Skip to content

Suomen valtion velkaantuminen rajua verrattuna Ruotsiin – selitys yhdellä kuvalla

syyskuu 4, 2012

Suomen valtio velkaantuu huimaa vauhtia, mikä on kieltämättä hyvin huolestuttavaa. Viimeisimmässä valtion budjettiarvioissa lainalla katetaan pelottavan suuri osa valtion kuluista. Useissa yhteyksissä on keskusteltu velkaantumisen syistä ja keinoiksi on ehdotettu sekä rajuja julkisen sektorin menojen leikkauksia että keynesiläistä velkaelvytystä. Molemmat reseptit ohittavat velkaantumisen todellisen syyn ja lisäksi ne tarjoavat lääkettä, joka on itsessään potilaalle vaarallinen.

Suomen valtion rajua velkaantumista selitettäessä on ensimmäiseksi mietittävä mistä valtion tulot muodostuvat. Valtion tulot ovat verotuloja, jotka käytännössä syntyvät taloudellisen aktiviteetin pohjalta. Mikäli talous pyörii ja raha kiertää, niin valtio saa verotuloja. Vastaavasti jos NGDP niiaa, niin verotulot tipahtavat ja valtio alkaa velkaantua.

Kuten Lars E. O. Svensson on tutkimuksessaan kirjoittanut (asiaa koskeva postaukseni täällä), niin omalla rahapolitiikalla pieni avoin talous kykenee potkaisemaan taloutensa käyntiin. Lisäksi kannattaa muistaa, että nominaalisen kansantuotteen määrä on täysin yksiselitteisesti keskuspankin määriteltävissä, mikä on suoraa seurausta kaavasta MV = PQ, missä M on rahan määrä, V on sen kiertonopeus, P on tuotteista ja palveluista maksetut hinnat ja Q on myytyjen tuotteiden ja palveluiden määrä.

Toisin sanoen nominaalisen kansantuotteen niiaaminen on keskuspankin estettävissä. Tuolta pohjalta voimmekin sitten selittää Suomen ja Ruotsin valtioiden velkaantumiskehitysten välisen hurjan eron yhdellä kuvalla:

Kuten kuvasta näkyy, niin molempien maiden julkisen sektorin kulutus on pysynyt suurin piirtein vakiotrendillä koko Suomen eurojäsenyyden ajan. Velkaantumisen eroa ei siis ole mahdollista selittää sillä, että Suomessa julkinen sektori olisi innostunut kasvamaan huomattavasti hurjempaa vaihtia kuin Ruotsin julkinen sektori. Julkisen sektorin kasvuvauhti ei selitä eroa.

Mutta se mikä selittää eron on NGDP:n muutokset. Kummankin maan talous niiasi aika ikävästi 2008/2009. Suomen niiasi syvemmälle koska meillä ei ollut omaa rahapolitiikkaa, jolla tilannetta kompensoida. Lisäksi Suomen talous ei ole vieläkään toipunut kriisistä vastaavasti kun Ruotsin talous on lähes palannut ennen kriisiä olleelle trendille.

Mitä suurempi on julkisen sektorin kasvutrendin ja NGDP:n kasvutrendin välinen ero kuvassa, niin sitä nopeampaa on velkaantuminen. Suomen taloudessa ero on pysynyt vuoden 2009 jälkeen käytännössä vakiona kun Ruotsissa se on selkeästi pienentynyt pahimmista ajoista. Kiitos oman valuutan ja oman rahapolitiikan.

Suomen kaltaiselle pienelle avoimelle taloudelle jäsenyys Euroalueessa on ollut vahingollista jo vuoden 2008 kriisistä toipumista ajatellen.  Rahapoliittisia keinoja NGDP:n tipahtamisen pysäyttämiseksi ja NGDP:n palauttamiseksi trendille ei ole ollut käytettävissä, toisin kuin Ruotsilla. Vastaavalla tavoin meiltä puuttuvat sekä rahapoliittisen elvytyksen että toimivan keynesiläisen elvytyksen välineet oman valuutan ja keskuspankin puuttuessa.

Myöskään rajut julkisen sektorin leikkaukset eivät ole toimiva ratkaisu, sillä sen enempää Portugali kuin Irlantikaan eivät ole päässeet takaisin kasvutrendille rajuista leikkauksista huolimatta. Molemmat ovat itse asiassa ajautuneet entistä kauemmas trendiltä. Suomen, Ruotsin, Irlannin ja Portugalin NGDP:t indeksoituina kuvassa (en jaksanut piirtää trendejä, mutta ne ovat helposti nähtävillä kuvasta).

Toisin sanoen oman valuutan, oman keskuspankin ja oman rahapolitiikan puuttuminen on pienelle avoimelle kansantaloudelle vallan vaarallista.

En äkkiseltään keksi mitä oman rahapolitiikan puuttumisen vahinkoja kompensoivia hyötyjä eurojäsenyydestä on tullut Suomelle, Irlannille ja Portugalille. No, edes Suomelle koituneet hyödyt olisi mukava nähdä asiallisesti selvitettynä.

Haittoja ei tarvitse edes pahemmin etsiä, ne ovat liian ilmeisiä. Kuten tässä tapauksessa nähtävänä oleva eurojäsenyyden vaikutus valtion velkaantumisen kiihtymiseen.

Edit: Kannattaa lukaista Toimi Kankaanniemen kirjoitus täältä. Kuten Kankaanniemi kirjoittaa, niin Suomen pitäisi tehdä tilanteesta tiukka taloudellisiin faktoihin perustuva analyysi sekä toimia sen mukaisesti – ei epärealistisen ideologian sokeuttaman ajattelun perusteella vaan tiukan realpolitik-harkinnan mukaisesti oman maan etuja ajaen.

Mainokset

From → Uncategorized

4 kommenttia
  1. HesseH permalink

    En ihan ymmärrä miksi pitäisi tujoittaa nominaalisia arvoja. Ihmisiä kiinnostaa kuinka paljon tavaroita ja palveluita ne voi ostaa, joten reaali GDP on relevantti mittari. Oma rahapolitiikka mahdollistaisi oman inflaation tason valinnan, mutta mitä hyötyä tästä olisi. Itse asiassa oma rahapolitiikka taitaa olla vaarallisempaa kuin, että ollaan EKP:n vahvassa ohjauksessa…

    • Kaikki velkakriisit ovat aina nominaalisia kriisejä. Jos velka on otettu vaikkapa dollareina se myös pitää maksaa dollareina. Sen vuoksi nominaaliset arvot ovat ne millä kaupat tehdään ja velat maksetaan.

      EKP:n jälkiltä moni Euroalueen maa on käytännössä velkadeflaatiossa. Se ei ole hyvää rahapolitiikkaa.

      • HesseH permalink

        Velkakriisi = ihmisillä ei ole riittävästi hyödykkeitä, jotta se voisi maksaa velkojalleen lupaamansa hyödykkeet.

        Toki hyödykkeiden arvoa voidaan kasvattaa kiihdyttämällä inflaatiota ja täten kunnioittaa sopimusten nominaali-arvoa, mutta tämä tehdään velkojan kustannuksella, koska velkoja saa vähemmän hyödykkeitä mitä hän sopimuksen teko hetkellä on ajatellut. Toki, velkojat ovat fiksuja ja ottavat tämän huomioon sopimuksen teko hetkellä ja vaativat korkeampaa korkoa (kustannusta) korvaamaan inflaatiosta johtuvaa tappiota, joten ei inflaatio varsinaisesti ole mikään ratkaisu pitkässä jouksussa, koska korkokustannukset nousevat… puhumattakaan yleisen hintatason noususta.

        Pelkkä IS-LM mallin tarkastelu ei riitä vaan pitää ottaa huomioon myös AS-AD malli (tai siis ainakin näin aluksi)…

        Joten edelleen kysyn, mitä väliä on nominaalisella tasolla kun ihmisiä kiinnostaa tavarat ja palvelut.

      • Nominaalisen kansantuotteen romahdus on syynä valtioiden velkakriiseihin. Syynä se, että verotulot romahtavat, mikä pakottaa lainatarpeen nousuun. Kaikki sitoumukset ovat nominaalisia.

        Mikäli katsot dataa mitä velkakriiseistä löytyy, niin ensin tulee nominaalinen pudotus. Nominaalista pudotusta seura reaalitalouden kriisi, ei toisin päin.

        Kaikki normaalit sitoumukset tosiaan tuppaavat olemaan nominaalisia. En tiedä, että palkkoja tai lainoja tai muita rahallisia vastuista olisi määritelty esimerkiksi siten, että lainaan rahasumman, jonka osalta takaisin maksettavan summan suuruus olisi mitoitettu lainanottajan rahankäyttökohteen mukaan. Mikäli lainarahalla ostetun karjalauman arvo pienenee deflaatiokehityksen myötä, niin eipä velkoja tuota karjalaumaa velanmaksuksi huoli.

        Edit: Vielä tähän. Monet hinnoista ovat aika jäykkiä tipahtamaan ja lisäksi ihmisen kognitiiviset piirteet tukevat sitä ajatusta, että ihmiset ottavat esimerkiksi reaalipalkkojensa laskun mieluummin inflaation kuin nominaalisten leikkausten kautta. Eli kyllä nominaalisilla arvoilla on merkitystä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: