Skip to content

Ei ”rahan” luomiseen pankkeja tarvita – onnistuu se muiltakin

elokuu 16, 2012

Yksi nykyisessä rahakeskustelussa esille tuleva ajatus on, että liikepankit luovat rahaa tyhjästä. No, paljon on kiinni siitä miten raha määritellään, mutta käytännössä on niin että pankkien ja jopa varjopankkisektorin ulkopuolella syntyy ja tuhoutuu jatkuvasti suuria määriä ”rahaa” tai rahan kaltaisesti käyttäytyviä papereita. Varsinaista rahaa keskuspankki taas todellakin luo tyhjästä, mutta kyllä niitä maksuvälineinä käytettäviä papereita syntyy ja katoaa lennosta koko ajan.

Olkoon firma A, joka myy tehtaan firmalle B hintaan 100 miljoonaa euroa. B ei maksa tehdasta heti vaan lupaa maksaa tehtaan kerralla kolmen vuoden päästä ja maksaa tuolloin 125 miljoonaa euroa firmalle A. Koska firma A pitää B:n liiketoimintaa riskiltään kohtuullisena ja yksittäinen kauppa ei ole A:lle ratkaiseva, niin A hyväksyy maksuksi B:n velkakirjan. Nyt A:lla on siis hallussaan B:n velkakirja, jota vastaan B lupaa maksaa 125 miljoonaa euroa kolmen vuoden päästä velkakirjan allekirjoituspäivästä.

Mutta vain kuukauden kuluttua A toteaa tarvitsevansa enemmän käteistä kun oli arvioinut. Etsiskeltyään aikansa A löytää kolmannen firman C, jolla taas on kassassaan sopivaa käyttöä etsivää käteistä. Aikansa neuvoteltuaan C suostuu ostamaan B:n velkakirjan A:lta ja maksaa tuosta velkakirjasta 101 miljoonaa euroa. Tämän tempun seurauksena A on luonut yhden miljoonan käteistä ”tyhjästä” ilman pankkien osallistumista koko operaatioon ja lopputuloksena A:lla ei ole enää saatavia B:ltä vaan B:n velkoja on C.

Firma C taas on tehnyt kauppaa D:n kanssa. Osana maksujaan D:lle C tarjoaa hallussaan olevaa firma B:n velkakirjaa. Tilannetta harkittuaan D päättelee, että jostain syystä B:n bisnes ei menekään arvioidulla tavalla, minkä seurauksena B ei todennäköisesti mitenkään pysty maksamaan tuota velkaansa kokonaisuudessaan. Tämän vuoksi D toteaa, että velkakirjan arvo ei vastaa sitä hintaa, minkä C siitä maksoi. Harkinnan jälkeen D on valmis hyväksymään B:n velkakirjan 96 miljoonan arvosta ja päättää olevansa tyytyväinen jos B maksaa vaikkapa 100 miljoonaa ja varautuu neuvottelemaan asiasta B:n kanssa. Nyt jos B pystyykin vastaamaan sitoumuksistaan täysimääräisinä, niin D saa mukavan 29 miljoonan voiton ”tyhjästä”.

Kun D hyväksyy B:n velkakirjan C:ltä arvioimaansa 96 miljoonan hintaan, niin C:n näkökulmasta rahaa ”katoaa” 5 miljoonaa euroa.

Prosessissa rahaa syntyi ”tyhjästä” ensin firmalle A 1 miljoona, minkä jälkeen C menetti rahaa 6 miljoonaa ja lopputuloksena D teki huiman 29 miljoonan voiton. Mutta jos B joutuikin todellisiin vaikeuksiin eikä konkurssipesästä kyetty maksamaan oikein mitään, niin D menetti tuon 96 miljoonaa.

Okei, myönnän, että esimerkki on rajusti yksinkertaistettu ja mielikuvituksellinen, mutta sen tehtävä onkin vain havainnollistaa prosessia ja sitä kuinka yritysten välisessä kaupassa rahaa tai sen kaltaisesti käyttäytyvää omaisuutta syntyy ja tuhoutuu koko ajan. Suurien ja kannattavien firmojen velkakirjat tms ovat varsin näppärästi rahan kaltaisella tavalla käyttäytyviä papereita. Niitä katoaa ja syntyy koko ajan ja niillä käydyn kaupan tuloksena rahaa ”syntyy tyhjästä” tai ”katoaa” ilman, että varsinaiset pankit välttämättä osallistuvat koko prosessiin.

Yritysten taseisiin ilmestyy rahaa ja sieltä katoaa rahaa ihan normaalien liiketoimien tuloksena. Money for nothing.

Eikä tarvita edes niin sanotun varjopankkisektorin osallistumista. Pelkkää normaalia kaupankäyntiä, jossa hyväksytään maksuksi paljon muutakin kuin ”oikeaa” rahaa.

Tämän paperikaupan ikäviin piirteisiin kuuluu se, että jos talous ajautuu nominaaliseen pudotukseen kuten Euroalue nyt, niin odotukset siitä kuinka moni kykenee velkansa maksamaan alkavat tippua. Kun nuo odotukset kirjataan papereita hallussaan pitävien yritysten kirjanpitoon, niin yhä useampi yritys muuttuu arveluttavaksi: esimerkin yritys A olisi ollut todellisissa vaikeuksissa mikäli markkinat olisivat odottaneet B:n kykenevän maksamaan enintään 50 miljoonaa.

Pahimmassa tapauksessa talous lipsahtaa deflaatioon, jolloin yritysten on entistä vaikeampaa selvitä sitoumuksistaan koska sisään tulee entistä vähemmän rahaa samalla kun vanhojen sitoumusten reaaliarvo kasvaa.

Kaiken kaikkiaan tuotto-odotusten tippumisen, inflaatio-odotusten pienenemisen ja laskevan NGDP:n vaikutukset näkyvät myös tätä kautta. Kohta kukaan ei usko kaverin maksukykyyn ja velaksi myyminen tyrehtyy, mikä usein käytännössä tarkoittaa toiminnan lamaantumista – varsinkin kun tuossa tilanteessa myös oikeat pankit tuppaavat lyömään lainahanojaan kiinni kuten nyt on nähty käytännössä kaikissa PIIGS-maissa ja myös pienemmässä määrin Suomessa. Epäluottamus kiihdyttää negatiivista kierrettä ja syventää lamaa.

Kun tällainen negatiivinen kierre käynnistyy, niin keskuspankin pitäisi rahapolitiikalla potkaista talous liikkeelle. Oikean keskuspankkirahan määrää pitäisi lisätä negatiivisen kierteen katkaisemiseksi. Oikean keskuspankkirahan arvo ei ole samalla tavoin riippuvainen markkinoiden oletuksista kuin muut rahan lailla käyttäytyvät paperit. Onneksi fiat-rahan tapauksessa keskuspankki pystyy helposti korjaamaan tilanteen – siis periaatteessa. On sitten aivan toinen juttu onko keskuspankilla kiinnostusta tilanteen korjaamiseksi vai ulottuuko keskuspankin kiinnostus pelkästään siihen, että banaanien hinta berliiniläisessä Lidl-myymälässä ei vuodessa nouse enempää kuin 2%.

Huhuu, EKP, herätys, unohda ne banaanit ja tee mitä keskuspankin pitää tehdä.

Advertisements

From → Uncategorized

Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: