Skip to content

Velka oli ennen rahaa – kuka kuvittelikaan oppikirjojen kuvaavan rahan ja velan historiaa oikein

elokuu 30, 2012

Törmäsin Mitchel A. Innes nimisen kaverin noin sata vuotta sitten kirjoittamiin artikkeleihin rahasta ja sen käytöstä. Hänen juttunsa ”What is Money?” ja ”The Credit Theory of Money” ilmestyivät Banking Law Journalissa toukokuun 1913 ja tammikuun 1914 numeroissa.

Ensimmäisestä artikkelista mielenkiintoinen lainaus:

One of the popular fallacies in connection with commerce is that in modern days a money-saving device has been introduced called credit and that, before this device was known, all, purchases were paid for in cash, in other words in coins. A careful investigation shows that the precise reverse is true. In olden days coins played a far smaller part in commerce than they do to-day. Indeed so small was the quantity of coins, that they did not even suffice for the needs of the Royal household and estates which regularly used tokens of various kinds for the purpose of making small payments. So unimportant indeed was the coinage that sometimes Kings did not hesitate to call it all in for re-minting and re-issue and still commerce went on just the same. The modern practice of selling coins to the public seems to have been quite unknown in old days. The metal was bought by the Mint and the coins were issued by the King in payment of the expenses of the Government, largely I gather from contemporary documents, for the payment of the King’s soldiers.

Innes oli tekemissään selvityksissä todennut, että useiden keskiaikaisten valtioiden liikkeellä olevan rahan määrä oli itse asiassa niin vähäinen, että sillä ei olisi kyennyt hoitamaan pientäkään osaa jokapäiväisestä kaupankäynnistä. Varsinaista rahaa käytettiinkin lähinnä vain erikoistapauksissa kuten sota-aikana armeijan kulujen maksamiseen – jolloin valtio tarvitsi omaa rahapainoa.

That is to say that the theory that a sale is the exchange of a commodity for a definite weight of a universally acceptable metal will not bear investigation, and we must seek for another explanation of the nature of a sale and purchase and of the nature of money, which undoubtedly is the thing for which the commodities are exchange.

Muitakin mielenkiintoisia kohtia Innesin kirjoituksesta löytyy:

The value of a credit depends not on the existence of any gold or silver or other property behind it, but solely on the ”solvency” of the debtor, and that depends solely on whether, when the debt becomes due, he in his turn has sufficient credits on others to set off against his debts. If the debtor neither possesses nor can acquire credits which can be offset against his debts, then the possession of those debts is of no value to the creditors who own them. It is by selling, I repeat, and by selling alone—whether it be by the sale of property or the sale of the use of our talents or of our land—that we acquire the credits by which we liberate ourselves from debt, and it is by his selling power that a prudent banker estimates his client’s value as a debtor.

Normaalitilanteissa maksuvälineinä käytettiin velkasitoumuksia. Varsinaista rahaa liikkui toreilla hyvin vähän koska kauppaa käytiin velaksi. Lisäksi maanviljelijä saattoi maksaa oman markkinoilla syntyneen velkansa niillä velkasitoumuksilla, joita hän oli saanut myydessään satonsa. Käytännössä kolikoiden merkitys oli kaupankäynnissä lähes olematon koska niitä oli aivan liian vähän.

Kolikoita tai todella uskottavan tahon velkasitoumuksia tarvittiin lähinnä silloin kun käytiin kauppaa ulkomaille tai jostain muusta syystä luottamus kauppakumppaniin oli vähäistä. Normaalitilassa talous pyöri käytännössä täysin ilman, että kolikot siirtyivät omistajalta toiselle. Tuotteet oli kyllä hinnoiteltu rahassa, mutta maksuvälineinä käytettiin velkasitoumuksia – joko itse annettuja tai joltakulta toiselta saatuja.

Suuri osa veroista maksettiin tavarana tai joltakulta toiselta saaduilla velkasitoumuksilla. Koska tavara oli hinnoiteltu rahassa, niin verojen maksuksi usein sopi vilja, kotieläimet, polttopuu, työsuoritus tai lähes mikä tahansa tai niiden yhdistelmät. Valtio, käytännössä kuningas, yleensä löysi käyttöä kaikelle mahdolliselle, joten verojen maksu vaikkapa hevosenkengillä oli aivan sopiva ratkaisu. jos valtio ei juuri tuolloin tarvinnut hevosenkenkiä, niin ne saattoi myydä eteenpäin.

Innesin kirjoitukset avaavat erittäin mielenkiintoisen näkökulman kaupan ja rahan historiaan. Mitä ilmeisimmin luottoon ja velkaan sekä maksusitoumuksiin perustuva talous toimi vallan mainiosti ennen kuin mitään kulta- tai hopeakolikkoja pyöri ihmisten taskuissa. Normaali talouskirjojen rahaa koskevan historian esittely ei toisin sanoen taida pitää kutiaan.

Lopuksi lainaan Innesin teesejä rahaan ja kaupankäyntiin liittyen. Nuo teesit historiallisine todisteineen saavat kultakantaa koskevat haihattelut vaikuttamaan vieläkin hullummilta kuin ne yksinään modernin taloustieteen valossa ovat. Nyt sitten ne Innesin teesit:

There is no such thing as a medium of exchange.

A sale and purchase is the exchange of a commodity for a credit.

Credit and credit alone is money.

The monetary unit is an abstract standard for the measurement of credit and debt. It is liable to fluctuation and only remains stable if the law of the equation of credits and debts is observed.

A credit cancels a debt; this is the primitive law of commerce. By sale a credit is acquired, by purchase a debt is created. Purchases, therefore, are paid for by sales.

The object of commerce is the acquisition of credits.

A banker is one who centralises the debts of mankind and cancels them against one another. Banks are the clearing houses of commerce.

A coin is an instrument of credit or token of indebtedness; identical in its nature with a tally or with any other form of money, by whomsoever issued.

The issue of money is not an exclusive privilege of government, but merely one of its functions, as a great buyer of services and commodities. Money in one form or another is, in fact, issued by banks, merchants, etc.

The depreciation of money in the middle ages was not due to the arbitrary debase­ment of the weight and fineness of the coins. On the contrary, the government of the middle ages struggled against this depreciation which was due to wars, pestilences and famines – in short to excessive indebtedness.

Until modern days, there never was any fixed relationship between the monetary unit and the coinage.

The precious metals are not a standard of value.

The value of credit does not depend on the existence of gold behind it, but on the solvency of the debtor.

Debts due at a certain moment can only be off-set against credits which become available at that moment.

Government money is redeemed by taxation.

The government stamp on a piece of gold changes the character of the gold from that of a mere commodity to that of a token of indebtedness.

The redemption of paper money in gold coin is not redemption at all, but merely the exchange of one form of obligation for another of an identical nature.

The ”reserves of lawful money” in the banks have no more importance than any other bank asset.

Laws of legal tender promote panics.

The governments of the world have conspired together to make a corner in gold and hold it up at an excessive price.

The nominal value of the dollar coin exceeds the market value of the gold of which it is made. Coins can only remain in circulation for any length of time if their nominal value exceeds their intrinsic value.

The issue of coins in exchange for gold at a fixed and excessive price, without pro­viding taxes for their redemption, causes an inflation of government money, and thus causes an excessive floating debt and a depreciation of government money.

Large reserves of ”lawful money” in the banks are evidence of an inflation of the government currency.

The inflation of government money induces a still greater inflation of credit throughout the country, and a consequent general depreciation of money.

The depreciation of money is the cause of rising prices.

Innesin jutut ovat erinomaisen kiinnostavaa luettavaa. Hhistoriallisiin tosiasioihin perustuvia joskin hieman epätavallisia näkemyksiä rahasta. Suosittelen.

Edit: Lopuksi pakollinen eurojäsenyyskoukku. Itse asiassa Innesin artikkelit kertovat siitä, että esimerkiksi virallisen rahan vaihtaminen toiseen ei ole suinkaan niin vaikea temppu kuin sen esitetään olevan. Raha vaihtuisi helposti vaikkapa markkaan, mutta velkojen arvottaminen olisi se haasteellisempi temppu. Vastaavaa on kuitenkin historian kuluessa tehty useinkin, joten sekään ei ole mikään ylivoimainen juttu.

Edit2: Itse asiassa juuri tuo velkojan ja velallisen välisen luottamuksen puute on huomattava osa meneillään olevaa eurokriisiä. EKP on kiristänyt vaatimuksiaan liikepankeilta saatavista vakuuksista, liikepankit eivät luota toisiinsa velkojen maksajina, pankit eivät luota yrityksiin eivätkä monessa kriisimaassa kotitalouksiin. Kukaan ei luota kriisiin joutuneisiin valtioihin. Liikkeellä olevan rahan määrää pitäisi lisätä niin paljon, että velalliset kykenisivät maksamaan velkansa ja raha alkaisi poltella pankkien tileillä, jolloin lainaaminen olisi järkevämpää kuin tileillä makuuttaminen.

Mainokset

From → Uncategorized

Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: