Skip to content

Onko lamaan tyytyminen tietoinen valinta?

huhtikuu 21, 2012

Yleensä olemme kaikki tottuneet ajattelemaan, tai ainakin minä olen tottunut ajattelemaan niin, että tavoitteena on taloudellinen kasvu ja hyvinvoinnin lisääntyminen. Mutta entäpä jos niin ei ole?

Steve Randy Waldman esittää omassa blogissaan hyvin, hyvin häiritsevän pohdinnan siitä, että lama saattaakin olla tietoinen valinta. Pelottava ajatus, joka ansaitsee harkintaa sekä hieman pohdintaa kotimaisesta vinkkelistä. Lainaan Waldmanin ajatuksia sekä kommentoin niitä jonkin verran suomalaisesta näkökulmasta.

Waldman toteaa aivan oikein, että USA:n, Euroopan ja Japanin talouspolitiikat ovat nykyisin vinossa siihen suuntaan, että kaikki mahdollinen tehdään velkojien suojelemiseksi. Katsokaa miten uskomattomalla nopeudella Euroopan unionin hallitseva luokka ja hallitukset ryntäsivät pelastamaan typeriä lainoja antaneita pankkeja ja sijoittajia. Mikään taho ei Euroopassa aja rahapolitiikkaa tai finanssipolitiikkaa, joka mahdollistaisi kasvun. Kaikki julkiset päätökset tähtäävät siihen, että velkojien ostovoima ei heikkene. Kaikki muu on toissijaista.

Toissijaista on Espanjan kammottava nuorisotyöttömyys, toissijaista on Kreikan talouden romahtaminen, toissijaista on tuotannollisen teollisuuden katoaminen, toissijaisia ovat monet muut asiat. Säästäjien ostovoimaa ei saa heikentää. Nollainflaatio tai jopa deflaatio sekä lamassa matava talous ovat mieleisempi vaihtoehto kuin pieninkin riski siitä, että inflaatio voisi syödä tileillä tyhjänpanttina makaavien rahojen ostovoimaa tai sitten heikentää sijoitusten eli saamisten eli myönnettyjen velkojen reaalista arvoa.

Pitkälti tämä on seurausta siitä, että meidän läntiset demokratiamme ovat oikeastaan plutokraattisia demokratioita. Poliittinen vaikutusvalta on, kaikista puheista huolimatta, todellisuudessa aika merkittävästi yhteydessä varallisuuteen ja tulotasoon. Kohtuullisen hyvin menestyvälle, keski-ikäiselle tai sen jo ylittäneelle, kansalaiselle saavutettu elintaso on vallan riittävä. Totta kai hän haluaisi olla rikkaampi, mutta nykyinen tulotaso riittää aika hyvin, kiitos kysymästä.

Tämän varsin varakkaan ja jo hieman ikääntyneen luokan intressit käyvät erinomaisesti yhteen todella rikkaiden kanssa. Tämä siitä huolimatta, että todella rikkaiden tulotaso saattaa kasvaa dramaattisesti lamasta huolimatta. Niin kauan kuin kohtuumenestynyt kansalaisemme ei koe elintasonsa heikkenevän, hän pelkää kaikkia riskejä, kaikkia muutoksia, jotka saattaisivat saada aikaan taloudellista kasvua.

Talouden kasvua voitaisiin ensisijaisesti saada aikaan rahapolitiikan keinoin ja toissijaisesti finanssipolitiikan keinoin. Keinot moiseen ovat erinomaisen hyvin tiedossa. Sekä markkinamonetaristit että keynesiläiset mitä suurimmalla todennäköisyydellä saisivat kasvun käyntiin. Itse asiassa temppuja kasvun käynnistämiseksi saattaa olla useita. Mutta nuo keinot pakottaisivat hyväksymään epävakaan hintatason ja jatkuvan muutoksen. Siksi nykytilanne, jossa ei ole kasvua eikä muutosta on houkuttelevampi. Inflaation ja taloudellisen muutoksen vaihtoehto on monelle suorastaan kauhistuttava.

Katsotaanpa asiaa Suomen näkökulmasta. Kotimaiseen kenttään verrattuna.

Unohdetaan ajatus siitä, että hallituksemme haluaisi saada aikaan kasvua. Se ei halua, sillä teot eivät moiseen viittaa. Syitä siihen, että meidän nykyistä hallitustamme eivät näytä talouden huonot tunnusmerkit pahemmin hetkauttavan voidaan miettiä muun muassa yhden merkittävän poliittisen realiteetin, kannattajakunnan, perusteella.

Ajatellaan vaikkapa päähallituspuolueen, kokoomuksen, kannattajakuntaa. Ollessani opiskelija piirsi Kari Suomalainen kokoomuksen tukevaksi papiksi, jolla oli kypärä päässä. Koti, kirkko ja isänmaa. Leimautuminen liittyi vielä ylempiin toimihenkilöihin ja yrittäjiin. Mutta noista ajoista on jo tultu kauas. Se kokoomus, jonka aatemailma itseeni aikoinaan vetosi on kadonnut jonnekin kauas broileripoliitikkojen ja virkamiesmäisyyden taakse.

Yhä suurempi osa päähallituspuolueen äänestäjistä on valtion ja kuntien menestyviä, korkeammassa asemassa olevia viranhaltijoita. Perinteisesti korkeat viranhaltijat eivät ole pahemmin kärsineet lamasta. Muistellaanpa vaikkapa edellistä pahaa lamaa 1990-luvulla. Taisi turvallisin työpaikka olla johtavassa asemassa valtion hallinnossa tai johtavassa asemassa kuntasektorilla. Päähallituspuolueen virkamiesvetoisuus on kasvanut siihen mittakaavaan, että luulen suurimman puolueen asemaan riittävän viranhaltijoiden ja muutaman sukuperinteen vuoksi kokoomusta äänestävän äänten.

Viranhaltijoille lama on iloinen asia. Palkka pysyy samana ja hinnat pysyvät samoina, todennäköisesti monien omaisuuserien hinnat jopa laskevat. Lama on hyvä aika ostaa omaisuutta jos omat tulot ovat vakaat.

Myös toiselle potentiaaliselle ja vielä lobbauskykyisemmälle joukolle, eli todella rikkaille, lama on iloinen asia. Kuten USA:n osalta on käynyt, niin kovatuloisten tulot ovat nousseet vaikka talous mataa lamassa. Heille lama ja deflaatio ovat aidosti iloinen asia. Lisäksi tuolla porukalla on tuntuvaa lobbausvoimaa, kannattaa esimerkiksi kiinnittää huomiota siihen kuinka eurooppa-ministerimme Alexander Stubb kehuu Wahlroossin kirjaa. Jokaisen kannattaa lukea kirja ja muodostaa mielipiteensä itse.

Ainakin minun on vaikea suhtautua mihinkään mitä Stubb demokratiasta ja tasa-arvosta sanoo ilman kieron ja kyynisen hymyn nousemista huulilleni. Tämä koskee siis lausuntoja, joissa hän puolustaa demokratiaa ja tasa-arvoa.

Yhteenvetona näyttää siltä, että monille kokoomuksen kannattajille ja taustalla toimiville vaikuttajille lama on iloinen asia. Ainakin jonkun aikaa. Viranhaltijoille se on iloinen asia niin kauan kuin palkka juoksee. Se, että onko julkisen sektorin palveluksessa olevien järkevää äänestää kokoomusta ja toivoa laman jatkuvan on sitten ihan toinen juttu, josta ehkä myöhemmin.

Itse olen suorastaan kauhuissani ajatuksesta, jonka mukaan laman jatkuminen olisi tietoinen päätös. Vaikka minun pitäisi kuulua tuohon varttuneempaan, kohtuullisen menestyneeseen väestönosaan, jolle lama on iloinen asia, niin taloushistoriaa tuntevana olen kauhuissani ajatuksesta, jonka mukaan nykytilanne on se mitä halutaan. Korkea nuorisotyöttömyys ja joidenkin yhteiskuntien taloudellinen rapautuminen, mitkä ovat tämän laman seurauksia, ovat vastaavissa tilanteissa yleensä johtaneet yhteiskunnallisiin levottomuuksiin ja varallisuuden uudelleenjakoon. Usein väkivaltaisesti.

Mieluummin haluaisin talouskasvun siihen liittyvine epävarmuuksineen kuin varmuuden siitä, että järjestelmä ajautuu kestämättömään tilanteeseen.

Talouskasvun käynnistämisen keinot ja niiden vaatimat poliittiset päätökset ovat myös asioita, joihin palaan jollain aikataululla.

Mainokset

From → Uncategorized

Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: