä. Järjestelmä elättää nykyisin paljon joutilaita ja muuta porukkaa, joka saa toimeentulonsa joko tulonsiirtojen järjestämisestä tai niiden ohjailusta parempiin taskuihin.”

    Jouduin nimittäin muutamankin ”ryöstökalastajan” kanssa vastakkain.

    Pohdit tuossa kirjoituksen alussa oikeiston ja vasemmiston suhdetta alhaiseen työllisyysasteeseen. Pieni lisänäkökulma. Kummankin kannalta työttömyys on, vastoin julkisuudessa todettua, hyväksyttävä ja ylläpidettävä tilanne. Vasemmisto uskoo sillä tavalla hankkivansa lisää äänestäjiä. Oikeisto saa sen avulla reaalisen ”viholliskuvan”, sekä järjestelmän että henkilöiden (=vätyksien, luusereiden) tasolla.

  2. Perunanenä permalink

    Mihin jäi tulonsiirtoanalyysistä ne suurimmat tulonsiirrot saaneet? Ylin tuloluokka on saanut kohtuu massiiviset tulonsiirrot reippaasti alentuneina veroina viimeisten 30 vuoden aikana, joiden seurauksena revenneet tuloerot todennäköisesti ovat osasyynä supistuneeseen kokonaiskysyntään. Tuloerojen repeämisen myötä supistunutta kysyntää on sitten joutunut paikkamaan sekä yksityinen, että julkinen puoli velalla.

    Tuloerothan ovat Suomessa suhteellisen pieniä muihin maihin verrattuna, mutta tämähän ei poista sitä, että tuloerot voivat silti olla liian suuret pitämään yllä kysynnän riittävää kasvua.

    • Verojen kohdentaminen progression tms kautta on hieman eri asia kuin tulonsiirto. Korkeampien tuloluokkien verotuksen keventämisestä voidaan olla montaa mieltä, mutta ei se mikään tulonsiirto ole.

      Itse kannatan progressiivista verotusta Adam Smithin perusteluin. Mutta on vähän kummallista kutsua progression loiventamista tulonsiirroksi.

  3. Perunanenä permalink

    Mikäli esimerkiksi välilliset verot nousevat ja tuloveroprogressio loivenee, on tilanne efektiivisesti tismalleen sama.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: