Skip to content

Maan johdolle tulossa henkivartiokaarti – paluu palkkasotilaiden ja yksityistetyn oikeuden aikaan

helmikuu 21, 2013

Työkiireiden joukossa törmäsin oheiseen uutiseen, joka sai minut tyytyväiseksi kyvystäni ennustaa, mutta masentuneeksi siitä, että normaalin veronmaksajan rahoillaan saama vastine tulee vähenemään kiihtyvää vauhtia. Uutisessa kerrotaan aika merkittävästä askeleesta lainvalvonnan yksityistämisessä ja lainkuuliaisuuden merkityksen tietoisessa muuttamisessa. Tuollaiset prosessit ovat maailmalla johtaneet virallisen poliisin muuttumiseen vitsiksi ja maksukyvyn mukaan tarjottavaan turvallisuuteen. Lainvalvonnan yksityistäminen johtaa myös siihen, että lainkuuliaisuuden käsite muuttuu aivan uudeksi. Uutinen täällä.

Ehkä merkittävin piirre tässä uutisessa on kuitenkin sen rooli ajan kuvaajana. Korkein poliittinen johtomme ei ilmeisestikään usko poliisin kykenevän ja/tai olevan halukas suojelemaan hallituksen jäseniä ja korkeita virkamiehiä mahdollisten levottomuuksien ilmetessä. Toinen mielenkiintoinen piirre ilmiössä on se, että muualla maailmalla saatujen kokemusten mukaan yksityistä turvayhtiötä eivät koske ne samat säännöt ja velvoitteet, jotka koskevat poliiseja ja sotilaita.

Saman kansainvälisen kokemuksen mukaan normaalilla poliisilla saattaa olla lain noudattamisesta tai muista ”epäoleellisista” syistä johtuen estoja joidenkin tilanteiden hoitamisessa suojeltavien tahdon mukaisesti. Yksityisten turvafirmojen palkkalistoilla olevilla henkilöillä ei tuollaisia estoja ole. Ainoa mahdollinen yksityisen turvafirman palkkalistoilla olevan työntekijän toimintaa rajoittava tekijä on pelko edesvastuuseen joutumisesta.

Pelko edesvastuuseen joutumisestahan on jo poistettu monilta EU:n toimielimiltä. Esimerkiksi EVM:n työntekijöitä ei voida syyttää kavalluksista tai mistään muustakaan kansallisen lainsäädännön näkökulmasta täysin laittomasta toiminnasta. Ei vaadi kovin suurta mielikuvitusta laajentaa tuota syytesuojaa euroeliittiä suojelevan yksityisen turvayhtiön työntekijöihin.

Syytesuojan laajentamisen jälkeen perinteiset palkkasotilaiden harrastukset eli ylettömän väkivallan käyttö, raiskaukset, ryöstely ja muut rahvaaseen kohdistuvat toimenpiteet olisivat turvallista vapaa-ajan aktiviteettia. Euroopan unionin myötä olemme näköjään palaamassa vanhoihin eurooppalaisiin perinteisiin, jossa korkeinta johtoa suojelevat palkkasotilaat. Noiden palkkasotilaiden rikoksia katsottiin usein läpi sormien. Normaali kansa ja varsinainen armeija usein vihasivat henkivartiokaartin sotilaita, joiden kohtalo oli riippuvaista hallitsijan pysymisestä vallassa.

Eurooppalaisten arvojen ja perinteiden paluu, todellakin.

Mainokset

From → Uncategorized

5 kommenttia
  1. Pakkopulla permalink

    Ison maailman meininkiä täälläkin kohta. Sekopäät pääsevät pamputtamaan ilman huolta seurauksista. Pitänee lähettää eduskuntaan viestiä, että ei tällainen peli vetele.

  2. Pakkopulla permalink

    http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2013/20130007.pdf

    Tässä tosin todetaan, että suojelu koskisi vain turvatoimialuetta, että henkivartijat saisivat tehdä vähän mitä lystää, mutta miksi poliisi\SUPO ei voi tätä tehtävää suorittaa?

    • Mitä ilmeisimmin päätöksentekijät eivät luota joko poliisin/SUPOn
      1) kykyyn heitä suojella, tai
      2) haluun heitä suojella.

      Ensimmäinen kohta on helppo, lisättäisiin vain määrärahoja sen verran kun homman tekeminen edellyttäisi. Tuskin tulisi kalliimmaksi kuin yksityistetty lainvalvonta.

      Toinen vaihtoehto on vakavampi. Luulen, että kyse on enemmän tuosta. Johan on Kreikassa ja Espanjassa esiintynyt poliisin tyytymättömyyttä hallitusta kohtaan. Esimerkki on pelottavaa, minkä vuoksi kannattaakin varautua siihen, että poliisi saattaisi todellakin olla epäluotettava.

      Kyse on tosiaan paluusta vanhoihin eurooppalaisiin arvoihin ja perinteisiin, joissa maata johtava eliitti ei voi kovan paikan tullen luottaa kansan tukeen puhumattakaan normaalista poliisista ja armeijasta. Siksipä tarvitaan palkkasotilaista koottu henkivartiokaarti.

  3. JackRabbit permalink

    Eiköhän kyse ole vain siitä että halutaan VN vartijoille vartijan valtuudet. Nythän on ongelmana se että vain vartioimisliikkeestä ostopalveluna hankittu vartija saa kantaa vartijan välineitä ja hoitaa vartijan tehtävää, mutta tehtävään palkattu VN virkamies on ilman näitä valtuuksia. Eduskunnassa vastaava laki meni läpi aiemmin, ja ainoa ”muutos” aiempaan on että eduskunnan vartijat saavat nyt kantaa samoja voimankäyttövälineitä, käsirautoja, pippurikaasuja yms, kuin mitä vartijat muualla ovat aina saaneet kantaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: