Skip to content

Missä ovat eurojäsenyyden edut talouslukuina?

lokakuu 28, 2012

Parin viime vuoden eurokeskustelussa on ainakin Suomen näkökulmasta ollut yksi kummallisuus ylitse muiden. Eurojäsenyyden vastustajat, minä mukaan luettuna, ovat hyvin usein esitelleet lukuja, skenaarioita ja kaivaneet erilaisten laskentamallien avulla perusteita euron vahingollisuudelle.

Euron ja Suomen eurojäsenyyden puolustaminen on toisaalta edennyt kevyistä heitoista kuten ”me tienataan tällä” ja ”on vain yksi luku joka tulee muistaa” ytimissä olon puolusteluun ja eurooppalaisen solidaarisuuden korostamiseen. Eurojäsenyyden puolustamisen virallinen linja on entistä selvemmin se, että epäonnistunutta politiikkaa kyetään korjaamaan syventämällä juuri tuota samaa politiikkaa. Yhtymäkohdat edesmenneeseen Neuvostoliittoon, jossa kommunismin epäonnistumista pyrittiin paikkaamaan lisäämällä kommunismia, ovat aika ilmeisiä.

Historiaan ja valtio-oppiin perehtyneille ilmiö ei ole uusi. On hallituksille, olivat ne sitten itsevaltaisia, uskonnollisia, oligarkkisia tai demokraattisesti valittua, tyypillistä, että hallitukset jatkavat tuhoisan, omien etujensa vastaisen politiikan ajamista huolimatta selvistä todisteista nykylinjan tuhoisuudesta  ja reaalisten vaihtoehtojen olemassaolosta. Ilmiötä on erinomaisesti kuvannut Barbara W. Tuchman kirjassaan The March of Folly: From Troy to Vietnam.

Joka tapauksessa on hämmästyttävää, että euron ja solidaarisuuden ja tulevan liittovaltion puolustajat eivät ole lukuja esitelleet. Mikäli euro todella olisi suuri menestys Suomelle ja suomalaisille, niin olettaisin olevan suhteellisen helppoa kaivaa esille todisteet kovina taloudellisina lukuina. Lukuja ei kuitenkaan näy. Ilman lukuja ja laskelmia perustelut euron ihanuudelle vaikuttavat tyhjältä ideologialta tai tietoisilta valheilta.

Nyt olisikin euron puolustajilla erinomainen paikka hiljentää vastustajat kovilla taloudellisilla argumenteilla. Pelkkä ideologinen perustelu ilman lukuja viittaa juuri tuohon ilmiöön, josta B. W. Tuchman käyttää termiä ”The March of Folly”.

Osoittaisi valtiomiesmäisyyttä ja johtajuutta joko tuoda esiin ne eittämättömät perustelut ja muut absoluuttiset faktat – tai ryhtyä korjaaviin toimenpitisiin ennen kuin Suomi-laiva uppoaa euron näkerrettyä reikiä taloudellisen vesirajan alapuolelle. Teollisten työpaikkojen kato on sen verran hurjaa, että toimenpiteillä ja ratkaisuilla on jo kiire.

Valtiomiestekoja odotellessa ne luvutkin olisivat kiva juttu.

Mainokset

From → Uncategorized

One Comment
  1. Jari S permalink

    Olisihan noita kiva nähdä vaikka hesarissa. Jos maassamme olisi laadukasta journalismia niin ne olisivat jo tehty ja esitetty maamme päälehdessä. Kyseessä on kuitenkin kohtuullisen merkittävästi kansakuntaamme vaikuttavat seikat.

    Mutta taitavat moiset laskut olla liian liian vaikeita toimittajakunnalle.
    Poliittisesti taitavat olla vieläkin vaikeampia, siksi lieneekin parempi että sellaisia ei julkaista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: