Skip to content

Puolueiden kannatuspohjan ja poliitikkojen uramahdollisuuksien muuttuminen sekä Suomen etujen ajamisen alasajo

Touko 28, 2013

Olen aikuisikäni varrella huomannut osan Suomen puolueista muuttuneen tavalla, joka on tehnyt niistä täysin tunnistamattomia. Vanhana ja käytännössä jo entisenä kokoomuksen kannattajana joudun toteamaan, että en kyseistä puoluetta tunnista siksi, johon nuorena sitouduin. Muutaman tehtaan lattialla käydyn keskustelun perusteella väittäisin, että sama ilmiö puree myös demareihin.

Merkittävin muutos näyttäisi olevan kokoomuksen ja demareiden muuttuminen virkemiespuolueiksi. Toisin sanoen suurin osa noiden puolueiden aktiivisista kannattajista – ja ennen kaikkea aktiivisista toimijoista – on tai on ollut julkisen sektorin palveluksessa. Kokoomuksen kannattajia ovat ne parempipalkkaiset julkisen sektorin viranhaltijat, ennen kaikkea johtavassa asemassa olevat, ja demareita äänestävät julkisen sektorin pienempipalkkaiset työläiset.

Molemmat puolueet ovat kadottaneet aikaisemman kannattajakuntansa tai oikeammin pitäisi sanoa, että molemmat puolueet ovat hylänneet entiset kannattajansa. Perinteisesti kokoomuksen kannattajia ovat olleet yrittäjät ja ylemmät toimihenkilöt. Jokunen korkean aseman virkamies on myös ollut kokoomuslainen. Vastaavasti demareiden kannattajia ovat yleensä olleet tehtaan tuotantopuolella työskentelevät duunarit sekä kaupan yms palvelualojen suorittava porras. Tämä siis yksinkertaistettuna esimerkkinä.

Molempien kannatus tuli ensisijaisesti yksityiseltä sektorilta. Demareita äänestivät duunarit ja kokoomusta johto ja yrittäjät vahvistettuina omistajilla. Jako oli selkeä ja logiikka ymmärrettävää.

Molemmilla tahoilla oli syvä huoli Suomen taloudesta ja suomalaisten yritysten kilpailukyvystä. Kokoomuksen kannattajat halusivat Suomen menestyvän ja suomalaisten yritysten tekevän kovia voittoja. Demareiden kannattajat halusivat samaa – tosin sillä erotuksella, että omistajille jaettavien voittojen sijaan rahat olisi heidän mielestään pitänyt kohdentaa palkkoihin. Mutta joka tapauksessa molemmat halusivat firmojen menestyvän, viennin vetävän ja talouden pyörien pyörivän.

Se varsinainen tappelun paikka tosiaan oli siinä kuinka voitot jaettaisiin. Demareiden äänestäjät halusivat parempia palkkoja ja kokoomuksen äänestäjät taas parempaa tuottoa pääomalle. Mutta joka tapauksessa molempien tavoite oli sama eli menestyvä ja voittoa tuottava suomalainen teollisuus. Perinteinen yrittäjä-/omistajasiipi ja duunarisiipi halusivat suomalaisen teollisuuden pärjäävän hillittömän hyvin.

Nykyisin tuo kohtalonyhteys näyttää katkenneen. Molempien puolueiden aktiivisten ja näkyvien kannattajien liittymäkohdat Suomen talouden yksityissektoriin ovat katkenneet.

Kokoomuksen kytköksen suurteollisuuteen ovat säilyneet, mutta aikaisempi kohtalonyhteys eniten työllistävän elinkeinoelämän osan eli pienten ja keskisuurten yritysten toimintaan on kadonnut, ellei muuten niin ainakin henkisessä mielessä. Kokoomuksen nykyinen kannattaja näyttää pitävän Suomea pelkkänä ponnahduslautana henkilökohtaiseen menestykseen kansainvälisissä tehtävissä joko kansainvälisen yrityksen palveluksessa tai Brysselin lihapatojen ääressä suojattuna ja kovapalkkaisena eurovirkamiehenä. Suomen taloudella ja suomalaisilla ei enää ole väliä.

Kokoomus onkin onnistunut erinomaisesti houkuttelemaan riveihinsä kansainvälisestä urasta innostuneita nuoria, joiden mielestä Suomi saa mennä. Vanhana konservatiivisena ja isänmaallisena oikeistolaisena esimerkiksi kokoomusnuorten lausunnot, jotka ovat käytännössä Suomi-vihamielisiä, tuovat mieleeni menneiden vuosikymmenten taistolaisnuoret. Esimerkkinä kehotus siirtää yritykset Viroon. Missä on kansallismielisen puolueen isänmaallisuus?

Demareilla ilmiö on vähintään yhtä järkyttävä. Vaikka moni yksityisen sektorin työntekijä äänestää demareita vanhasta muistista, niin nykyisellä demaripuolueella on entistä vähemmän tarjottavaa yksityisen sektorin työntekijälle. Tämä näkyy hyvin selvästi siinä miten demareiden jäsenten keski-ikä kasvaa koko ajan ja demarivetoisten ammattiliittojen hallitsemilla avoimen sektorin aloilla työntekijöiden järjestäytymisaste laskee. Demareilla ei näytä olevan mitään tarjottavaa yksityisellä sektorilla töissä olevalle nuorelle.

Demareilla on kyllä hyvinkin paljon tarjottavaa julkisella sektorilla toimiville kannattajilleen. Jatkuva julkisen sektorin tehtävien laajentaminen on poikinut paljon turvattuja työpaikkoja. Työpaikkoja joissa työn hyödyllisyydellä ja tehokkuudella ei ole todellisuudessa mitään merkitystä. Lisäksi julkista rahaa voidaan tuossa yhteydessä ohjailla mielenkiintoisilla tavoilla, jotka takaavat miellyttäviä taloudellisia etuja sekä sopivalle liiketoiminnalle että erilaisissa asemissa oleville julkisen sektorin toimijoille.

Tässä julkisen sektorin järjenvastaisessa laajentamisessa ja verorahojen polttamisessa yhdistyvät kokoomuksen ja demareiden nuoremman polven nykykannattajien edut suorastaan kauhistuttavalla tavalla. Molemmille on myös yhteistä se, että julkisen sektorin tehtävistä on hyvä ponnistaa kohden EU:n virkamiesposteja.

Ilkeästi sanottuna tilanne onkin se, että päähallituspuolueet kykenevät ostamaan mukavat kannatuslukemat jatkuvilla julkisen sektorin laajennuksilla. Hallitusasema ja menestyminen vallan käytävillä taas mahdollistaa puolueiden johtohenkilöille mukavat asemat ponnistaa kohden Brysselin lihapatoja. Tämän vuoksi aikaisempi kohtalonyhteys Suomen menestymisen ja poliitikon oman menestyksen välillä ei enää päde.

Aikaisemmasta poiketen nuorten ammattipoliitikkojen henkilökohtaiset edut eivät enää ole yhtenevät Suomen ja suomalaisten enemmistön etujen kanssa. Poliitikon ei enää tarvitse huolehtia siitä, että hänellä on Suomessa poliittinen ura tai muunlainen ura myös tulevaisuudessa. Riittää kun on pinnalla riittävän kauan kyetäkseen ponnahtamaan johonkin lokoisaan eurovirkaan.

Koska pitkäjänteinen Suomen etujen ajaminen ei enää näytä olevan edellytys nuoren poliitikon pitkälle ja menestyksekkäälle uralle – uranhan voi tehdä euroareenoilla poissa kotimaisista pienistä ympyröistä – on poliitikon henkilökohtaisen menestymisen ja Suomen menestymisen välinen kohtalonyhteys kadonnut. Näin ainakin nuoren, kansainvälisesti suuntautuneen poliitikkokaartin osalta, jolle EU on jo mitä ilmeisimmin läheisempi sitoutumiskohde kuin pieni, kylmä ja tätä vauhtia pian köyhäkin Suomi.

Minun on ikävä vanhoja Suomen etujen ajamiseen keskittyneitä puolueita ja poliitikkoja. Totta on, että myös kyseisten poliitikkojen henkilökohtaiset edut tulivat hoidetuiksi samalla kun Suomen edut. Mutta joka tapauksessa yhteisenä tavoitteena oli Suomen ja suomalaisten menestys – keinoista ja hyvinvoinnin jakautumisesta kyllä sitten tapeltiin hyvinkin tiukasti.

Ehkä kyse on vain siitä, että aika korjaa muistot, mutta joka tapauksessa Suomen etuja ajavaa oikeistopuoluetta on ikävä.

Mainokset

From → Uncategorized

6 kommenttia
  1. hakki47 permalink

    Ei tässä ole kyse kullatuista muistoistoista vaan puolueiden sitkeästä, monen vuosikymmenen tuotekehityksestä, jonka seurauksena demokratiakin on enää puolueiden demokratiaa. Kansalaisten asioilla ei juurikaan ole väliä.

    Suomen ja sen kansalaisten etua ajavaa politiikkaa yleensäkin on ikävä, niin valitettavan oikeassa on arviosi: ”Aikaisemmasta poiketen nuorten ammattipoliitikkojen henkilökohtaiset edut eivät enää ole yhtenevät Suomen ja suomalaisten enemmistön etujen kanssa. Poliitikon ei enää tarvitse huolehtia siitä, että hänellä on Suomessa poliittinen ura tai muunlainen ura myös tulevaisuudessa. Riittää kun on pinnalla riittävän kauan kyetäkseen ponnahtamaan johonkin lokoisaan eurovirkaan.”

    Ja ne, joiden ”kyvyt” eivät EUhun asti riitä jäävät lokoisiin, mutta pienipalkkaisempiin kotimaisiin virkoihin. Niitä voi sitten ottaa useampia niin eivät nuo broilereiden palkkaerot pääse liiaksi kasvamaan.

    http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2013/05/ovatko-puolueet-ja-poliitikot.html

    Vaan kun kaikki lainsäädäntövalta on käytännössä, ja uuden UKKn pelossa keskitetty erottamattomalle pääministerille mitäs teet?

  2. saako vieraskynätä?

  3. Jari S permalink

    Hyvin kuvattu, varsinkin tuo julkisen sektorin osuus.
    Toinen seikka mikä vaikuttaa tilanteeseen on pohjoismaiden media, jonka toimituskunta näyttäisi olevan jokseenkin totaalisesti vasemmiston hallinnassa. Lisäksi yliopistot joissa näyttäisi olevan vasemmistolaista ajattelua ja aatteellista ohjausta varsinkin yhteiskuntaan liittyvillä linjoilla.

    • En pitäisi esimerkiksi suomalaista mediaa nyt niin vasemmistovoittoisena. Yliopistoissakin löytyy henkilökunnasta vaikka mitä. Toisaalta on aihetta erottaa varsinaiset vasemmistolaiset teemat esimerkiksi liberaaleista tai utilitaristisista teemoista. Itse olen enemmän utilitaristi, minkä vuoksi pidän esimerkiksi köyhyyttä ja työttömyyttä huonoina asioina vaikka talouspoliittinen ajatteluni on suomalaisessa kentässä hyvinkin oikeistolaista.

      Asian hahmottamisen tekee hankalaksi muun muassa moniin terveydenhoitoon tai sosiaalipolitiikkaan nykyisin niin voimakkaasti integroituneet kaupalliset kytkökset. Esimerkiksi moni alun perin vasemmistolainen asia vaikkapa maahanmuuttoon liittyen on nykyisellään tiukkaan bisnestä ja kovimmat lobbarit elinkeinoelämän puolelta. Terveydenhoitosektorihan taas on loistava esimerkki siitä kuinka elinkeinoelämän tiukalla lobbauksella ollaan vähitellen tultu tilanteeseen, jossa veronmaksajat kustantavat erittäin tuottaisaa bisnestä.

      Usein totuus onkin näissä kuvioissa tarua ihmeellisempää.

Trackbacks & Pingbacks

  1. Poliitikkojen uran kiinnostavin osuus alkaa vasta Brysselissä – omasta maasta ei väliä | Tyhmyri's Blog

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: