Skip to content

Miksi talouden reaalikasvu hidastuu ja mitä asialle olisi tehtävissä – rakenteelliset uudistukset pelkkää puuhastelua

joulukuu 11, 2012

Eurokriisin ja päivittäisen talouspolitiikan ulkopuolelta on minua yhä enemmän alkanut häiritä mitä ilmeisimmin toteutuva ennuste, jonka mukaan talouden reaalikasvu on hidastumassa tuntuvasti kaikissa teollistuneissa maissa. Pelkoni talouskasvun hidastumisesta on seurausta siitä, että uusi teollinen vallankumous tarvitsisi pitkäjänteistä ja kunnianhimoista työtä uuden kehittämiseksi, ja niistä mekanismeista ja toimintatavoista, jotka ovat selvästi havaittavissa sekä yritysten että hallitusten toiminnassa ja jotka eivät tuollaista pitkäjännitteisyyttä ja kunnianhimoa tue.

Taustalla tälle pohdinnalle on FED:n pääjohtajan Ben Bernanken pitämä puhe, jossa hän varoittaa tulevasta hitaasta talouskasvusta.

Output normally has to increase at about its longer-term trend just to create enough jobs to absorb new entrants to the labor market, and faster-than-trend growth is usually needed to reduce unemployment. So the fact that unemployment has declined in recent years despite economic growth at about 2 percent suggests that the growth rate of potential output must have recently been lower than the roughly 2-1/2 percent rate that appeared to be in place before the crisis

Jotkut ovat tulkinneet puheen tarkoittavan sitä, että Bernanke pitää talouskasvun hitauden syitä rakenteellisina tarkoittaen lähinnä työmarkkinoiden rakennetta ja työvoiman koostumusta. Mielestäni tuo tulkinta on väärä, sillä itse asiassa Bernanke huomioi alhaisen talouskasvun yhdistyneenä parantuvaan työllisyystilanteen kertovan siitä, että tuleva talouskasvu on mitä todennäköisimmin hitaampaa kuin olemme tottuneet. Käsitykseni mukaan Bernanke on kuitenkin väärässä olettaessaan, että talouskasvu palaisi trendille kunhan finanssisektorin ongelmat ovat tulleet ratkaistuiksi. Syynä talouskasvun taustalla olevat lainalaisuudet.

Mistä talouskasvu tulee?

Talouskasvu ei ole mikään itsestäänselvyys, ei ainakaan sellaisena kuin olemme sitä tottuneet ajattelemaan. Reaalinen talouskasvu, mistä tässä postauksessani puhun, tarkoittaa sitä, että taloudessa tuotetaan entistä enemmän tuotteita ja palveluita. Tuon reaalisen talouskasvun perustalla ovat sekä

  • tuotannontekijöiden lisäys, että
  • tuottavuuden lisäys.

On itsestään selvää, että tuotannontekijöiden määrän osalta rajat tulevat jossain vastaan. Lisäksi tuotannontekijöiden hyödyntämisen osalta on muistettava, että tuotannontekijät ovat oikeasti käytössä vasta kun olemme lähellä täystyöllisyyttä. Mikäli Suomessa täystyöllisyyden rajana pidettäisiin kohtuullista 5% työttömyyttä, niin olemme lipumassa siitä yhä kauemmas.

Työllisyyden parantuminen olisikin ensisijainen seikka Suomen talouden kasvun kannalta. Ongelma ei ole työn tarjonnassa vaan työn kysynnässä, minkä jatkuvat YT-neuvottelut osoittavat.

Tuottavuuden kasvun ja talouskasvun välinen suhde asettaa monet julkisuudessa esitetyt lääkkeet outoon valoon. Kaikkiin talousongelmiin patenttiratkaisuna mainostetut rakenteelliset uudistukset ovat käytännössä yhtä tyhjän kanssa mikäli tavoitteena on yhtä suuri talouskasvu kuin mihinkä olemme viimeisten sadan vuoden aikana tottuneet. Syynä tuohon on tuottavuuden ja innovaatioiden luonne, joka ei todellakaan ole mikään työmarkkinauudistuksilla tai vastaavilla ihmelääkkeillä hoidettavissa oleva asia. Talouskasvuun ja erityisesti tuottavuuden kasvuun niillä ei ole kovinkaan mainittavaa vaikutusta. Uudistukset eivät ole tarpeettomia, mutta talouskasvun merkittävään parantamiseen tarvitsemme todellisia innovaatioita, emme rakenteellisia uudistuksia.

Talouskasvu historiallisessa perspektiivissa

Mutta tarkastellaanpa ensiksi talouskasvua hieman historiallisessa perspektiivissä (kuvat ja moni ideoista Robert J. Gordonin artikkelista, joka löytyy täältä).

Talouskasvu1

Kuten kuvasta näkyy, niin reaalinen talouskasvu oli pitkään hyvin vähäistä. Ensimmäinen merkittävä talouskasvun jakso alkoi 1700-luvulla höyrykoneen ja ns. kehruu-jennyn keksimisen myötä. Tuota ajanjaksoa voidaan kutsua ensimmäiseksi teolliseksi vallankumoukseksi ja sen merkittävimmät innovaatiot olivat muun muassa rautatiet ja höyrylaivat. Ensimmäisen teollisen vallankumouksen vaikutukset levisivät käyttöön 1800-luvun loppupuolelle kestäneen ajanjakson kuluessa.

Toinen teollinen vallankumous alkoi noin 1870-luvulla sähköön liittyvien keksintöjen sekä polttomoottorin keksimisen myötä. Samaan ajanjaksoon kuuluvat myös kunnollisen lämmityksen ja vesijohtoverkoston leviäminen. Uskomaton tuottavuutta lisäävä vaikutus oli myös kotitalouskoneilla, jotka vapauttivat naiset kotitöistä ja helpottivat myös muitakin aikaisemmin suunnattoman määrän työtunteja vaatineita tehtäviä. Parantuneen terveyden ja hygienian vaikutusta ei sitäkään pidä aliarvioida, sillä terve ja hyvin ravittu ihminen tekee työnsä tehokkaammin ja saa aikaiseksi parempaa jälkeä kuin sairas.

Kolmas teollinen vallankumous alkoi 1960-luvulla tietokoneiden ja automaation myötä. Tietotekniikan vaikutus oli suurimmillaan 1990-luvun alusta 2000-luvun alkuvuosille. Internet ja erilaiset kuluttamiseen liittyvät vimpaimet kuten älypuhelimet ovat olleet vaikutuksiltaan huomattavasti vähäisempiä tuon ajan jälkeen, sillä kyseessä on ennemminkin joukko uusia tapoja kuluttaa kuin uusia tapoja tehdä tuottavia asioita aikaisempaa tehokkaammin. Tuottavuuden tehostumisen kannalta tietotekniikan tuomat mahdollisuudet oli pääasiassa hyödynnetty 2000-luvun alkuvuosille tultaessa.

Kaiken kaikkiaan teollisille vallankumouksille on olennaista ollut se, että niiden vaikutus tuottavuuteen on kertaluonteinen. Kun purjelaivat korvattiin höyrylaivoilla ei vastaavaa tuotavuuden lisäystä ollut mahdollista saada aikaiseksi kuin kerran samalla teknologialla. Vastaavasti tietotekniikan tuomat automaatiohyödyt ovat olleet saavutettavissa kerran ja puhtaasti numeroiden valossa näyttääkin siltä, että tietotekniikan tehokkuushyödyt oli ulosmitattu vuoteen 2005 mennessä.

Tuottavuuden muutokset yhteydessä noihin teollisiin vallankumouksiin on nähtävissä seuraavasta kuvasta.

Talouskasvu2

Sen jälkeen kun teknologisen innovaation mahdollisuudet on hyödynnetty putoaa hyödyntämisvaiheessa korkealla ollut tuottavuuden kasvu takaisin alhaisemmalle tasolle. Tuo alhaisempi, asteittaisten innovaatioiden mahdollistama tuottavuuden kasvu ei riitä ylläpitämään tuntuvaa talouskasvua. Ajatus reaalitalouden kasvun jatkumisesta pysyvänä trendinä on riippuvaista uusista tuottavuutta lisäävistä teknologisista innovaatioista. Nuo innovaatiot ovat ilmenneet teollisina vallankumouksina ja näkyvät tuottavuuden kasvuprosenteissa.

Reaalitalouden kasvu on hyvin orjallisesti noudatellut ajatusta teollisista vallankumouksista sekä niiden vaikutusten käyttöönotoista. Tällä hetkellä tuottavuuden kasvu on pudonnut aika huomattavasti kaikissa teollistuneissa maissa – myös meillä Suomessa. Kokonaisuudessaan tilanne on se, että reaalisen talouskasvun ja elintasomme huomattavan parantumisen edellytykset luoneiden teollisten vallankumousten eväät on nyt syöty. Jollain tietyllä tekniikalla tai teknologialla saavutettavissa olevat tehokkuushyödyt ovat saavutettavissa vain kerran. Kun tuotantoprosessit on automatisoitu kertaalleen ei automatisoinnilla ole mahdollista saavuttaa vastaavia tuottavuusparannuksia uudelleen.

Merkittävät tuottavuuden ja reaalikasvun sysäykset tulevat aina teknisistä innovaatioista. Sosiaalisilla innovaatioilla on merkittävä roolinsa siinä kuinka tekniikkaa hyödynnetään ja kuinka laajasti ja hyvin teknisten innovaatioiden vaikutukset parantavat ihmisten elämää. Mutta kaikki ihmisten elämään positiivisesti vaikuttaneet muutokset ovat edellyttäneet merkittäviä teknologisia innovaatioita. Palveluita kehittämällä tai sosiaalisia innovaatioita luomalla ei reaalitalous olisi mitenkään kasvanut sitä huimaa ja meidän kaikkein elämää huomattavasti parantanutta tahtia kuin mikä on 1700-luvun lopun jälkeen nähty.

Niin sanottu palveluihin perustuva, jälkiteollinen, teknologiaa vierastava kansantalous ei kykene kasvamaan ja luomaan hyvinvointia kansalaisilleen.

Takaisin kasvutrendille – mutta kuinka?

Ulospääsynä uhkaavasta hitaan talouskasvun tai peräti nollakasvun ja mahdollisen supistumisen tilanteesta olisi panostaminen uuden teollisen vallankumouksen synnyttämiseen. Valitettavasti uuden teollisen vallankumouksen edellyttämät innovaatiot ovat tällä hetkellä vielä vaikeammin syntyviä kuin aikaisemmin. Syynä on sekä julkisen vallan että pörssiyhtiöiden toimintatapaan pesiytynyt näköalattomuus. Tuon näköalattomuuden tiivistävät Garry Kasparov ja Peter Thiel erinomaisesti FT:ssä ilmestyneessä artikkelissaan seuraavasti:

Today when people say “tech” they think of a small cohort of computer-related companies rather than the continuing transformation of every industry that people envisioned back in the 1950s. On the campuses of Google and Apple, high-design bathrooms or espresso bars might look very different from the average non-tech company but their balance sheets show the same vast piles of idle cash you’ll find at Pfizer or Chevron. If we were living in an era of accelerating technological progress, Apple could reinvest its returns in new projects instead of fighting patent battles over old ones while moonlighting as the world’s biggest hedge fund.

Our culture has not caught up with the reality of stagnation. Our institutions are addicted to incrementalism. The only huge leap proposed is a leap backward: to slow down for the environment’s sake. But the only means for humanity to consume fewer resources is through new technology. Governments are biased toward managing and thereby perpetuating problems. The cold war glory days of Nasa and the Defense Advanced Research Projects Agency are long gone. Meanwhile, Wall Street analysts’ quarterly earnings expectations encourage short-term thinking at publicly traded companies.

Olemme tosiaan päätyneet aikaan, jolloin pörssiyhtiöiden johdolla ei ole tarvittavaa motivaatiota todelliseen tuotekehitykseen ja innovaatioiden luomiseen. Lyhyen tähtäimen voitot ajavat pitkän tähtäimen tavoitteiden ohitse. Applella ja monella muulla suuryrityksellä olisi resurssit luoda uusi ”Bell Labs” kehittämään tulevaisuuden teknologioita, mutta motivaatio puuttuu. Yritysten johtajien ja suursijoittajia edustavien henkilöiden kannalta on huomattavasti motivoivampaa ajaa takaa lyhyen tähtäimen tuottoja parempien bonusten ja osinkojen toivossa. Kunnianhimoinen pitkäntähtäimen tavoitteellisuus on riskialtista eikä siksi muodissa.

Julkinen valta on saman taudin uhri. Julkisen vallan, lähinnä valtion, näkemys on muuttunut pitkäjänteisestä tavoitteellisuudesta enintään yhden vaalikauden mittaiseksi. Ilmeisesti ulkoisen vakavasti otettavan vihollisen olemassaolo on oleellinen edellytys valtion kunnianhimoiselle ja pitkäjänteiselle panostukselle teknisten innovaatioiden kehittämiseen. Tämä pätee selvästi sekä USA:ssa, jossa liittovaltion ponnistelu kylmän sodan aikana ei ollut mikään mitätön tekijä kolmannen teollisen vallankumouksen taustalla olevien tietoteknisten innovaatioiden luomisessa, että Suomessa, jossa on tullut tavaksi leikata valtion rahoitusta uusien teollisten innovaatioiden ja keksintöjen tekemisestä pienimmänkin laskusuhdanteen tullessa kohdalle.

Kasparov ja Thiel jatkavat

The most innovative companies of the future will be private ones, which enjoy more freedom than governments or listed companies. They will have be able to invest in technologies too risky for politicians to endorse and too futuristic for venture capitalists to fund.

Minun on myönnettävä, että Kasparovin ja Thielin ajatus innovatiivisesta, uusia asioita keksivästä suorassa yksityisomistuksessa olevasta yrityksestä on minulle erittäin mieluisa – ihan ideologisista syistä. Arvostan omissa nimissään ja omalla riskillään yrittävien ja yritystään johtavien työtä hyvin paljon. Tuolloin yritysjohtajalla on pelissä muutakin kuin pelkät henkilökohtaiset palkkionsa, joista voi sopia kaverin kanssa.

Poliitikon tapauksessa kaukonäköisyys ei taas välttämättä ole ollenkaan hyväksi, äänestäjät arvostavat yleensä enemmän hetkellisiä iloja kuin tulokseltaan epävarmaa pitkäkestoista ponnistelua.

Valitettavasti realistinen puoleni kertoo, että harvassa ovat yksityiset henkilöt ja yksityisessä omistuksessa olevat yritykset, joilla on käytettävissään sellaisia resursseja kuin uuden teollisen vallankumouksen vaatimien innovaatioiden luominen todennäköisesti edellyttää. Tämän vuoksi valtiovallan rooli on väkisin merkittävä.

Valtiovalta voi tuoda pitkäntähtäimen tavoitteellisuuden mukaan toimintaan joko suorilla omilla hankkeillaan tai omistamalla strategisena pitämiään suuryrityksiä. Tietotekniikan vallankumousta edistivät jo mainitut NASA:n ja DARPA:n hankkeet USA:n liittovaltion suorien kehitysohjelmien kautta. Toisaalta taas Japanin ja Etelä-Korean teollisuuden nousu tapahtui valtiovallan suojeluksessa ja osittain suorassa omistuksessa. Valtiovallan panostus kehitystoimintaan tuottaa hedelmää mikäli panostus on vakavaa ja pitkäjänteistä.

Mikäli haluamme talouden kasvavan samaa tahtia kuin viimeisten sadan vuoden aikana on meidän löydettävä keinoja tuottavuuden kasvattamiseksi. Käytännössä tuo tarkoittaa neljännen (ja viidennen ja kuudennen) teollisen vallankumouksen mahdollistavan teknologian kehittämistä. USA:lle sopiva projekti tuon vallankumouksen edellyttämän teknologian kehittämiseksi olisi esimerkiksi tavoite perustaa pysyvä siirtokunta Marsiin sekä hankkeen riittävä ja pitkäaikainen rahoitus.

Suomen tapauksessa resurssimme eivät millään keinolla riitä vastaaviin hankkeisiin, joskin mekin pääsimme Nokian kautta nauttimaan kolmannen teollisen vallankumouksen hedelmistä. Riittävän kunnianhimoinen tavoitteensasetanta ja uuden teknologian kehittäminen on ainoa keino, jolla kykenemme  epäedullisten sääolojen ja pitkien etäisyyksien takana olevana harvaan asuttuna maana ylläpitämään sitä elintasoa, johon olemme tottuneet.

Tilanne edellyttää meiltä pitkäjänteisyyttä ja harkintaa. Onkin syytä siteerata Urho Kekkosta ja hänen yhä relevanttia kysymystään ”Onko maallamme malttia vaurastua?”.

Advertisements

From → Uncategorized

One Comment
  1. Pekka permalink

    Tämä on erittäin ansiokas kirjoitus ja ansaitsisi huolellista kommentointia. Aloitetaan seuraavasta teollisesta vallankumouksesta. Krugman kommentoi aihetta kohtuullisen onnistuneesti:
    http://krugman.blogs.nytimes.com/2012/12/08/rise-of-the-robots/
    Myös herra Brainin kirjoitus on edelleen ajankohtainen:
    http://marshallbrain.com/robotic-nation.htm

    Tämä on teollisen vallankumouksen viimeinen vaihe. Kuinka kauan siihen on, kuka tietää. Odotan sitä kovasti ja pelkään mihin se johtaa. Meiltä kuitenkin loppuu kohta aika. Nykyinen yhteiskuntarakenne mitä ilmeisimmin ehtii hajota, mutta ehkä ei katastrofaalisella tavalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: