Skip to content

Eläkkeet, kestävyysvaje ja Himanen – miksi kukaan ei näe norsua huoneessa?

huhtikuu 16, 2013

Yle uutisoi äskettäin, että ensimmäisen kerran Suomen eläkejärjestelmän historiassa kerätyt eläkemaksut eivät riitä eläkkeiden maksuun (juttu täällä). Samaan aikaan muun muassa muotifilosofi Himanen puhuu Suomea uhkaavasta kestävyysvajeesta ja hallitus puuhastelee työurien pidentämisen kanssa. Lähes kaikki tuo pienimuotoinen puuhastelu on sitä, että keskelle olohuonetta majoittunut norsu pakottaa kiertämään itsensä huoneen päästä toiseen kulkemiseksi. Tuo norsu taas on seurausta aivan perusjuttuihin kuuluvista taloudellisista mekanismeista ja markkinoiden toiminnasta, mutta sitä ei tietenkään voi nähdä koska euromaat ovat ottaneet markkinoista niskalenkin (juttu täällä).

Ensimmäinen tuohon norsuun liittyvä seikka on se, että mikäli taloudessa menee huonosti, työttömyys on kovaa ja tuotto-odotukset (ja todelliset tuotot) alhaisia, niin kukaan ei saa luvattuja eläkkeitä. Tämä on aivan yksinkertainen kirjanpidollinen tosiasia.

Toisin sanoen mitä suurempi osa väestöstä ei ole töissä, niin sitä vaikeammaksi eläkkeiden maksu ja yleinen julkisten palveluiden tarjoaminen tulee. Tästä kaikki lienevät samaa mieltä. Se mistä ilmeisesti on erimielisyyttä ovat ongelmien syyt. Todellinen syy on olohuoneessa oleva norsu.

Yritän hahmotella tuon norsun. Ensimmäiseksi meidän pitää katsoa talouskasvun ja työttömyyden välistä suhdetta. Seuraavassa kuvassa ovat sekä työttömyyden että talouskasvun käppyrät.

Himanen0

Aina kun talouskasvu tipahtaa, niin työttömyys kasvaa. Itse asiassa pienikin talouskasvun tipahtaminen on tarkoittanut nopeaa työttömyyden kasvua aina ennen tätä viimeisintä notkahdusta, joka alkoi vuonna 2008. Virallinen selitys on tietenkin se, että nyt Suomen talouspolitiikka on hoidettu niin ilmiömäisen hyvin, että työttömyys ei ole kasvanut.

Työttömyys on joka tapauksessa kasvanut ja ollut epämiellyttävän korkealla 1990-luvun kriisistä alkaen. En ymmärrä miten nykyiset työttömyysprosentit muka kuvaavat onnistunutta talouspolitiikkaa. Aikoinaan puhuttiin kansallisesta hätätilasta kun työttömyys oli pienempi kuin nyt.

Ehkä suuret joutilaiden, työikäisten ihmisten laumat ovat se uusi normaali. Tuosta uudesta normaalista mitä ilmeisimmin osa hallituspuolueista ammentaa kannatuksensa. Nuo joutilaiden ihmisten laumat ovat kuitenkin varma tae sille, että eläkerahat eivät riitä ja sosiaaliturvan rahoittamiseksi tarvitaan jatkuvaa julkisen sektorin velkaantumista.

Väite hyvin hoidetusta Suomen talouspolitiikasta on tietenkin puhdasta roskaa. Työttömyysastetta paljon todellisempi ja realistisempi mittari onkin työssä käyvien osuus väestöstä.

Himanen1

Kuten kuvasta näkyy, niin työssä käyvien osuus väestöstä ei koskaan ole noussut samalle tasolle kuin ennen 1990-luvun kriisiä. Ennen euron käyttöönottoa nousu oli aika nopeaa, mutta taittui euron myötä kiihtyen jälleen suomalaisen velkakuplan ja ylikuumenemisen aikana – silti kuitenkin selvästi jääden selvästi 1980-luvun hyvistä vuosista. Itse asiassa työllisten määrä on suhteessa pienempi nyt kuin 1970-luvun suurena työttömyyskriisinä pidettyinä vuosina eikä työttömyyskään ole prosentuaalisesti paljoa pienempi.

Mikäli verrataan työllisten määrän muutosta sekä taloussuhdanteita, niin kuva muuttuu entistä mielenkiintoisemmaksi.

Himanen2

Kuvasta selvästi näkyy, että kun nominaalinen kansantuote tipahtaa, niin työllisten osuus väestöstä pienenee. Mitä rajumpi talouden tipahtaminen, niin sitä rajumpi työllisten osuuden tipahtaminen. Aikaisempi hirvittävä 1990-luvun katastrofi pakotti Suomen devalvaatioon ja markan kellutukseen, minkä jälkeen työllisten määrä lähti kasvuun peesaten talouskasvua. Nyt 2008 alkaneen kriisin talouspudotus on ollut rajumpi kuin työllisten osuuden tipahtaminen, mikä on seurausta voimakkaasta eläköitymisestä.

Mikäli talouspolitiikka olisi kokonaisuudessaan mielekästä, niin ennustetun eläköitymisvauhdin pitäisi nopeasti johtaa täystyöllisyyteen ja kauan mainostettuun, suorastaan karjuvaan työvoimapulaan. Näin ei kuitenkaan ole.

Jos Suomen olisi mahdollista devalvoida tai muuten harrastaa itsenäistä ekspansiivista rahapolitiikkaa, niin riittävän voimakkailla operaatiolla nykyinen pysähtynyt ja rapautuva tilanne olisi käännettäviksi edes nimelliseksi talouskasvuksi. Noin 5% nominaalinen vuosikasvu olisi mitä riittävin.

Tuon nominaalisen talouskasvun yhteydessä julkisen sektorin säästötoimenpiteet onnistuisivat suhteellisen kivuttomasti, sillä työllistymismahdollisuudet helpottaisivat siirtymistä erilaisilta tukijärjestelmiltä palkkatyöhön.

Nominaalisesti kasvavassa taloudessa riittäisi työmarkkinoiden rakenteellisiksi uudistuksiksi yksinkertaisesti jäädyttää monet menot ennalleen ja luopua indeksikorjauksista. Inflaatio ja paikoillaan junnaavat sosiaaliedut hoitaisivat työvoiman tarjontaongelman, sillä työnteon houkuttelevuus paranisi ja etujen houkuttelevuus pienenisi. Sen monimutkaisempaa temppua ei tarvittaisi työn tarjonnan lisäämiseksi.

Työn kysynnän lisääminen on haastavampi ongelma. Käytännössä tuo ongelma ratkeaisi vakaasti kasvavassa taloudessa lähes itsestään. Yhä useampaa työtä kannattaisi teettää. Työnantajien kannattaisi positiivisten tuotto-odotusten ja positiivisten inflaatio-odotusten vallitessa ottaa jopa riskejä työntekijöitä palkatessaan.

Työvoiman tarjonnan lisääntyminen ja työvoiman kysynnän kasvu tuottaisivat tilanteen, jossa muun muassa eläkemenoja maksavia työllisiä olisi enemmän. Ainakaan työttömyydestä aiheutuvia kustannuksia ei tarvitsisi enää maksaa.

Nyt olemme tunnistaneet sen olohuoneessa olevan norsun. Kyseessä on talouspolitiikka, erityisesti rahapolitiikkaa, jonka väärästä hoitamisesta johtuen kansantalouteemme on kohdistunut huomattavia kysyntäshokkeja. Koska norsun tunnistaminen edellyttäisi sen myöntämistä, että eläkejärjestelmämme ei kestä nollakasvua ja deflatorisia paineita, ei ole myöskään mahdollista harkita todellisia, vaikuttavia toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi.

Käytännössä elvyttävät rahapoliittiset toimenpiteet, jenkkiläisittäin QE, yhdistettynä sopiviin työn tarjontaa lisääviin päätöksiin ja työn tarjoamisen helpottamiseen olisivatkin tehokkain keino huolehtia eläkerahojemme ja sosiaaliturvamme rahoituksen riittävyydestä.

Ja katso, kestävyysvaje olisi ratkaistu tai ainakin ratkaisevasti helpotettu.

Nykyinen työurien pidentämiseen kohdistuva puuhailu ja visioiden maalailu ei kosketa sitä todellista ongelmaa eli riittämätöntä kokonaiskysyntää, mikä näkyy myös riittämättömänä työn kysyntänä. Norsua väistellään eikä sitä suostuta näkemään vaikka tuo jättimäinen eläin tekee kaikesta paljon hankalampaa.

Kokonaiskysynnän heikkous eli huoneessa oleva norsu on päässyt sisään siksi, että EKP:n harrastama rahapolitiikka on Suomelle sopimatonta. Rahapolitiikan kuristava vaikutus näkyy muun muassa siinä, että jo vuoden verran ennustettu talouden nousu antaa odottaa itseään työttömyyden kasvaessa (Ylen juttu täällä) – mikä taas tarkoittaa entistä suurempia vaikeuksia eläkkeiden maksamisessa ja sosiaaliturvan rahoittamisessa.

Nykyisellä politiikalla saamme varautua supistuvaan talouteen, sosiaaliturvan leikkauksiin ja eläkkeiden leikkauksiin. Irlanti ja Portugali näyttävät meille mallia.

Tästä kaikesta saamme kiittää Euroalueen rahapolitiikkaa.

Mainokset

From → Uncategorized

2 kommenttia
  1. Pekka permalink

    http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2013/04/19/schauble-ekpn-pitaisi-vahentaa-likviditeettia/20135751/12
    http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2013/04/19/weidmann-ekp-ei-laske-ohjauskorkoaan/20135761/12

    Jotenkin vain tuli tämä hieno blogikirjoitus mieleen näitä uutisia lukiessa. Nyt pitäisi löytää sellainen kaveri, joka uskaltaisi ottaa euron hajottamisen saksalaisten kanssa puheeksi.

    Krugman sanoaa asian hyvin:
    http://krugman.blogs.nytimes.com/2013/04/15/europe-in-brief/
    ”Tim Duy asks, when can we all admit that the euro is a failure? The answer, of course, is never. Too much history, too many declarations, too much ego is invested in the single currency for those involved ever to admit that maybe they made a mistake. Even if the project ends in total disaster, they will insist that the euro didn’t fail Europe, Europe failed the euro.”

  2. Pekka, haluatko kirjoituksen kommentoitavaksi – rätäise sähköposti mulle, niin lähetän.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: