Skip to content

Erityisesti oikeistolaisten kannattaisi olla huolestuneita työttömyydestä – työttömyys on taloudelle todella vahingollista ja kasvattaa julkista sektoria sekä lisää veroja

kesäkuu 2, 2013

Työttömyys, erityisesti pitkäaikaistyöttömyys, on paljon vakavampi ongelma kuin moni uskoo. Varsinkin kaltaisilleni oikeistolaisesti ajatteleville talouspuolen edustajille työttömyyden tuhoisuuden tunnustaminen on usein hyvin vaikeaa. En ole aiheen suhteen mikään poikkeus, sillä omakin refleksireaktioni jonkun valituksiin siitä, että töitä ei löydy on ollut suurin piirtein se, ettet ole edes yrittänyt. Toinen refleksireaktioni on ajatus siitä, että työttömyysturvaa pitää leikata työn tarjonnan lisäämiseksi.

Olen kuitenkin vähitellen joutunut myöntämään, että tässä Euroalueen tuhoisassa kehityksessä ja aikaisemmassa Suomen osittaiseksi jääneessä selviämisessä 1990-luvun lamasta on kuitenkin monia piirteitä, jotka ovat saaneet ainakin minut pitämään työttömyyttä erittäin pahana kansantaloudellisena ongelmana. Kasautuvan todistusaineiston edessä olen vuosien mittaan joutunut ajattelemaan uusiksi suhtautumistani koko työttömyyskuvioon ja sen merkitykseen.

Lisäksi aiheesta on kerääntynyt sen verran empiirisiin tutkimuksiin perustuvaa tavaraa, että pakko sitä on ollut niellä käsityksiään. Olenkin asioita uudelleen harkittuani päätynyt siihen käsitykseen, että työttömyys on hirvittävä ongelma erityisesti talousmielessä. Lisäksi ongelma on luonteeltaan sellainen, että erityisesti oikeistolaisesti ajattelevien tulisi pitää sitä vakavana ongelmana sillä työttömyys on luonteeltaan ilmiö, joka kasvattaa julkista sektoria ja lisää veroja. Tarkoitukseni onkin kirjoittaa hieman siitä miksi.

Mutta ensiksi Suomen 1990-luvun laman ja tämän eurokriisin opetuksiin. Molempien kriisien ymmärtämiseksi on huomioitava kaksi seikkaa:

  1. Nominaaliset palkat ovat alaspäin jäykkiä.
  2. Vastentahtoinen työttömyys on todellisuutta.

Ensimmäinen seikka eli nominaalisten palkkojen jäykkyys alaspäin on seurausta monesta syystä. Yksi on tietenkin ihmisten rahailluusio (money illusion), jolla on aikaisemmin linkkaamani tutkimuksen mukaan kognitiotieteelliset perusteensa ihmisen rakenteessa, ja toinen on olemassa olevat nominaaliset sitoumukset kuten vaikkapa asuntolainat. Kolmas on ihmisten sisäänrakennettu ajatus reiluudesta, jonka mukaan on reilua maksaa vähintään samaa palkkaa uusille samaa työtä tekeville. Neljäs on markkinoilla toimijoiden heterogeenisuus, mikä onkin erittäin merkittävä tekijä. Lisää syitä löytyy, mutta tässä näin aluksi.

Toisin sanoen hintojen, erityisesti palkkojen, jäykkyys alaspäin on vahvaa, pitkäaikaista ja ihmisen taloudelliselle toiminnalle luonteenomaista. Mikäli työn hinta on luonteeltaan alaspäin jäykkää, niin pakollinen johtopäätös on se, että suuri osa työttömyydestä on vastentahtoista.

Vastentahtoisen työttömyyden osalta näyttävät jo 1990-luvun puolivälissä (1996) julkaistun The Macroeconomics of Low Inflation –paperin (paperi täällä, pdf) tulokset olevan paikkansapitäviä ja sopivan erinomaisesti tähän nykyiseen tilanteeseen. Paperi on analyyseineen varsin raskasta luettavaa, mutta pelkistän sen tulokset muutamaan pääkohtaan.

Yksi paperin pääviestejä on se, että toimialat ja yritykset ovat heterogeenisia. Vaikka suurin osa toimialoista ja yrityksistä pärjäisi vallan mainiosti, niin joillain toimialoilla ja joillain yrityksillä on tarvetta leikata työntekijöiden reaalista palkkatasoa että työn teettäminen yleensäkään kannattaisi. Toisaalta joillain toimialoilla ja yrityksillä on huomattavia mahdollisuuksia nostaa työntekijöiden reaalista palkkatasoa.

Nyt jos jollain toimialalla/yrityksillä menee heikommin, niin palkkoja voidaan pienentää pohjainflaatiota pienemmillä palkkojenkorotuksilla. Mikäli tuota keinoa ei ole (eli inflaatio on riittävän alhainen), niin yritykset joko menevät konkurssiin tai joutuvat vähentämään vähemmän kannattavien työntekijöidensä määrää. Koska yritykset haluavat pitää kiinni paremmin tuottavista työntekijöistään ja sopimuksistaan, niin noiden työntekijöiden palkkoja ei haluta laskea ainakaan nimellisesti. Ainoaksi keinoksi jää tuolloin vähemmän tuottavien työntekijöiden irtisanominen. Lopputuloksena on työttömyyden kasvu.

Mikäli riittävän suuri osa yrityksistä on tuossa tilanteessa, niin huomattava osa työvoimaa on vastentahtoisesti työttömänä kunakin ajanhetkenä. Tuon tuloksena vastentahtoinen työttömyys kestää helposti kauan, mikä on hyvin tuhoisaa taloudelle koska on empiirisesti näytetty, että pitkäaikaistyöttömän mahdollisuudet saada uusia töitä ovat pelottavan vähäiset (asiaa koskeva juttu täällä).

Tutkimuksessa kerätyn empiirisen aineiston pohjalta The Macroeconomics of Low Inflation –paperin kirjoittajat simuloivat muutamia tilanteita toimialojen/yritysten kyvystä maksaa parempia palkkoja sekä inflaation vaikutuksesta työttömyyteen. Tulokset ovat aika kovia ja kuvaavat tilannetta suurin piirtein vakiotasoisen inflaation vallitessa. Ensimmäiseksi niin sanottu Phillipsin käyrä:

Tyottomyys2

Kuten käppyrästä on nähtävissä, niin inflaation tasosta johtuva käännöspiste työttömyydessä on hämmästyttävän jyrkkä. Tämä pätee myös siinä tilanteessa, että inflaation määrä on tiedossa esimerkiksi palkkaneuvotteluiden aikana, sillä heikommilla toimialoilla palkankorotusvaraa ei vain ole. Rationaalisten odotusten vaikutusta kumoaa nimenomaan työn hintaan liittyvä jäykkyysaspekti sekä toimiala- ja yrityskohtaiset erot.

Toinen mielenkiintoinen empiiriseen aineistoon liittyvä simulaatio laskee sitä kuinka suurella osalla yrityksistä puuttuu kyky palkankorotuksiin tai joilla on paineita laskea palkkatasoa.

Tyottomyys1

Tulokset ovat yllättäviä. Jossain 4% inflaation tienoilla yritysten kohtaamat rajoitteet vähenevät radikaalisti. Pienempään inflaatiotasoon näyttäisi väkisin liittyvän korkeampi työttömyys kuin noin neljän prosentin inflaatioon. Toisaalta korkeampi inflaatio ei enää vaikuta mainittavasti, jolloin lopputuloksena on pelkkää hintojen nousua ilman positiivista vaikutusta työllisyyteen.

Mikäli inflaatio pyörii siellä 4% tienoilla, niin vallitsevassa tilanteessa joillain yrityksillä ei ole kykyä korkeampien palkkojen maksuun. Toisaalta markkinatalouden lakien mukaisesti tuollainen tilanne tarkoittaa alhaisempia voittoja, mikä taas motivoi yrityksiä keksimään keinoja tehostaa toimintaansa.  Jos inflaatio taas on vaikka 1%, niin yrityksillä ei ole mahdollisuuksia sinnitellä ja pyrkiä innovoimaan vaan työntekijämäärää joudutaan vähentämään hyvin nopealla aikataululla.

Koska talous on jatkuvassa muutostilassa, niin alhaisen inflaation oloissa huomattavalla osalla yrityksistä on jatkuvasti tuntuvia paineita vähentää työntekijöitään. Tämä luonnollisesti koskee ensisijaisesti alhaisen tuottavuuden aloja ja alhaisen tuottavuuden työntekijöitä, mutta mitä suurempi tuo työntekijöiden vähentämispaineita omaavien yritysten määrä on, niin sitä vaikeampi on työttömäksi jääneen löytää uutta työtä.

Mikäli uuden työn löytäminen on talousolojen vuoksi riittävän vaikeaa, niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä työtön lipsahtaa pitkäaikaistyöttömäksi. Pitkäaikaistyöttömien mahdollisuudet saada uusia töitä taas ovat hyvin heikot.

Kannattaa muistaa, että jokainen työtön aiheuttaa kustannuksia sen sijaan että tuottaisi talouteen lisää. Tämän vuoksi aivan alkeellinen kustannus-hyötyanalyysi näyttää jokaisen työttömän olevan talouden kannalta menetettyä tuloa. Koska tiettyä siirtymää heikosti menestyvistä yrityksistä uusiin töihin aina on yms kitkatyöttömyyden ilmiöitä, niin jokin työttömyystaso kuulunee luonnollisena ilmiönä markkinatalouteen.

Mutta pitkäaikaistyöttömät ovat talouden kannalta hyvin huono asia. Eivätkä pelkästään talousmielessä vaan myös siksi, että työtön on kyvytön huolehtimaan itsestään ja on pakotettu elämään toisten kustannuksella. Pidän tuollaista tilannetta huonona ja uskon, että suurin osa työttömistä on samaa mieltä.

Talouspolitiikan pitäisi pyrkiä korkeaan työllisyyteen muun muassa siksi, että tuolloin verot pysyisivät alhaisempina ja talous tuottavampana.  Mikäli taloudessa on korkea työttömyysaste, tai oikeammin alhainen työllisyysaste, niin erilaiset oleskeluyhteiskunnan tulonsiirtomekanismit leviävät yhä uusilla tavoilla kuin rikkaruoho tai kaikkea syötävää ahmiva rottalauma, joka pilaa ulosteillaan sen mitä ei jaksa kerralla syödä.

Jokaisen oikeistolaista talousajattelua ja vapaita markkinoita edustavan pitäisi kannattaa talouspolitiikkaa – siis mukaan lukien raha- että finanssipolitiikka – joka pienentää työttömyyttä ja poistaa tarvetta passivoiville tulonsiirtomekanismeille. Suuren työttömyyden eli alhaisen työllisyyden olemassaolo on ensisijaisesti korkeaa työttömyysturvaa ja laajoja tulonsiirtoja ajavien tahojen etujen mukaista. Vapaita markkinoita ja alhaista veroastetta kannattavien etujen mukaista alhainen työllisyys eli korkea työttömyys ei ole.

Pidän ideologisista syistä suurta valtiota ja suuria tulonsiirtoja huonona asiana. Koska suuri työttömyys väkisin johtaa valtion roolin kasvuun ja tulonsiirtojen lisääntymiseen, niin pidän oikeana sellaista talouspolitiikkaa, joka johtaa korkeaan työllisyyteen, vähäisiin tulonsiirtoihin ja alhaisiin veroihin.

Kultakannan tavoin käyttäytyvä euro ei valitettavasti edusta sellaista talouspolitiikkaa, joka mahdollistaisi työllisyysasteen tuntuvan nousun ja alhaisen työttömyyden.

Mainokset

From → Uncategorized

3 kommenttia
  1. Kari permalink

    Joskus tuntuu siltä, etteivät päättäjät hahmota, mikä talous oikein on: miljoonia erilaisia sopimuksia. On yksinkertaisia, kuten menen kauppaan, otan hyllystä kahvipaketin, annan kauppiaalle rahaa ja saan kahvia. On monimutkaisia, kuten rakennusprojektit. Yhteistä kaikille kuitenkin on, että on sovittu joku rahamäärä, jolla sopimus toteutuu.

    Devalvaatiossa rahan ulkoinen arvo alenee. Samalla kaikkien näiden miljoonien sopimusten raha-arvot muuttuvat suhteessa ulkomaiseen valuuttaan. Mitään ei tarvitse tehdä. Jos sisäisellä devalvaatiolla haluaa saman lopputuloksen, niin kaikki sopimukset on neuvoteltava uudestaan. On sovittava velkojen ja talletusten leikkauksesta devalvaatioprosentilla. Hyvin, hyvin vaikeaa ja hidasta, kuten olemme saaneet nähdä Espanjassa, Irlannissa ja Kreikassa. Siksi en usko, että eurolla on tulevaisuutta. Jos jokin ei voi jatkua, niin kaikki loppuu. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen vitsailtiin, ettei pitäisi tehdä yhteiskuntakokeita 300 miljoonan asukkaan valtiolla. No nyt kokeilemme jälleen. Historia ei toistunut farssina vaan kreikkalaisena tragediana.

  2. Pekka permalink

    http://epp.eurostat.ec.europa.eu/tgm/graphCreator.do?tab=graph&a=2&c=1&d=0&i=DE&h=0&time=0-11&x=time&geo=9,29&y=geo&f=110.0&g=122.0&language=en&pcode=teina110&plugin=1

    Jos GDP-deflaattoria ja yleistä tietämystä teollisuutemme tilasta, niin kuinka pitkälle meneviä johtopäätöksiä voimme tehdä. Meidän pitäisi kelata takaisin päin 3 vuotta niin kaikki olisi hyvin? Tunnen nimittäin paljon porukkaa joilla on viimeisen 3-vuoden aikana nominaaliset ansiot laskeneet tai pysyneet samana. Kaikki heistä ovat esimies/asiantuntija-tehtävissä teollisuudessa.

    Jos tämä GDP-deflaattorin implikoima nousu on tapahtunut vaikkapa suurimmaksi osaksi tuotannollisen teollisuuden palkkojen kautta, olemme aika pulassa.

    Tiedän siis että olemme joka tapauksessa pulassa, mietin vain kuinka paljon tässä kenties on peliaikaa jäljellä. Siis kuinka nopeasti pysyvät ja syvät vauriot teollisuuteen tulevat realisoitumaan.

    Tämä työllisyyttä koskeva blogipostaus on muuten yksi merkittävimmistä tähän asti. Enkä väheksy niitä muitakaan millään tavalla. Mutta tämä aihe on tärkein.

Trackbacks & Pingbacks

  1. Alhainen työllisyys tuhoaa hyvinvointivaltion – siksi vasemmiston pitäisi olla kauhuissaan työttömyydestä | Tyhmyri's Blog

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: