Skip to content

Palveluyhteiskunta tarkoittaa pysyvää köyhtymistä – tuotannollinen teollisuus on vaurastumisen avain

marraskuu 8, 2012

Olin jokin aika sitten mukana tilaisuudessa jossa kansakuntamme päättäjät puhuivat pehmeitä jälkiteollisesta yhteiskunnasta ja palveluiden viennistä ja muusta pöhköstä. Kansakunnan kaapin päälle kiivenneiden filosofien, visionäärien ja näkijöiden ohjeiden noudattaminen tarkoittaisi Suomen huomattavaa ja pysyvää köyhtymistä, sillä pienen avoimen talouden varallisuus syntyy tuotannollisen teollisuuden menestyksestä – tai jää syntymättä. Erityisasemassa on vientiteollisuus.

Tällä hetkellä Suomen tilanne näyttää erittäin pelottavalta. Teollinen pohjamme rapautuu kiihtyvää tahtia ja kansakuntamme johto ei näytä edes huomioivan tuon rapautumisen myötä vääjäämättä seuraavaa elintason laskua ja yleistä köyhtymistä. Viimeisimpien vientitilastojen mukaan tavaravientimme on romahtanut katastrofaalisella tavalla samalla kun kotimarkkinat hyytyvät heikkojen tuotto-odotusten ja viennistä leviävän epävarmuuden vuoksi.

Tavaraviennin ja tuonnin osalta kumulatiiviset prosenttimuutokset kertovat tylyä kieltään siitä missä mennään. Ainoa yhtään lohduttava asia on se, että tavaroiden tuonnin hidastuminen vähentää yksityistä velkaantumista.

Mutta takaisin itse asiaan. Vaikka meille kuinka väitetään, että palveluiden vienti tai taivaalta satava manna tulee korvaamaan tavaroiden valmistuksen ja tavaraviennin vähentymisestä johtuvat tulojen menetyksen, tulee tavaratuotannon vähentyminen tarkoittamaan elintason laskua eli köyhtymistä. Katsotaanpas asiaa ihan perusteista.

Myistetaan, että kansantuote NGDP = C + I + G – N + X, missä C on yksityinen kulutus, I on investoinnit, N on tuonti ja X on vienti. Pilkon tuon kaavan vielä edelleen muotoon

NGDP = C + I + G – Ns – Ng + Xs + Xg

missä Ns on palveluiden tuonti, Ng on tavaroiden tuonti, Xs on palveluiden vienti ja Xg on tavaroiden vienti. Pitkän päälle on välttämätöntä, että Xs + Xg > Ns + Ng sillä puhtaaksi velaksi elettäessä tulee raja joskus vastaan – mikäli asian ymmärtäminen tuntuu vaikealta, niin ehkä Kreikka ja Irlanti voisivat herättää ajatuksia. Kaavasta pitäisi Suomeen sovellettuna olla ilmiselvästi huomattavissa seuraavat seikat:

  • Jokainen tavara, jonka valmistusta ei ole kotimaassa ja jota ei osteta tuolta valmistajalta täytyy maksaa viennillä.
  • Jokainen tavara, jonka valmistus kotimaasta loppuu edellyttää sen tuontia.
  • Mikäli vientimme arvo ei pysy edes entisellään, niin emme kykene ostamaan niitä tavaroita ja palveluita, joita elintasomme edellyttää.
  • Viennin arvon lasku tarkoittaa köyhtymistä mikäli kotimainen valmistus ei korvaa väkisin vähenevää tuontia.

Minun on erittäin vaikea ymmärtää miten tällainen kirjanpidollinen yhteys on kadonnut julkisesta keskustelusta ja tavaroiden valmistuksen tilalle tuputetaan palveluita ja innovaatioita. Lisäksi mainostetaan paljon palveluiden ja niiden tarkemmin määrittelemättömien innovaatioiden vientiä. Todellisuudessa tuo palveluiden vienti on vähintäänkin arveluttava vaihtoehto, jonka realistisuus on kyseenalaista.

Ensimmäinen merkittävä palveluiden viennin ongelmallisuuteen liittyvä tekijä on se, että suurta osaa palveluista, asiantuntijapalveluistakaan, ei voi kuljettaa rahtina eli myydä mihin tahansa maailman kolkkaan. Palveluiden viennille on tuossa mielessä suoranaisia fyysisiä rajoituksia, sillä vain harva palvelu soveltuu tehtäväksi ”etätyönä” Suomesta käsin vaikkapa brasilialaiselle asiakkaalle.

Lisäksi kannattaa katsoa kuinka suuret kansainväliset palveluyritykset palveluitaan muualle kauppaavat. Yleensä tuollainen myynti tapahtuu perustamalla kohdemaahan yksikkö, joka tekee osan työstä. Vain osa myytävästä asiantuntijapalvelusta toteutetaan yrityksen kotimaassa ja mahdolliset rahat tulevatkin ensisijassa voittojen kotiuttamisesta.

Mahdollinen rahaa tuova ja Suomessa työllistävä vaikutus jää laajamittaisessa palveluiden ”viennissä” väkisin tavaroiden viennin vaikutusta vähäisemmäksi.

Toinen merkittävä palveluiden vientiin liittyvä ongelmallinen piirre on se, että palveluiden tuotantoa ei ole tehostettavissa samalla tavoin kuin tavaroiden tuotantoa. Yksittäinen ihminen kykenee vaikkapa asiantuntijatehtävässä tekemään vain tietyn määrän tulosta tietyssä ajassa. Tuollaisen vientikelpoisen asiantuntijatyön tuottavuus ei ole kasvanut samalla tavoin dramaattisesti kuin tavaroiden valmistuksen tuottavuus.

Ohjelmistosuunnittelijan tai arkkitehdin työn tuottavuutta ei voida lisätä samalla tavoin tuntuvasti kuin voidaan lisätä vaikkapa paperia tai koneen osia valmistavan tehtaan tuottavuutta. Ohjelmistosuunnittelijan työn tuntituottavuus ja sitä kautta myös se maksimi rahamäärä, jonka voi saada ohjelmistosuunnittelijan työn myynnistä palveluna, on rajattu. Toista on mikäli ohjelma voidaan myydä erillisenä tuotteena tai koneeseen sulautettuna.

Toisin sanoen mahdollisuudet kasvattaa Xs:n rahallista arvoa ovat vähäisemmät kuin mahdollisuudet kasvattaa Xg:n rahallista arvoa. Lisäksi tuotannollisessa teollisuudessa tarvittavan työvoiman vaatimukset ovat tuotannon rahalliseen arvoon nähden selkeästi vähäisemmät kuin vaikkapa insinööritoimiston myymissä palveluissa. Hyviä insinöörejä, joiden työ on kilpailukykyistä maailmanmarkkinoilla, on paljon pienempi osuus väestöstä kuin teknikkoja ja muita ammattilaisia, jotka kykenevät valmistamaan hyvän insinöörin suunnittelemia tuotteita.

Jokainen voi hyuikseen laskea kuinka monta arkkitehdin työtuntia, olkoon vaikka huimat 500 euroa tunti, pitää kyetä myymään siihen, että saadaan täytettyä yhden paperitehtaan sulkemisen aiheuttama monttu vuosittaisissa vientituloissa.  Ei kovinkaan helpolla onnistu, sillä riittävän hyviä arkkitehtejä tai suunnitteluinsinöörejä ei oikein ole tarpeeksi suurta määrää. Mahdollisuudet kasvattaa Xs:n arvoa samaa vauhtia kuin Xg nyt supistuu ei käytännössä ole.

Kaiken kaikkiaan on harhaista puhua siitä, että olisimme siirtymässä johonkin jälkiteolliseen yhteiskuntaan, jossa korkea elintaso olisi ylläpidettävissä ilman tehokasta tavaratuotantoa ja vientiteollisuutta. Tuontimme N on kuitenkin suurimmalta osaltaan tavaroita ja ne täytyy maksaa jollain keinolla. Mikäli maksamme ne palveluilla, niin kykenemme ostamaan paljon vähemmän tavaraa kuin siinä tapauksessa, että maksaisimme tuotavat tuotteet tehokkaasti toimivan vientiteollisuuden tuotteilla.

Kun kahvikeskustelussa kerroin asiaa koskevan huoleni, niin minulla esiteltiin Iso-Britannia (UK) esimerkkinä maasta, joka on kyennyt korvaamaan teollisen pohjansa rapautumisen palveluiden viennillä. Tuo väite on kuitenkin vain osatotuus, sillä UK:n massiivinen finanssisektori ei yksinään ole kyennyt paikkaamaan 1980-luvulla alkanutta ja yhä kiihtyvällä vauhdilla edennyttä teollisen pohjan rapautumista. Finanssisektorin osuus ei ole edes ratkaiseva, sillä numeroihin katsomalla Pohjanmeren öljy on ollut hyvin merkittävässä roolissa pelastamassa brittien kansantaloutta suistumasta köyhtymisen kuiluun. Nyt kun Pohjanmeren öljyesiintymät ovat ehtymässä, niin UK tulee olemaan tuntuvissa vaikeuksissa kauppataseensa kanssa.

Toisena esimerkkinä palveluiden viennistä minulle mainittiin Sveitsi. Anteeksi kuinka? Sveitsi on henkeä kohden laskettuna maailman teollistunein ja vientivetoisin valtio, joinain vuosina ainoastaan Japani ohittaa Sveitsin henkeä kohden laskettuna. Myös tavallisesti mainittu Singapore on itse asiassa henkeä kohden laskettuna maailman viiden eniten teollistuneen ja vientivetoisen kansantalouden joukossa.

Tuotannollisen teollisuuden työpaikkojen katoaminen Suomesta on pelottavaa juuri siksi, että olemme äärimmäisen riippuvaisia erilaisten tavaroiden ja raaka-aineiden tuonnista. Tuon lisäksi meillä ei ole Pohjanmeren öljyesiintymiä tai massiivista ulkomaisia asiakkaita palvelevaa finanssisektoria. Mikäli kotimainen tuotannollinen vientiteollisuus pienenee tätä vauhtia, niin monelta suomalaiselta hymy hyytyy kun rahaa uuden Bemarin ostoon, ulkomaanmatkaan tai kiinassa valmistettuun älykännykkään ei yksinkertaisesti ole. On yksinkertainen fakta, että jos X pienenee, niin myös N:n on pienennyttävä samaa tahtia tai kohtalomme on yhtä ilahduttava kuin Kreikalla.

Tuotannollisen teollisuuden katoaminen, juhlapuheiden mukainen siirtyminen jälkiteolliseen yhteiskuntaan, Innovaatio-Suomeen, tarkoittaa puhtaiden kirjanpidollisten faktojen valossa tuntuvaa köyhtymistä. Muun väittäminen on joko seurausta ymmärryksen puutteesta tai puhtaasta valehtelusta.

Perinteisesti Suomi on vastaavassa tilanteessa devalvoinut. Nyt se ei valitettavasti ole mahdollista eurojäsenyytemme vuoksi.

Palveluyhteiskunnassa ehkä voisimme elää, mutta huomattavasti köyhempinä kuin nyt.

Valinta siitä, että haluammeko menettää tuotannollisen teollisuutemme ja köyhtyä vai muutammeko kehityksen suuntaa, on omamme.

Edit: Ennen kuin saan paljon valituksia siitä, että ei arkkitehdin työn hinta yleensä ole niin korkea kuin esimerkissäni, niin todettakoon, että tusksin on. Mutta vaikka olisikin, niin vaikea olisi saada tehtaan lopettamista korvaavat tulot kasaan arkkitehdin työtä myymällä.

Mainokset

From → Uncategorized

3 kommenttia
  1. Pekka permalink

    Nähdäkseni Suomen on jossain vaiheessa käytännössä pakko devalvoida. Tämä vaatii tietenkin omaan valuuttaan palaamista. Perustelen tätä muutamalla seikalla.
    1. Suomen teollisuus on suurelta osin luoteeltaa sellaista, että sitä on ajettava. Ei voida lopetaa hetkeksi ja jatkaa siitä mihin jäätiin.
    2. Alat ovat sellasia, että pitäisi EU:n suuria tukitoimia epätodenäköisenä.
    3. Meillä on kilpailijamaita, jotka voivat operoida omalla valuutalla.

    En myöskään usko että voisimme elää palvelusektorin turvin. En edes usko että pystyisimme pitämään 500 tunnilta tienaavia arkkitehtejä täällä johtuen tuloverotuksen luonteesta.

    Ei yksinkertaisesti ole enää muuta vaihtoehtoa kuin devalvoida. Perikatoa en katso vaihtoehdoksi.

  2. Jari S permalink

    Poliitikot tuntuvat elevän omissa maailmoissaan jossa valtion rahat tulevat automaattisesti vuosittain. Hallituksessa kenenkään ei tarvitse tehdä mitään sen eteen.

    Paremmin olisi mennyt jos meillä ei olisi ollut eduskuntaa ja hallitusta sekä presidenttiä viimeiseen 14-vuoteen. Eivät ole saaneet aikaiseksi mitään hyvää.
    Olen kanssa ihmetellyt mistä noita idioottimaisia ajatuksia oikein tulee että teollisuuden vienti muka voitaisiin korvata joillakin epämääräisillä palveluilla. Varmaankin sellaisilta jotka eivät ole koskaan työskennelleet teknisissä tehtävissä.

  3. Keijo K. permalink

    Ehkä ainoa toimiva vaihtoehto teolliselle tuotannolle on teosten, ohjelmistojen, pantenttien ja muiden tekijän oikeuksilla suojattujen aineettomien hyödykeiden tuottaminen. Toki tuossakin tapauksessa teoksia/ohjelmistoja/pantetti-lisenssejä myyvän yritysen kotipaikkan tulee olla Suomi. Eli mikään Microsoftin haarakonttori ei aja samaa asiaa. No ei noita Rovioitakaan Suomeen taida niin montaa mahtua (ei riitä osaavat työntekijät) että sillä voisi korvata alas ajettavat paperikoneet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: