Skip to content

Suomen pankin tase, Target2 ja mielikuvituksen voima

huhtikuu 26, 2012

Viime aikoina on ollut keskustelua kansallisten keskuspankkien kuten Suomen pankin taseessa näkyvästä Target2-järjestelmästä. Viimeksi MTV3:n uutisissa ja nettisivuilla. Keskustelu on pyörinyt aiheen ympärillä ja onpa jopa näkynyt kommentteja, joiden mukaan mahdolliset keskuspankin tappiot pitäisi maksaa veronmaksajien rahoista. Tietyssä mielessä keskuspankin taseen paikkaaminen tapahtuisi veronmaksajien lompakosta, mutta toisella tavoin kuin yleensä on esitetty. Yleisessä keskustelussa esitetty pohdinta on mielestäni puhdasta roskaa, joka on seurausta joko asiantuntemattomuudesta tai tahallisesta vääristelystä.

Keskuspankki ei voi mennä maksukyvyttömäksi siitä yksinkertaisesta syystä, että rahaa tarvitessaan keskuspankki yksinkertaisesti painaa lisää rahaa. Keskuspankin maksukyvyttömyys on tekninen mahdottomuus. Tämä siis siinä tapauksessa, että keskuspankki hallitsee omaa valuuttaa.

Toisin sanoen Euroalueen mahdollinen ja nykyisen talous- ja rahapolitiikan jatkuessa yhä todennäköisemmältä vaikuttava hajoaminen ei veisi Suomen pankkia maksukyvyttömäksi tapahtui mitä tahansa. Suomen pankki vain painaisi lisää markkoja hoitaakseen velvoitteensa. Veronmaksajien kukkarolla ei suoraan käytäisi kävi miten kävi. Painetut lisämarkat saattaisivat tosin antaa taloudelle inflaatiosykäyksen, mutta suoraa veronmaksajien rahoitusta ei tarvittaisi.

Taseessahan nuo näyttäisivät rumalta. Negatiivinen tase ei ole miellyttävä asia kenellekään pankkiirille ja sen millaista poliittista riemua moisesta on mahdollista kehittää on ollut vallan mainiosti nähtävissä saksalaisesta Target2-aihetta koskevasta keskustelusta, jonka aloittaja Hans-Werner Sinn on jälleen kirjoittanut kaikenlaista. Onpa Saksassa joku professori tehnyt asiasta virallisen kantelunkin.

Sinn vaikutusvaltaisen ifo-instituutin johtajana ja muut Target2-luvuista melua pitäneet ovat poliittisesti suhteellisen merkittäviä hahmoja. Elleivät muuten, niin poliittisen mielipiteen luojina ja asioiden keskusteluun tuojina. Bundesbank ei voi olla huomioimatta moista keskustelua. Realpolitik nyt vain menee siten.

Saksassa Bundesbank ei puhtaasti poliittisista syistä oikein voi näyttää tuntuvia tappioita. Se  näyttäisi rumalta, saattaisi johtaa hallituskriisiin, hävittyihin vaaleihin, keskuspankin työntekijöiden etujen uudelleentarkasteluun, uskottavuuden menetykseen ja kaikkeen muuhun inhottavan. Uskottavuuskeijukaan ei välttämättä enää toisi tilinpäätöksen valmistuttua lahjoja säästäväisille ja velkojien etuja ajaville poliitikoille ja keskuspankkiireille, olisivathan he olleet tuhmia. On sitten aivan toinen asia olisiko keskuspankin tappioilla ja rumalla taseella mitään todellista väliä kansantalouden kannalta.

Mikäli unohdetaan se, että negatiivinen tase näyttäisi vallan rumalta, niin joudumme myöntämään, että esitetyn kaltainen huoli Target2-järjestelmän aiheuttamista riskeistä on roskaa. Totta kai on hyväksi, että keskuspankilla on uskottava positiivinen tase, mutta se ei ole välttämättömyys. Keskuspankit voivat aina halutessaan painaa lisää rahaa. Tuon lisäksi keskuspankki perii korkoa toisille tahoille lainaamastaan rahasta. Nuo korot muodostavat keskuspankin tulot ja mahdollistavat joko voittojen tilittämisen kotimaalleen tai siirtämisen taseeseen. Riittävän ajan kuluessa keskuspankki toisin sanoen voi korjata taseensa omilla tuotoillaan. Ja aikaahan riittää koska keskuspankki ei voi mennä konkurssiin.

On todennäköistä, että keskuspankki lakkaisi maksamasta kotivaltiolleen osinkoja jos tase lipsahtaisi negatiiviseksi. Tuotot käytettäisiin taseen korjaamiseen. Mutta mitään varsinaista pääomittamista ei tarvittaisi. Toisin sanoen veronmaksajien kukkarolla ei käytäisi ellei tuottojen käyttämistä taseen korjaamiseen ja rahan painamisen mahdollisia vaikutuksia inflaatioon haluta sellaisiksi tulkita.

Advertisements

From → Uncategorized

3 kommenttia
  1. Erinomaista että pidät blogia! Tämä meneekin heti suosikkeihin.

  2. noone permalink

    Onhan tuossa selvä riski, jos Euroalue alkaa hajoamaan.
    Suomen Pankilla on saatavia EKP:n kautta PIIGS-mailta tuo n. 67 Mrd€, mutta Suomen Pankilla on myös vastattavaa liikepankeille päin tuo sama 67 Mrd€
    .
    Jos Euro-alueen PIIGS-maat päättäisivät yhtäkkiä perustaa vaikka South-Euro-alueen ja jättää velkansa maksamatta tai puolittaa ne, niin Suomen Pankki ottaisi tappiona esim. 45 Mrd€.

    Liikepankit jotka Suomen Pankkiin ovat varoja tallettaneet, tuskin suostuisivat siihen että saavat rahansa takaisin esim. 300 vuoden kuluessa. Suomen Pankki toki jos olisi itsenäinen, eli myös Suomi irtoaisi Euro-alueesta tai Euro-alue hajoaisi kokonaan, voisi painaa uusia F-markkoja tuon 40 Mrd€:n verran ja maksaa velkansa liikepankeille, mutta se tarkottaisi välttämättä sitä että F-markka välittömästi devalvoituisi sen verran mitä muut katsoo että Suomen budjetin verran tehtiin tyhjää bittirahaa hetkessä. Suomalaiset ja Suomi köyhtyisivät käytännössä 45 Mrd€:n verran jos rahamarkkinat toimisivat suurinpiirtein järkevästi.

  3. noone,

    Olen vastannut tuohon toisessa ketjussa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: