Skip to content

Halla-ahon persut ja kannatus – paikka kunnon pelille

Suhtauduin Halla-ahoon melkoisella varauksella aikaisemmin. Varauksellisuuteni hänen mielipiteidensä suhteen ei ole täysin kadonnut, mutta käsitykseni hänen poliittisista kyvyistään on parantunut huimasti. Yllättävää kyllä myös Halla-ahon lakoninen puhetapa yhdistettynä fyysiseen vähäeleisyyteen ja sarkastiseen huumoriin toimivat tässä tilanteessa hänen edukseen. Myös ulkoisen habituksen tutkijamaisuus (hintelä, kaljuuntuva mies, joka näyttää viettäneen lähes koko aikuisikänsä kirjastossa tai tutkijankammiossa) on yllättäen suorastaan etu. Halla-aho näyttää asiantuntijalta, joka on kaivettu tutkijankammiosta selittämään vanhan ortodoksisen uskonnollisen puheen vaikutusta Venäjän nykypolitiikkaan.

Tällä viikolla on kuitenkin ollut kaksi tapahtumaa, joiden perusteella Halla-ahon johtamat persut eivät kokonaisuudessaan ole sellainen luuseripurukka kuin äkkiseltään tuli mieleen. Ensinnäkin kriisiviestintää on hoidettu suorastaan hyvin. Kuka siitä persuissa onkaan vastuussa, niin hatunnoston arvoinen suoritus.

Toisekseen persujen poliittinen retoriikka on selvästi muuttunut. Muutos on minusta tässä tilanteessa järkevä ja todennäköisesti toimii heidän edukseen seuraavissa vaaleissa. Tuo muutos oli selvästi nähtävissä Laura Huhtasaaren pitämässä puheenvuorossa (pääministerin antaman selvityksen yhteydessä maanantaina 19.6.2017). Puheenvuoroa ovat monet pitäneet suorastaan törkeänä, mutta minusta kyseessä on ideologisen poliittisen puheen palaaminen eduskuntaan.

Olen pitänyt sekä Jussi Halla-ahoa että Laura Huhtasaarta ensisijaisesti ideologiapoliitikkoina. Molempia ajaa, hyvin näkyvästi, ideologinen vakaumus. Laura Huhtasaari piti kovan ja monella tavalla epämiellyttävän poliittisen puheen. Ideologisen puheen. Ideologisuus vain meinaa kadota kettuilun alle, mutta joka tapauksessa.

Minua jäi vain mietityttämään kuka tuon puheen kirjoitti. Kyseessä on ideologi, joka on tarkkaan ottanut oppia sekä Macronin liikkeen retoriikasta Ranskassa, Corbynin lähes voittoon päätyneessä vastakampanjasta UK:ssa ja Bannonin retoriikasta USA:ssa. Merkittävä puhe. Ei niinkään varsinaisen sisältönsä puolesta vaan ensisijaisesti siksi, että ideologia nostettiin takaisin poliittisen puheen keskiöön. Tosin aika lailla epäsuorasti, mutta kuitenkin. Puheenparsi on samaa.

Moista ei ole Suomessa tapahtunut kymmeniin vuosiin.

Tällä hetkellä pidän Halla-ahon persuja todella kykenevinä saavuttamaan hyvinkin korkean kannatuksen. Varsinkin kun Elomaa palasi takaisin aatteellisille juurilleen. Mikäli persut kykenevät houkuttelemaan tarpeeksi päteviä ihmisiä, jotka panostavat puolueen ohjelmaan ja sen kokonaisvaltaisuuteen, niin meillä voi aivan helposti olla kansallisradikaali puolue, jonka kannatus vaaleissa on luokkaa 20-25%.

Mikäli kokoomus olisi vanhojen aikojen koti, uskonto ja isänmaa -puolue, niin tälle uudelle radikaalille puolueelle ei olisi tilaa. Mutta koska kokoomus on panostanut linjalle köyhät kyykkyyn, veronkierto ja EU-liittovaltio, niin persuille on todellista tilaa. Tämä menneisyyden hämärään kadonneen koti, uskonto ja isänmaa -kokoomuksen kannattajana.

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Liian monimutkaiset suunnitelmat tuppaavat epäonnistumaan – vielä persuista

Palaan vielä persujen jakaantumiseen. Heti jakaantumisen jälkeen olin sitä mieltä, että Halla-aho kannattajineen olisi voinut estää puolueen jakautumisen mikäli he olisivat tulleet riittävästi vanhaa valtaa vastaan. Tämänhetkisten tietojen valossa oletukseni oli virheellinen. Näyttää siltä, että puolueen jakautumista ei olisi voinut estää mitenkään vaan se oli jo sovittu – tai oikeammin Soini oli sopinut asioista Sipilän ja Orvon kanssa.

Mielenkiintoiseksi tilanne menee kuitenkin siksi, että taustalla todennäköisesti oli suunnitelma, jonka tavoitteena oli vallata persupuolue takaisin suhteellisen nopeasti hajoamisen jälkeen. Mikäli olen julkisuuteen tihkuneita tietoja ja käymiäni keskusteluja ymmärtänyt oikein, niin tarkoitus oli saada aikaiseksi tilanne, jossa puolueen hajoamisen jälkeen olisivat soinilaiset pitäneet valtaa sopivissa päättävissä elimissä. Tuolloin puoluehallitus olisi voinut toteuttaa puolueessa puhdistuksen ja erottaa halla-aholaiset eduskuntaryhmästä, jolloin uuvatit olisivatkin olleet se virallinen eduskuntaryhmä.

Tuon jälkeen persujen eduskuntaryhmä olisi ollut nykyinen uuvattien ryhmä. Ehkä jokunen alkuperäisen 20 kansanedustajan joukkoon kuulumaton olisi hyväksytty jatkamaan puhdistetuissa persuissa jos kyseinen edustaja olisi osoittanut ”tehokasta katumista”. Soinille vähemmän uskolliset kansanedustajat olisi joka tapauksessa heitetty pihalle. Esimerkiksi Huhtasaaren ja Eerolan tapauksessa mikään tehokas katuminen ei olisi riittänyt. Ainakaan Huhtasaarta ei olisi takaisin otettu vaan erotettu puolueesta.

Mutta suunnitelma oli liian monimutkainen. Se edellytti tiettyä määrää voittoja puoluekokouksessa. Sekä henkilövalinnoissa että sääntömuutosten osalta. Toisin sanoen varsin monen palasen piti loksahtaa paikalleen puoluekokouksessa. Puoluekokouksen tulosten lisäksi oletuksena oli, että kentän äänenä toimivat puoluehallituksen jäsenet tukisivat soinilaisia kyselemättä eikä kentän mahdolliset näkemykset ehtisi vaikuttamaan päätöksiin.

Kuten Kansan Uutiset osuvasti kirjoittaa uuvattien ja Timo Soinin kohdanneen ensimmäisen kerran eläessään ihan oikean puoluekokouksen (Kansan Uutisten juttu täällä). Puoluekokouksissa juntataan, ilman kunnon junttausta ja kähmintää puoluekokous ei ole puoluekokous. Soini ja kumppanit eivät osanneet hoitaa tuota puolta kun aikaisempaa kokemusta ei ollut. Soinilaisten pelisilmä petti pahasti ja kaikkia suunnitelmaan kuuluvia osasia ei saatu loksahtamaan paikoilleen.

Soinin ja kumppaneiden suunnitelma oli monimutkainen, kunnon salaliittosuunnitelma. Monimutkaisille salaliitoille on tyypillistä se, että ne eivät pysy salassa, kuten suunnitelma ei pysynyt salassa nytkään. Toinen salaliittosuunnitelmille tyypillinen piirre on se, että monimutkaisuutensa vuoksi ne harvoin toteutuvat suunnitellulla tavalla.

Pääministeri Sipilä ja puoluejohtaja Orpo voivat pitää operaatiota täydellisenä onnistumisena. Jopa parempana onnistumisena kuin olisi ollut Soinin suunnitelman onnistuminen puolueen takaisinvaltaamiseksi.

Toisaalta operaatio onnistui Soinin itsensä kannalta. Hillotolppaa ei viety pois kesken kaiken.

Mutta muiden uuvattien kannalta prosessi ei tainnut ihan mennä luvatulla tavalla.

 

Timo Soini ja kapinoiva lapsi – isän arvovaltaa ei saa uhmata

kauksia Hieman mietittyäni lisää viime päivien tapahtumia alan olla sitä mieltä, että persujen hajottaminen ei olis onnistunut ilman Timo Soinin persoonan tuomaa vipuvartta. Timo Soinin käyttäytyminen tässä kuviossa ei välttämättä ole seurausta pelkästään ulkoministerin hillotolpasta ja palkinnoksi luvatusta eläkevirasta. Timo Soinin persoonalla, elämänkatsomuksella ja sillä, että hän koki perussuomalaiset omaksi ”lapsekseen” (IS 5.3.2017) ja elämäntyökseen, on mielestäni suuri merkitys asiassa.

Itse pidän Timo Soinin lupsakkaa kansanmiehen imagoa harkittuna valheena, jolla hän on onnistuneesti peittänyt näkyvistä herkkähipiäisyytensä ja erittäin tiukat patriarkaaliset arvonsa. Timo Soiniin verrattuna jopa hieman outoja mielipiteitä omaava Laura Huhtasaari on liberaali ja edistyksellinen. Mutta Timo Soini peittää tuon puolen itsestään äärimmäisen hyvin. Samalla tavoin hän useimmiten onnistuu peittämään kostonhimoisuutensa.

Timo Soinin aatemaailman ja taustan pohjalta on erittäin hyvin ymmärrettävissä, että hän oli valmis tappamaan oman lapsensa eli perussuomalaisen puolueen mikäli se ei ehdottomasti totellut häntä. Timo Soini ei ollut ennen 10.6.2017 ollutta puoluekokousta kertaakaan kokenut todellista tappiota oman puolueensa sisällä. Kukaan ei koskaan ollut uskaltanut uhmata häntä oman puolueen sisältä käsin.

Puolue olikin tähän asti käyttäytynyt kuin uskollinen lapsi, joka kunnioittaa isänsä auktoriteettia ja tottelee isänsä jokaista toivetta. Mutta kuten lapsilla usein on tapana, ne alkavat kapinoida kasvettuaan tarpeeksi isoiksi. Lisäksi vanhempien on normaalisti mahdotonta päättää, lastensa puolesta, millaisia lapsista tulee aikuisina. Isä ei yleensä pysty estämään lapsensa tupakanpolttoa, viinanjuontia eikä irtonaisia sukupuolisuhteita. Puhumattakaan siitä, lapsi ei jaa isänsä arvomaailmaa.

Muistettakoon, että Timo Soini on vahvasti sitoutunut aatemaailmaan, jossa tyttären naittaminen on perheenpäälle itsestään selvästi kuuluva oikeus ja samalla velvollisuus (ks. esim. 1. Moos. 34:4–6; 38:6; Joos. 15:16). Soini oli jo vallinnut lapselleen, puolueelle, sopivan puolison, Sampo Terhon. Mutta lapsi mokoma menikin kapinoimaan.

Pohjimmiltaan Timo Soinin arvomaailmassa mennään ehdottomien periaatteiden mukaan. Kuriton poika tai tytär on isälleen hapeäksi (Sir. 22:3; 42:11). Isäänsä vastaan kapinoiva lapsi voidaan tuomita kuolemaan kivittämällä (5. Moos. 21:18–21). Tuossa arvomaailmassa lapsi, tässä tapauksessa perussuomalainen puolue, vapautuu isänsä määräysvallasta vasta isän kuoltua.

Timo Soini ei kyennyt hyväksymään sitä, että hänen luomansa puolue oli kasvanut isoksi. Isoksi kasvettuaan puolueet tuppaavat elämään omaa elämäänsä. Lapsen kapinointi isän auktoriteettia vastaan on sekin luonnollista. Uusi sukupolvi syrjäyttää edeltävän sukupolven tavalla tai toisella myös politiikassa (tästä ilmiöstä Paavo Väyrynen voisi varmasti kertoa Timolle paljon mielenkiintoisia tarinoita).

Kaiken kaikkiaan persujen hajottaminen on hyvin ymmärrettävää Timo Soinin historian ja henkilökohtaisen arvomaailman pohjalta. Kuriton, isänsä arvovaltaa uhmaava ja häpeäksi oleva lapsi mieluummin kivitetään kuoliaaksi kuin annetaan lapsen jatkaa häpeällistä käytöstään.

Timo Soini on kuin vanhatestamentillinen patriarkka, joka mieluummin tappaa lapsensa kuin kestää lapsen tottelemattomuuden tuomaa häpeää.

Lisäys: Sattui YLE:n sivuilta silmiini seuraava juttu: https://yle.fi/uutiset/3-9666957
Mikäli todella on totta, että uuvatteja ei voi edes erottaa perussuomalaisista, niin tämä on kaikin puolin loistava poliittinen peli. Ensisijaiset onnittelut puoluejohtajat Sipilä ja Orpo täysin kuuliaisen napinpainajaporukan saamisesta hallituksen tueksi. Toissijainen onnittelu Soinille taitavasta liikkeestä.

Joka tapauksessa tilanne kehittyy sellaisilla tavoilla ja sellaisella vauhdilla, että ei meinaa ehtiä muuta tekemään kuin seuraamaan uusia manöövereitä.

Uskallan kuitenkin epäillä, että tämän pelin seurauksena seuraavissa vaaleissa persujen kannatus, olivat persut millä tahansa nimikkeellä mukana leikissä, on maksimissaan luokkaa 5%. Moni maahanmuuttovastainen jäänee nukkumaan ja EU- ja eurovastaiset tekevät saman tempun.

Loistava, loistava peli suomalaisen populistipuolueen tuhoamiseksi.

Lisäys 2: En viitsi kirjoittaa uutta blogia koska kiinnostavaa kamaa tulee liian paljon. Näyttää nyt siltä, että peliä pelataan lähinnä naurettavilla kierroksilla. Esimerkiksi Simon Elo, uskomaton tyyppi muutenkin, kertoo uuvattien saaneen tappouhkauksia (juttu täällä). Olen aivan varma siitä, että tappouhkauksia on tullut. Minäkin olen saanut niitä vaikka en ole loikannut mistään. Mutta on aivan eri asia keneltä ja mistä nuo tappouhkaukset ovat tulleet.

Ihan rehellisesti sanottuna, Simon, on niin, että jos puheittesi ja muidenkin uuvattien mukaiset järjestäytyneet nasset olisivat persepuolueen anteeksi persupuolueen kaapanneet, niin tuskin mitään uhkauksia esitettäisiin. Jostain vain löytyisi ruumis.

Kyllä suomalaisessa ilmastossa tappouhkauksia tai raiskausuhkauksia jakavat lähinnä sairaat hörhöt, joiden oikea paikka olisi rauhallisten ja kuntouttavien toimintojen parissa jossain mielisairaalassa. Toisaalta niitä uhkauksia on ennenkin keksitty uhriutumisen tueksi.

Oikeastaan minun pitäisi kiittää Simon Eloa. Hänen vaahtoamisensa tappouhkauksista varmistaa sen, että yksityisten sote-yhtiöiden osakkeiden arvo lentää tämän hallituksen aikana taivaisiin. Kiitos Simon. Lompakkoni ja pankkitilini kiittävät sinua.

Sipilä ja Orpo vs Halla-aho: 6-0

Tämänpäiväiset käänteet ovat osoittaneet, että puheenjohtajat Sipilä ja Orpo pystyvät taitavaan poliittisen peliin kun sauma aukeaa. Käyttämällä hyväkseen perussuomalaisten hajaannustilaa he ovat kyenneet toteuttamaan ratkaisun, jossa kokoomuksella ja keskustalla on riittävästi edustajia enemmistöhallituksen muodostamiseksi. Kieltämättä kokoomuksen ja keskustan edustajamäärät eivät ole kasvaneet, mutta jatkossa päätöksiin riittää yksinkertaisesti keskustan ja kokoomuksen näkemys asioista ja niiden hoidosta.

Kuvitteleeko kukaan vakavissaan, että Uusi vaihtoehto -ryhmällä olisi mitään muuta kuin hallituksen uskollisen tukijan rooli? Jatkossa Sipilä ja Orpo eivät tarvitse neuvotteluja entisten tai nykyisten perussuomalaisten kanssa koska Sipilällä on käytössään jo kerran tehokkaaksi osoittautunut ase. Hänen ei jatkossa tarvitse kuin katsoa vihaisesti, niin Uusi vaihtoehto -ryhmä kyllä oppii äänestämään oikein.

Mikäli Halla-aho ja hänen taustajoukkonsa olisivat osoittaneet edes alkeellista poliittisen pelin tajua, niin tilannetta ei olisi syntynyt. Täydellinen selkävoitto oman puolueen sisällä nimittäin tuppaa johtamaan jännittäviin seuraamuksiin. Kun tilanteeseen vielä lisäsi Halla-ahon uhkailut siitä, että ministerit vaihdetaan, niin hajoaminen oli muuttunut varmuudeksi.

En olisi kuitenkaan uskonut lähtijöiden joukkoa niin suureksi kuin se oli. Ilmeisesti henkilökohtainen uskollisuus tai kiitollisuudenvelka Soinia kohtaan oli monelle merkittävä tekijä. Kieltämättä myös Halla-ahon ja hänen tukijoidensa ilmeisen harkitsematon käyttäytyminen oli todennäköisesti osasyynä. Halla-ahon persoona vielä rikkana rokassa.

Joitakin ilmeisiä seuraamuksia tästä tulee todennäköisesti aika nopeasti. Ensimmäinen lienee se, että keskustapuolueen kansanedustajat saavat äänestää alkoholilain osalta niin sanottuna omantunnon kysymyksenä. Uusi vaihtoehto äänestää kuten Sipilä sanoo.

Sellaisia pitemmän tähtäimen seuraamuksia tulee myös. Jatkossa kaikki integraatio ja federalismi käy jos se sattuu käymään keskustapuolueelle. Kokoomus taas lähtökohtaisesti kannattaa federalismia. Uusi vaihtoehto kannattaa sitä jos Sipilä niin sanoo.

Halpatyövoiman ja turvapaikkabisneksen pyörittäminen on sekin nyt helppoa ja ongelmatonta. Hallitusohjelman asiaa koskevat kohdat eivät enää ole edes tulostamiseen käytetyn paperin arvoisia. EU:n taakanjako on selvästi tervetullut.

Seuraavissa vaaleissa tuleekin olemaan mielenkiintoista mistä on yleensäkään tarpeen äänestää. Vai äänestämmekö pelkästään Suomi-nimisen protektoraatin paikallisvaaleissa. Aika näyttää, mutta veikkaisin rajua muutosta siihen mistä yleensäkään Suomessa voidaan seuraavalla vaalikaudella päättää.

Tosiaan suorastaan ihailtavaa pelisilmää pääministeri Sipilältä. Hatunnoston arvoinen suoritus hävittää hankala hallituskumppani ja samalla hankkia joukko uskollisia napinpainajia.

Herra pääministeri, kunnioitukseni poliittista pelikykyänne ja kanttianne kohtaan on noussut huimasti.

Loistava peli Sipilältä!

Persut pihalle ulkopoliittisista syistä – kaikuja menneestä

Pitkä kirjoitustaukoni on ollut seurausta omista kiireistä ja tietyntyylisestä apatiasta. Mutta viimeaikaiset tapahtumat ovat herätelleet sen verran vahvoja muistoja menneestä maailmasta, että pakko on palata blogin ääreen.

Kirjoittamaan innostava tapahtuma on luonnollisestikin persujen katkennut hallitustaival. Kuuntelin suurella mielenkiinnolla hallituksessa jatkavien puoluejohtajien tiedotustilaisuuden. Kun yleisestä epäselvästä löpinästä jaksoi kuunnella mitkä olivat todelliset perusteet, niin kyllähän se sieltä pullahti.

Persut eivät voi olla hallituksessa mukana ulkopoliittisista syistä. Puolue, jolla on EU- ja eurokriittisiä näkemyksiä, ei voi kuulua hallitukseen, joka on sitoutunut yhteisvaluuttaan ja liittovaltiokehitykseen.

Meillä on jälleen tilanne, jossa maamme ulkopuolisten tahojen miellyttäminen määrää hallituskokoonpanon.

Historian lehtien havinaa. Muistelen samoja perusteluja käytetyn aikoinaan kun Neuvostoliitto oli vielä voimissaan.

Perinteinen vasemmisto/oikeisto-jako on todellakin kuollut.

Uusi jako on globalismin ja kansallismielisyyden välillä.

Suomi ja diktatuurit – hienoa kaksoisajattelua

Suomessa on pitkästä aikaa käynyt todellinen supervallan johtaja. Tarkoitan tällä tietenkin Kiinan presidenttiä. Kiina on tällä hetkellä maailman suurin talous ostovoimalla mitattuna ja sotilaallisesti mitä ilmeisimmin ainoa maa, jota USA ei pystyisi voittamaan normaalein asein käytävässä sodassa. Ydinasein käytävässä sodassa voittajaa ei taas olisi vaan lähes koko ihmiskunta tuhoutuisi joko nopeasti tai pitemmän ajan kuluessa.

Kiina on siis todellinen supervalta. Samaan tyyliin kuin Neuvostoliitto oli aikansa supervalta. Neuvostoliiton ja Kiinan välillä on kuitenkin merkittäviä eroja. Ehkä merkittävin ero on siinä, että Kiina on taloudellisessa mielessä hyvin, hyvin kapitalistinen valtio. Kiinan kapitalismi on nähdäkseni puhtaampaa kuin USA:n kapitalismi. Talousmielessä USA onkin, noh, sääntelyvaltio Kiinaan verrattuna.

Kiinan ja nykyisen Venäjän järjestelmät ovat huomattavasti lähempänä toisiaan kuin moni suomalainen havainnoitsija ymmärtää tai haluaa uskoa. Molemmissa maissa on merkittävässä määrin keskittynyt taloudellinen omistus ja hyvin vapaa markkinatalous – ainakin niin kauan kun et satu ärsyttämään poliittista valtaa. Molemmissa maissa poliittinen valta tarkoittaa joko suoraan tai epäsuorasti myös valtavaa taloudellista omaisuutta.

Mielenkiintoiseksi Kiinan ja Venäjän vertailu muuttuu siinä vaiheessa kun tarkastellaan poliittisia järjestelmiä. Venäjällä oppositiopoliitikkojen on vaikea rekisteröityä ehdokkaiksi vaaleissa, vaikea päästä julkisuuteen ja heitä vastaan tehtaillaan tuomioita, jotka ovat joko täysin tekaistuja tai jotain, josta kilttiä poliitikkoa ei olisi rangaistu mitenkään. Venäjällä valtio omistaa suurimman osan merkittävistä medioista ja huomattava osa kansainvälisistä medioista on joko kielletty tai niitä häiritään. Venäjällä separatistiset alueet järjestävät silloin tällöin terroritekoja ja valtion oma turvallisuuskoneisto ei ole ihan verettömin käsin liikkeellä sekään. Venäjä varustaa ja vahvistaa armeijaansa herättäen pelkoja naapureissa.

Kiinan tapauksessa oppositiopoliitikkojen rekisteröityminen on helppoa ja nopeaa. Tosin se rekisteröityminen tapahtuu suolakaivoksiin, kärjekkäiden tapausten osalta uraanikaivoksiin ja todellista muutosta haluavien osalta suoraan elintenluovuttajiksi. Vapaata mediaa ei Kiinassa ole. Kiinan järjestelmä on taloudellisessa mielessä yksi maailman vapaimpia, mutta poliittisessa mielessä kiinalainen vapaus on samaa sarjaa kuin Neuvostoliitossa aikoinaan. Kiinassa vähemmistöjen kuten uiguurien separatistit käyvät jatkuvaa sissisotaa Kiinan valtiota vastaan ja turvallisuuskoneisto surutta tappaa kaikki epäilyttävät henkilöt, erityisesti siinä tapauksessa, että he edustavat jotain vähemmistöä. Kiina varustaa ja vahvistaa armeijaansa herättäen vakavaa pelkoa naapureissa.

Tältä pohjalta minun on hyvin vaikea ymmärtää kuinka monet Venäjään negatiivisesti suhtautuvat henkilöt ovat suitsuttaneet miten hienoa on kun Suomella on hyvät suhteet Kiinaan. Minusta Suomella pitää olla hyvät suhteet Kiinaan, mutta osoittaa hämmästyttävää kykyä kaksoisajatteluun (linkki termin selitykseen tässä) hehkuttaa Kiinaa ja mollata Venäjää. Minusta Suomella pitää olla hyvät suhteet myös Venäjään (juuri siksi, että Venäjä on suurvalta, jolla on auktoritatiivinen hallinto ja iso armeija).

Sekä Venäjän että Kiinan kanssa voidaan käydä hyvin tuottoisaa kauppaa, mutta on jotenkin kummallista pitää Kiinaa jotenkin hienompana valtiona kuin Venäjää. Perinteisin mittarein mitattuna Venäjä on epämiellyttävä diktatuuri, joka leikkii olevansa demokratia. Mutta samoin mittarein mitattuna Kiina on häikäilemätön ja verinen diktatuuri, joka ei edes leiki kunnioittavansa demokratian periaatteita ja ihmisoikeuksia.

Onkin todella mielenkiintoista kuulla ja lukea kuinka Venäjä-kriitikot kykenevät unohtamaan periaatteensa ja rakastamaan Kiinaa. Ne seikat, joista he aiheellisesti Venäjää kritisoivat, eivät yllättäen ole mikään ongelma Kiinan tapauksessa.

Tyylipuhdasta kaksoisajattelua.

Ammattiliitot ja yleissitovuus pitää hävittää – pakko Euro-onnelassa

Kauppalehden mukaan Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto on torstaina 2.3.2017 arvioinut, että sopimusyhteiskuntaa kannattavien määrä pienenee Suomessa (Kauppalehden juttu täällä). Hänen arvionsa on mielestäni aivan oikea. Käytännössä onkin niin, että sekä ammattiliitot että yleissitovuus pitää hävittää Suomesta. Nykyinen hallitus on mielestäni tehnyt asian kanssa niin sanotun miehen työn ja edesauttaa tuota hävittämistä kaikin keinoin.

Surkuhupaisaa Riku Aallon ulostulossa on se, että ammattiliittojen ja yleissitovuuden hävittäminen on pakollinen seuraus siitä politiikasta, jota demarit ovat Suomessa pitkään ajaneet. Kun Suomi on yhteisvaluutan eli Euron käyttäjä, niin meidän on pakko hakea rajuja joustoja työmarkkinoilta. Koska Euro ei jousta Suomen taloustilanteen mukaisesti, niin joustot on pakko hakea työmarkkinoilta ja julkisista menoista.

Joustojen hakeminen työmarkkinoilta taas tarkoittaa työntekijöiden palkkojen rajuja leikkauksia ja julkisten palveluiden alasajoa. Julkisten palveluiden alasajon osalta hallitus on myöskin hyvällä linjalla, sillä sote-uudistus tulee väkisin johtamaan eriarvoisuuden kasvuun ja palveluiden heikkenemiseen. Tuo on taas pelkästään hyvä asia, sillä Suomen niin sanottua hyvinvointiyhteiskuntaa ei voi korjata Euro-yhteensopivaksi. Se on pakko tuhota ja sen jälkeen ehkä voi katsoa mitä on tarjottavissa Euro-oloissa.

Riku Aalto on aivan oikeassa. Ne työnantajat, joilla on syystä tai toisesta intressiä pitää tuotantoa Suomessa, joutuvat pakostakin irtaantumaan perinteisestä sopimusmallista. Perinteisellä sopimusmallilla ei ole mitään mahdollisuutta toimia yhteisvaluutan oloissa. Mitä nopeammin ammattiliitot ja yleissitovuus hävitetään, niin sitä parempi.

Henkilökohtaisesti pidän sopimusyhteiskunnasta ja siihen liittyvistä järjestelyistä luopumista huonona asiana. Tupot olivat ja voisivat olla vieläkin hyvin tehokas keino hoitaa yhteiskunnallisia asioita kaikkien toimijoiden yhteistyönä. Mutta tuo malli ei vain sovellu yhteisvaluutan oloihin.

Kieltämättä tunnen suurta vahingoniloa siksi, että demarit ja erityisesti Paavo Lipponen, ovat olleet yhteisvaluutan suurimpia kannattajia. Nyt Euron käyttäminen pakottaa hävittämään kaikki demareiden sinänsä ansiokkaan työn tulokset. Mutta koska Euro on pyhä ja peruuttamaton, niin ammattiliitot ja yleissitovuus on pakko hävittää.

Suomalainen duunari saakin varautua paikallisen sopimisen tuomiin palkkojen alennuksiin. Oma arvioni on suomalaisen duunarin palkkatason osalta se, että palkat ovat noin 30% liian korkeita. Tarvittavia alennuksia ei kyetä tekemään ennen kuin ammattiliitot ja yleissitovuus on tuhottu.

Onneksi ammattiliittojen ja yleissitovuuden tie näyttää nyt päättyvän.

Demarit saavat mitä ovat halunneet.