Skip to content

Inflaatiosta ja miksi minä haluan korkeamman inflaation – jokunen hajatelma

kesäkuu 25, 2012

Hyvin usein kun olen keskustellut rahapolitiikasta ja inflaatiosta ihmisten kanssa, niin ensireaktiot ovat kauhistuneita. Inflaatio nähdään jonkinlaisena sielunvihollisen apuvälineenä. Kaikkein hämmentävintä oli asiaa koskevan keskustelun käyminen saksalaisen vieraani kanssa. Hän yksinkertaisesti kieltäytyi näkemästä mitään hyvää inflaatiossa. Ja kaveri on saanut asiallisen talouskoulutuksen, mutta ilmeisesti rahapolitiikkaa on käsitelty saksan parhaimmissa yliopistoissa aikoinaan liian vähän. Tosin myös suomalaiset talouspuolen ihmiset kokevat inflaation samalla tavoin kamalaksi asiaksi vaikka mekanismit inflaation taustalla ovat olleet tunnettuja jo kauan.

Kummallista.

Ehkä merkittävä osa asiaa on siinä, että inflaation luonne unohdetaan helposti. Ehkä sitä ei edes ymmärretä, mikä olisi perin kummallista koska asia on ollut tunnettu jo pitkään. Kannattaa muistaa, että inflaatiota on periaatteessa kahden tyyppistä (yksinkertaistan jälleen rajusti):

  1. Tarjontainflaatio.
  2. Kysyntäinflaatio.

Näiden syntymekanismit ovat aika erilaiset ja merkitys taloudelle toinen. Kokonaisuudessaan noista toinen eli kysyntäinflaatio on huomattavassa roolissa pitäessään talouden pyörät pyörimässä. Mielenkiintoista on, että suurin osa ihmisistä näkee pelkästään tarjontainflaation ymmärtämättä, että kyseessä on vain toinen ja itse asiassa hankalammin vaikutettava tyyppi inflaatiota, sillä useissa tilanteissa tarjontapuolen shokkeihin ei kyetä vaikuttamaan millään talouspoliittisella tempulla ilman vahingollisia sivuvaikutuksia. Tarjontapuolen shokit tuppaavat olemaan sellaisia, että niiden aiheuttama inflaatio ei ole estettävissä mikäli taloutta ei haluta tuhota.

Tarjontapuolen shokit ovat tyypiltään mallia Libyan sisällissota, jolloin suuri määrä öljyä jäi saapumatta markkinoille. Jostain hyödykkeestä tuli pulaa. Tuollainen pula johtaa väkisin hintojen nousuun. Kyseessä ei kuitenkaan ole varsinaisesti hinnan nousu siinä mielessä kuin ihmiset sen yleensä ymmärtävät. Kyseessä on se, että myytävän raakaöljyn määrä absoluuttisesti pieneni ja tarvittavan lisätuotannon tuotantokustannukset nyt vain olivat kalliimmat kuin Libyassa (jos tämä menee teknisesti väärin, niin periaate selvinnee). Öljyn ja sen johdannaisten hinnan nousua nyt ei vain voinut välttää mikäli kulutus pysyi entisellään.

Tarjontapuolen shokit voivat olla ostajan ja koko kansantalouden kannalta myös edullisia. Hyvä esimerkki on elektroniikkatuotteet. Valmistusteknologian kehittymisen seurauksena moni tuote on uskomattoman paljon edullisempi nyt kuin aikaisemmin. Tällä hetkellä muutamalla satasella saa tietokoneen, jollainen maksoi monta kertaa enemmän aikaisemmin. Toisin sanoen tarjontapuolen ilmiöt voivat vaikuttaa myös hintoja laskevasti ilman, että sillä on ikäviä vaikutuksia talouteen. Tuollaisilla ilmiöillä on niin sanottuja disinflatorisia vaikutuksia ja ne ovat vaikutuksiltaan pääsääntöisesti positiivisia. Näiden ilmiöiden seurauksena tuotanto tehostuu, voitot kasvavat, tavara on halvempaa ja taloudessa menee paremmin kuin ennen.

Tarjontapuolen ilmiöillä on se ikävä piirre, että sen enempää finanssi- kuin rahapolitiikallakaan ei niihin pysty kovinkaan tehokkaasti vaikuttamaan. Totta kai voi jonkin verran, mutta se vie aikaa ja on hankalaa ja edellyttää monien muiden asioiden tekemistä samaan aikaan. Esimerkiksi riippuvuus raakaöljystä tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä vähenemään juuri siksi, että öljyyn liittyvät negatiiviset tarjontapuolen shokit yhdistettynä kasvavaan kysyntään korottavat öljyn hinnan tarpeeksi korkealle. Mutta niinhän markkinoiden pitääkin toimia. Tarjontapuolen temppujen vaikeutta kuvastaa se, että Saksa sai työmarkkinoidensa tarjontapuolen kuntoon kymmenen vuoden kovalla ponnistelulla – tosin EKP kyllä auttoi asiassa melkoisessa määrin, mikä taas osoittaa että edes tarjontapuolen uudistuksia ei pysty tekemään mielekkäällä tavalla jos keskuspankki ei leiki mukana.

Itse asiassa on niin, että tarjontapuolen inflatorisiin shokkeihin reagoiminen rahapolitiikan keinoin on johdonmukaisesti osoittautunut vahingolliseksi. Loistava esimerkki on EKP:n tekemä rahapolitiikan kiristäminen keväällä 2011.

Kysyntäpuolen ilmiöistä eli lähinnä kokonaiskysynnän kasvusta johtuva inflaatio taas tuppaa olemaan toivottava piirre. Kysynnän kasvu kertoo siitä, että taloudessa pyörii mukavasti rahaa ja toimijat ovat halukkaita käyttämään rahansa. Suomeksi tuo, että kysyntä nostaa hintoja eli rahaa pyörii mukavasti ja toimijat ovat halukkaita käyttämän rahansa kertoo siitä, että yrityksillä ja kotitalouksilla menee mukavasti ja halukkuutta investointeihin ja kulutukseen on. Päin vastoin kuin moni kuvittelee, kysynnän kasvusta johtuva inflaatio kertoo siitä, että taloudessa menee hyvin.

Kokonaiskysynnän kasvusta seuraavaa inflaatiota esiintyy vain siinä tapauksessa, että kysyntä ylittää tarjonnan. Koko kansantaloutta tarkasteltaessa tuo käytännössä poikkeuksetta tarkoittaa sitä, että työllisyys on hyvä, ehkä jopa lähellä täystyöllisyyttä, ja ihmisillä menee hyvin ja käytettävissä on rahaa. Lisäksi uskotaan tulevan tuotto- ja tulotason olevan vähintään saman kuin nykyisen, minkä vuoksi toimijat ovat valmiita investoimaan ja kuluttamaan.

Korkea työllisyys tarkoittaa sitä, että hyvästä työvoimasta alkaa olla pulaa, jolloin yritykset ovat valmiita maksamaan vähän parempaa palkkaa. Palkkojen nousu tarkoittaa kotitalouksien lisääntyvää ostovoimaa ja lisääntyvää kulutusta. Totta kai työn kysynnästä johtuva työn hinnan nousu siirtyy tuotteiden hintoihin mikäli tuottavuus ei kasva vastaavassa määrin, mutta kokonaiskysynnän kasvu pitää huolen siitä, että menekkiä riittää. Toisin sanoen korkea työllisyys tarkoittaa lisääntyvää ostovoimaa ja korkeampaa kokonaiskysyntää, mikä aiheuttaa inflaatiota mikäli reaalitalouden tarjontapuoli ei kasva vastaavaa tahtia. Markkinataloudessa tarjonta onneksi tuppaa kasvamaan kysynnän kasvaessa, minkä vuoksi lisääntynyt kokonaiskysyntä vetää myös reaalitalouden kasvuun.

Korkean työllisyyden vallitessa inflaatio on seurausta suuresta työn kysynnästä ja palkkojen noususta. Palkkojen nousu ja korkea työllisyys ovat suurimpia inflaatiota aiheuttavia tekijöitä. On mielestäni käsittämätöntä, että moni vakavasti otettava taloustieteilijä raapii päätään Phillips-käyrän äärellä miettien minkä tasoisella inflaatiolla saadaan parempi työllisyys kun kysymyksen pitäisi kuulua, että kuinka paljon talouteen pitää pumpata rahaa, että saadaan työllisyys ja sitä kautta kokonaiskysyntä kasvamaan. Täystyöllisyyttä lähestyttäessä kysyntä tuppaa kasvamaan, palkat nousemaan ja sen seurauksena myös reaalitalouden tarjonta lisääntymään.

Phillips-käydä pitääkin varsin hyvin kutinsa kysyntäinflaation osalta vaikka kausaliteetti ei ole normaalisti ajateltu. Tarjontapuolen shokit taas saattavat tuottaa korkean inflaation ja korkean työttömyyden yhdistelmän eli stagflaation.

Inflaatio ei kuitenkaan ole ”ilmaista”. Inflaatio tuottaa epätoivottavia ilmiöitä muun muassa säästäjille. Sen vuoksi inflaatiota ei tule päästää liian korkeaksi. Mikä taas on liian korkea taso on jotain, johon en tiedä vastausta. Tässä talouskriisissä on kuitenkin huomionarvoista, että ne maat, joiden inflaation on ollut suhteellisen korkea ovat pärjänneet hyvin, esimerkkeinä Australia, Ruotsi ja Israel. Maat, joiden kohtalona on ollut hyvin alhainen inflaatio tai jopa deflaatio ovat taas pärjänneet todella heikosti.

Tällä hetkellä matavien tuotto- ja inflaatio-odotusten korjaamiseksi Euroalueella ainoa mahdollinen ratkaisu on EKP:n toteuttama rahapoliittinen toiminta. Liikkeellä olevan rahan määrää pitäisi kasvattaa siinä määrin, että taloudella ei olisi supistumisuhkaa puhtaasti nominaalisista syistä. Mikäli EKP olisi agressiivinen, niin ehkä Euroalueen päätetty naurettavan pieni elvytyspaketti riittäisi, yhdessä käytettävissä olevan rahan määrän kasvun kanssa, potkaisemaan kokonaiskysynnän nousuun. Kasvava kokonaiskysyntä tarkoittaisi korkeampaa työllisyyttä, parempia palkkoja, lisääntynyttä ostovoimaa – ja korkeampaa inflaatiota.

Kyllä, minä haluan paremman työllisyyden, enemmän kierrossa olevaa rahaa, kasvavan reaalitalouden. Mikäli sen hinta on korkeampi inflaatio, niin olkoon. Jokin 6-8% inflaatio jopa gdp deflator -mittarilla mitattuna on parempi vaihtoehto kuin nykytilanne, jossa puolet Euroaluetta palaa velkadeflaation liekeissä. Tällä hetkellä koko Euroalueen gdp deflator taitaa muuten huidella pakkasella, eli olemme deflaation puolella.

En näe mitään muuta keinoa kokonaiskysynnän kasvattamiseksi tarvittavalla voimalla ja laajuudella kuin EKP:n setelirahoituksen. Haluan rahan painamista ja kokonaiskysynnän kasvusta seuraavan inflaation.

Advertisements

From → Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: