Skip to content

Euroalueen nykyisellä rahapolitiikalla eivät euromaiden rakenteelliset uudistukset auta pätkääkään

huhtikuu 2, 2013

Jälleen masentava päivä mitä erilaisimmista lähteistä tulevan tiedon osalta. Alustavan tiedon mukaan Euroalueen talous supistui ennustettua enemmän. Lisäksi vaikuttaa siltä, että vanha virsi rakenteellisista uudistuksista on viritetty uudelleen ja entistä suuremmalla tarmolla. Euroalueen talous on kuitenkin jo rapautunut siinä määrin, että rakenteelliset uudistukset ja järjetön grosterity-pelleily eivät kykene enää kuin enintään pahentamaan tilannetta.

Sukeltavan kokonaiskysynnän ja kasvavan työttömyyden tilanteessa työmarkkinauudistukset eivät oikein auta kriisin ratkaisemisessa. Myöskään jo äärimmäisen vahingolliseksi osoittautunut growsterity-politiikka ei todistettavasti lisää kokonaiskysyntää vaan hävittää sitä entisestään. Siitä huolimatta joka tuutista tulee rakenteellista.

Masentavaksi tämän tekee se, että yleisestä poliittisesta keskustelusta sekä kotimaassa että Euroalueella tuntuvat puuttuvan kaikki edes yhtään järjelliset puheenvuorot rahapolitiikasta ja sen vaikutuksesta. Ainoa mitä rahapolitiikasta puhutaan pyörii hintavakauden ympärillä. Tämä samanaikaisesti kun omaisuuserin hinnat ovat lähteneet lähes koko Euroalueella melkoiseen pudotukseen ja työttömyys on räjähtämässä käsiin.

Millään työmarkkinoiden tai vastaavan uudistuksilla ei ole enää mitään mahdollisuuksia saada aikaiseksi käännettä parempaan. Finanssipoliittista elvytysvaraa ei ole ja kokonaiskysyntä sukeltaa.

Ainoa jäljelle jäävä lääke on rajusti elvyttävä rahapolitiikka.

Olemme syöksyssä jo sen verran vatsaakouraisevalla tavalla, että tässä tilanteessa EKP:n koronlasku ei enää auta. Koska Euroalueella on monessa mielessä ja useilla alueilla deflatorinen tilanne, niin koron laskeminen nollaan ei sekään taitaisi auttaa. Kun tuotto-odotukset ja inflaatio-odotukset ovat negatiivisia, niin jopa nollassa oleva nimelliskorko on monille investoinneille liian korkea.

Jäljelle jää vain suora EKP:n tekemä QE-tyyppinen rahapolitiikka. Sitä taas Saksa vastustaa omista sisäpoliittisista syistään, joiden historia on kaukana 1920- ja 1930-luvuilla. Pitää joskus palata tuohon historiaan, sillä se selittää paljon Saksan nykyisestä käyttäytymisestä. Tuo käyttäytyminen on hyvin samankaltaista kun Saksalla tuolloin viime vuosisadalla.

Joka tapauksessa epäilen, että EKP ei tule edes laskemaan korkoa. Puhumattakaan siitä, että elvyttävää rahapolitiikkaa edes harkittaisiin.

Todella masentava päivä sekä makrolukujen että lukemieni muistioiden valossa.

Mainokset

From → Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: